KÄVÄISY KÄLVIÄLLÄ

Tämän kesän kohokohtia oli epäilemättä viikonvaihde Kokkolan kainalossa Kälviällä, missä SLEY:n kesäjuhlat kokosi lehtitietojen mukaan noin 14.000 kävijää. Aurinko paistoi lämpöennätyksiin saakka, mutta kirkkopuiston puiden varjossa oli leppeä olla ja kuunnella sananjulistusta ja veisuuta.
Hieman hankalampaa oli koiruli-Simolla, joka läähätti paitsi kuumuudesta myös toisten pikkukoirulien perään. Mutta rapsutuksia ja paijaamista tuli Simolle ohikulkevilta lapsilta yhtenään!

Kälviän vaalea kirkko kohoaa Perhonjoen varrella keskellä vaurasta kylää. Viereisen kellotapulin ovenpielessä seisoo vaivaisukko. "Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle" teksti kertoo entisajan sosiaaliturvasta.

 Kun tapahtumapaikkana oli keskeinen, avara kirkkopuisto, järjestelyt sujuivat kävijöiden kannalta erinomaisesti. Tarjolla oli sekä hengen että ruumiin ravintoa. Lauantai vierähti jo iltaan, ennekuin maltoimme lähteä majapaikkaan. Juhlat jatkui sunnuntai-aamun messulla. Tässä prinssipuoliso ja Simo ensimmäisinä löysivät varjoisan paikan penkiltä ennen niiden täyttymistä viimeistä sijaa myöten.

Olimme perhemajoituksessa ja ystävällinen isäntäperhe huolehti meistä todella hyvin. Ja ihan hengästyin katsellessani tarmokkaan emäntämme monipuolista taideharrastusta; hän on tehnyt savilintuja, maalaa pastelli- ja vesiväritauluja, sulattaa vanhoista ikkunalaseista uniikkeja kynttilänalusvateja, lasikoruja, kutoo käämilangasta ikkunaverhoja jne. Niin taitava ja idearikas. Eikä siinä kaikki; hän punoo runoja sekä tauluihinsa että lintuihinsa. Vau!  Lisäksi hän on kantanut pihansa täyteen pyöreitä kiviä koristeiksi ja reunustoiksi. Siis yksi kivenpyörittäjäheimon jäsen lisää.

Hän, minua pari vuotta nuorempi "eläkeläinen" on niin energinen ja taitava. Parhaillaan hänen lasitöitään on Kälviän vanhassa myllyssä olevassa näyttelyssä.  Olipa huikea kokemus tavata nämä ihmiset! Terveiset vaan Kälviälle ja kiitokset vielä Sinikka ja Hannu! Meille syntyi kivoja muistoja eväiksi arkipäivään.

Paluumatkalla poikkesimme Hirvaskankaalla tapaamassa prinssipuolison entistä kolleegaa ja katsastamassa heidän uutta kotiaan. Hieno paikka ja upea koti kerrassaan.

Paluu arkeen kävi hikisen ajomatkan kautta, tuskallisinta tietusti Simolle, joka läähätti ja joi vettä vähän väliä. Mökillä emme lämmittäneet sinä iltana saunaa, "löylyä" olimme saaneet tarpeeksemme automatkalla. Kesään kuuluu lämpö, mitä sitä valittamaan!

Mansikkakarnevaalit on varma keskikesän merkki. Myös mustikat alkavat kypsyä rantavarvikossa. Päivä kääntyy syksyä kohti. Pihassa lintujen viserrys on muuttunut poikasten opettamiseen, vain peippo lurauttaa vielä liverryksensä.  Rantakatajaan lennähti kaksi varpuslintua syömään katajanmarjoja. Liekö olleet tikliparistunta? Pitääpä katsoa lintukirjasta.

Kälviän kirkkoon oli lauantaiksi tuotu nukkepariskunta, joka sitten sunnuntaiksi oli viety vaivaisukon viereen. Veitikkamainen ilme ainakin nukeilla on, lienevät hyvän mielen ja ilon maskotteja?

Tai olisimmeko olleet me tässä kuvassa? Hih. Näyttävät niin tutuilta, mutta missäs Simo?