torstai 11. toukokuuta 2017

KÄYKÖ YLPEYS LANKEEMUKSEN EDELLÄ

Että minä hätkähdin tänä aamuna pölyjä pyyhkeillessäni. Kyllä, kuulin tässä muutama päivä sitten meidän kulmahuoneesta ihme pamahduksen, mutta kuvittelin, että joku lintu lensi ikkunaan. Eikö mitä. Suuri muranolainen maljani oli pamahtanut keskeltä kahtia, ihan irti paloihin. Ihan selvää on, että siitä ei enää liimaamalla ehjää saa, mutta liimasin silti, sillä oli aika siististi kahtena kappaleen.

Joskus varmaan lasiin jää jännitettä, mutta tämä kippo on minulla ollut ihan samassa paikassa siirtelemättä jo ainakin 2-3 vuotta. Painava on kuin mikä, mutta niin vain hajosi kuin herneenpalko.
Vähän harmittaa. Siinäpä sen sitten liimailin.


Tuo ainainen lumisade myös harmittaa kun ei kesästä näy vielä harmaata savujuovaakaan. Yöt on pitänyt pakkasen vuoksi lämmittää puhaltimella tomaatintaimia kasvihuoneessa, tänään olin ajatellut viedä sinne jo loputkin mutta...taitaa olla paras pitää ne vielä sisätiloissa. Lumihiutaleita leijuu hiljalleen alas jo vitivalkoiseen maahan. Aamulla aurinko pilkisti ja nopeasti nousi elohopea lämpömittarissa, mutta taas alenee ja alenee. Ei naurata niinkuin Pekka Poutaa. Pikemminkin päinvastoin.

Prinssipuoliso lähti seurakunnan laulupiirin mukana retkelle jonnekin lähiseudulle ja Simo ja minä ihmettelemme täällä nyt talvista maisemaa. Tää ei voi olla totta. Aloitin viikkosiivousta ja jämähdin paikalleni kun näin tuon haljenneen maljan. Pienestä kiinni meikäläisen siivousfiilis.

Jotensakin on sellainen olo, että pitäisi vähitellen päästä noista keräilykamoista. Joitakin olen jo harventanut, mutta kun yhdestä pääsen ja vien sitä postiin tuon samalla jotakin uutta mukanani. Se siitä kaupankäynnistä. 

No, joskus on tuuriakin. Mökin pihalla haravoin viime viikolla. Sitä ennen kasattiin pressut terassin seinämiltä ja viikattiin ne pienemmiksi varastoon säilöön. Minun haravoidessani prinssipuoliso hiffasi polulla kiiltävää, arvuutteli minulle löytöään. Luulin, että oli kymmensenttisen löytänyt. Vaan eikö mitä. Minut kultasormukseni oli luiskahtanut pressuja viikatessa pikkurillistäni. Laitoin sen kiireesti takaisin nimettömään sormeeni vaikka se ei oikein siihen nakkisormeen kunnolla mahtunut. Eipä ainakaan putoile enää. Luojankiitos tarkkasilmäinen puoliso- vaikka on menossa kaihileikkaukseen - näki sormuksen polun heinätuppojen joukosta.

Siispä ei mitään niin pahaa etteikö jotakin hyvääkin. Nyt pitää miettiä, mitä hyvää tuo maljan halkeaminen kenties tuo. Toispa nyt kesän... Käenpiika kurkki tiaisten pesäpönttöihin, kuvassa istuu eilisen lumisateen seassa lähellä pesäpönttöä. Kuvan otin ikkunan läpi joten on vähän sinne päin.


tiistai 9. toukokuuta 2017

VIELÄKÖ LUNTA

Simo pyrki aamuvarhaisella ulos, vaikka en millään olisi jaksanut nostaa päätä tyynystä. Vaan pakko se oli. Käytiin postilaatikolla, varhainen lehdenjakaja oli tipauttanut lehden, joten se kainalossa tultiin takaisin sisälle. Ei tuntunut kovinkaan kylmältä sää, vaikka mittarissa oli miinusta kaksi astetta. Samalla ulkona piipahduksella kävin tarkistamassa kasvihuoneella tomaatintaimien tilanteen.
Minä hullu kun istutin - vanhasta muistista - taimet viime viikolla kasvihuoneeseen. Nyt kun ilmat viilenivät, laitettiin kasvien turvaksi lämpöpuhallin tohottamaan yöksi lämpöä taimille.

Aamun päästyä pidemmälle alkoi sataa lumihiutaleita. Tosin lämpötila mittarissa oli yhden asteen plussalla, mutta niin vain tuli pihamaa valkoiseksi. Ei ole toukokuut sisaruksia, sillä vuosi sitten samana päivänä lämpöasteita oli reilut kaksikymmentä. No voihan tämä tästä vielä iloksi muuttua.

Ostin lauantaina orvokintaimia torilta, siellä ne edelleen kököttävät kasvihuoneen lämmössä ja odottavat ovenvieruslaatikkoon istuttamista. Aurinkoa minä odottelen lämmittämään tätä toukokuuta!

Pihalla vapunaaton lumipeitteen jälkeen kukkaan lehahtivat valkovuokot, sinivuokkojen kukinta alkoi jo aiemmin. Keltavuokot antavat vielä odottaa ja hämyvuokon paikalla ei näy edes sirkkalehtiä. Lienee hävinnyt talven tuiskuihin, harmi.

Viikon lopulla käytiin niemessä katsastamassa kevään tulemista.
Järven rannat olivat jo pari metriä sulina, joutsenet jo tulleet, mutta kuikat kaipaavat enemmän avovettä. Fasaanien rääkäisyä myös kuunneltiin, joku väitti kuitenkin kurjeksi. Saa nähdä, liikkuuko fasaanit mökin lähimaastossa. Sauna lämmitettiin molempina iltoina ja todellinen nautiskelija, Simo, makasi lauteilla pitkän tovin. Päästiin siinä jo ihan kesän tunnelmiin, mutta uinti vielä jäi keväämmälle. Järven vesi oli huikaisevan kirkasta ja viiltävän kylmää, olihan jääpeitteen reuna vielä lähellä rantaa.

Meillä on ollut pieni Pallas-asuntovaunu nököttämässä mökin pihalla. Joka vuosi sitä on pesty ja puunattu, mutta kolmeen kesään sitä ei ole liikuteltu. On auton nokkakin nykyisin niin lyhentynyt, ettei pitkät peilit oikein istu siihen eikä uusia peilejä ole mietitty.
Kun prinssipuoliso istahti mökillä tuvan "emmaan" kysäisin, olisko jo aika luopua vaunusta. Hän sanoi siitä vaan, ota kuvia ja laita myyntiin. Kun sain ilmoituksen nettiin, kyselyt alkoi välittömästi ja ostajia oli moneen lähtöön. Eräs ensimmäisistä tinki kovasti lähtöhinnasta, suostutteli tuomaan vaunun hänelle tänne etelä-Suomeen ja lupasi maksaa käteisellä, koska hänelle ei sopinut pankin kautta edes käsirahan maksaminen. Vähän jo mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, mutta entäs jos... no, myytiin vaunu läheisestä kaupungista olevalle ostajalle, joka löi vaunun hinnan meille käteen ja hakee vaunun kun on vaihtanut siihen uudemmat renkaat. Kuka tahansa olisi toiminut meidän tavallamme, mutta kun ilmoitimme sille ostajaehdokkaalle, jolle vaunu olisi pitänyt vetää (huonoilla renkailla vielä) liki kolmesataa kilometriä nenän alle, että vaunu myytiin lähelle ja ettei sitä tarvinnut vetää perässään satoja kilsoja niin kaveri lähetti tosi pyttymäisen tekstiviestin jälkeen.  Olis kuulema luullut kasikymppisen jo jotakin oppineen. No onhan tässä opittu...hm.

Elämän rajallisuus tuli taas todeksi, kun prinssipuolison kaveri, jolle hän on ollut tukihenkilönä vuosikaudet, löytyi menehtyneenä kotoaan. Vielä vappuna kaikki oli kunnossa ja muutama päivä sen jälkeen mies muutti tuonilmaisiin. Minun ikäiseni, seiskavitonen, syntymäpäiviään juhlittiin tammikuussa.

Kotiseurakunnalta tuli kutsu seiskavitosten syntymäpäiville kuun lopulla, täytekakkukahvit ja pientä ohjelmaa tiedossa. Taidanpa osallistua, vaikka oma synttäripäiväni on vasta syksymmällä.

Nää päivät menee päätä käännellessä näköjään. Mitään en ole aikaan saanut, raahautunut vaan päivästä toiseen. Mitannut verensokeria (kaikki ok) ja verenpaineita (pientä huolta on). 
Kesäkuun loppuun mennessä pitäs saada painoa pois, sillä silloin lennetään Berliiniin, siitä junalla Halleen lähelle Leipzigiä. Sisareni tyttären tytär on kutsunut meidän juhlimaan häitään. Mielellämme sinne kyllä menemme, lennot ja hotellin jo varasin ja maksoin.
Että on jotakin mukavaa tiedossa. Ja onhan suunnitelmissa myös serkkutapaaminen heinäkuussa meidän mökillä. Ja muut kesän ihanuudet. Kunhan nyt vain päästäisiin kesään ja lämpöön.
Ja Türin kukkamarkkinat on toukokuun lopulla, uutta kukkamaata on käännetty siltä varalta, että jotakin ihanuuksia kulkeutuu sieltä. 
Punaiset jouluruusut viime reissulta availevat juuri kukkiaan.

Nyt tää lopettaa taas lätisemisen. Kuvia on tabletin tiedostossa mutta osannenkohan siirtää niitä, ans kattoo.