KOIRAMAINEN JUTTU

Miten Simo Sallinpoika Hurtta tuli meille? No valtavan koirakuumeen seurauksena kaksi vuotta sitten kesän alkaessa. Kävin läpi kaikki koirapörssit, piipahdin Tallinnassa katsomassa pentuja, selasin koirakirjoja. Kokemusta minulla oli norjanhirvikoirasta, cockerspanieleista (suloisia) ja tietysti pystykorvasta. Mutta tällaisen ihanan sittenkin löysin. Kahdeksan pennun pesueesta tämä ainoa poika oli vielä vapaa ja se oli menoa silmänräpäyksessä. Ajattelin, että oliko pennussa jotakin erityistä, kun se oli jäänyt viimeiseksi. No, naamakuvio vähän vinossa mutta suloinen. Olin täysin myyty. Prinssipuoliso varoitteli koiran hankinnan hankaloittavan matkakuumeista vaimoa, mutta mutta. Ei auttanut. Malttamattomana odotin luovutuspäivää.

Pennun nimenä oli Mortti. Minusta koiran nimi on Simo Hurtta eikä Mortti, sehän on hiiren nimi! Ja koska äitikoira on Salli (oikeasti Kuusiniemen Irene), tuli uudesta perheenjäsenestämme Simo Sallinpoika Hurtta. Pienen pään sisällä on hurttamaisen iso ego, olen huomannut.

Simo haettiin mökille kesän alkaessa. Pyhä päätökseni olla ottamatta sitä illalla sänkyyn petti pahemman kerran ensimmäisenä iltana Simon itkiessä yksin peitollaan sängyn vieressä lattialla. Hupsis, poika viereen ja kaikki nukuimme makeasti ensimmäisen yön mökin saunakamarissa. No, eipä ole sittemmin vierestä kuin hetkittäin lähtenyt lattialle omalle peitolleen vilvoittelemaan.

Simo on tottunut reissaaja. Edestakaisin mökkimatkoja ajettaessa herra koisaa takapenkillä, kykkii välillä etupenkkien välituella ja saattaa kömpiä alas mamman jalkoihin lattialle. Taukopaikassa luetaan Hartolan uutiset Jari-Pekan nurmikolta ja sitten odotellaan takaikkunalla kahvitankkauksen aikana. Eipä ole poika koskaan voinut autossa huonosti ja mieluusti jo odottelee autossa lähtemistä.

Kotona asuu seinän takana kolme Filo brasiliero-poikaa. Nämä vasikankokoiset koirulit saavat pienen pään joskus pyörälle. Ja mökkinaapurissa on kaksi tyttökoiraa, Karo ja Rita, joiden luokse karkumatka mökkiniemestä takuuvarmasti vie. Nolona sitten talutushihnassa takaisin omalle pihalle palataan. Mökin pihapuiden oravat saavat hersyvät haukut ja meitä naurattaa Simon yritykset kiivetä puuhun, onnistuu jopa yli metriin, mutta eipä kynnet pidä ja uskon oravien naureskelevan hassulle jahtaajalle. Rantavedessä kalastelevat kuikat eivät piittaa lainkaan laiturilla niille räksyttävästä koirasta vaan jatkavat sukelteluaan rauhassa.

Koira ymmärtää puhetta. Olen siitä ihan varma. Kun lähdemme ulos ilman koiraa, sanomme sille, että Simo odottaa ja niin koira jää portaikon yläpuolelle odottamaan oven sulkemista ja kiitää sen jälkeen ikkunaan katsomaan lähtemistä. Ruokakupin täyttämisen jälkeen sanon: Simo, ole hyvä. Koira katsoo minua ja menee rauhallisesti kupilleen. Hauskinta oli mökin laiturilla, kun Simo oli edellisenä päivänä uitettu ja poikamme meni veteen. Hän totesi, että jos haukut, sinut uitetaan uudelleen. Simo peruutti kiireesti jalkoihini turvaan ja katsoi,miten tässä oikein käynee. Sauna on ok, mutta uinti ja peseminen vastenmielisempää. Ja varsinkin uiminen.

Simo ei ole seurakoira, syliinkäpertyjä, vaan se tarvitsee päivittäin lenkittämistä. Siihen on kotona oivat mahdollisuudet motarin takana olevilla kalliopoluilla. Joskus kävelemme kaupungille, mutta mieluiten samoilemme metsäpolkuja.

Tämä pieni koiruli on meille todella silmäterä. Se on tuonut kosolti iloa ja vipinää tullessaan. En yhtään kadu sen hankkimista perheeseemme. Kotimaan matkoilla se kulkee mukana ja ihana ystäväni on ottanut Simon hoitoonsa silloin, jos matka on ollut rajojen ulkopuolelle. Siitä olen kiitollinen ystävälleni, luulen hänen hoitavan Simoa jopa paremmin kuin minä! Ainakin poika on aina hekottelevan tyytyväinen toisen mamman hoivissa.

Toivon, että Simo pysyisi terveenä ja olisi sama iloinen ukkeli kuin nyt kaksivuotiaana. Simo on käynyt läpi suurehkon leikkausoperaation; toinen kives ei laskeutunut vaan oli jäänyt vatsaonteloon, josta se poistettettiin.
Tuntui kamalalta, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Hampaiden puhdistusoperaatio nukutuksessa oli jo helpompi juttu. Vaikka olihan pieni silloinkin reporankana. Kuvassa nukutuksen vaikutus ei ole päättynyt.

Kaikki hyvin. Simo on päivänokosilla parhaillaankin vieressäni omassa korituolissaan villapeiton päällä, missä se aina iltamyöhäänkin odottaa, että mamman bloggaaminen tulisi valmiiksi ja pääsisimme yläkertaan unosille. Uskollinen ystävä, perheenjäsen ja kaikkien rakastama Simo Sallinpoika Hurtta, lelukoira, niinkuin monet Simon nähdessään sanovat.