SADON KORJUUN AIKAA

Syksyisen aamun sumu nousee maan pinnalta ylös mäntyjen latvuksiin auringon paistaessa vielä melkoisen alhaalta. Kosteassa maassa kallion päällä kanervikossa kuin metsän keijujen riippukeinuja ripustettu varpujen väleihin. Hämähäkit ne on kutoneet ansojaan ja odottavat niihin saalistaan. Pienen männyn juurella laskin näitä verkkovirityksiä olleen kymmenittäin.

Aamu on kuulas, hengittelen raikasta metsän tuoksua Simon tutkiessa polun varren viestejään. Miten kaunis maa meille onkaan annettu, osaisimmepa sen säilyttää tuleville polville puhtaana.
Mutta kun; auringon säde osuu kalliolla kiiltävään lasinpalaseen. Niitä on riittänyt jokaiselle aamulle kerättäväksi. Pelkään, että koirulin raapiessa maata tassuillaan tarttuu pullonsiru polkuanturaan. Ei hyvä. Ne entiset nuoret, jotka ennen kokoontuivat meidän kalliolla, joivat pullosta kaljaa ja sitten rikkoivat pullonsa kallioon. Mukavasti varmaan särähti särkyvä lasi, vaan eipä ole siruset mihinkään maatuneet. Jääneet minulle poimittavaksi. Harmittaa. Onneksi taitavat tunnelitaiteilijat nykyisin juoda pussikaljaa. Tölkkejä on jäljiltään keräilty roskikseen.

(Nämä jäkäläjäljet on Päijänteen saaresta...)

Kerrotaan, että tatteja on tänä syksynä paljon. Minä huomaan kaksi pientä alkua sammalikossa, jopa niitäkin on orava ehtinyt nakertamaan. Ja etanat. Vaan hamsteri kun olen, poimin sienet kotiin viemisiksi. Suppilovahveroiden aika ei vielä ole, onneksi.

Kotona odottaa aamun saalis karhunvatukoita. Sujautan vatukat rasioihin ja pakastimeen talven varalle. Keltaisia luumuja putoilee pihan nurmikolle, ihanan kypsiä ja mehukkaita ovatkin.

Eilen poimin tyrnipensaista viimeiset marjat. Jotenkin tuli poimiessa assosiaatio, kuin olisin koiran turkista nyppinyt itsensä täyteen syöneitä punkkeja. Hyh. Mutta vitamiinipommeja ovat tyrnimarjat ja ne oli saatava talteen.

Kurkkumaalla on käynyt "halla"  tai mikä lie. Lehdet on aivan ruskeita ja muutama kurkku sinnittelee vielä hieman kasvaakseen. Kurpitsakin pullistelee lehtien lomassa.

Pienihän se vielä on, pyöreä kuin pallo!
Mutta pieniä ovat viidakkokurkutkin. Oliivin kokoisia:

Jospa niitä tikkuaskiin vertaisi:

Lämmin sää on meitä hellinyt. Ja ystävät. Koko edellinen viikonloppu vietettiin kera ystävien, täällä Hamarissa rapukestein, Loviisassa vanhojen talojen päivänä antiikki- ja kirpparikierroksella ja sitten vielä maanantaina liki Päijännettä, päästiinpä pulahtamaan vielä kesän lämpöiseen veteen.

Näistä riittää muistelemista pitkäksi aikaa. Ihana kun on hyviä ystäviä, heistä kaikista olen kiitollinen. Kunhan vaan omalta osaltani osaisin olla ystävänä, sillä vuorovaikutustahan se on.

Ajatus lentää kuin "illaksi kotiin". Josko sittenkin niemen nokkaan. Ans kattoo ny!