LUSTON MAISEMISSA

Kun kerran Punkaharjulle asti oli ajettu, piipahdettiin myös läheiseen Lustoon. Siellä on nähtävänä kaikki suomalaisesta metsästä, kaikesta, mihin puuta käytetään ja miten sitä korjataan.
Kierros Luston sisällä kestää puolisentoista tuntia, minä jäin suosiolla Simon kanssa ulos, koiruli oli joutunut Retretissä olemaan kovin kauan yksin autossa, joten enpä hennonut enää poikaa jättää, olinhan aikaisemmin jo nähnyt Luston ihmeellisyydet. Tosin ulkona olevassa mainostaulussa oli Lennart Segerstrålesta, metsänhoitajasta taiteilijaksi. Sen olisin toki halunnut nähdä. Mutta hyvä näinkin.

Miehillä oli paljon nähtävää. Me Simon kanssa kiertelimme Luston vanhan aseman ympäristössä.

Mielikuvituksessani näin hienoja ja rikkaita herrasmiehiä ja -rouvia purkautuvan höyryjunan vaunuista ja nousevan odottaviin kieseihin matkatakseen läheisen Valtionhotellin pitsikoristeisten ikkunoiden taakse aterioimaan ja viettämään lomaa.

Olisi Simokin tahtonut kurkistaa näiden jugend-ovien taakse, mutta asema oli typötyhjä ja kiinni.

Kierrettiin pihanpuolellekin, mutta tyhjältä näytti.

Simo haukahti, mutta kukaan ei tullut ovea avaamaan. Eikä edes kissanluukusta näkynyt kenestäkään hännänhuiskaustakaan.

Lähellä oli myös vanha puhelinkioski, minkähänlainen systeemi lie ollut soitettaessa käytössä? Sentraalisantraa varmasti tarvittiin.

Vaan sittenpä nähtiin ihminen ja hevonen! Rahtia ajavan metsätyömiehen patsas on todella näkemisen arvoinen.

Siinä ruuna Reipas (?) vetää painavaa tukkikuormaa. Ja rahtimiehen ilme on paljon puhuva!

Eikä toiseksi jää hevonenkaan, Simon mielestä hevonen oli ihan oikea, koira räksytti sille ihan hurjasti ja minua nauratti tämä episodi.

Hauskaa näytti olevan ohikulkijoillakin. Vaan kerrankos sitä pieni koirakin erehtyy.

Luston ympäristössä olivat puolukat jo ihan punaisia.

Ja muitakin marjoja oli metsälössä, ensin luulin ihan makro-juolukaksi, mutta kai oli sinikuusamaa.

Keltaistakin kuusamaa kasvoi metsälön reunustalla ja marjoja oli runsaasti oksissa.

Ja ah, mikä vankkuri seisoikaan parkkipaikalla. Niin siisti ja puleerattu. Kolme miestä siihen sitten nousi tutustuttuaan Luston nähtävyyksiin. Minua ihan heikotti, ei ne miehet vaan tuo unelmien auto!

Tästä tuli nyt tarina Luston ulkopuolelta. Mutta suosittelen kyllä näyttelyn katsastamista jos siihen on vain tilaisuus. Loppuun on hyvä laittaa kuva valtavista kotkansiipisaniaisista, niitä kasvoi mattona Luston kävelysillan alla ihan rakennuksen ympärillä. Käykääpä tutustumassa Lustoon myös sisältä.

Me käänsimme auton nokan kohti niemeä, väsyneinä mutta kylläisinä kesäisen retkemme kaikista nähtävyyksistä.