maanantai 26. heinäkuuta 2010

NYT MÄ SEN HOKASIN


Ohje hyvinvointia käsittelevästä kirjasta: Hemmotteluhetki:  Jos haluat laihduttaa, kokeile mielihalujen siirtämistä. Kun tekee mieli suklaata, pullaa tai jäätelöä, keskitä himosi kauniiseen esineeseen. Käy tavaratalon lasi- ja posliiniosastolla, antiikkiliikkeessä tai vaikkapa kirpputorilla.  Jösses!  Sitähän minä teen kaiken aikaa. Mutta jotakin menee sittenkin pieleen. Vaikka suklaa on yök, pullakin yök, jäätelöä joskus pingviinipuikko, niin eivätpä läskit lähde. No myönnetään, se on se ruisleipä ja sen päällykset. Kahvia kittaan kuppitolkulla kotioloissa. Ruokaa laitan kerran päivässä kunnolla, eikä meillä mitään kermakastike-gourmé-aterioita syödä. Haa, rasva! Beceliä enimmäkseen. Salaattikastikkeet! Oliiviöljypohjaisia. Kuitenkaan ei niin suuria mielihaluja ruokaan. Enemmänkin kirpparikippoihin. Mut siltikään ei pääse paino putoilemaan. Minä sensijaan pullerona putoilen ja lämähdän milloin mihinkin mahalleni. Olen tapaturma-altis, sanoo poikani ja varoittaa nousemasta tikapuille. Mutta mitäs siitä, jos on kämmenet välillä auki ja polvet tikeillä. Elämäähän tämä vaan on. 

Lapsena luin iltasatuna vanhaa kannetonta keittokirjaa ja katselin täytekakkujen kuvia.  Ei siihen aikaan kermakakkuja paljon leivottu, mutta kuvien katselemisesta sai varmasti "mielihalujen siirtämisen" eikä katselu koitunut vartalon painoksi. Tämä mansikkakakku on kevään yo-juhlista.

Prinssipuoliso, jonka en ole uskonut oikein syvällisiä miettivän, ja jolle nuotit on tie syvempiin säveleisiin, loihe heti aamuhetkellä lausumaan, että "äitisi oli sen ikäinen kuin sinä nyt kuollessaan, mutta sinä et ole yhtään niin vanha kuin äitisi oli silloin."  Just joo. Itse huomaan päivä päivältä enemmän ja enemmän esteriä itsessäni. Mutta uinahtamaan en vielä suostu. Ja jalka nousee ilman porraskaiteisiin tarraamista. Hyvä niinkauan kuin nousee. Mutta terveenä pysymiseksi on taisteltava.

Taivas on pilvessä, mutta pilvipouta tuntuu ihan mukavalta. Pyykit vein ulkonarulle ja eilen pesemäni plyyshimatot ovat valuttaneet yön aikana pesuvedet nurmikkoon. Kiva tunne, kun saa puhdasta pyykkiä ja kuivat matotkin iltapäivällä. Matonpesulle pistän nyt pisteen tälle kesälle. Ja varmaan seuraavallekin.


Urakkaa silti on. Vitriinikaappien lasihyllyt ovat kesäpölyn peitossa. Mielihalujen siirtämisen kipposet ja kupposet, linnut ja hevoset eivät oikein hyviltä näytä pölyisillä lasihyllyillä. Mut ans kattoo, löytyykö inspistä aloittaa nyt vai sitten joskus myöhemmin. Luulenpa, että sitten joskus myöhemmin. Näin se vaan on.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

JAAKKO JA KYLMÄ KIVI

Jaakko nakkasi tänään kylmän kiven järveen. Voi Jaakko ja herneenvarsi. Ei tainnut vedet viilentyä vielä. Ihana kosteus leijui ilmassa aamulla auringon noustessa lämmittämään meitä liki lämpöennätykseen asti. Houkuttelipa pienen kehäkukan avaamaan silmänsä auringolle. Lapset lauloivat tarhaikäisinä:"Liten ringblomma går i ringen..." ja äidinäidillenikin tämä kukka oli aina ringeblomma. 

Joka kevät niitä kylvän, ne ikäänkuin kuuluvat kesäkukkasiin ihan must. Ja joka kesä tuovat mieleen lasten laulun ringeblommasta.

Tänään - vaikka sunnuntai - minulla oli siivouspäivä sillä pidin lepopäiväni lauantaina. Myönnän, että on vähän olleet viikonpäivät hakusessa jostakin syystä. Oli hauska levitellä pestylle lattialle puhtaita mattoja. Tulin kyllä siihen tulokseen, että pitäisi kevyen pinta-imuroinnin lisäksi heivata mattoja ulos useammin ja tarmokkaammin luututa nurkkiaan useammin. Vaikka Simon karva on lyhyttä, lähtee sitä nyt, lienee karvanvaihtoviikot. Mutta kun laiskuus on ollut hyvä lahja, olen siirtänyt suursiivousta vähin erin aina eteenpäin.

Prinssipuoliso singahti ämpäreineen takametsään jo heti aamusta. Minusta varvikko oli vielä märkää, mutta ei näkynyt haittaavan: tuliaisina ämpärillinen isohkoja mustikoita. Meillä on periaate, että joka saalistaa, hän sen myös siivoaa. Ja niin sain puhtaat mustikat pakastettavaksi. Hyvä niin, sillä pesin koko huushollin nurkat sekä alakerrassa että yläkerrassa ja rappuset ylös ja alas.  Kun olin vauhtiin päässyt, olisi vaikea ollut keskeyttää tai pikemminkin keskeyttämisen jälkeen jatkaa! 
Hyvä, että maltoin ruuan laittaa siivoamisen välissä. Prinssipuoliso lähti uudelleen marjamaille syötyään ja toi liki ämpärillisen uudestaan mustikoita. Pussitin ne valmiiksi ja lähetin miniälle. Pian tuli tekstari, että piirakka on paistumassa ja nam. Nopeita nuo nuoret.

Päivä on ollut todella lämmin, vaikka välillä on tullut muutama vesipisarakin. Mutta kesän kuuluu olla lämmin.
Mitä sitä valittamaan. Mutta kuumimmat päivät pitäisi voida olla rantamaisemissa.

Löysin puutarhasta vielä yhden liljan, liekö jonkin lajin keisarinkruunu. Availi kukkaansa ilahduttaakseen ja onnistui siinä. Yritin katsoa, onko varrella siemeniä, mutta ei. Säilyypä sipuli maassa ensi suveen.

Nyt alkaa olla naatti olo. Sääennustus lupaa lämmintä jatkoa.  Hukkaan taisi mennä Jaakko pojan kylmä kivi. 
Puoliso oli poiminut kypsiä vadelmia ja saskatoneja viiliin. Maistui raikkaan makealta ilman lisättyä sokeria.
Minun kylläkin pitäisi tyytyä rasvattomaan jogurttiin, mutta sallittakoon tämä kaloripommi kovan siivousurakan jälkeen.....Nam.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

MAMMAN LULLUKKAPOIKA

Silloin kaksi vuotta sitten kun hain Simon vauvahauvana, minulle sanottiin, että terrieri on ärhäkkä ja puree kaikkia ja on agressiivinen. Onneksi en uskonut.
Niin ihana lullupoika Simo oli pienenä pentuna. Suloinen pehmotassu, jonka toisen etukäpälän varpaan alla musta täplä. Niskassa valkea ruutu ja musta sydämenkuva. Syötävän suloinen ja kaikkien lellikki.
Maailma oli suuri ja ihmeellinen pienen koirulin perspektiivistä. Mutta turva oli aina lähellä.
Mamman syli oli paras paikka silloin.
Ja kuvia otettiin edestä ja takaa. Ihan nauratti tämä hössötys. Silloin en tarvinnut talutushihnaa vielä.

Talven tullessa olin jo kasvanut isoksi pojaksi ja lumileikit olivat hauskoja. Tosin mamma pelkäsi, että hukun kokonaan lumeen.


Leikin lumiauraa ja se oli hieman rankkaa, lunta oli ensimmäisenä talvenani todella paljon.
Näin kesähelteellä on hauska makustella lumikuvilla. No, viilennystä mamma antaa täällä kotona suihkuttamalla kastelukannusta vettä turkilleni. Se ei ole kovin hauskaa, enhän vapaaehtoisesti mene edes pissalenkille vesisateella. Ja mökillä, pojat uittivat minua ensin pudottamalla minut laiturilta veteen. Sain "vettä henkeeni" ja köhin, kunnes mamma sanoi, että uittaa ei saa heittämällä. Sitten pojat kantoivatkin minut veteen ja opin uimaan hienosti rantaan. Ei se kovin kivaa ole. Viimeksi, kun istuttiin kuumassa autossa kolmen tunnin matka mökille, kaikki ryntäsivät heti uimaan. Ja tietysti minut  myös uitettiin. Mutta minäpä nousin oitis rantaan, ravistelin ja ponkaisin omille teilleni. Pappa lähti heti pyörällä perääni ja sai minut talustushihnaan, mutta olinhan ehtinyt jo naapurin karjaportille asti. Noloa tulla takaisin hihnassa. Ja pappa motkotti, etten muka saisi lähteä omin luvin tienvarsiterveisiä lueskelemaan. Mutta kun on ne tyttökoirat siellä naapurissa!

Jos haluan ulos, kopautan tassulla oveen. Tai sitten "mangustan" papalle niin hän oitis tajuaa, että minua pissittää. Ja ruokaakin saan istumalla kerjäysasennossa. Pysyn hienosti istumassa takajalkojen varassa häntä tukena ja aina tippuu herkkupaloja kun oikein jaksaa odottaa.
Aina aamupalan jälkeen haluan, että mamma tulee kanssani sängyn päälle lulluttelemaan. Heittäydyn täysin selälleni takakoivet levällään ja näytän ihan selälleen käännetyltä alligaattorin poikaselta. Mutta olen luonteeltani todella kiltti. En ärise enää polkupyöräilijöille enkä hölkkääjille, menkööt menojaan. Mutta oravat ovat asia erikseen. Meidän chinchupojat saavat olla rauhassa, mutta kurret eivät saisi tulla liian lähelle loikkimaan eikä lintulaudalle. Ne saavat minut ihan villiin haukkuun.

Tässä Simon tarinaa. Kuvamateriaalia on paljon, mutta ehkä mamma joskus jatkaa tätä juttua. Nyt sadepäivänä koisaillaan tässä korituolissa mamman tietokoneen vieressä. Näpytys rauhoittaa.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

MUMMIN MUSTIKKAHYYSKÄ

Nyt on ihan kuitti olo. Neljä pisaraa vettä putosi taivaalta niskaan maalatessani MUSTIKANSINISEN helpotusmökkerön ikkunanpieluksia. Vaikka pinta-alaa ei nyt niinkään paljon, melkoista tuhertamista maalaaminen vaan on. Ja sitten se kattohuopa! Meinasi tulla ihan tenkapå, mutta kukaan ei ole niin viisas kuin ihminen - tai äitiliini.  Siinä vähän mietittiin ja sitten alettiin latoa palahuopaa katon päälle. Pilveili jo niin uhkaavasti, että pressu olisi ollut toinen vaihtoehto. Prinssipuoliso kilautti jo kaverille tai paremminkin pojalle ja kysyi että onkohan tuo äiti ollenkaan oikella jäljillä palahuopalänttiensä kanssa. Joo, sanoin junior. Senkunvaanladottepäällekkäinettäruudutontasan. Ja mekös ladottiin. Luultiin ensin, että katonharja jää ilman, mutta jess! ihan passelisti oli paketti mitoitettu.



Piti ihan netistä katsoa pöntön asennusohjeet, kun ohjevihko on joronjäljillä (pönttöpaketti purettu viime vuoden puolella ja ohjetta luettu ja laitettu "varmaan paikkaan" asentamista odottamaan. Se on kummallinen rasia se "varma paikka". Muuttaa sijaintiaan vähän väliä? Emme siis ole mitenkään rationaalisia ihmisiä. Joskus ajattelen, olemmekö ihmisiä lainkaan, vaan sittenkin ihan hölmöläisiä. No, samaa lajia nekin lie.


Lattiakin naulattiin ja maalasin sen vaalean siniharmaaksi. Näin sitä periaatteistaan luopuu: kirsikanpunaiseksihan koko hyyskä piti värittää! Mutkun ne järkisyyt. Ensteks että kun talo on siniharmaa. Ja kun peltikoppi on sinivihree, ja kun itärajan takana maalataan siniseksi ettei kärpäset kotiudu, ja sitkun mustikansininen on ihan kaunis. Joo. Mä luovuin kirsikanpunaisesta. Mutta se mietiskelytorni sinne mökin niemekkeeseen, siitä tulee kirsikanpunainen. Jos sitä mietiskelytornia nyt ylipäätään sinne tulee. Toivossa on hyvä kuitenkin elää. Ja kunhan ensin saan mökille lettukeittiön katoksen. Onhan tässä projekteja. Nyt odottelen sadetta ja hyyskän lattian kuivumista. Räystäslaudat on valmiiksi maalattuina odottamassa, ne asennetaan huomenna jos ei sada. Mutta saisi kyllä jo sataa. 

AAMUHETKI KULLAN KALLIS

Aamuvilakalla hilpaistiin Simon kanssa pienellä lenkillä, tuotiin aamun lehti laatikosta, levitettiin koneellinen pyykkiä naruille ja istahdettiin kuistin rappusille lullutteluhetkeä viettämään. Minun lukiessani lehdestä tärkeimmät, Simo vahti kuono kuistin kaiteiden välissä katse metsään päin, näkyisikö siellä oravia. Mutta kun ei. Eikä enää lintujen lauluakaan. Vain muutama talitiainen lennähtää ohitsemme.

Mökillä tiainen hautoi toista pesuetta vinoon kallistuneessa pöntössä terassin vieressä ja västäräkki tepasteli ylväänä pihapolulla, sen poikaset sirkuttivat tiskipöydän yläpuolella, missä pesä on joka kesä minerit-katon alla.
Västäräkkiemo on niin kesyyntynyt, ettei se paljon piittaa Simosta eikä meistä, suorittaa vaan topakasti tehtäväänsä suurperheensä ruokkijana.

Kierros aamukosteassa puutarhassa.  Punaherukat poimimista vailla. Valkoiset herukat saavat jäädä pensaisiin, ei niitä rastaat huoli. Mustaherukat vaatii vielä aikaa kypsyäkseen. Ja karviaisia tulee mukavasti. Ne ovat parhaita hilloksi  sokerin kanssa keitettyinä esim. täytekakkujen välissä. Nam.
Joskus vuosia sitten eräällä retkellä näin maatamyöten kasvavaa herukkaa. Se on kukkinut useana keväänä ja minä olen kuvitellut sen olevan mustaherukan sukua. Nyt huomasin, että sen marjat ovat punaisia. Maistoin ja ihan tikkerperinmakuisia pieniä marjoja!
Ei satoisa ja ehkä ei syötäväkään!
Päärynäpuussa ei yhtään raakiletta, luumupuissa muutamia, mutta siinä omenapuussa, jonka myyrä kaivoi lähes ilmaan niin, ettei paljon lehtiäkään auennut, omenanraakileita on valtavasti. Kastelu ja juurien uudelleen multaaminen auttoi.
Silmäniloksi kukkivat monen vuoden äitienpäiväruusut kuivasta ja helteisestä suvesta huolimatta. En niitä oikein henno maljakkoon taittaa. Jättipoimulehti antaa ruusuille lisävihreyttä levittäytyessään ruusupenkin laidassa.

Huomasin, että ensimmäinen tonni on mennyt rikki. Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte käydä kurkkaamassa täällä blogissani. Simolta myös haukahdus kiitokseksi.

torstai 22. heinäkuuta 2010

PALIKKATESTI PIHAMAALLA

Aamukahvin jälkeen oli vieläkin hieman nuutunut olo. Edellisen päivän matonpesu painoi. Siis kuka keksikään rakkauden, ei kun ns. rahkamatot? Ne olivat joskus vielä 80-luvulla hittejä ja siksi kai minullakin on niitä kaksin kappalein. Siitäkin huolimatta, että äidilläni oli joka kesä mattokangas tekeillä aitassa ja siellä minäkin läiskyttelin itselleni metritolkulla riepumattoja. Niin piti vaan ostaa vielä pari pölynkerääjää lisää. Onhan ne ihan mukavia jalan alla, mutta nostappas ne tuuletustelineelle tai vielä pahempaa: alahan pestä niitä. Painavat kuin syntisäkki. Eivätkä ole helppoja olleet kutojilleenkaan. Mutkun ei raatsi niitä heittää huitshelkkariinkaan. Siis pesin ne vielä kerran.
Toinen samanlainen mutta keltaoranssisävyinen kuivatteli kuistin kaiteella. Huhhuu!

Mutta silmät vaan auki. Iso hirvenkieli ruokki mehiläistä kun ohitin sen matkalla päivän tapahtumapaikalle.

Lapio oli jo isketty valittuun paikkaan ja palikoita kannettu testipaikalle. Ihan vaan sikiviki. Niitä sitten piti vähän lajitella ja arvailla, mikä lauta mihinkin ja mikä rima tai reiva naulataan. Mutta ensin piti tehdä aluskehikko ja ottaa ristimitat. Hah. Melkein onnistui ensimmäisellä ottamisella, kerrankin.
Vähän kerrassaan palikat asettuivat oikeille paikoilleen ja saatiin myös ovipalikka nostaa yhdelle sivulle.
Hirsien latomisesta meillä on tosin parin kesän takaa kokemusta, silloin vaan olimme niin intoa piukassa, että emme paljon ohjevihkoa lukeneet. No emme nytkään. Vähän jouduttiin purkamaankin ja uudelleen latomaan, mutta haitanneeko harrastelijoilla mitään.
Rakennusaputyömies Simo äkkäsi pihamännystä pienen oravan, joten hänen osaltaan jäi rakennusvalvonta ja mielenkiinto ja rähinäksi yltynyt haukunta seurasi puusta puuhun loikkijaa. Kastelukannusta vesisuihku vähän viilensi turkkia ja tunteita, mutta meidän piti välillä käydä sisällä suihkussa.


 Tavoite oli, että pytinki on pystyssä tämän päivän aikana. Ja oli. Harjakaiset pidettiin pihapiirissä puoli seitsemältä. Hyvä me. Kattohuopa vielä puuttuu. Ja lattian maalaus. Mutta suurin homma nyt on valmis.

Prinssipuoliso ei pudonnut katolta vaikka roikkui siellä sukkasillaan. No eipä pudotus olisi ollut paljon parin metrin yli onneksi. Minä ruuvasin oveen upouuden "ruokin" ja naulasin oven yläpuolen listan. Helppo juttu.


Kunhan tästä kerkiän, valttaan tämän helpotusmökkerön kirsikanpunaiseksi! Tai en tiedä vielä. Mutta silmän iloksihan se on helpotuksen lisäksi saatava. Biolanpönttö on sisällä sininen, joten harkitaan väriä vielä...........


keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

HATTARAPÄÄN HOMMIA


Tässä aamupäivän aluksi ajattelin vastata Amalian haasteeseen neljännen albumin neljännestä kuvasta. Kirjoitinkin jo storyn,  mutta sittenpä huomasin, että tuli vanhan kertausta. Koiramainen juttu oli jo aiemmin keväällä postattu, joten deletin sen sepustukseni kuvineen vekettiin.

Otanpa sitten viidennen kuvan samasta albumista. Tässä on näkymä toisen kotikaupunkimme satamaan. Kuva on otettu Toompean mäeltä ja horisontissa siintää 80 kilometrin päässä Suomen etelärannikko.

Tallinna on mukava kesäinen matkakohde. Eikä mitään hätää talvellakaan, paitsi että kadut ovat liukkaita ja loskaisia kaupungin reuna-alueilla. Hiekoitushiekka on niin ohutta, että siitä ei ole kengän anturan alle jarruksi.
Mutta kesällä on toisin. Vielä joskus 70-luvulla kaupungin kadut olivat kuin kynnöspeltoja. Rakennukset masentavan näköisiä ja kokonaisvaikutelma alakuloinen. Tämän päivän tallinnalaiset ovat hyvin pukeutuneita, hoikkia ja lähes kaikki "liikemiehiä" liituraitapuvuissaan. Vain suomalaiset kahistelevat tuulipuvuissaan satamasta keskikaupungille. No ei vainenkaan. Kyllä siellä on ihan taviksia tallinnalaisissakin ja suomalaisetkin vetävät laukkujaan muutenkin kuin tuulipuvuissaan.

Tallinnassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Vanha kaupunki viehättää, samoin keskustori Keski Turg, vaikka ei enää myykään irtomaitoa ihmisten päniköihin. Keskustorilta saa lähes mitä tahansa kauppahallista, ulkotorilla on kukat ja vihannekset sekä monet marjat. Myös perinteiset suolakurkut ja hapankaalia on tarjolla. Paikka on siistiytynyt sitten takavuosien ja on tutustumisen arvoinen. Raitiovaunu  nelonen ja kakkonen vie torin viereen eikä sinne Viruhotelliltakaan ole pitkä matka kävellen.

Toinen  kotimme on ollut täällä jo kymmenisen vuotta. Valitettavasti emme ehdi olla siellä tarpeeksi usein. Mutta ehkäpä joskus sitten, sitku....

tiistai 20. heinäkuuta 2010

KESÄPÄIVIÄ KESKI-SUOMESSA

Ei ole helppoa helteellä lemmikkieläimilläkään. Ajeltiin viime viikolla mökkerölle ja autossa oli meidän lisäksemme kolme teini-ikäistä takapenkillä ja takapaksi täynnä matkakamppeita. Simo läähätti jo lähtiessä, mutta keksin ottaa koirulia varten kylmässä vedessä kastellun froteepyyhkeen ja tietysti vettä juotavaksi. Paras paikka Simon mielestä oli mamman jalkatilassa auton lattialla. Sinne peittelin hänet kostealla pyyhkeellä ja matka meni hyvin parin pysähdyksen taktiikalla. Mökillä sitten lapset uittivat myös Simon, joka varovasti veteen laskettuna ui reippaasti rantaan ja kieri pihanurmikolla itsensä kuivaksi. Totutimme koiraa päivittäin uintiharjoituksiin, mutta eipä ainakaan kovin tykännyt ja varjelkoon, ei ikinä itse veteen halunnut. 

Työleiri jatkui nuorten mökkitontilla ja sinne viikonloppuna siirretyn varaston tyhjennys ja lattian maalaus oli minun hommaani nuorempien ajaessa puita liiteeriin mönkijän peräkärryllä. Pojat kyllä mieluiten pörräsivät mopolla ja mönkijällä pitkin soratietä, mutta sentään tekivät osansa myös helteisistä hommista.
Vaan ei niin hellettä, etteikö lettukeittiössä tehty päivällisruoka ja jälkkäriksi paistoin ison kasan lettuja taikinasta, joka oli tehty aitoon lehmänmaitoon suoraan lehmästä! Kun pojat saivat virvelillä puolitoistakiloisen hauen, oli sekin hyvä paistella ulkona eikä sisällä pienessä keittiössä. Tämä kyläsepän takoma lettupannu tavallista isompine lettureikineen on oiva kapistus tähän letunpaistoon! 

Lauantaina vein Siirin ja Aksun junalle ja viikonloppu oltiin sitten vähemmällä talkoopoorukalla. Prinssipuoliso ja Rasse kävivät mansikoita poimimassa sunnuntaina ja kolme ämpärillistä pakastin mökin pakkaseen pahemman varalle. Mansikoita myös maisteltiin urakalla ja hyviäpä olivatkin. Ja edullisia. Vai mitä sanotte: 14 euroa kolmesta ämpärillisestä?

Mustikat on taas hakusessa. Prinssipuolison tallustelut lähimetsiä pidemmälläkin tuotti vähän toista ämpäriä, joista annettiin osansa naapureille, jotka itse eivät pääse marjametsään. Mutta onneksi on edellisen kesän satoa vielä pakkanen pullollaan. Ja herukoita näyttää tulevan reilusti, samoin karviaisia. Ja täällä kotona jo  saskaton-pensaissa on kypsiä marjoja. Eivätkä hullummilta maistukaan. Kunhan vielä sinistyvät kypsiksi.
Minulla oli toisten mansikanpoimintareissun ajaksi nuorten mökin maalausta. Eli Pinotexia pintaan. Oikein hankalaa sutimista oli kuitenkin ns. mutteriterassin kaiteet monine rimoineen. Siinä meinasi jo sisu mennä kaulaan, mutta sain kuin sainkin eilen illalla Lemmenviemän jälkeen valmiiksi sen kaiteen. Vielä toinen kaideritilikkö odottaa. 
Siinä pensselöidessäni muistelin sitä aikaa, kun meidän mökkiä pystytettiin. Ensin hirret kaadettiin, sitten ne veistettiin ja nostettiin hirsi hirreltä ylös seiniksi. Pihassa oli Sopu-teltta ja siinä asuttiin. Lapset muistavat vielä, miten keittelin avotulella rantakivien välikössä päivän ateriat. Sitten sain punaisen kaasulieden, jonka uunissa oli kiva paistaa vaikka mustikkapiirakkaa. Rannalla pöytänä oli paksu styroxpaali, sen päällä vakstuuki ja siinäpä kaulin taikinani. Muurahaisia tippui yläpuolelta rantamännystä taikinalle, mutta "lisänä rikka rokassa ja hämähäkki taikinassa". No, otin ne kyllä pois. Siitä ajasta on kauan, meidän mökki pystytettiin 70-luvun alussa. Ja ihme kyllä, siellä se on niemessä vielä pystyssä. Nyt sitten helpottaa mummelia, kun nuorten mökki valmistuu ja pääsevät omalle puurokattilalleen. Vaan malttavatkohan keitellä? Kun muropaketti on niin kätevä.
Lastenlapset ovat niin tottuneet aamupuuroon niissä maisemissa, samoin kuin aamu-uintiin, että hilpasevat varmasti joka aamu mummin puurokattilalle. Välimatkaahan on vajaat sata metriä. Saas nähdä.

Sadetta ei kyllä saatu mökkimaisemaan. Yhtenä yönä ukkosti ja sen jälkeen satoi, mutta päivät olivat aurinkoisia ja helteisiä. Vettä piti kantaa järvestä pensaille ja kukkasille joka ilta. Kukkapenkissäni aloitti kukintaansa vasta nyt kullero! Ja kaikenväriset syysleimukukat on syysasteri (?) tallonut jalkoihinsa, ei ollut yhtään vartta nousemassa kukkimaan. Harmi, sillä viime syksynä olivat todella upeita. Ja angervoille piti antaa juotavaa keskellä päivääkin, kun lehdet alkoivat rypistyä ja kuivua. Mutta ruusut on hengissä. Ja kälviäläinen kerrottu ruusu ja tienvarresta tikulla kaivamani vaalean punainen "tienvarsiruusu" ovat toistaiseksi vihreitä.
Syksyllä muutan ne kasvimaalta parempaan paikkaan.
Tätä ruusua kasvoi Kälviän kirkkomaan puistossa, mistä kaivoin pienen taimen Simon vesipurkkiin ja istutin sitten mökin kasvimaalle juurtumaan. Sinne oksista kasvatettujen poppelintaimien viereen.

Kyllä siellä Kälviällä kukki erikoiset kukat. Tässä Sinikan rappusilta "nappikukka". Sorry Sinikka, että luvatta kuvasin ja postaan! Ei tarvitse tämä kukka kastelua. Mahtava idea! Taidan värkätä samanlaisen, sillä tänään kotiin palattuani oli ihan jokainen orvokki etuoven puolella saanut auringonpistoksen. Vain Margareta ja Jääkoivu olivat hengissä. 

Pihakierrosta tehdessä Simon kanssa kuvasimme liljoja, jotka ovat auenneet ja osin jo kukkineetkin. Vain vanha keisarinkruunu oli vahvasti tolpillaan ja kukassa.

Leenan antama keltainen iiris kukki mökin pihassa, joten laitanpa sen tähän hännänhuipuksi!

Ja äitienpäivinä saamiani ruusuja, joita olen istuttanut takapihalle vuosittain, kuvasin. Mutta nyt on niin paljon lätinää tässä postauksessa, että viilennykseksi pari kuvaa mökin rannalta.
Kuvassa näkyy kuikan vana, mutta itse lintu ohitti jo lepän oksiston.
"Halk illan ruskon auermaan käy lento joutsenen, se laskee virran hopeaan..." vaikka siitä näkyykin oikeassa laidassa pikkuruinen lintu! Simo sai sätkyn kun joutsen laskeutui, Simon piti juosta isolle rantakivelle sitä haukkumaan. Vaan nyt ollaan jo kotona ja oman pihan tutut tuoksut tuntuvat pojan kuonossa:
Sadetta tarvittaisiin vielä......

tiistai 13. heinäkuuta 2010

KESÄN ENSIMMÄINEN MUSTIKKAPIIRAKKA

Ihan ensimmäinen tilpehöörimummin mustikkapiirakka tämän kesän mustikoista. Oli ihan pakko leipoa, vaikka matonpesu vei aikaa ja kuuma pisti läähättämään jo muutenkin lämpimässä keittiössä. En ehtinyt kuvata sitä - eikä se nyt niin hieno kuvattavaksikaan - ennenkuin siitä oli jo nakerrettu ensimmäiset palat maistiaisiksi.
Kun taikinaa vähän jäi, tein toisen pienemmän vielä kuin hätävarapiirakaksi. Näkyipä maistuvan tämäkin.
Nimitys tilpehöörimummi on tullut lastenlapsilta kaiken tämän keräilyharrastuksen takia. Tänään tuli telkkarista Heikki, joka kuvaa linja-autoja! Onko siis ihme että meikäläisen hobby on kerääminen ja sille ei ole näkynyt rajaa. Mutta nyt kun siivoilin tuolla ylemmässä kerroksessa huomasin, miten pöydät ja hyllyt notkuu sen hiivatinmoisia kokoelmia. Siis pyhästi lupasin itselleni, että kerään tästä lähtien vain kokemuksia! Ainakin seuraaviin antiikkimarkkinoihin ja kirpparireissuun asti.
Nämä Tomulan seinälautaset olivat todella hauska keräilyhomma. Metsästin niitä ja sain kaikki. Punaista rubiiinilasia olen kerännyt kymmenisen vuotta ja nyt ei sekään enää niin kovasti sykähdytä. Antiikkikaupoissa käyn aina vähän hinnoittelemassa omia kippojani! Kermanekoista tein ikkunaverhon keittiöön ja puhtaana se on hauska, verhon peseminen vain aikaa vievää puuhaa. Ja lintuja keräsin joskus mielessäni Eva Kilven kirja
Hänen olivat linnut. Vai oliko se Kilven? Ja ne hevoset sitten. Hevoshullujahan on, minä niistä yhden sortin.
Luulasista kerroin kai aiemminkin, siis valkoisesta, mutta hurahdin sitten turkoosiinkin. No tiedän, että Sipoossa on toinen ihan yhtä keräilystä innostunut. Yhteisillä hankintareissuilla miljoonakaupunki Tukholmassa, Lontoossa, Berliinissä ja tietysti Turussa on käyty. Ne on olleet kivoja matkoja. Siis ei voi lopettaakaan keräilyä, eihän!

Nyt on niin kuuma, että Simo makaa repona lattialla ja minä lopetan bloggaamiset ja lähden mustikkapiirakkakahville.

Kyllä on söpönen, eikös? Ja tilpehöörimummi näyttää tälläiseltä syötyään monta palaa piirakkaa iltakahvilla.

Taidan pitää blogihommeleista vähän paussia kun olen suoltanut tarinaa ehtimiseen. Mutkun tää on ollu niin hauskaa!

KEN SÄÄSTÄÄ SAADESSAAN, SILL ON OTTAA TARVITESSAAN...

Aamurutiinien jälkeen, kahvi, lehti, vähän ristikkoa, minua odotti inventaario.  Keittiön pakastin oli sulattamista vailla ja alhaalla odotti toinen pakastin valmiina kuin Molokin kita. Siinähän tuo aamujumpaksi laskettava puuha, raput alas pakasteita täynnä olevien korien kera ja tyhjien kanssa ylös. 

Luulin todella viime kesäisten mustikoiden huvenneen. Väärin. Niitä riitti pakastimen pohjalta raahattavaksi pussukka toisensa jälkeen. Prinssipuolison aamuinen lähtö taas kallion kosteisiin poukamiin mustikoiden noutomatkalle vähän huolestutti. Aurinko helotti heti aamusta uv-säteitään roimasti. Minulle pukkasi hikeä jo pienikin ponnistus jäisten marjapussukoiden kanssa.

Nyt on keittiön pakastearkku sulamassa ja odottelemassa uutta satoa.  Ns. Erkki-papan pakastearkku on puolestaan laitojaan myöden täynnä viime kesän marjoja, mansikoitakin. Ne on ensin käytettävä ja vasta sitten hyökättävä tämän kesäisen marjasadon kimppuun, jos nyt tänä kesänä pakastin täyttyykään.  Saalis puoli ämpäriä prinssipuolisolla näin aamutuimaan. Sanoi mustikoiden olevan osin raakojakin. Huokasi juuri, että viime kesänä näistä maisemista keräsi 9 ämpäriä ja 1,5 ämpäriä. No, eipä sureta. Syödään entiset mustikat pakastimesta. 

Minulla on vielä matonpesua odottamassa. Uskomatonta, että yli viisi vuosikymmentä sitten ostettu ensimmäinen iso matto on vielä kyydissä!  Syksyllä leväytin sen takkahuoneen lattialle. Omia aikojaan vitriinin alakaapissa ollut vajaa likööripullo oli  kupsahtanut kumolleen ja pulputellut  kaiken sokeriliemensä vanhan maton kulmaan. Nyt kokeilen, lähteekö mäntysuovalla puhtaaksi. Eilisen puhtaat matot ovat jo liki kuivat. 

Lapsenlapsi tulee tänään kesälomallaan mummille ja toinen ja sitä seuraava huomenna. Mukava niiden kanssa on ajella hikikuumassa autossa ja päästä uimarannan viileään (?) veteen. 
Simo loikoilee tuossa eteisen laattalattialla, on siinä kai vähän helpompi turkkiniekan olla. Chinchupojat, joiden häkin siivosin eilen ja vaihdoin uuden kylpyhiekan, loikoilevat häkin hyppylaudoilla pitkin pituuttaan. Niillä, jos kellä on varmasti hiki, niin tiivistä on turkin hieno karvapeite.

Tässäpä aamun ajatuksia jonoon ja pinoon. Nyt maistuisi jäätelö ja haalea kahvi. Ei kun menoksi.
Ja täällä nyt haluaisimme olla, Simo ja me toisetkin. Kenties piankin toive toteutuu.......

maanantai 12. heinäkuuta 2010

KUN ON ALKUUN PÄÄSTY, NIIN HARJAT HEILUMAAN


Jotain hyötyä helteestäkin. Eilen aloittamani matonpesu oli niin hauskaa ja helppoa, että aamulla käärin hihat ja kannoin monta mattoa takaterassille pesuun. Ensin pesupulveria veteen ämpäriin, sitten matot läpimäriksi ja harjalla pulverivettä niskaan. Huuhtelu painepesurilla ja vielä muutama suihkaus mäntysuopaa ja harjaamisen jälkeen kunnon huuhtelut. Siellä ne matot nyt kuivuvat takapihan mattotelineellä. Eilen pestyt ovat aivan kuivia ja ihanan puhtaita mäntysuovantuoksuisia. Vautsi vau! Tämä matonpesutapa on järven rannalla pesemistä parempi.
Prinssipuoliso lähti jo aamuvarhaisella mielipuuhaansa. Ja tässä tulos. Ämpäri täynnä tämän kesän mustikoita.
Täpisi jo monta päivää lähtökuopissaan kun eivät olleet mustikat vielä kypsyneet. Mutta vettä kaipaisivat jo.
Poimurilla kerätessä tahtoo tulla roskia mukaan. Mutta äkkiäkös sitä ämpärillisen siivoaa. Viime kesänä prissipuolison mustikkasaalis oli 37 ämpäriä, siihen saakka hän laski ne mutta toi vielä muutaman ämpärin lisää. Siitäpä riitti talven varalle pakkaset piukkaan ja ystävillekin. Tänä kesänä sato jää kyllä paljon pienemmäksi.

Pensasmustikkaa saadaan myös, kunhan alkavat kypsyä. Ne joutuu yksitellen poimimaan, sillä kypsyvät niin eriaikaisesti. Nyt vielä ovat ihan raakoja.
Saskatonpensaissa sensijaan on jo hieman sinertäviä marjoja. Linnut tankkaavat ne niin nopeasti, ettei niistä juuri meille jää. Karhunvatukoitakin tulee kohtuullisesti, vaikka näytti, että pakkanen olisi purrut varret talvella. Mutta hienosti virkosivat satoa antamaan. Ja metsävadelmia näyttää tulevan myös hyvin.
Karhunvatukoista erityisesti itse pidän, vaikka niissä on isot siemenet.
Tämä on tyrnimarja, vielä vihreän raaka, mutta kypsyy keltaiseksi ja täyteen vitamiineja. Hankala poimittava mutta kannattaa silti. Tyrni leviää tuolla yläkasvimaan pehmeässä multamaassa ja monessa pienessäkin niistä on jo muutama marjan alku. Tyrnihän tarvitsee sekä tyttö- että poikapensaan marjojen tuottamiseen.


Tämä valkoinen kellokas kukkiin yläkasvimaan laidassa valkoisin kynttilämäisin kukin. Minulla on tätä samaa myös sinisenä samansuuruisena. Luonnossa kasvaa pienempikukkainen, peurankelloko???

Ja lopuksi iloinen Amsterdam - ei vaan angervoinen, jonka jokaisen oksan nenässä on kukkaterttu. Ja nyt matonpesu jatkukoon....