HÄN KULKEVI KUIN YLI KUKKIEN....

Mitäs minä sanoin. Heti häiden jälkeen lööpit kirkuvat Monacon ruhtinaan jo neljästä lapsesta ja uuden ruhtinattaren pakoyrityksestä pois Monacosta jo hetki ennen häitä. Siltä se näytti, että virtaa ei oikein vihittävien välillä kulkenut. Enkä sitä enää edes ihmettele. Jos sulho oli jo neljän lapsen isä ja vielä poikamies, tulevaisuus hänen rinnallaan ei hyvää lupaa. Sanottiin ruhtinattaren passin olleen takavarikossa, joten kyseessä oli "pakkonaiminen".  Kunhan saa passin taas haltuunsa, katsotaan, palaako pikku-Monacoon päästyään matkustamaan. Voihan olla, että olen väärässä, minäkin. Ja toivon olevani. Mutta kyllä se Albert-pojultakin vaatii suunnan muutosta, että onni palaa lintukotoon.

Sää viileni ja aamulla tuuli kosteasti. Vaan eipä satanut, vaikka mustikat olisivat sitä tarvinneet yhtä hyvin kuin koko luonto. Kiertelin puutarhassa sydämen kyllyydestä katselemassa kukassa olevia pihakasvejani. Ja tältä näyttää:

Tähtiputki toista kesää kukkimassa.

Siniset kissankellot kaivettu Hartolasta tien varrelta. Isoja ja kauniita.

Harjaneilikat ovat alkujaan äitini kukkapenkistä kulkeutuneet mukana. Niissä on kaikenvärisiä, näyttääpä jo samassa kukkatertussakin olevan värimutaatioita.

Sormustinkukankin väri saattaa muuttua levitessään.

Mustilan ruusun hennot vaaleanpunaiset kukat.

Keväällä Tallinnasta pikkuruisena tuomani lumihiutale.

Tämä oli joku käenkukka, (sylvin blogista löysin nimen.)

Ruusuangervo

Sormustinkukkien "kynttilärivi"

Iso hirvenjuuri vasta nupulla, vaikka vartta on jo pari metriä.

Sinisiä ukonkelloja. Valkoiset eivät ole vielä auenneet.

Pajuangervo, kukkii myös vaaleanpunaisena 

Pelargonia 

Harjaneilikka

Tässäpä pläjäys pihan kukinnoista. Toinen puoli kuvista odottaa vielä postausta. Sitten joskus. Ja ruusut!

KESÄHAVAINTOJA

Mökkijärvellä pesi ensimmäistä kertaa joutsenpariskunta. Ikänä ennen ei ole pienet joutsenpallerot lipuneet emojen perässä tässä vedessä. Saaressa, siinä isommassa, on joka kesä pesinyt kuikkapari ja muutama lokkikin, mutta enimmäkseen tiirat ja lokit pesivät pienemmässä ja karummassa saaressa ison saaren kainalossa. 

Nyt tämä ihme nähtiin. Kävimme saaressa katsomassa joutsenen tyhjentynyttä pesää. Jäljellä oli yksi ns. nahkamunan kuori ja valtava kasa joutsenten ulostetta. Aika siivonton pesän seutu. Mutta söpöjä ovat pienet joutsenlapset uidessaan emojen vanavedessä. Mökkinaapuritkin pääsivät kuvaan mukaan.

Eipä mökkijärvemme oli kovin suuri, mutta on molemmista päistään yhteydessä isompiin järviin. Nyt muutama lokki lenteli ja pesi järvellä, joutsenet karkoittavat tiehensä muita lintuja tehokkaasti. Kuikka sai pesiä samassa saaressa kuitenkin. Sehän on maalla niin kömpelö, ettei siitä ole joutsenelle haittaa eikä uhkaa.

Kotona kuvasin lähipellolta - tosin ihan liian kaukaa - kurkipariskuntaa, kunnes nousivat siivilleen.

Tätä kaunokaista ihailin mökin kukkamaalla. Akileija, mutta näyttää ihan keijukaiselta! Täytyy tarkkaan varjella tätä ainokaista kukkaa, että siementäisi ensi kesäksi  lisää näitä kaunottaria.

Ja sitten lopuksi taas tämä meidän raikulipoika! On kuin "kyllä meillä noustahan penkille, ja noustahan myös pöydälle". Niin tärkeä  tehtävä vartioida pihapiiriä.

Ja sitten kun mamma komentaa alas pöydältä, komento otetaan ihan tosissaan. Siis hups, alas pöydältä!

Tää postailu menee nyt överiksi, mutta mun on ihan pakko treenata tätä kuvien siirtelyä. Joskus löydän, joskus en niitä, mitä haluaisin postata. Mut sanoihan Matti Nykänenkin, että joskus otan, joskus en. Vai olisko se sittenkin ollut, että jos en aja, otan, ja jos ajan, otan koko ajan! Tai saattoi hän tarkoittaa ottavansa kokoajan. 

Nyt tämä bloginsa kokoaja lähtee vaakatasoon eli vatupassiin ja laittaa luukut kiinni. Siis tietsikan ja silmät myös. Hih.

MEIDÄN MITTUMAARI

Vaikka keskikesän juhla jo vietettiin viikko sitten, sormeni syyhyy lataamaan siitä juttua ja kuvia. Oltiin lähes koko poppoo itikkaparven keskellä Suomen suvessa, poltettiin paitsi kokko myös hyttyssavuja mökin kuistilla, huiskittiin itikoita sähkölätkällä sisällä - ja jopa kokkopaikalla poikani huiski niin että rätinä kävi. Simon voitelin aina K-rautakaupasta seitsemällä eurolla ostamallani hyttyskarkotteella, se on hajutonta ja helppo levittää, ihan kuin kosteusvoide ikään. Poikani oli innostunut uusimmasta eli hyttysmagneetista. Gott sei Dank, ovat loppuunmyytyjä, sillä hintakin on huimaava. Halvemmalla sais USAsta mut sitten pitäs maksaa lennot. Kun nokka nousee, niin pyrstö tarttuu, ja kun pyrstö irtoaa, tarttuu puolestaan nokka! Hm.


Mutta antaapa Simon kertoa:

Naapuri kertoi mammalle, että nyt lahnaverkot pitäs laskea järveen, lahnankutuaika on parhaillaan. No eikös sitten pappakin innostunut ja kolme verkkoa laskettiin. Siellä ne sitten yli yön saalistivat.

Verkonnostossa aamulla mun piti olla toisessa veneessä kun pappa sanoi, että sotkeennun innoissani verkkoon. Mä jouduin tyttöjen veneeseen.

Eipä minulla nyt itseasiassa ollut mitään hätää, sillä mamma oli jäänyt mökille ja tarkistin katseella kohti rantaa, että lyllertääkö se mammeli siellä pusikossa. 

Eikä me sitten tyhjää  harottukaan järvestä. Neljä isoa kalaa, mutta mamma sanoi, että hyi, kuka nääkin perkaa. Oli kaksi lahnaa ja kaksi säynävää. Ja sitten pojat otti virvelit. Heti nappasi ja liki neljäkiloinen hauki tuli laiturin vierestä. Ilmankos en mene mielelläni veteen, siellähän vaanii hauen kita! Ja sitten ne virvelöi vielä lisää kaksi vähän pienempää. Mammalle tuli nyt duunia.

Kyllä minustakin tää iso hauki on pelottava, eihän se mahdu edes suureen saaviin. Montakohan niitä siellä on?

Koko eilisen päivän pappa ajoi risuja ns. uimarannalle (se on mamman uimaopetteluranta ollut) ja sinne oli syntynyt jo isoniso kokko, joka juhannusaattoiltana sitten tuikattiin palamaan.

Mamma sanoi, että tää on "ihmisiä suviyössä" ja unohti että olinhan minäkin mukana. Ja lehmät viereisellä pellolla juoksivat hölkkää utareliiveineen, haukuin kyllä niitä, mutta pikku-Jere sanoi, että jään jalkoihin jos menen aidan alitse pellon puolelle. 

Tyttöjen kanssa käytiin katsomassa äskettäin syntyneitä vasikoita. Söpöjä olivat, mutta jo mamma huuteli minua takaisin kokkopaikalle. Oli pakko totella, vaikka Karo ja Rita olivat pihalla, ne mun koiratyttöystävät. Mut mammaa on toteltava.

Iloisesti kokko paloi. Naapurimökkiläiset tulivat moottoriveneellä katsomaan järveltä päin meidän tulia. Kaikki olivat hilpeitä ja höpöttivät mitä sattuu ja sitten tehtiin pieni nuotio makkaranpaistamista varten. Iso kokko oli niin kuuma ettei sinne voinut mennä niin lähelle makkaroineen. Mulle kyllä olis maistunut Wilhelmi kylmänä ja sinapitta.
Kokko jäi hiipumaan kun lähdettiin mökille. Kyllä jo ramaisikin. Mamma ja pappa vielä jäivät, minä lähdin Siirin kainaloon. Sieltä pappa sitten huuteli minut aittaan mamman ja papan keskelle.

Juhannusaamu oli aurinkoinen. Pilviä kuitenkin leijaili ja taisipa sataakin, minulla oli vähän väsynyt olo ja aina tilaisuuden tullen otin pienet nokoset milloin kenenkin polvella.

Kai Rasmustakin väsytti kun antoi minun nukkua sylissään.

Päivällä laitettiin yhdessä koko porukka ruokaa. Minun piti vahtia terassin raosta, että lokit ja harakat pysyivät pois ruokapöydästä.

Oman mökin rappusilla taas piti päivystää niemen oravat. Ja laiturilta näin veden alle jääneen kivillä täytetyn kaivonrenkaan päällä ison parven ahvenia. Mamma laski niitä olleen 18 aurinkoa ottamassa. Vesi ei ollut aivan tyyntä, joten kuva on vaan sinnepäin.

Kyllä juhannus oli ihan mukava. Minä kyllä tykkään, kun on paljon tuttua porukkaa ja aina joku hipaisee, silittää ja nostaa syliin. Kyllä ne minusta tykkäävät. Ja sitten tuli niin hiljaista, kun nuoret lähtivät juhannuspäivänä. Ja sunnuntaina jo Rassen ja Roosan perhe. Jäätiin kolmestaan, mamma, pappa ja minä.  Mutta kyllä minä näinkin viihdyn mökillä. Mutta vahdin kyllä tarkkaan, milloin alkavat kerätä kamppeitaan auton takapaksiin. Silloin lähdetään taas ajamaan kotiin. Mökin pihalle jää kyllä tipusia pitämään vahtia.

Ja onhan juhannus toki joka vuosi. Ja itikat ja juhannuskokko!

PALIKKATESTI

Nyt on rääkätty masiinaa oikein olantakaa! Että voikin olla vaikeata saada omaan päähän mahtumaan muutoksia ohjelmistoissa! Töpeksin ja töpeksin enkä saanut näkyviin kuvia. Nyt testaan, siirtyvätkö nämä kesäiset kuvat blogiini. Kamerasta viimeisimmät eivät suostuneet livahtamaan muistikortilta tietokoneeni uumeniin, joten on pakko käyttää nyt kiertotietä ja  ulkoisen kovalevyn kautta yrittää (lapsenlapsen tietokoneen kautta, jospa hänen läppärinsä paremmin lukisi kuvaista korttiani). Elämä on laiffii. Ja muutakin.

Ruususilla, kukkasilla, tahdon muistaa sinua. Iloisella sydämellä muista aina minua. En ole varma, menikö kiiltokuvavihkoon kirjoitettu runo ihan näin sanasta sanaan. Mutta vähän tänne - tai sinne - päin kuitenkin.

AIKAMOISEN TYLSÄÄ

Perjantai-aamusta alkaen olemme Simon kanssa olleet kotona kahdestaan. Prinssipuoliso on lauluseminaarissa Joutsenossa sunnuntai-iltapäivään asti. Joskun kun ollaan kaikki kotona, tuntuu siltä että sitä tupsetaan kylki kyljessä toisiamme hioen, kiistellään pikkiriikkisistä periaatekysymyksistä ja mun pitää aina laittaa ruokaa ja pyykätä ja kitkeä ja ja ja....voi rähmä. 


Nyt olen saanut sydämen kyllyydestä olla itseni kanssa kahdestaan, tosin Simo seuraa kuin hai laivaa jokaista askelta. Ja vahtii ikkunasta jokaisen liikkeen lähimaastossa.  Olen saanut surfata netissä ihan kyllästymiseen asti ilman, että joku odottaisi minun jo lopettavan. No tietysti Simo haluaa välillä ulos, ja lenkkeilty on motarin takana kalliolla ja tarkistettu räkätin poikasten päivän tilanne kallion syrjässä.


Siltikin tuntuu tylsältä. On niin kuuma, ettei ulkona jaksa tehdä mitään. Eilen iltavilakalla kaivoin montun Tuurenpihlajalle, aika raskasta savimaata siirtelin ja pajun juurakkoa raivasin alta pois. Mut kun halusin pihlajan niin pihan laitaan näkyville. Ja onnistuin.
Sisällä oli tänään 27 astetta, vaikka huippari pyöri täysillä ja etelänpuolen sälekaihtimet oli kiinni. Tulipahan mieleeni, etten nyt ainakaan Thaikkuliin haluaisi heti lähteä. Enkä nyt muutenkaan, kerta riitti sen kokemiseen. Ehkä sitä onkin enemmän jääkarhu kuin marakatti. Ja chinchilla-Elvis makaa  häkkinsä lautaorrella kuin pölyrätti, sillä on niin tiheä turkki, että varmasti on kuuma. Simo sentään kävi suihkussa päivällä lenkin jälkeen. Kiltisti seisoi kun shampoota lorotin selkään ja suihkulla huuhtelin. On nyt niin puhdas petikaveri.


Sitten minä hokasin sen, että hitsi eihän mun koneessa ole enää sitä Canonin kameran ohjelmaa joten ihmekös että on yhteyshäiriö! Nyt kun kaikki systeemit on muutettu tähän masiinaan, en todella osaa edes asentaa sitä levykkeeltä. Kyllä olen toope. Pitää kokeilla, siirtyykö Picasasta vanhoja kuvia edes. On tylsää tikuttaa tekstiä ilman yhtäkään kuvaa.


Monacon Albert sai Charlenensa. On muuten niin Norjan Mette-Maaritin näköinen, että siskoksia voisivat olla. Muistin ohjelman vasta kuuden jälkeen, mutta tuskin mitään menetin. Pönäkkä sulhanen suikkasi suuta sormusten jälkeen morsiolle, joka ikäänkuin odotti pitempää pusua. Varsinainen spektaakkeli koko vihkiminen. Laskin, että pappejakin oli liki parikymmentä liehumassa ja öylättejä juhlaväelle jakamassa. Ehkä pidot olivat kuivat, sillä en nähnyt vieraille viiniä tarjottavan, pääpappi sensijaan otti itse pikarista siemauksen.
Tiukasti ovat nyt aviossa kun seremonia kesti reilut neljä tuntia ja iltapippalot päälle. Ja eilen siviilivihkiminen jo alle. Toivottavasti onni kestää ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sisarprinsessojen ja varsinkin nuoremman naamasta näkyi eletyn elämän kelkanjäljet. Ei siinä auta vaikka olis kuinka ruhtinaallinen. Ruotsin Silvian face on sileä ikäisekseen, mutta ehkä iho on jo kiristetty äärimmilleen kun ei enää näytä luonnolliselta.
No tulipa tässä nyt otettua kantaa itseään ylempiarvoisten ja ruhti-kuninkaallisten peilikuviin. Hyi minua.
Tätä se tylsyys teettää.


Säätietojen mukaan viilenee. Edes hiukan. Jaksais vanhakin raahautua askareisiin pihalle ja puutarhaan.
Ukkosista ei olis väliä, syyssalamat vasta myöhemmin. 


Tylsää postata pelkkää tekstiä, mutkun tää nyt ei löydä yhtään kuvaa tähän juttuun. Sorry.

VIELÄ KERRAN TUNNUSTAN

Virveriikka lähetti minulle pokaalin että kahdeksan asiaa itsestäni tunnustaisin. Olen jo melkein kaiken itsestäni kertonut, mutta kun tunnustamaan aletaan, vielä kyllä ainakin kahdeksan tunnustustippaa irtoaa.


1. Olen sodan seurausta. Eipä muuten isäni Hallesta, Saksasta, ja äitini sudettisavolainen lotta olisi tavanneet, ellei ympärillä olisi riehunut sota, joka varmasti herkisti tunteet. Ja seuraus on sitten tämä nyt liki 70-kymppinen mummukka.


2. Niin kovasti halusin pienenä tietää isästäni kaiken, mutta kukaan ei kertonut. Nyt asioita selvitettyäni ja paljon sen ajan tilanteesta luettuani ymmärrän, että suut olivat minigripillä. Niin kuin muissakin vastaavissa "perheissä".
Onnekseni olen löytänyt sukulaiseni, jotka ottivat minut heti avosylin vastaan, ilman epäilyksen häivää.


3. Itse en halunnut jatkaa salaisuuksien verkkoa, vaan kerroin avoimesti prinssipuolisolle heti seurustelun alettua, mistä olen tehty. Otti siitä huolimatta ja on pitänyt pian 52 vuotta kainalossaan. Välillä enemmän ja joskus vähemmän "hikisessä".


4. Musta tuntui aina, että en riitä mihinkään. Siispä ponnistelin tasavertaisuutta, opiskelin ja paiskin hommia niin, että heltisi kultakello kolmesta vuosikymmenestä. Nyt kelaan unissani itsestäni, vieläkin, pois työrupeaman viimeisiä "paskajuttuja". Olin jäänyt osa-aikaiselle viiskutosena ja siinä meni vastuut budjetista ja työporukan työstä. En siis ollut enää mitään. Nuori esinainen ensin ja pojankloppi sitten jaksoivat muistuttaa, että  "mikään ei muutu jos vanhat saa jatkaa". Eivät noviisit uskoneet, ettei iso laiva käänny sormia napsauttamalla. Muutosta piti tehdä, vaikka tyhmääkin tyhmemmin.


5. Prinssipuoliso osti mulle haitarin. Tai oli niitä vanhoja venäläisiä ollut, mutta ihan Weltmeisterin sain. Kävin opettelemassa sillä harmonikkakerhon kursseilla. Tykkään kuitenkin soitella "omasta päästäni ja korvakuulolla". Kyllä tietysti yksinkertaiset kappaleet nuotistakin selvitän. Mutta en kyllä pärjää prinssipuolisolle. Tosin se osti eka tilistään trumpetin, voitteko kuvitella! Vaikka perhessä ei ollut kuin tuulen huuhtoma takapuoli!!! Mutta onhan tuota sitten siunaantunut muutakin kuin hetekanpuolikas ja emalipesuvati, hih.  Nelikkymppisenä tarttui sitten äitini Neukkulasta tuomaan haitarintekeleeseen. Nyt jo ohjaa ja opettaa ja laulattaa jne. Ei päivääkään ilman säkkijärveläistä, siinä on elämän särmää.


6. Me asuttiin "kunnanelättinä" aina koululla, kunnes uusi yläaste ja sen yhteyteen erityiskoulu rakennettiin. Silloin ei enää ollut opettajanasuntoja. Rakennettiin oma talo 70-luvulla. Lähes omin käsin. Hullunhommaa.
Pojat työssä kysyivät, miten rakentaminen sujuu. Sanoin, että minä pidän neljänelosen nurkkatolppaa pystyssä ja prinssipuoliso naulaa sen kiinni alusparruun. Työkavereita nauratti. Sanoivat, että jos heillä olis se tilanne, lähtisvät käpälämäkeen ja jättäisivät eukon tolppaa pystyssä pitämään. Suotta nauroivat. Talo valmistui ja tiilitalossa asui tyytyväinen perhe.


7. Kun tontti oli niin pieni, että talon alle jäi siitä niin paljon, ettei ruohonleikkurilla tarvinnut kuin pari kertaa kiertää talon ympäri, niin nurtsi oli siisti. Mut me ei viihdytty siinä pellon reunassa talorivin jatkona. Olimme ostaneet metsätontin kaupungin reunalta. Ja sinne pykättiin paritalo, jossa nytkin vielä asutaan. Vanhin tyttäremme asuu perheineen toisessa päädyssä. Saa nähdä, kyetäänkö koskaan täältä muuttamaan! 


8. Eläkeläisen päivät menevät mukavasti. Osallistuin työelämän aikana niin enough, että nyt kuulun vain yhteen työpaikan eläkeläisten yhdistykseen. Yhdessäkään kokouksessa en ole käynyt. Saa nähdä, huvittaako koskaan. Matkoja tekevät ja niistä on hyvä valikoida mielenkiintoisinta. Viihdyn kotona ja tietysti sielunmaisemassani mökillä, savolaisessa emäpitäjässä. Siellä sielu ja ruumis lepää, pientä puuhaa riittää. Kirjoittelen runoja ja laulunsanoja. Bloggaan. Nautin elämästä, prinssipuolisosta ja Simosta.  Lapset ja lastenlapset tärkeitä ja läheisiä. Voiko ihminen muuta elämältään toivoa. Olen löytänyt itseni ja uskon olevani sovinnossa myös menneisyyteni  kanssa. Joka aamu on kiva nousta uuteen päivään, niin kauan, kun niitä on terveenä suotu. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan turhaan, vaan kaikella on tarkoituksensa. Ainakin uskon niin.


Tulikohan liian paksua tekstiä, isonsin kirjaimia...

SINISIÄ HETKIÄ

Kesäkuu jäi taakse. Eilinen päivä oli sinisten hetkien päivä. Sininen on kaihon ja kaipauksen väri. Minulle kenties myöskin alakulon väri.

Eilen taivas oli huikean sininen. Niinkuin kesän poutapäivien taivas on. Eilen palasivat muistot mieleen viiden vuoden takaa. Silloin menetimme nuorimman tyttäremme, liian varhain. Niitä muistoja kantaa aina sisällään ja vuosipäivinä valtaa alakulo mielen. Siitä olen iloinen, että haudalle ystävät tuovat kukkia vieläkin. Ihana vaaleanpunainen lumihiutale levittäytyy hiekalle lohduttamaan. Elämä kantaa eteenpäin, lapset kasvavat viidessä vuodessa aimo harppauksen. Siitä olen joka päivä kiitollinen, että ovat pärjänneet maailmassa, vaikkakin ilman äitinsä tukea.
Mutta joidenkin asioiden kanssa on vaan elettävä, vaikka tekisi kuinkakin kipeätä.

Eilen poimimme kesän ensimmäiset mustikat. Koskaan aikaisemmin en muista kesäkuussa mustikoiden kypsyneen. Tosin keräsimme vain pari mukillista, mutta maistuivat viilin päällä todella hyvältä. Vertailukohtaa on, sillä koko vuoden olemme popsineet viime kesän satoa pakastimesta.

Sain kutsun erään henkilön "aarreaittaan", hän on muuttamassa pienempään asuntoon ja tarjosi tilaisuutta ostaa keräämäänsa sinistä lasia. Pikkuminiän kanssa piipahdimme oitis katsastamassa mieluisia kippoja. Ja tarttuihan niitä mukaan molemmille.

Pihan reunassa kukkii suurikukkainen kissankello. Kaivoin sen juurta muutama vuosi sitten mökkimatkalla  Hartolan seudulta tien varresta. Hyvin on kotiutunut ja ilahduttaa pihan reunassa.

Kesäkuu on taakse jäänyttä elämää. Juhannus vietettiin mökkimaisemassa ihan perinteisesti. Minä keittelin aamupuurot ja katoin pöytään aamupalan. Päivällä koko revohka marssittiin naapurimökille, missä poikani grillimestarina kypsensi kyljykset ja maissintähkät. Pekonibanaanit olivat superherkkua. Kannoin kainalossani perunakattilan. Miniä kiepsautti salaattivadin, viinit ja muut lisukkeet pöytään. Yhdessä herkuteltiin terassilla nauttien hyvästä ruuasta ja rauhallisesta järvimaisemasta.

Juhannukseen kuuluu myös verkkojen lasku. Lahnan kutu on parhaimmillaan. Meille tarttui pari lahnaa ja kaksi pulleata säynävää. Pojat, varsinkin Miko, on haka virvelöinnissä. Nappasi meidän laiturilta heti liki 4 kiloisen hauen ja heti perään pojat saivat vielä kolme reilunkokoista vonkaletta lisää. Kyllä siinä mummelille oli perkaamista hyttysarmeijan inistessä ympärillä. Loppujen lopuksi säynävät ja lahnanparkki joutuivat kompostiin ja haukifileitä sitten paistelin pannulla ja uunissa. Simosta hauki oli herkkua, varsinkin kun ruodot olivat täysin pehmenneet uunissa haudutettuna.
Ja kas, yksi hauenvonkale oli jäänyt vesisaavin pohjalle perkaamatta ja sen prinssipuoliso kiikutti suoraan kompostiin. Taisi olla koko kesän kalastus suoritettu. Ilmankos parikymmentä pientä ahventa urhoollisesti otti aurinkoa veden läpi rantaveteen upotetun kivillä täytetyn kaivonrenkaan yläpuolella lämpimässä vedessä. Ja suotta olisivat pelänneetkin, kasvuvaraa useimmilla vielä on.

Tietsikkaani on nyt tyhjennetty ja päivitetty. Valokuvien siirto kamerasta tökkii vielä. Lisään kuvat jos saan yhteyshäiriön selvitettyä. Nyt ei onnistu millään....

Heinäkuu tuo tullessaan myös kesäiset herkut. Kantarellit kasvavat pihan reunassa, odotellaan vielä isonemista. Eilen, kesäkuun viimeisenä, kuvasin keltaisia lakkeja. Näyttää hyvältä. Ehkä jo huomenna voin postata kuvatkin. Harmi.