MAMMAN LULLUKKAPOIKA

Silloin kaksi vuotta sitten kun hain Simon vauvahauvana, minulle sanottiin, että terrieri on ärhäkkä ja puree kaikkia ja on agressiivinen. Onneksi en uskonut.

Niin ihana lullupoika Simo oli pienenä pentuna. Suloinen pehmotassu, jonka toisen etukäpälän varpaan alla musta täplä. Niskassa valkea ruutu ja musta sydämenkuva. Syötävän suloinen ja kaikkien lellikki.

Maailma oli suuri ja ihmeellinen pienen koirulin perspektiivistä. Mutta turva oli aina lähellä.

Mamman syli oli paras paikka silloin.

Ja kuvia otettiin edestä ja takaa. Ihan nauratti tämä hössötys. Silloin en tarvinnut talutushihnaa vielä.

Talven tullessa olin jo kasvanut isoksi pojaksi ja lumileikit olivat hauskoja. Tosin mamma pelkäsi, että hukun kokonaan lumeen.

Leikin lumiauraa ja se oli hieman rankkaa, lunta oli ensimmäisenä talvenani todella paljon.
Näin kesähelteellä on hauska makustella lumikuvilla. No, viilennystä mamma antaa täällä kotona suihkuttamalla kastelukannusta vettä turkilleni. Se ei ole kovin hauskaa, enhän vapaaehtoisesti mene edes pissalenkille vesisateella. Ja mökillä, pojat uittivat minua ensin pudottamalla minut laiturilta veteen. Sain "vettä henkeeni" ja köhin, kunnes mamma sanoi, että uittaa ei saa heittämällä. Sitten pojat kantoivatkin minut veteen ja opin uimaan hienosti rantaan. Ei se kovin kivaa ole. Viimeksi, kun istuttiin kuumassa autossa kolmen tunnin matka mökille, kaikki ryntäsivät heti uimaan. Ja tietysti minut  myös uitettiin. Mutta minäpä nousin oitis rantaan, ravistelin ja ponkaisin omille teilleni. Pappa lähti heti pyörällä perääni ja sai minut talustushihnaan, mutta olinhan ehtinyt jo naapurin karjaportille asti. Noloa tulla takaisin hihnassa. Ja pappa motkotti, etten muka saisi lähteä omin luvin tienvarsiterveisiä lueskelemaan. Mutta kun on ne tyttökoirat siellä naapurissa!

Jos haluan ulos, kopautan tassulla oveen. Tai sitten "mangustan" papalle niin hän oitis tajuaa, että minua pissittää. Ja ruokaakin saan istumalla kerjäysasennossa. Pysyn hienosti istumassa takajalkojen varassa häntä tukena ja aina tippuu herkkupaloja kun oikein jaksaa odottaa.

Aina aamupalan jälkeen haluan, että mamma tulee kanssani sängyn päälle lulluttelemaan. Heittäydyn täysin selälleni takakoivet levällään ja näytän ihan selälleen käännetyltä alligaattorin poikaselta. Mutta olen luonteeltani todella kiltti. En ärise enää polkupyöräilijöille enkä hölkkääjille, menkööt menojaan. Mutta oravat ovat asia erikseen. Meidän chinchupojat saavat olla rauhassa, mutta kurret eivät saisi tulla liian lähelle loikkimaan eikä lintulaudalle. Ne saavat minut ihan villiin haukkuun.

Tässä Simon tarinaa. Kuvamateriaalia on paljon, mutta ehkä mamma joskus jatkaa tätä juttua. Nyt sadepäivänä koisaillaan tässä korituolissa mamman tietokoneen vieressä. Näpytys rauhoittaa.