torstai 29. elokuuta 2013

MÄ ELÄN VAIHTELUSTA...

Vilkas viikko. Perjantaina syötiin rapuja hamarilaisten ystävien kanssa, hyvältä maistui. Lauantaina käytiin loviisalaisten ystäviemme kanssa Loviisan Wanhojen Talojen Päivillä, tosin kierrettiin enemmän kirppiksiä ja antiikkitoreja. Sunnuntaina huilailtiin ja maanantaina ajeltiin Padasjoelle,  varamamman ja taatan juuri hankkimaan kesäpaikkaan.



 Tiistaina kerättiin tyrnimarjat ja keskiviikkona singahdettiin niemen nokkaan. Siinäpä vilskettä yhteen viikkoon.

Rapukesteistä jäi kamerani kotiin, harmi.
Loviisan kaupunki oli lauantaina aivan turvoksissa ihmisistä.
Kirpparilta tein mukavat löydöt heti kättelyssä. 


Loviisan torilta.

Suola-aitoilta rannassa.

Vesille venosten mieli.

Valkolainen juhannussalko.

Kirpparilta Primaverat.

Toikan pieni lintu kirpparilta myös.

Ystäviemme upea maljaköynnös kukassa.

Maanantain retki  ystäviemme uuteen kesäpaikkaan ja sieltä piipahdus Päijänteessä uimassa oli tosi mukavaa.
Tehinselkää.

Kivi kuin virtahepo...

Mahtava krysanteemi ystäviemme mökillä!

Näin kirkasta on Päijänteen vesi, ihmekös että sitä juodaan etelämmässä...

Keskiviikkona jälleen matkaan. Niemen nokassa lämmintä, aurinkoista. 
Iltarusko hyviksi ilmoiksi!


Anna kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan...

Simolla riittää niemessä päivystettävää, on oravat, kuikat, ja jopa haikara nähtiin tänään. Naapurissa kulki eilen minkki pihan poikki.

Puolukat eivät vielä ole riittävästi kypsyneet - eikä niitä tosin kovin paljon näy edes olevan. Vesipuolukoihin niiden on oltava täysin kypsiä, joten odotellaan vielä. Tosin naapurit jo poimivat talven puolukoitaan.

Kotona kuvasin tätä, minkä luulin olevan lyhtykoiso. Vaan on sittenkin ananaskirsikka tai mikä se nyt on se keltainen siivekäs kapinkarviainen. Näin sitä voi vanhakin langeta vipuun, hih. Kaikki syödään, mikä vaan kypsyä ehtii!






keskiviikko 28. elokuuta 2013

SADON KORJUUN AIKAA


Syksyisen aamun sumu nousee maan pinnalta ylös mäntyjen latvuksiin auringon paistaessa vielä melkoisen alhaalta. Kosteassa maassa kallion päällä kanervikossa kuin metsän keijujen riippukeinuja ripustettu varpujen väleihin. Hämähäkit ne on kutoneet ansojaan ja odottavat niihin saalistaan. Pienen männyn juurella laskin näitä verkkovirityksiä olleen kymmenittäin.

Aamu on kuulas, hengittelen raikasta metsän tuoksua Simon tutkiessa polun varren viestejään. Miten kaunis maa meille onkaan annettu, osaisimmepa sen säilyttää tuleville polville puhtaana.
Mutta kun; auringon säde osuu kalliolla kiiltävään lasinpalaseen. Niitä on riittänyt jokaiselle aamulle kerättäväksi. Pelkään, että koirulin raapiessa maata tassuillaan tarttuu pullonsiru polkuanturaan. Ei hyvä. Ne entiset nuoret, jotka ennen kokoontuivat meidän kalliolla, joivat pullosta kaljaa ja sitten rikkoivat pullonsa kallioon. Mukavasti varmaan särähti särkyvä lasi, vaan eipä ole siruset mihinkään maatuneet. Jääneet minulle poimittavaksi. Harmittaa. Onneksi taitavat tunnelitaiteilijat nykyisin juoda pussikaljaa. Tölkkejä on jäljiltään keräilty roskikseen.
(Nämä jäkäläjäljet on Päijänteen saaresta...)

Kerrotaan, että tatteja on tänä syksynä paljon. Minä huomaan kaksi pientä alkua sammalikossa, jopa niitäkin on orava ehtinyt nakertamaan. Ja etanat. Vaan hamsteri kun olen, poimin sienet kotiin viemisiksi. Suppilovahveroiden aika ei vielä ole, onneksi.

Kotona odottaa aamun saalis karhunvatukoita. Sujautan vatukat rasioihin ja pakastimeen talven varalle. Keltaisia luumuja putoilee pihan nurmikolle, ihanan kypsiä ja mehukkaita ovatkin.

Eilen poimin tyrnipensaista viimeiset marjat. Jotenkin tuli poimiessa assosiaatio, kuin olisin koiran turkista nyppinyt itsensä täyteen syöneitä punkkeja. Hyh. Mutta vitamiinipommeja ovat tyrnimarjat ja ne oli saatava talteen.

Kurkkumaalla on käynyt "halla"  tai mikä lie. Lehdet on aivan ruskeita ja muutama kurkku sinnittelee vielä hieman kasvaakseen. Kurpitsakin pullistelee lehtien lomassa.
Pienihän se vielä on, pyöreä kuin pallo!
Mutta pieniä ovat viidakkokurkutkin. Oliivin kokoisia:

Jospa niitä tikkuaskiin vertaisi:
Lämmin sää on meitä hellinyt. Ja ystävät. Koko edellinen viikonloppu vietettiin kera ystävien, täällä Hamarissa rapukestein, Loviisassa vanhojen talojen päivänä antiikki- ja kirpparikierroksella ja sitten vielä maanantaina liki Päijännettä, päästiinpä pulahtamaan vielä kesän lämpöiseen veteen.

Näistä riittää muistelemista pitkäksi aikaa. Ihana kun on hyviä ystäviä, heistä kaikista olen kiitollinen. Kunhan vaan omalta osaltani osaisin olla ystävänä, sillä vuorovaikutustahan se on.

Ajatus lentää kuin "illaksi kotiin". Josko sittenkin niemen nokkaan. Ans kattoo ny!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

TYÖTÄ PELKÄÄMÄTTÖMÄT

Nopeasti aika kuluu. Viikonloppu mökillä meni puukasan siirtämiseen ja parin männyn kaatamiseen ja jälkien selvittämiseen. Risut ajettiin kokkopaikalle ensi juhannusta odottamaan.
Takana näkyy mun ihan itse punnertamani pölkyt uudessa pinossa. Olin kyllä reipas, mutta sitten seuraavana aamuna itse kuin pölkky: jäykkä ja kipeät lihakset. Mutta nytpä on tilaa auton kääntelemiseen ja peräkärrylle.

Sunnuntaina lampsittiin sienimetsässä. Kanttarelleja lähes kaksi ämpärillistä ja lisäksi puolikas sanko mustia torvisieniä. Niitä sitten perkasin pimeän tuloon asti. Vaikka se on kyllä kivaa hommaa, niinkuin metsässä sienien perässä kulkeminenkin.
Ja olipa kasvanut mittaa yhteen kanttarelliin:
Mittaa oli 10x11 senttiä, huomaahan sen jo tikkuaskistakin.
Toki pienempiä kanttarelleja oli muu saalis!

Maanantaina köröteltiin kotiin. Meillä asuva mies huomasi nimittäin sunnuntaina katsoa kalenteriinsa, oli luvannut olla yhdeltä maanantaina yhteislauluja vetämässä. Dementiaa selvästi - tai sitten mökillä on niin kiva olla, ettei muista kalenteriaan katsoa. No, samapa se, koira ja kamppeet autoon ja tielle. Onneksi mökillä sadekuuro siivitti lähtemiseen myös.

Simo on onnellinen koira myös kotona. Aurinkoiset päivät on mukavia, saa köpöttää tappijaloillaan motarin taakse kalliolle, saa makoilla sohvalla auringossa tai päivystää sohvan selustalla.

Minulta oli mennyt lemppariohjelma ohi ja katselin uusintaa enkä voinut hymyilemättä olla kun Simo oikein rentoili.
Aurinko lämmittää mukavasti...


Pitäähän yrittää rusketusta lisätä....



Päivänokoset on niin rentouttavia...



Välillä pitää kääntää kylkeä...

No mamma, mitä nyt taas...



 Vielä ramasee niin mukavasti, kuorsausta kuuluu...söpöä!



Miten se kieli nyt ei pysy suussa... tuulettuuko se?



No hyvä on, palveluksessa taas....pihalla kaikki ok.

Olen rohkea, työtä pelkäämätön, uskallan käydä työn viereen nukkumaankin....

Ja ulkona on niin kesäisen lämmintä, pienetkin auringot loistavat.

No, se taisi olla koiran unta vaan. Oppisimmepa me ihmisetkin ottamaan pienet päikkärit keskellä touhua ja työtä. Se tekisi meille hyvää.

tiistai 20. elokuuta 2013

RETULIINIA RUOKAA

Sapuskan ulkonäkö on suoraan verrannollinen makunautintoon. Vai onko sittenkään?
Prinssipuoliso toi punakaalin, piti keittämäni kaalipataa. No ei muuta kuin sipelsin kaalin kattilaan ja hups. Näytti kypsyttyään aika retuliinilta. Yritin sitä sitten "virkistää" porkkanakuutioilla, kesäkurpitsalla, nokkosjauheella ja persiljasilpulla. Meillä oli muutama ystävä käymässä ja istuivat ruokapöytään, mihin täräytin kaalipatani keskelle. Nopas, kyllä se ihan hyvälle kaalipadalle maistui, vaan ulkonäkö ei niin houkuttava ollutkaan. 
Olispa pitänyt se pimeässä syödä, silloin ei retuliiniväri olisi makua haitannut. Söipä entisen kunnanlääkärimme perhe vadelmatkin pimeässä, että ei vattumadot haittaisi! No proteiiniahan ne?

Vuosia sitten olin ystävättärieni kera puutarhanäyttelyssä Ruåtsissa. Siellä näimme sinisen perunan, oisko ollu joku Ålands blå! No yhtä kaikki. Minäkin yhden pikkiriikkisen perunan taskussani toin ja multaan tökkäsin. Satoisa potaatti, tuotti monenmonta uutta perunaa. Laitoin sitten makkarasoppaan perunaksi. Lapsenlapsi pitkin hampain maisteli soppaa lautaselta ja loihe lausumaan: onko mun pakko syödä, nää perunat on ihan sinisiä!
No samaa sanoi serkkunikin, jolle vein muutaman perunan siemeneksi. Sanoi, että maistuvat ihan normaalipotaatille mutta ei niitä kärsi syödä kun ihan sinisiä ovat.
Voi meitä, tapojemme ja tottumustemme orjia!?!

Jaapa jaa. Tänään mulla oli sitten ruokana eilistä kaalipataa, vielä sinisempää kuin mitä eilen. Näköjään vielä jääkaapissa sinistyy kuin vesilinnun munat. Mutta maku on ihan ok. Prinssipuolison ei tarvinnut tänään retuliiniruokaa syödä kun pääsi Haikon kartanon lounaspöytään. Toisia onni potkii. 

Tää mun safka on kyllä sen väristä, etten millään viitsi ottaa siitä inhokkikuvaa postaukseen.

Mutta jälkkärinä söin sitten luumupuusta tippuneita. Retuliini sielläkin, hih.

No entäs kurkut? Avomaalla vain muutama valmis, sade rampannut lehdet ihan ruskeiksi. Vaan parvekelaatikossa kasva myös "siilikurkkuja". 

Ja väri-iloksi vielä eilisen mansikkavadelmia pensasmustikoiden kera.

Mukana marjalude, mokoma väriläiskä sekin, hih.
Vaiko sittenkin yök!

lauantai 17. elokuuta 2013

VIELÄ ON...

kesää jäljellä, vielä on kauniita päiviä...
No vähän on ollut tiukassa kauniit päivät, vettä on tullut enemmän kuin lääkäri määrää. Kummallista kyllä, että järven vesi on vielä suhteellisen mukavaa uimiseen - tai ainakin pulahtamiseen. Se on joka aamuinen herätysrituaali täällä mökillä. Simokin tietää, että aina ensimmäiseksi rynnätään rantaan ja laiturille haistelemaan aamun tuoksuja. Simolle nyt tuoksut ovat olleet niin houkuttelevia, kun naapurin pystykorva Sandralla on juoksuaika. 
Siinä poika seisoo hievahtamatta ja ottaa tulevat tuoksut vastaan.

Sade on pieksänyt kukkamaalta osan maata vasten. Vain leimut ovat selvinneet pystypäin, ehkä siksi että vasta nyt availevat kukkiaan.



Illakko kukkii leimujen vieressä, Simo piileskelee männyn juurella pihassa....
Hullu kun olen, toin taas mukanani muutamia perennan alkuja tänne niemeen: ruskopäivänliljaa, tummanpunaista kurjenpolvea ja keijuangervoa.  Eilen tein oikein miehen urakan: koska auton kääntäminen mökin pihassa on ollut liian tarkkaa puuhaa, siirsin kaksi isoa pöllipinoa toiseen paikkaan, että voidaan kaataa pari mäntyä parkkipaikan reunasta. Myönnän, että poikki olin kun urakka oli liki valmis. Vaikkakin jo kuivia pöllejä, mutta silti.  Ja tänä aamuna tuntui kyllä jäsenissä, mutta mikä ei tapa, se vahvistaa.
Prinssipuoliso oli karsimassa herukkapensaiden oksia ja palattuaan mökille ei ollut uskoa silmiään. Muka ettei naisista ole fyysiseen duuniinko?

Syksy hiipii vähitellen, auringon säteet eivät enää lämmitä niinkuin ennen, keltaisia  lehtiä lentelee pihanurmelle ja marjasato on saatu puolukoita lukuunottamatta talven säilöön. Kanttarellit ovat kasvaneet sateessa ja loistavat keltaisina pihametsikön reunassa.

Mökillä laitellaan vähitellen pihakalusteita talvisäilöön, laituriltakin jo tikkaat voi ruuvata irti, niitä ei ole kesälläkään paljon tarvittu kun on kävelty pohjahiekkaa pitkin uimasyvyyteen. Muutama simpukka on uskaltautunut myös toiselle puolelle laituria, suurin osa niistä on turvassa sillä puolella, missä ei kävellä järvenpohjaa. Olisi niissä nyt ruokaa järven piisameille, mutta taitaa puuttua nämä otukset järvestä, ainakin kaksi on jäänyt keväällä pyydyksiin huonoin seurauksin. 

Hiirulaisetkin pyrkivät jo sisälle talven suojaan. Yksi viiletti mökin oven ollessa auki ja livahti keittiön kaapin alle. Taisi kuitenkin mennä sen siliän tien ulos toisesta ovesta, sillä virittämämme ansa on ollut tyhjillään eikä hiirenpapanoita tai muuta tuhoa ole tehty.
Pysykööt vaan pihalla, mökin nurkkapäihin viritetään olutpullot hiiriansoiksi, ne olemme todenneet mainioiksi hiirulaisten torjunnassa.


Mehiläiset keräävät viimeisiä mesipisaroita hidastettuun tahtiin, välillä viipyvät pitkän aikaa kukissa. Kosteus ja viileys kai sen saa aikaan.


Tätä maisemaa säilön talven varalle sisälle sieluuni. Eilen illalla järvi oli peilityyni ja myöhemmin kuu paistoi täysillä tehden sillan takarannalta mökkilaiturille asti. Kyllä pitkän talven kestää, kun muistaa kesää ja lämpimiä päiviä.  Ja tietää, että muutaman kuukauden jälkeen on taas uusi kesä...

maanantai 12. elokuuta 2013

UTELUJA JA PÄIVITYSTÄ

Olen yrittänyt etsiä nimiä muutamalle kukalle. Kun luetteloin mökkerön kukkamaan kasveja, löytyi aivolokeroista (ja tietty myös kasviluetteloista!) nimet lähes jokaiselle kukalleni.  Kukkamaalle ihan itsestäänkin ilmestyneille (?) tupsahtaa joskus nimi vastaan, niinkuin nyt aamulla rohtovirmajuurelle. Kadoksissa on kuitenkin nimet tälle vaaleanpunakukkaiselle, liki metrin korkeaksi kasvaneelle punavartiselle. En saa päähäni, mistä sitä olen hankkinut. Tiedätkö sinä sen nimen?

Jos tunnet, kerro minulle mikä se on.

Toinen arvoitus on tämä valkoinen tupsukka. Nyt kukinnan jälkeen siinä on siemenkodat kuin akileijassa. Yritän ottaa niitä talteen ja kylvää uuteen paikkaan. Hattarapää en muista, mistä olen sen saanut enkä tiedä, mikä se on. Jos tiedät, kerro minulle.


Olisi mukava tietää, kuka tämä valkoinen kukkija oikein on.

Etelän ruusuruoholle ja hopeapensaalle löysin sattumalta nimet puutarhaohjelmasta. Ja huomasin harmaan käenkukan, jonka siemeniä nyt etsiskelen. Punaista käenkukkaa minulla onkin.

Pian on kukkasipulien istuttamisen aika. Kädet jo syyhyävät hankkia esim. vaaleanpunaista muscaria ja pikarililjan mukuloita.  No, keväällä istutin valkoista liljaa muutaman sipulin. Nyt ne ovat täydessä kukassa sekä mökillä että kotona. Ja mikä huumaava tuoksu leviää ympäri pihaa! Aluksi tuli assosiaatio siunaustilaisuudesta, niin samanlainen tuoksu kuin hautavihkojen liljoista. Hölmö minä, liljojen hieno tuoksu, mutta voimakas.
Toivottavasti talvehtivat hyvin ja nousevat ensi kesänäkin kukkimaan.

Säilöntärintamalla on nyt seesteisempää. Vain pensasmustikoista viimeistä satoa ja karhunvatukoita sitten hieman runsaammin.
Näitä on popsittu suoraan pensaasta, mutta riittää myös pakastimeen. Hieman ripautan marjoille sokeria pakastusrasiaan, että säilyttävät värin, vitamiinit ja muotonsa sitten sulamisen aikana.

Viikonloppu oli sadekuurojen ropinaa. Niin tänäänkin heti aamusta. Mutta eiköhän viikon mittaan selkene. Kaikki sisäkukat kuistilla uivat vedessä mökiltä palattuamme, joten tiesin täällä luonnon vettä saaneen. Ihme, että orkideatkin voivat hyvin, vaikka vettä alusastioissa senttitolkulla!

Avomaan kurkut vielä minimaalisen pieniä, kai kylvettiin ne niin myöhään. Kesäkurpitsaa tulee päivittäin. Mielikuvitus niiden ruoaksi laittamiseen jo kovilla! Mutta maistuvat kylläkin....

Keskiviikoksi viimeistään toivotaan aurinkoa, sillä silloin on kesän viimeinen yhteislauluilta jokirannassa. Menee pipariksi jos sataa.
Tänään ja huomennakin voi sadella, mutta sitten pitää jo huiskia pilvet kauemmaksi. Ans kattoo, muissa asioissa olen nyt pitänyt ihan selvästi luppoa, niin aikaansaamatonta ollut. Mutta joskus riittääkin vain välttämättömin.
Mukavaa viikkoa!