torstai 5. huhtikuuta 2018

SIMO SALLINPOJAN KESKIVIIKKOPÄIVÄ

Viikko sitten olin varannut eläinlääkäriltä ajan Simon hammashoitoa varten nyt keskiviikoksi.


Joku ihme sähellys eli pääsiäisen aika varmaan sekoitti ajanvarauspakkaa niin, että koira olisikin pitänyt viedä eläinlääkärin vastaanotolle jo tiistaina aamulla. Sehän ei kuitenkaan onnistunut, sillä kun lääkäristä soitettiin, koira oli jo syönyt aamupalansa ja lenkitetty. Jahkailtiin ja pähkäiltiin ja saatiin sitten kuitenkin aika keskiviikolle puolilta päivin, sillä tiistaina meillä oli laulukeikka paikalliseen palvelutaloon



Keskiviikko, aamu tuntui minusta ja tietenkin Simosta todella pitkältä, koira ihmetteli että tarjolla oli hänelle pelkästään vettä!  Reippaasti hän kuitenkin hypähti pikkuisen riisimoponi etupenkille ja matka hoitoon alkoin. Perillä Simo heti muisti, että ollaan paikassa, missä ei koskaan seuraa mitään hyvää, niinpä eläinlääkärin vihellellessä viereisessä huoneessa Simon niskakarvat nousivat jo pahaenteisesti pystyyn. Laitoin varmuudeksi koiralle kuonokopan, kun hoitaja tuli nukutusruiskunsa kanssa ja pikaisesti tökkäsi piikin Simon takalistoon. Reilut viisi minuuttia ja poika oli jo kanttuvei.
Hyvä etten itkenyt kun hoitaja nosti "VelttoVirtasen"  syliinsä ja kantoi hoitopöydälle.

Kun toimenpide heräämiseen kesti noin parin tunnin verran, minä piipahdin samassa talossa toimivaan kampaamoon, jonka olen tuntenut varsin pitkältä ajalta. Onnistuin saamaan ajan ja
hiukseni siistittiin. Hipsin takaisin eläinlääkäriasemalle odottelemaan ja lukemaan joutessani.

Alun toista tuntia odoteltuani hoitaja talutti koiruliani hoitohuoneesta. Simo hoiperteli ja nöksähteli välillä lattialle kun jalat eivät kantaneet.  Kiltisti kuitenkin odotti, että sain selvitettyä laskun ja kaappasin pojan kainalooni kantaakseni hänet autoon kotimatkalle. Niin reppanaa hän kuitenkin oli, että kieli valui kuonon ulkopuolelle ja minä muutamankin kerran kokeilin ajaessa koiran pulssia, kun tämä oli ihan vetämättömissä. Pieni reppana.

Kotipihassa kannoin hänet sylissäni sisälle omaan pehmoiseen petiinsä ja peittelin. Parin tunnin tirsot tämä otti ennenkuin silmät aukesivat ja vielä kannoin hänet rappuja alas takapihalle.  Siellä hän seisoi hiljaa paikallaan ja lopuksi pyrki takaisin sisälle. Heikoksihan se vetää kenet tahansa, jos ei ruokaa saa koko päivänä.  Vähän maisteli märkäruokaa ja raejuustoa,  nappuloita en vielä antanut, sillä koiran suu oli kipeä toimenpiteiden jälkeen ja varsinkin, kun alaleuan kaksi takimmaista hammasta molemmilta puolilta oli poistettu. Muuten Simon hampaat olivat ikäisekseen todella hyvässä kunnossa, kertoi hoitaja.

Kun koiruli vähän tokeni, annoin lisää ruokaa ja sitten illansuussa lähdin sen kanssa lenkille. Menomatka meni reippaasti kuten aina. Homma hoidettiin ja lähdettiin kotiin päin. Kymmenen metriä käveltyään Simo jäi paikoilleen, ei jaksanut houkuttelusta huolimatta ottaa askeltakaan. No, mamma otti syliin ja kantoi. Kokeilin hetken kuluttua, josko jo jaksaisi askeltaa, mutta ei. Niinpä minä kannoin koirulin ihan pihan laitaan asti. Ole melkoinen urakka tarpoa lumista polkua, mutta mitäpä sitä ei tekisi pienen koirulinsa puolesta.


Ilta meni koiran "itkiessä", alkoi ilmeisesti kipulääke jo haihtua ja uutta pilleriä sai antaa vasta seuraavana aamuna. Onneksi kuitenkin nukuttiin yö hyvin. Ja aamulla oli taas häntä kippuralla ja koira virtaa täynnä. Ihan entinen reipas terrieri, meidän perheen ilopilleri. Ruoka maittoi ja lenkki tehtiin kuin ennen yhtä reippaasti.

On se vaan kumma, miten sitä itsekin kärsii, kun pienellä perheenjäsenellä on vaikea olla.
Mutta pienen koiran hammaskalusto on vuosittain hoidettu eläinlääkärissä, sillä Simo ei kovin mielellään luita kalua eikä nuo patukat, joita kerran päivässä on annettu, pidä purukalustoa ihan timmissä kunnossa. Ja onhan Simolla ikää jo kymmenen vuotta!

Totesin prinssipuolisolle, että laskuun nyt menneillä euroilla olisin saanut puolitoista uutta pentua, mutta hänen kommenttinsa oli, ettei samanlaista, yhtä ainutlaatuista koiraa kuitenkaan. Siis ei harmiteltu hintaa sen enempää, vaikka ostetun raksusäkin ja märkäruokalavan kanssa pulitinkin kuutosella alkavan summan. Nyt on iloinen koira ja sillä hyvä hammaskalusto, kunhan vielä parina päivänä annan kipulääkepillerin. Ruoka ainakin maittaa ja häntä heiluu iloisesti. Se on tärkeintä.


Tästä tuli nyt ihan Simo-juttu, mutta koiramme on meille niin tärkeä, että siitä on yksi juttu ainakin ihan paikallaan täällä blogissakin. Muuten on ilonaiheita minulle olleet meidän lintuparveen eli vitriiniin lennähtäneet Sinilintu ja Pajusotka, aivan ihanat. Kevät on, vaikka maisema olikin toisena pääsiäispäivänä ihan jouluinen lumisine puineen. Mustarastaan huilu soi silti pihakuusen latvassa.