perjantai 31. elokuuta 2012

SATEESTA SATOON

Sateisen kesän jälkeen syksy on satoa täynnä. Pakastin paukkuu marjoista, omenat ja luumut on vielä "kypsymässä" ja karhunvatukat ja puolukat pitää poimia. Karhunvatukoita kypsyy kotona päivittäin, niiden keräämisessä tunnen olevani kuin ison kirjan Absalom, eikös hänenkin pitkät hiuksensa takertuneet pensaisiin. Karhunvatukoista vielä saa kivasti piikkejä sormiin ja naarmuja käsivarsiin, mutta kun on aikansa tikapuilla keikkunut ja saanut marja-astiaansa makoisia mustia vatukoita, unohtaa naarmut ja piikit.

Viiniköynnös kiemurtelee ylös talon seinustaa, nyt on rypäletertut jo hieman alkaneet saada väriä. Jos aurinkoisia päiviä jatkuu, rypäleet saavat makeutta. Toki ovat pienempiä kuin esim. italialaisten viininviljelijöiden rypäletertut. Mutta rypäleita kuitenkin.

Viinimarjoista viimeisetkin poimittiin eilen, kotona viikon alkupäivinä keräsin myös vihreät herukat, niitä on vain yhdessä pensaassa. 

Pensasmustikoita, jättisuuria ja normaalien mustikoiden kokoisia, on muutamia pensaita ja niistäkin tuli mukavasti satoa.

Täällä mökkimaisemissa ei vielä ole rouskuja eikä tatteja. Ehkä ensi viikolla jo pääsee suolasieniä etsiskelemään. Jouluna pitää olla ehdottomasti sienisalaattia pöydässä. 

Ja kukkaset, nekin on syksyn - ja kesän - satoa. Keväällä tökkäsin sipuleita ja siemeniä kukkamaahan, nyt hämmästelen. Alkaa muisti näköjään tehdä jo tepposiaan. Kun sitten pällistelen kukkamaan reunalla, muistankin, että kylvin tai istutin näitä keväällä.

Nauhus kuvattuna iltamyöhään

Punahattuko?

Valkoinen malva

Mikälie lilja, gladioluksen lehdet ainakin


Valkoinen ritarinkannus, olin sen jo unohtanut, mutta alkoi työntää kukkaa...
Tämänkin nimen olen unohtanut....

Iltaisin leimukukkien ja illakon tuoksu on huumaava...

Järvenpinta on usein peilityyni. Niin myös aamulla, kun Simo juoksi suoraan saunakamarista laiturille ja päivysti meidän uimiset. Minulle koira haukkuu, pelkääkö, että sukellan syvyyksiin? Ja eilen aamupäivällä, kun naapurista tätini tuli pistäytymään, Simo pani parastaan juoksemalla kuin päätön ympäri pihaa. 

Koivut alkavat vähin erin kellastua. Yksittäisiä keltalehtiä tipahtelee pihapolulle. Syksy. Vain 11 astetta aamulla varjossa. Mutta sisällä lämmintä, hellassa on tuli ja puita lisäämällä myös lämpö säilyy, kunnes aurinko on korkeammalla.

Katkoin raparperit eilen  kasvimaalta ja laitoin Mehu-Maijaan mustaherukoiden kanssa. Raparperin lehdet levitin pihalle pahvin päälle, sekoitin laastia ja upotin tekeleisiini kanaverkkoa pitämään laattoja kasassa. Onhan ensi suvena kukkamaalla ja saunapolulla sitten lehtikuvioiset laatat, jos nimittäin onnistuvat. Pari lintujen kylpyallasta olen edelliskesinä väkertänyt jämälaasteista. Ne on kestäneet yli talvien.

Täällä mökillä on aina jotakin pientä puuhastelua. Toki isompaakin tarvittaisiin. Aitta ja ns. romppari eli varasto pitäisi siivota, paljon on kertynyt kaikenlaista rompetta pois heitettäväksi. Ihme, miten helppo on vain sujauttaa kamat katon alle miettimättä, tarvitseeko niitä enää koskaan. Vaan kaipa sitä on hamsteri luonnoltaan, ei hyvä.

Viime tiistaina kotona oli pihallemme laitettuun häkkiin sujahtanut kissa. Kutsuimme naapurit katsomaan, josko se olisi heidän. Ei ollut, vaan ilmiselvästi sähisevä ja sylkevä villikissa, jonka vein eläinlääkärille nukutettavaksi. Ja kas, heti kotiin palattuani toinen kissa saapasteli nuuskimassa häkin jälkiä. Nyt on häkki viritetty sitä varten. 
Kyselin tässä joskus tästä punaisesta kukkasesta. Horsma se on ilmiselvästi, ja löysin sille nimenkin, karvahorsma. Ikinä ennen en sitä ollut aikaisemmin nähnyt. 

Tänään on tältä erää viimeinen mökkeröpäivä, ensi viikolla tullaan vielä, onhan tiedossa pestuumarkkinat viikonloppuna. Aamulla järven vesi tuntui jo viileältä aamuisella uinnilla, mutta rohkeat rokan syövät. Eihän sitä talvella uskalla avantoon, jos nyt syyskuun alkaessa jo vettä pelkää.
Eilen nähtiin kahdesti Akka kebnekaiselaisen vievän porukkaansa kohti etelää, upeita hanhilaumoja aurassa ja äänekästä menoa. Kolmen kurjen perhe on vielä maisemassa, lensivät iltahämärissä yli laiturimme. Ja karhuja on nähty lähistöllä, eivät vielä hetkeen kömmi talviunilleen. Eipä prinssipuolisoa karhut huoleta, lähti vielä metsään ämpäreineen. Ehkä tuliaisina sitten  mustikoita ja kanttarelleja.
Vain yhden rouskun löysin eilen, sienisalaattiin on matkaa....hih.



torstai 30. elokuuta 2012

VASTAUS HAASTEESEEN



Kiitos haasteesta Minttuli ja Anja.  Vasta nyt saan aikaiseksi vastauksen. Haasteeseen kuuluu
a) kiittää haasteen antajaa/antajia
b) antaa haaste viidelle bloggaajalle eteenpäin
c) kopioida post-it lappunen blogiinsa ja
d) olla iloinen tunnustuksesta sekä toivoa, että haasteen vastaanottajat levittäisivät tunnustusta edelleen.

Siispä: Sydänlämmin kiitos sekä Minttulille että Anjalle, ilahdutitte minua tunnustuksella suuresti. Tämä tunnustus/haaste on kiertänyt blogeissa, joten en nimeä ketään erikseen, vaikka suosikkiblogejani onkin varsin paljon. Toivon, että joku haluaa napata post-it lappusen omaan blogiinsa. Jokainen blogi on tunnustuksen arvoinen.


keskiviikko 29. elokuuta 2012

AUF WIEDERSEHEN!

Kaikki mukavakin loppuu aikanaan. Mökki jäi niemen nokkaan nököttelemään perjantaina aamupalan jälkeen. Prinssipuolisolla oli sunnuntaina suunnitelmissa ajella synnyinseutunsa Hartolan maisemiin, missä hänen lapsuudenkotinsa ja -koulunsa Riihiniemen koulun 100-vuotispäivää vietettäisiin eikä hän halunnut mistään hinnasta sitä tilaisuutta menettää.
Niinpä sitten ajelimme Jyväskylään, missä tapasimme aina yhtä iloisen ja positiivisen Maikun. Istuimme torikahvilla ja serkkupojatkin olivat iloisia kuullessaan omaa kieltään. Ihana Maikku oli varannut pihaltaan meille parkkipaikan, joten senkään suhteen ei ollut huolta.
Kiitos vaan Maikku ja terveisiä meiltä kaikilta!

Samalla reissulla piipahdettiin Sepon ja Tuulan luona katsastamassa heidän uutta työpistettään Pelastusarmeijassa. Hienot tilat heillä olikin työtään suorittaa, mutta itse paikka kävelykadun päässä ja monen juottolan ympäröimänä on varsin rauhatonta aluetta varsinkin viikonloppuisin. Kaikesta huolimatta he olivat intoa täynnä ja varmasti pian harjukaupungissakin puhaltaa uudet tuulet heidän työssään.

Sunnuntaina prinssipuoliso suuntasi lapsuusmaisemiinsa, minä puolestani vein serkkupojat pikkuminiän Moskovan padalle. Oli ihanaa istahtaa valmiiseen pöytään, juoda kahvit kaikessa rauhassa terassilla suklaamuffinssien kanssa.

Maanantain valjettua prinssipuoliso vei hampurilaiset mukanaan Tallinnaan ja hyvin oli pojilla matka pienistä sadekuuroista huolimatta onnistunut. Minulla oli ihan lomapäivä, Simon kanssa lenkkeiltiin ja kerättiin satoa puutarhasta. Karhunvatukat kypsyvät vauhdilla ja viinirypäleetkin ovat saaneet jo väriä pintaan.
Kuvia ei vaan taas saa siirretyksi blogiin....hitsit. Parasta lopettaa tähän ja kuvittaa seuraava postaus taas tilkkutäkiksi. 

Vaan eilen illalla sitten - kun oli saatu hampurilaiset onnellisesti nousukiitoon - pinkaistiin takaisin niemeen. Ilma lauhkeaa kuin vastalypsetty maito, saunan lämmössä lekottelu vei mennessään huolet ja murheet, paitsi pikku koirulin vatsassa mongersi kanankoiven mausteet ja hypättiin yö ulkona sitten muutaman kerran. Nyt on kaikki taas hyvin ja koira juoksee iloisena pihan ympäri ja me jännätään, ettei se törmäisi puihin tai pihakalusteisiin. Mutta hienosti väistelee ja ilo on ylimmillään.





tiistai 28. elokuuta 2012

LUSTON MAISEMISSA

Kun kerran Punkaharjulle asti oli ajettu, piipahdettiin myös läheiseen Lustoon. Siellä on nähtävänä kaikki suomalaisesta metsästä, kaikesta, mihin puuta käytetään ja miten sitä korjataan.
Kierros Luston sisällä kestää puolisentoista tuntia, minä jäin suosiolla Simon kanssa ulos, koiruli oli joutunut Retretissä olemaan kovin kauan yksin autossa, joten enpä hennonut enää poikaa jättää, olinhan aikaisemmin jo nähnyt Luston ihmeellisyydet. Tosin ulkona olevassa mainostaulussa oli Lennart Segerstrålesta, metsänhoitajasta taiteilijaksi. Sen olisin toki halunnut nähdä. Mutta hyvä näinkin.

Miehillä oli paljon nähtävää. Me Simon kanssa kiertelimme Luston vanhan aseman ympäristössä.
Mielikuvituksessani näin hienoja ja rikkaita herrasmiehiä ja -rouvia purkautuvan höyryjunan vaunuista ja nousevan odottaviin kieseihin matkatakseen läheisen Valtionhotellin pitsikoristeisten ikkunoiden taakse aterioimaan ja viettämään lomaa.


Olisi Simokin tahtonut kurkistaa näiden jugend-ovien taakse, mutta asema oli typötyhjä ja kiinni.
Kierrettiin pihanpuolellekin, mutta tyhjältä näytti.
Simo haukahti, mutta kukaan ei tullut ovea avaamaan. Eikä edes kissanluukusta näkynyt kenestäkään hännänhuiskaustakaan.
Lähellä oli myös vanha puhelinkioski, minkähänlainen systeemi lie ollut soitettaessa käytössä? Sentraalisantraa varmasti tarvittiin.
Vaan sittenpä nähtiin ihminen ja hevonen! Rahtia ajavan metsätyömiehen patsas on todella näkemisen arvoinen.
Siinä ruuna Reipas (?) vetää painavaa tukkikuormaa. Ja rahtimiehen ilme on paljon puhuva!
Eikä toiseksi jää hevonenkaan, Simon mielestä hevonen oli ihan oikea, koira räksytti sille ihan hurjasti ja minua nauratti tämä episodi.

Hauskaa näytti olevan ohikulkijoillakin. Vaan kerrankos sitä pieni koirakin erehtyy.

Luston ympäristössä olivat puolukat jo ihan punaisia.

Ja muitakin marjoja oli metsälössä, ensin luulin ihan makro-juolukaksi, mutta kai oli sinikuusamaa.
Keltaistakin kuusamaa kasvoi metsälön reunustalla ja marjoja oli runsaasti oksissa.

Ja ah, mikä vankkuri seisoikaan parkkipaikalla. Niin siisti ja puleerattu. Kolme miestä siihen sitten nousi tutustuttuaan Luston nähtävyyksiin. Minua ihan heikotti, ei ne miehet vaan tuo unelmien auto!
Tästä tuli nyt tarina Luston ulkopuolelta. Mutta suosittelen kyllä näyttelyn katsastamista jos siihen on vain tilaisuus. Loppuun on hyvä laittaa kuva valtavista kotkansiipisaniaisista, niitä kasvoi mattona Luston kävelysillan alla ihan rakennuksen ympärillä. Käykääpä tutustumassa Lustoon myös sisältä.
Me käänsimme auton nokan kohti niemeä, väsyneinä mutta kylläisinä kesäisen retkemme kaikista nähtävyyksistä.

maanantai 27. elokuuta 2012

RETKI RETRETTIIN

Savonlinnasta on enää hurahdus Punkaharjulle ja Retrettiin. Joka kesä on ollut ihan must päästä katsomaan, mitä elämyksiä Retretti kulloinkin tarjoaa. Tänä kesänä siellä on ollut Tyko Sallisen näyttely pääosassa. Sallisen vahvoilla vedoilla väritetyt öljyvärityöt - pääosin vaimostaan Mirristä - saivat ansaitsemansa huomion. Samoin hänen maalaamansa Jytkyt eli latotanssit sekä tanssista että tappeluistakin. Niitä ihan nautinnoksi asti pää kallellaan katseltiin. Myös muita taiteilijoita oli esillä.  Serkuille oli elämys myöskin Retretin taideluolasto erilaisine valo- ja muine teoksineen. Valokuvaaminen oli kiellettyä, joten vain mielikuvitusta....


Minä kuitenkin nautin eniten Rudolf Koivun näyttelystä. Kaikki lapsuudenajan sadut tulivat etsimättä mieleen, kun kuljimme satujen kulisseissa. Niitä onneksi sai kuvata, seinällä olevia kuvia ei kuitenkaan.



...pataan pantiin jäkälää, mustaa multaa, korpin sulkaa...
(harmi kun kulisseverhoa ilmavirta heilutti..)
Tässä valtaistuintuolissa kaikki mummot kuvauttivat itseään kännykkäkameroillaan. Pitihän minunkin päästä vuorollani istahtamaan, Regina (kuningatar) kun olen, hih.

Retretin ravintolassa on ollut edelliskesinä parempaa tarjolla, esim. Puruveden muikkuja ja muutakin lämmintä ruokaa. Nyt piti tyytyä lihapulliin ja keit.perunoihin, onneksi leikkelepöytä oli runsas. Nälkä toki lähti meiltä kaikilta.

Jatkoimme matkaa Lustolle ja tehtiin Punkaharjun kierros. Niistä sitten taas seuraavassa postauksessa.

Tänään, maanantaina, on taivaan vesihanat olleet apposenauki jo heti eilisillasta lähtien. Välillä aurinko sen verran paistaa, että Simo voi piipahtaa puskassa. Ja sitten tulee vettä niskaan että ropisee.
Kiva ettei katto vuoda, hih.

KAJARIT KAAKKOON

Tai paremminkin "kahelit" kaakkoon. Kun elämä mökkeröllä alkoi kiertää päivästä päivään samaa rataa - mustia viinimarjoja ja mehustusta, kanttarellia ja torvisieniä - niin perjantaipäivän aamupalan jälkeen nousimme vankkuriin ja käänsimme keulan kaakkoon. Ajeltiin kuoppaiset ja kiemuraiset pikkutiet aina Pieksämäelle asti ja vannottiin palaavamme hiukan pitempää reittiä ja asfalttia. Kaakkoiseen osaan oli luvattu sateista, mutta se ei meitä mitenkään haittaisi, olisihan Retretissä nähtävää ja sateensuojaa.
Jo menomatkalla pistäydyttiin Olavinlinnaa katsomaan, upealtahan se näytti ja Simokin halusi kovasti sisäpuolelle, mutta eipä sinne koiruleita suvaittu.
Opastettu kierros linnassa olisi lohkaissut melkoisen palan ajastamme, joten tyydyimme katsastamaan linnan ulkopuolelta ja sisäpihalta. Vaikuttavahan se on.

Yritin kertoa balladista Olavinlinnasta ja myuös liittää tarinaan linnan mustan oinaan. Sanojen hapuiluahan se oli, tietysti.
Linnan ympäristö on todella siistiä ja hyvin hoidettua aluetta. Ja Kyrönvirta soljuu uhkaavana ja tummana kuin aikaisemminkin.

Tässä mustan oinaan kavereita rannan nurmikolla!

Päätimme poiketa tulomatkalla Savonlinnan torilla, mikä toisaalta oli ihan virhearvio. Toriajan jälkeen ranta hiljenee eikä mikään ole enää auki.
Onneksi meillä oli eräs savonlinnalainen ystävä, joka tuli kanssamme tihkusateiselle torille harmittelemaan sateenvarjojen alle. Poikkesimme kuitenkin kahville viimein erääseen ravintolaan, jossa prinssipuolisokin jo tilasi kahvia saksaksi, samoin laskua. Että sellainen kielikylpy hänelläkin. Toppuuttelin ja sanoin, että täällä voi puhua selvää suomenkieltä ja vaikka savoa, ymmärtävät kyllä.

Jatkan Retretistä seuraavassa postauksessa.



lauantai 25. elokuuta 2012

MÖKKIMAISEMISSA

Syksyn tuntua niemen nokassa. Silti viikko meni ihan mukavasti serkkupoikien kanssa. Heille aamuinen järveen pulahtamisemme oli kauhistus, sauna joka ilta sensijaan ihan ok ja lopulta tykästyivätkin tähän suomalaiseen mökkeilyyn kuuluvaan iltarituaaliin.
Tosin viikko pelkästään mökillä, mistä prinssipuoliso starttasi pariksi päiväksi mustaviinimarjapuskiin, olisi ollut tylsyyden huippu. Tätä torjuaksemme veimme vieraamme soutelemaan, sieneen ja maidonhakumatkalle naapuritilalle. Siis lomailua ja puuhastelua vuoronperään.


Loppuviikosta oli vuorossa retki Savonlinnaan ja Punkaharjulle.
Retretissä oli Tyko Sallisen töistä suuri näyttely, mukana toki myös Vionojaa ja muitakin sen ajan kuvantekijöitä. Varsinkin Retretin luolasto teki vieraisiimme vaikutuksen. Harmi, ettei siellä saanut kuvata, joten mielikuvina vain sai säilöttyä näkemänsä.

Syksyn lähestymisen näki paitsi sienisaaliista
myös maksaruohon kukinnoissa lepäävistä medenkerääjistä,
jotka aamuauringossa lämmittivät ja kuivattelivat siipiään voidakseen taas lentää pesälle ja kukkiin. Ahkeruus on ilo!
Myös tämä perhonen lennähti puutarhahanskani selkämykselle rikkaruohoja nyppiessäni:
Päivällä auringon lämmittäessä tuntui vielä kesäiseltä, mutta iltojen viileys muistutti kesän olevan pian ohi.
Kuikat pitivät jo lähtökokouksiaan, yksi niistä oli kesyyntynyt Simoon niin, että kävi joka päivä koiraa tervehtimässä parin metrin etäisyydeltä. Ei välittänyt Simon hurjasta haukunnastakaan laiturin nokalta.
Ja joutsenet ( myöskin kurjet) näyttäytyivät jokaisena päivänä.
Simoa kummastuttivat myös kalansintit, jotka pyörivät laiturin ympärillä ja tekivät renkaita veden pintaan.
Pilvikirsikan lehdissä oli jo syksyn ruskaa, vaikka koivujen lehdet olivat lähes vihreitä edelleen. Tosin muutama keltainen lehti oli koivuista leijunut maahan ja hämäsi kanttarellien poimijaa.
Kaikenkaikkiaan viikko meni nopeasti, vaikka etukäteen vähän arvelin ajan käyvän pitkäksi varsinkin sateisina syyspäivinä.
Maisema antoi kuitenkin parastaan, vai mitä mieltä näistä kuulaista järvimaisemista? Ja saatiinhan toinen serkuista viimeisenä mökki-iltana uskaltautumaan myös Korppisen syliin.
Retkestämme itä-Suomeen ja harjukaupungin kautta kotiin matkaamisesta postaan varmasti seuraavaksi, kunhan taas järjestyy hetki aikaa. Tiistaina, maanantain Tallinnan visiitin jälkeen, serkut nousevat lentoon lähteäkseen kotiin Hampuriin.