maanantai 21. marraskuuta 2016

TOILAILUA

Pääsimme tutustumismatkalle Itä-Virumaan reunamalle lähelle Narvaa eli Toilaan. Perjantaina sangen varhain lapsenlapsemme tuli noutamaan meidät, hän oli menossa autolla Tallinnaan. Ajettiin satamaan ja lähtöselvityksessä poika totesi: otin nämä vanhuksen mukaan autoon että pääsevät helposti laivaan. Virkailija katsoi meidän varaustamme ja sanoi: tää on viime maanantaille! Hups. Varauksen teki ystävämme, joka vei ryhmää maanantaina yli lahden. Hämmennyksemme jälkeen saimme kuitenkin uuden varausnumeron ja päästiin laivaan.

Tallinnassa meitä oli vastassa iloinen Tony, joka otti kyytiin ja vei meidät Toilaan, lähelle Narvan kaupunkia. 


Toilassa meitä oli vastassa ystävämme ja pääsimme suoraan lounaspöytään.
Lounaan jälkeen meille esiteltiin koko ToilaSpan tilat ja hoitomahdollisuudet. Kylpylän yleisilme oli todella siisti ja monipuoliset hoitopalvelut varmasti löytyivät jokaiseen makuun.
Iltapäivällä meille oli varattu aika Wellness-osastolla, missä löytyi saunoja, uima-altaita, poreammeita ja lepotiloja. Siistit puku- ja suihkutilat, pyyhkeitä tarjolla useasta paikasta. Erikoisin saunakokemus suolasaunan, infrapunasaunan, höyrysaunan ja suomalaisen saunan lisäksi oli eräänlainen aromisauna, missä nuori mies pirskotteli vettä eräänlaisella rottinkihuiskulla, laittoi mentholin tuoksuista löylyvettä kiukaalle, kippasi koko löylykiulullisen vettä ja levitti löylyä viuhkoilla ympäri saunaa. Kuuman löylyn päätteeksi hän haki sangollisen jääpaloja ja hieroi niitä jokaisen kasvoihin ja ylävartaloon sekä lopuksi kippasi jääpalat erään saunojan  päähän. Kokemus sekin!


Iltamyöhään kun muista talon antimista oli nautittu siirryimme yökerhoon, missä nuorten tanssijoiden show sekä illan upea orkesteri esiintyivät. Kyllä me vanhuksetkin otimme muutaman tanssiaskeleen kiehtovan musiikin innoittamina. 

Lauantain aamuksi meillä oli hieronta. Oli rentouttavaa olla vatkattavana ja lähteä uuteen päivään selkä ja hartiat kunnossa.
Reippaasti askelsimme tuulesta huolimatta rannalle ja poimimme muistoksi aaltojen hiomia kiviä, joita Suomenlahden tyrskyt ovat vuosikymmenten saatossa silitelleet.



Toilan kylpylästä jäi päällimmäiseksi siisteys ja puhtaus. Ja ruoka, jota tarjottiin kolmesti päivässä. Ei siellä taatusti laihtumaan pysty, jos kaikkia herkkuja haluaa maistella. Hyvin voi tätä kylpylää suositella ja viikkohinnat siellä on todella kohtuullisia.



Bussimatkalla Tallinnaan poikkesimme Rakveren pellavapuodissa, josta nyyttiä jos toistakin lähti kainalossa kohti kotia.  Tallinnassa vielä ajoimme Rocca al Maren ostoskeskukseen. Laivamatka oli täyttä tungosta, risteilymatkustajia paljon, jotka tuskin olivat maissa lainkaan käyneet, mutta löysimme kuitenkin istuinpaikat ja saimme annoksen karaokemusiikkia siinä sivussa. Olihan sekin viihdettä, tosin melko kovaäänistä ja ei niin nuotilleen mennyttä. Mutta joistakin se oli hauskaa, ainakin mitä kannustusjoukkoihin tulee.


Home sweet home, mutta koiruli hoidossa vielä yön yli. Aamulla varhain olin hereillä, vettä satoi kuin saavista ja oli pimeää. Odottelin yhdeksään ja lähdin hakemaan Simoa kotiin. Lunta satoi, tai räntää oikeastaan. Moottoritie oli loskalumen peitossa ja vauhti tiellä kelin mukaisesti verkkaista eikä ohitushaluja oikein kenelläkään. Illan ja viime yön sekä tämän aamun vesisateet ovat vieneet kaikki lumet ja vesipurot virtaavat pihamaalla ja ajotiellä.
Että sellainen talvi nyt. Mutta joulu tulla jollottaa vääjäämättä. No, jouluksi saadaan varmasti jo valkoista lunta tänne eteläiseenkin osaan maata.

maanantai 7. marraskuuta 2016

MARRASKUINEN MAANANTAI

Saatiin viikko alkamaan. Lunta, talvista säätä täällä etelärannikolla.
Mutta talveen on alettava jo suhtautumaan riittävän lämpimin asustein. Simokin askeltaa lenkkipolulla ainakin iltaisin takki päällä.
Helminukkajäkkärä on saanut lunta niskaansa

Pyhäinpäivä meni liikenteessä. Aamulla varhain lähdettiin pienellä kauppakassilla kohti niemennokkaa. Nissanissa kun on uudemmat talvirenkaat, vaikka itse kärry on kuin kirpunpieru. Hyvin silti mahduttiin kaikki kolme, kun ei mitään tavaraa tarvinnut mukaan ahtaa. Simo, joka isommassa autossa mielellään loikoo etupenkkien välissä pää jomman kumman reiteen nojaten, ei oikein tahdo mahtua mitenkään päin pienen auton penkkien väliin. Sinnikkäästi poika kuitenkin tunkee itsensä käsijarrun päälle ja pää vaihdekeppiin asti. Näillä mentiin.
Korppisen rannalta

Mökin aitta uinuu talven ajan 

Järvi on vielä sula, vain rantamilla vähän jääpeitettä


Puolilta päivin oltiin niemessä. Mitattiin terassin ulkomittoja, saapasteltiin vähän ympäriinsä ja lähdettiin paluumatkalle.
Järvi oli suurelta osin vapaa, lunta muutama sentti. Kylmä tuuli ei houkuttanut järveen pulahtamaan, vesi oli suhteellisen alhaalla ja paljon rantahiekkaa paljaana. Ei näkynyt vesilintujakaan enää.

Hartolassa vielä joutsenia nähtiin peltoaukealla. Kuitenkaan ei enää niin mahtavina parvina kuin aiemmin. Poikettiin lounaalla ja syötiin itsemme liki ähkyyn seisovasta pöydästä. No huh, pitsa olis ehkä sittenkin ollut parempi vaihtoehto. Mutta Simo sai osansa lounaasta, hirvipaistia ja kanaakin, josta mausteet olin raapinut olemattomiin.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun pääsimme kotiin takaisin. Simo sisälle ja kynttilät kyytiin ja hautuumaalle. Kyllä olikin upea tunnelma tuhansin kynttilöin. Ensin sankarihautojen valorivistöt, sitten koko kirkkomaa täynnä palavia kynttilöitä. Seurakunta huolehti kynttilät myös niille haudoille, joille omaisten kynttilöitä ei tuotu.



Eilinen sunnuntai meni kotona hissutellessa. Tavoistani poiketin otin iltapäivällä tunnin nokkaunet. Ja sitten valvoin yli puolen yön. Mitä tästä opin? Sinnittelen iltaan kyykähtämättä sängylle ennen aikojaan.
Joskus vuosia sitten ostimme tosi kalliin aitovillaisen peiton. Oli niin hinnakas, ettei toista hennottu ostaa. Nyt tämän muistin vaatehuonetta siivoillessani ja levitin sängyn jalkopäähän. Oi miten se lämmittää vanhoja varpaita. Simo, jonka unipaikka on minun jalkopäässäni kuono nilkkani päällä koiruli täysin peiton alla, ei ole moksiskaan paksusta peitosta, paitsi tulee nopeammin ulos peitosta lattialle viilentymään.

Simon päiväunet olohuoneen sohvalla
                                            
Amerikkalaisten vaalikuume huipentuu parin päivän päästä jomman kumman ehdokkaan voittoon. Vaikea ja repivä vaalikampanja jättää varmasti jälkensä kansalaisiin, eikä ihme. Pelottaa kyllä, jos valitsevat Trumpin. Hän tuntuu kovin ennalta arvaamattomalta käänteissään. No, sellainen presidentti millainen kansa. Peukut kuitenkin Hillarylle.

Tänään jatkuu laulut, samoin huomenna. Lapsenlapsia tulossa huomenna piipahtamaan. Torstaina viedään prinssipuolison haitari huoltoon ja samalla nähdään serkkutyttöä.  Tiedossa on monta mukavaa juttua vielä marraskuulle. Kylpylätrippikin lahden taakse. Näin ei ehdi paljon kylmyyttä ja pimeyttä harmitella. 


Aamujäykkyyttä harmaissa aivosoluissa. Nyt pakko laittaa piste tarinoinnille ja vaihtaa vaatteet laulantaa varten. Ps. ensimmäistä sukkaa aloitin matkalla jo kutoa, mutta tuskin niin monta sukkaparia syntyy kuin vuosi sitten. 

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

MARRASKUU TOI LUMISATEEN

Tänään aamulla alkoi vähitellen tulla valkoisia hiutaleita taivaalta. Kun viimeinenkin lehti on irronnut hevoskastanjan oksistosta tuulen mukaan, on aika talven tulla. Värikäs ruska on jo ohi ja kostea maa imee ahnaasti valkoista lunta sohjoksi. Talvirenkaat saatiin juuri äsken myös isompaan autoon, kauppakassiinhan ne vaihdettiin jo parikin viikkoa sitten.


Pyhäinpäivänä oli aikomus ajaa vielä kerran niemessä mittaamassa terassin pylväiden välejä purjekangasseinien tekemistä varten. No, taitaa jäädä, ei oli viisasta rynnätä talviselle tielle kun ei ihan ole pakko. Tuleepa varmasti vielä parempiakin kelejä ajella. Nyt on tähän tyytyminen.

Mökin pihalla kuljetaan vanhoja polkuja, varsinaisesti ei sinne ole tehty yhtäkään tietä piha-alueelle. Suuret männyt ovat työntäneet juuristojaan polkujen yli ja juurista on muodostunut erilaisia hahmoja. Kuvasin niitä viime kesänä, kun mielestäni niissä oli jotakin vitsiäkin olevinaan. Kun enimmäkseen kuvani ovat olleet kukkasista. Ja Simosta, tietty. Ja järvimaisemasta, jota kannan mielessäni läpi pitkän talven. Mielikuvituksellaan juurakoista voi nähdä vaikka mitä kuvioita.


Olen ollut melkoisen saamaton. Pihalammikko on saanut jääriitteen ja tikapuut on valmiina aamuista pulahdusta odottamassa. Toivottavasti kaikki malluaiset ja muut kiitäjät ovat vaipuneet talvihorrokseen lammen pohjamutiin, samoin rantakäärme  kiemurrellut sammalikon koloihin.  Että meikäläinen uskaltaisi viimeinkin viileään veteen. Sormiini on hiipinyt nivelrikko, sille saattaisi kylmästä kylvystä olla helpotusta. Luin äsken punavalon terveysvaikutuksista. Pitänee alkaa etsimään hierontalaitetta, jossa on punavalo lisänä. Ja napsia kalaöljykapseleita nivelten rasvaamiseksi. Ja D-vitamiinia pakastimesta ja purkista lisäksi.


Viime perjantaina olin Ikistuvassa kertomassa Tommi Kinnusen Lopotista. Miten ihmeessä Kinnusen kirjat ovat saaneet minut ihan mykistymään upeudestaan. Vieläkö hän pyöräyttää kolmannen kirjan Löytövaaran suvusta, sitä jään odottelemaan. Uskon, että Lopotti on Finlandia-ehdokaslistalla myös.
Niin hyvä kirja se monen mielestä on, minunkin. Muuten on lukemiset jääneet, tosin lukaisin Heidi Köngäksen Hertan ja Aira Samulinin kirjan, missä hän kertoo isästään, perheestään ja oman elämänsä auringonpimennyksestä. Postista odottelen Laila Hirvisaaren uusinta Hiljaisuus. Toisaalta, prinssipuoliso kantoi eilen kassillisen seiskaveikka-lankoja. Kaipa se oli vihje, että puikot suihkimaan. Kun pihatöihin ei enää ole aihetta, siirrytään sisätöihin.


Mustarastaat ja tiaiset ovat ahkerina lintulaudalla. Oravatkin piipahtavat Simon riemuksi. Ja ihanat punatulkut viheltelevät pihlajan oksilla, joista tilhiparvi otti jokaikisen marjan. Ja niitä marjoja oli tänä syksynä paljon. Koristeomenapuussa on vielä lintujen eväiksi punaisia pieniä omenoita, isot omenat poimimme jo omiin tarpeisiimme. Ja marjaomenapensaan marjat eivät taida lintusille kelvata, pilvikirsikoita kyllä levittävät ympäri pihan reunoja. Yksi äitienpäiväruusuista, jonka istutin ulos kukkapenkkiin, pykäsi kaikki varret nuppuja täyteen, mutta ei ne ehtineet avautua ennen lumen tuloa. Jouluruusupehkon sisällä on valtavasti nuppuja, nähtäväksi jää, nostavatko vartta ylemmäksi ja kukkivatko ja koska.


Puolipäivä ja hämärää. Mutta pian on joulu ja sitten tammi-helmikuun pakkasten ja lumen jälkeen alkaa mieli kirkastua kohti kevättä. Pitäisiköhän meidän ihmistenkin vaipua oikein talviuneen virotakseen kevääseen ja uuteen kukoistukseen?!? Taidan kääriytyä villashaaliin ja alkaa unelmoida keväästä. Tulee se sittenkin.

Pienen ihmisen mielessä pyörii maailman asiat. Kun omalta osaltaan voi niin vähän mihinkään vaikuttaa. Mutta se vähäinenkin on alku johonkin uuteen ja isompaan. Ei lannistuta. Vaikka lunta tupaan ja porstuaan. Todentotta, meille saatiin liki 10 senttiä valkoista ja kylmää lunta. Väittävät lumen jäävän pysyväksi. Talvi tuli siis yhtenä päivänä eli 2.11. Ketun jälkiä jo pihassa etuoven edessä lumessa. Ja Simo jättää sievät jälkikiemurat lumeen, kun sillä on niin lyhyet jalat. Mutta reippaasti askeltaa pieni koira.

Nyt tää on taas suoltanut sanoja kerrakseen. Ajatus kiertää ympyrää, on siis pakko laittaa piste loppuun.

.