keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

EN SULLE LUVANNUT MÄ RUUSUTARHAA



Posted by Picasa

Ja kuitenkin ripottelin ruusuja sinne tänne sekä kotiin että mökille. Eikä tässä kaikki. Toki kahdessa kuvassa on ruusut "kotoa Berliinistä" mutta haitanneeko? Ja ruusuilla tanssiminen, sepä vasta taitolaji! Kun kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä.

Mutta vesi vanhin voitehista. Kesän auringonsäteet vedenpinnalla saa pahimmatkin pistot - ruusujen ja hyttystenkin - häipymään.
Ja kesä jatkuu. Hyttysistä huolimatta! Seuraava kollaasi on lempikukistani orvokista. Siihen asti moikkamoi.

KIVIPUUTARHAN ALKU

Kivenpyörittäjien klaaniin taidan kuulua. Pidän suunnattomasti varsinkin pyöreistä kivistä ja niitä olen kantanut selkä notkolla pihapiiriin myös mökillä. Keväällä sain idean istuttaa maksaruohot kivien väleihin ja nyt olen odottanut kasvien tuuhentumista.
Kupittaan ruukunpalaset antavat omaa vihreyttään kivikossa.
Maasta se pienikin ponnistaa! Taitaa olla ainut kukkiva koko pläntillä.
Iso maksaruoho on hyvässä kasvuvauhdissa.
Isoja pyöreitä kiviä löytyi melkoinen kasa kivetyn puron läheltä, prinssipuolison mielestä viisi muhkuraa oli kauppareissulla ihan ok, mutta päätin palata lähiaikoina kivikasalle uudelleen.
Tää ankka nyt jäi keskelle maksaruohopenkkiä. Mutta hyvinhän maastoutuu.
Ja lopuksi nämä jättiläisen varpaat mökin rappujen viereisellä kivellä:
Siis selvästi kivenpyörittäjien sukua. Hullunkurista, mutta minusta hauskaa.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

VEDEN VÄRISÄVYJÄ MÖKIN RANNASTA

Kirkkaat kesäpäivät ja kamera. Ja niemennokassa mökillä. Aivoissa raksutti kuvakohteita katsellessa. Olinhan niin monta kuvaa näpsinyt rantamaisemasta. Mutta veden värisävyjä en ollut lainkaan huomannut. Samaa vettä, mutta taivaan sini muuttaa värisävyjä, samoin aurinko.
Tavallisin veden väri lepän lehvien välistä kuvattuna.
Tai männyn oksien lomasta!
Tai loiskimassa laiturin ponttooneihin.....
Taivaan sinestäpä värinsä ottaa!
Venelaiturin vieressä on omat sävyt.
Pohjan hiekka ja aaltojen verkkokuvio auringon paistaessa täydeltä laidalta.
Näin kirkasta vettä Korppisessa, auringon kuvastuessa aaltoihin.
Auringonsäteitä veden pintaan, ja lähikuvassa:
Lopuksi vielä Simon vinkkelistä aamuinen maisema:
Miten kallisarvoista onkaan säilyttää vesistöt puhtaina ja miten ihanaa onkaan pulahtaa aamulla herättyään suoraan laiturilta sinisen veden syliin! Vau!

JUHANNUKSEN VIETTOA MÖKILLÄ

Mittumaari meni, työleiri toimi ja kokko saatiin poltettua. Keskisuomalainen sää suosi juhannusjuhlijoita, ensimmäiset sadepisarat putoilivat harvakseltaan vasta sitten, kun pieni makkaranpaistotuli oli sytytetty ja ison kokon sytyttäminen oli vielä kovasti harkinnan alaisena.

Vaan kas kummaa; sadepilvi pyyhkäisi yli pienen nuotion ja sitten sytytettiinkin iso kokko roihuamaan. Pojat olivat ajaneet papan avustuksella kokkoon paljon kuivia risuja hakkuaukiolta ja komeasti nuolivat tulenlieskat taivasta.
Makkarat paistettiin kyllä pienemmällä nuotiolla, niin kova oli kuumuus kokkotulen lähellä. Mutta risujen muututtua kuumaksi tuhkaksi alkoi juhannuskokon liekki madaltua ja kokkoväki siirtyi pikkuhiljaa mökin pihalle. Mökin lettukeittiössä on perinteisesti paistettu lettuja juhannuspäivänä, mutta traditiota vähän muutettiin ja kokkotulilta tultua kannoin valmiin taikinan pihakeittiöön ja rationalisoin letunpaiston käyttämällä isoa paistinpannua varsinaisen lettupannun sijasta. Onneksi niin, sillä yhtäkkiä alkoi sataa kuin saavista ja minä kääntelin räiskäleitäni ison sateenvarjon suojassa ja salamoiden läiskeessä. Mutta hyvältä maistuivat yökahvien kera. Lapset nauttivat öisistä lettukesteistä ja maistuivatpa hyvin aikuisillekin. Enkä tietysti malttanut olla paistamatta juhannuspäivänä pieniä lettusia kyläsepän takomassa lettupannussani, tietenkään.


Juhannuskokko hiipui hiljakseen ja sadekuuro sammutti hiilloksen lopullisesti rantakivikolla.
Juhannusaamun aurinko herätti vähitellen aamu-uinnille ja aamupalan jälkeen palattiin normaaliin työleiriin. Nuorenparin mökin lattioita hiottiin ja maalattiin, ulkoseinät saivat poppelinharmaan värin ja sauna valmistui vähitellen kylpykuntoon. Sunnuntai-iltana saunassa mökin emäntä ja isäntä ottivat ensimmäiset makoisat löylyt.
Onnea heille uuteen saunaan. Pian varmaan mökkikin on siinä kunnossa, että patjat kannetaan parvivintille ja kotoutuminen omaan mökkiin voi alkaa todella. Mutta juhannusperinne varmasti jatkuu edelleen niin, että meidän sakki ja serkkuni porukat kokoontuvat samalle kokkopaikalle kuten vuosikymmenet on tehty. Se on jo perinne ja aina yhtä mukava juhannuksenviettotapa.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

DREI WUNDERSCHÖNE TAGE IN BERLIN

Aamuvarhaisen lennon unihiekat karisivat, kun lentokoneen pyörät koskettivat Tegelin kiitorataa. Olimme jälleen "kotona" Berliinissä. Sää oli mitä parhain ja lämmintä ja aurinkoista oli luvassa. Ostimme kolmen päivän kaupunkilipun ja selasimme bussissa karttaa selvittääksemme, missä meidän kannattaisi jäädä bussista päästäksemme hotelliimme. Toki tiesimme hotellin olevan keskikaupungin tuntumassa Kurfürstendammin varrella. Vaan ihan heti emme perille löytäneet, sillä hotelli oli vaihtanut nimeä siirtyessää uuteen hotelliketjuun. Onneksi saimme heti huoneet ja saatoimme ilman matkatavaroita lähteä valloittamaan kaupunkia. Aloitimme ihan hotellin lähellä sijaitsevasta kirkosta, jonka pommitetut rauniot on jätetty muistomerkiksi ja jonka viereen on rakennettu konserttisalinakin toimiva uusi kirkkosali. 
Raunioitunut kirkko on historiallinen muistomerkki, jossa voi nähdä kirkon vaiheista kertovaa aineistoa. Viereinen uusi konserttisali/kirkko on todella vaikuttava sisältä. Suosittelen Berliinissä kävijöille tätä yhtenä elämyksenä. Elämys on myös Brandenburg Torin lähellä sijaitseva murhattujen juutalaisten muistokivikko.
Brandenburgin portilta alkaa kuuluisa Unter der Linden, jonka varrella on paljon nähtävää ja myös mainio Einstein-kahvila. Siinä nautimme jälleen ihanat omenastruudelit vaniljakastikkeella latten kera.

Julkinen liikenne toimii ja niin nousimme bussiin ja taas raitiovaunuun päästäksemme katsomaan muurin muistelupaikkaa. Se teki melkoisen vaikutuksen ja varsinkin lapsilla oli paljon kyseltävää. Saatoimme kuvitella mielessämme, miten mahdotonta muurin ylittäminen oli, ja miten monta uhria se vaatikaan. Surullista.
Muurin läheisyydessä kasvoi perinteisiä, löydettyjä kasveja, unikkoja, ruiskaunokkeja, ohraa ja tietysti istutettuja ruusuja. Ja jäänteet kirkosta sekä uusi kirkkosali hiljentymistä varten.
Tämä vaikuttava muistomerkki kirkon edustalla  sai sanattomaksi.
Samoin tämä pala sarjakuvasta muurin esittelyseinästä. Voineepa kysyä, mitä järkeä!


Ensimmäinen päivä oli hieman raskas, olihan aamulla herätys ollut kolmelta kentälle lähdön vuoksi. Palasimme hotellille ja unta ei tarvinnut houkutella. Tosin jalkapallo hieman venytti vatupassiin asettumista.

Varsinaista futiskansaa ovat. Kadulla ohikiitävissä autoissa oli lippuja liehumassa, samoin parvekkeilla ja ikkunoista. Ja jokaisessa katukahvilassa oli iso kuvaruutu ottelun seuraamista varten. Ja niille, jotka eivät ihan tarkkaan halunneet televisioruudun ääressä olla, esim. Aleksandersplatzin reunustalla oli tilannetaulu!
Jännältä näytti myös tapa istuskella Spreen rantamilla puistikoissa aurinkotuoleissa tai muuten ottaa aurinkoa puistonurmikoilla. Rannalla kuin rannalla! Miksei myös meillä voitaisi istuskella näin auringossa?

Toisen matkapäivän mielenkiintoisin kohde oli Charlie´s Checkpoint ja sen yhteydessä oleva museo. Jopa lapset kiertelivät siellä pitkään ja selvittivät niitä tilanteita, joista kuvin, videoin ja erilaisin kulkuvälinein kerrottiin. Murheellista historiaa.  Aurinkoisia  ilmeitä puolestaan sai risteily Spreellä.
Museosaarella pysähdyttiin katsomaan sodassa säilynyttä Der Domia ja museorakennuksia.
Tuomiokirkon hieno fasaadi, jossa vasemmassa tekstissä lukee: Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti. Museosaaren vanhoissa rakennuksissa näkyi selvästi sodanaikaisia ampumisjälkiä.

Televisiotornista näkee hyvin, miten laaja kaupunki on sekä sen entisen itäisen osan että läntisen erot.
Onneksi, zum Glück, tänään on vain yksi Saksa. Ja jalkapallovillitys näkyy kaikkialla. Jopa suklaat ja keksipakkauksetkin on tätä teemaa.
Kiertelimme Tiergartenin vehreässä puistossa, missä on pieni englantilainen puutarha. Samoin valtava liittokansleri Otto Bismarkin patsas. Siegseule oli restauroinnin alaisena, harmi.
Viimeisenä päivänä lasten toivomuksesta käytiin eläintarhassa. Se sijaitsee keskellä kaupunkia ja on kaupunkilaisten suuressa suosiossa. Eikä ihme, sillä siellä nähdään jääkarhuista pandakarhuun, kirahveista virtahepoihin. Päiväkodit ja koulut tuntuvat hyödyntävän eläintarhan keskeistä sijaintia suuresti.
Tässä sisäänkäynti, jota ei voi olla huomaamatta. Ruusuistutukset Olof Palmen pikkupuistossa aivan porttien vieressä  ja pääsisäänkäynnin varrella hehkuivat auringossa.
Ehkäpä mielenkiintoisin oli yöeläinten osasto, missä pilkkopimeässä nähtiin öiseen aikaan liikkuvia kuten esim. vyötiäinen ja mangustit ja erilaiset jyrsijät. Toki kävimme moikkaamassa apinatalon gorillaperhettä sekä kuuntelemassa urosleijonan karjahtelua.
En muista, mitä sille Knut-jääkarhunpoikaselle tapahtui, sehän oli tämän eläintarhan kuuluisa "lapsi", mutta tässä esimerkki sämpylän kuivattajasta: kukapa nyt valmiiksi uintivedessä kastuneita viitsisi syödä!

Kolmessa päivässä ehtii nähdä melkoisen paljon uutta. Aina on kiva lähteä seikkailemaan, mutta vähintään yhtä kiva on palata takaisin, taas lähteäkseenkö?  Niinpä. Tuliaissuklaiden (sitruuna, katajanmarja yms. suklaat) täyttämät reput pullollaan hyvästelimme "koti-Berliinin" ja vannoimme, että viimeistään ensi kesänä lennähdämme tänne taas, sillä nähtävää vielä jäi ja tiettyä mielenkiintoa on ihan omasta takaa.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

ELÄMÄÄ EDESTAKAISIN

Nyt on tainnut mummelilla mennä päiväjärjestys sekaisin. Viime yön satoi kuin saavista ja aamulla nurmikko oli liiankin märkää myös Simon astella, mutta varovasti edeten metsänlaitaan jalannostoon sitä vaan mentiin. Aamukahvit ja sitten takaisin sänkyyn. Koisailtiin koko poppoo yli kymmeneen. Alkoi siitä jo taivaanranta vaaleta ja sade taukosi, onneksi.

Talvella oli niin hurjasti lunta, että lumiesteet tulivat yhtenä iltana alas tyytentykkänään. Nyt niitä hinattiin takaisin yläilmoihin, mutta ensin piti vahvistaa aluspuita. En olisi uskaltanut oikeastaan nousta tikkaita kovin korkealle apumiehenä, mutta pakko oli. Vähän hirvitti, kun nuo verenpaineet saa joskus tasamaallakin huippaamaan. Peltikatto on toisaalta vielä niin märkä sateen jäljiltä, ettei ainakaan etupihan puolella katolle nouseminen oli ihan viisasta. Jos tippuu, pudotusta on varmasti seitsemän metriä arviolta ja alla betoniporras. Mutta prinssipuoliso, vaikka on minua vanhempi, kiipeilee ketterästi edestakaisin alumiinitikkaillaan. Onneksi ei ole putoillut, vielä.

Eikä sen parane pudota, jää muuten retki eteläiseen naapuriin tyystin väliin! No, älysi lopettaa ajoissa kun huomautin, että "pyhätyö ei arkea avita"  hoksatessani tänään olevan sunnuntaipäivän. Nyt sitten pyhitetään lepopäivää tämä iltapuhde. Sekoitin pari maustekakkua paistumaan, toinen on jo valmiina, sillä suun nautinnostahan pitää sunnuntaisinkin huolehtia. Vaikka pitäs kyllä ne nautinnot vaihtaa meikäläisen ihan muihin nautintoihin, tahtoo kertyä liiaksi herkuttelut etureppuun. Joo, mittumaarin varalta leivoin ja niitä ei sitä ennen maistella. Enkä itse vielä silloinkaan (sic).

Mettiäiset eivät pyhitä lepopäivää, eivät myöskään sinitiaiset, joilta poikaset nääntyisivät viluun ja nälkään emojen viettäessä sunnuntaisiestaa!
Pihamaalla kasvit imevät kosteutta kaikilla soluillaan. Eilen istutin saamani Kuolan pionin taimet ja niille tämä märkyys helpottaa sopeutumista uuteen paikkaan. Ruohosipulia ajattelin silputtaa talven varalle kerta-annoksiksi pakastimeen, mutta jää kuivempaan päivään sekin homma, ja arkipäivään tietysti! Raparperin varret muuttuvat puiseviksi ellei niitä myös pian mehusteta tai paloitella piirakkaan. Tuntuu niin hurjan aikaiselta alkaa talven varalle mitään vielä keräämään. Eipä siihen kyllä kauaa taida mennä, puutarhamarjojen raakileet ovat jo nyt aika pulleroita.  Rastaat poikueineen mellastivat jo marjapensaiden oksistossa, mutta veimme tämän kiltin kisulin sinne pelätiksi, eipä näy linnut ymmärtävän ettei kissa niitä pysty nappaamaan. Kissa on tehonnut joka syksy marjavarkaisiin.
Ja pienempiä kissapatsaita on pensaiden välissä lisää.
Vilkaisinpa taas varjoliljapenkkiin. Edelleen on viisi valkoista kukkavanaa ja pari sinipunaista. Siementen lennättäjä on hävittänyt värin matkalla! Avautuisivatpa pian varjoliljat.

Orvokkeja istuttelin rappusten kukkakaukaloon. Näyttävät vähän sateenpieksämiltä. Erityisesti nuo vaaleansiniset ovat minusta tänä kesänä makeita. Vaikka nimeni ei ole Orvokki niin istutan joka kesäksi orvokkeja sekä kotiin että mökille.  Tässä sylintäydeltä orvokkeja.
Lapsuudesta muistan lorukirjasta runon alun orvokeista: Orvokki olen minä orvonkukka, luokseni saavu jo koditon rukka, sinua varten on sininen puku, jonka on ommellut orvokkein suku. Tai jotenkin sinnepäin.
 Muutamia sivuja siitä vihkosesta on tallessa vielä, harmi, ettei koko kirjaa. Siinä oli niin hienosti riimitelty runoa tutuista kukista, esim. että Olen lummepoika ma vallaton ja mun kotini metsälampi on. Loput olen siitäkin unohtanut, samoin alun voikukan runosta, mutta loppuosan muistan: ja maamies minut nähdessään vihanvimmoissaan lyö nyrkkiään, vaan kun vaimonsa hälle kahvia tuo niin kiitoksen minulle silloin myös suo!
Loruista voi päätellä, että olen jo ikäikäihminen!

Ja mitä siitä voi päätellä, että rakastan yli kaiken käsin virkattuja sänkypeittoja. Tähän huusholliin tuli jo viides villalangasta virkattu iso peitto Simon kahden pienen peiton lisäksi. Nyt pitää varmaan lopettaa hankkiminen, muuten lapsenlapset luulevat minun olleen oikea käsityöhirmu. En jaksaisi peittoa kyllä näpertää, sukkapari on ihan eri asia. Lienen pienenä palellut, kun nyt vanhana pitää haalia lämpimiä peittoja ylenmäärin.




Ja kakut onnistui. Tämän kahvikakun ohje on todella helppo ja kakusta tulee maukas ja takuuvarma:
5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sokeria, 1 dl kaakaojauhetta, 1 tl soodaa, 1tl suolaa, 1 tl vaniljasokeria. Kuivat aineet sekoitetaan ja niihin lisätään yksitellen 2 munaa, sitten 2 dl maitoa ja lopuksi 2 dl voisulaa. Voideltuun vuokaan ja 175 asteiseen uuniin noin tunniksi eli kunnes irtoaa vuoan reunoista. Kumotaan vadille vähän huokaisemaan ja sitten nostetaan vuoka ja kas, kahvikakku on valmis. Vaihteeksi helppokin kakkuresepti!
Ja loppuun päivän kevennys: Kaupunkilainen kysyi maalle muuttaneelta kaveriltaan, onko helppoa olla maanviljelijä. Kyllä, kunhan tietää, mitä pitää tehdä, vastasi toinen. Aikansa juteltuaan tämä maalainen tokaisi: Nyt on pakko lopettaa löpinät ja lähteä kanoja lypsämään!  Että sen pituinen tämä lätinäni tällä kertaa.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

SEPRAPÄIVILLÄ HAMINASSA

Tänään olimme perinteisillä Seprapäivillä Haminan Tervasaaressa. Aamulla kuudelta Simo hoitoon Roosalle ja nokka kohti itää. Pilvet roikkuivat alhaalla ja säätiedotus oli luvannu sadekuuroja. Matkalla muistelimme viime kesän Seprapäiviä  Viron Kundassa, sielläkin satoi kaatamalla ja sitten yht´äkkiä vaan paistoi kirkkaalta taivaalta tosi lämpimästi. Ehkäpä meilläkin päivä vielä pelastuisi sateelta, toivoimme.

Seprapäivien perinne syntyi ulkosaarelaisten (Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren, Seiskarin,  Tammion) viedessä Viroon veden viljaa eli kalaa ja saaden vastineeksi viljaa ja perunaa. Kun saaret sodan seurauksena jouduttiin luovuttamaan, ulkosaarelaiset ja virolaiset ovat jatkaneet tätä perinnettä tapaamalla vuosittain joko Suomessa tai Virossa.

Tänä vuonna oltiin siis Haminassa. Aamun alkajaisiksi kokoonnuttiin kulkueeksi Ahtaajapatsaalta suuntana Tervasaari.
Kauniit ja värikkäät kansallispuvut sekä naisilla että myös miehillä toivat oman säväyksensä ja liehuva lippurivistö elävöitti harmaata aamuhetkeä.
Kansallispukujen aatelia oli tämä sinisten hameiden sinfonia, takanaan Kundan rivitanssijoiden joukko.
Kostea aamu sai vetämään "vihmaviitat"  pukujen suojaksi sateelta ja tuulelta. Viimein rivistö oli valmis marssiin ja Tervasaaren Voimasonni jo odotteli markkinapaikan reunamilla.
Tämä sonni on tehty laudoista, toisin kuin Äkkijyrkän lehmät. Ja kokoeroakin on Miinan lehmiin melkoisesti.

Yhteinen ystävyysjuhla alkoi samanaikaisesti vihmovan sateen kanssa. Harmi, sillä sade haittasi paitsi esiintyjiä tietysti myös muuta juhlaväkeä ja  markkinakansaa. Ehdimme kierrellä muutamia kojuja katsellen hienoja käsitöitä, maistella tyrnihilloa ja -mehua sekä nuuhkia muurinpohjalettujen ja paistettujen muikkujen houkuttelevaa tuoksua. Sitten olikin prinssipuolison vuoro säestää tytärsaarelaisten puheenjohtajaa tämän kajauttaessa hienosti mm. Myrskyluodon Maijan ja Lokki-valssin . Sade taukosi juuri ennen heidän esitystään alkaen entistä rajumpana virolaisen tanssiryhmän esittäessä omaa tanssinumeroaan sateesta välittämättä.

Syötyämme maittavaa lohisoppaa Aallokko-terassilla kiertelimme vielä kojuja matkalla autolle.
 Tässä ilmeikkäitä savitöitä, joista hevoshahmo tarttui mukaani. Ja hauskoja kylpytiinuja säästölippaina oli tarjolla, kuten myöskin pilkettä silmään saaneita sänkykohtauksia:

Mukaani tarttui villalangasta virkattu värikäs sängynpeitto, savesta tehty hevonen ja vaniljakreemi- ja kalakastikejauhepussit. Todella kiinnostava oli puusta moottorisahalla tehty koiranpuolikas eli takapuoli, mietin sen tarkoitusta vaan eipä selvinnyt. Olisin ostanut sen mökin kuistille pyllistämään, mutta hinta oli mielestäni kovin korkea. Mutta oli erikoinen silti kun jäi mietityttämään. Onhan sanonta, että maailmassa on kaikista eniten haistettuja koirantakapuolia! Ja tämä oli tervattu kappale!

Kotimatkan jatkuttua pyhtääläiseen mäntymaisemaan alkoi sää seljetä ja kotona paistoi jo aurinko. Mutta tuuli, se riepotti pihakoivusta kaikki kuivat oksat alas nurmikolle. Ja tuuli jatkuu melkoisen kylmänä edelleen.

Seuraavat Seprapäivät on taas ensi kesänä. Toivottavasti silloin sää suosii myös suuren vaivan markkinoita varten nähneitä käsityöläisiä ja kauppiaita. Nyt sade oli sellainen "ostaja"  ettei se jättänyt myyntipöydille vaivanpalkkaa.


Simo on taas kotona ja yhdessä kiertelimme tuulisessa puutarhassa nuuhkimassa tuulen tuomia.
Koristeomenapuun kukinta alkaa jo hiipua. Myös syreenipensaat tiputtelevat kukkia tertuistaan tuulen mukaan.  Pieni punainen koristemansikka sinnittelee, vaikka ei marjansa millekään maistu.
Tarkistimme myös varjoliljan nuppuja ja todellakin osa niistä on edelleenkin valkoisia! Ja oli ihan pakko vielä näpsäistä kuva arovuokon ainokaisesta kukkasesta, josta olen suuresti iloinnut.
Ja lopuksi: juhannusruusun nuppujen avautuminen enteilee keskikesän juhlaa, mittumaaria. Kohtahan se jo on.