SIGNORE DELLE CIME

Gardan matkamme päätarkoitus oli osallistua kansainväliseen kuorofestivaaliin (Festival internazionale corale Verona-Garda estate). Näin ollen matka oli kuorolaisille "työmatka" ja meille seuralaisille sitten hieman enemmän lomamatka.


Jo heti ensimmäisenä iltana lennettyämme Italiaan piti poikien pukea ylleen kuoron siniset pikeepaidat ja kajauttaa laulunsa kuorojen ensimmäisessä yhteisessä illallistapaamisessa Peschiera del Gardalla.

Seuraavana  oli konsertti yhdessä  sardinialaisen Santa Cecilia di Cagliari-kuoron kanssa San Giorgiossa. Kuorot lauloivat vuorotellen omaa ohjelmistoaan (Satumaa, Sulle vain, Tuonen lehto, Löylyloitsu, Suomen laulu jne...) ja lopuksi yhteisesti Finlandian ja Signore delle Cimen.

Kuorojen konserttipaikka oli viininviljelystä harjoittava kartano, jonka pihassa löytyi vanhoja maatalous(?)koneita mm.

ja Lumikki kera seitsemän kääpiön:

Kartano oli suhteellisen kaukana majapaikastamme, mutta taitavasti kuljettaja kurvaili pikkuisilla ja mutkittelevilla teillä. Pihalle asetettu tuolirivi toki täyttyi hämärtyvässä illassa paikallisista kuorolaulun ystävistä.

Talon isäntäväki tarjosi konsertin päätteksi kuorolaisille iltapalaa tunnelmallisesta kartanon tuvassa.

Perjantaisen Veronaan tutustumisen jälkeen kuorolla oli illalla  konsertti Asolan Catedralissa yhdessä belgialaisen La Poutre -kuoron kanssa. Ja jälleen yhdessä laulettuna kaikuivat sekä Singnore celle Dime  italiaksi ja tietysti Sibeliuksen Finlandia suomeksi. Katedraalin kuori-osa ei ollut paras mahdollinen akustisesti isolle kuorolle, mutta nautittava esitys kuitenkin.

Hämärässä katedraalissa kuvaaminen oli vähän sattumanvaraista.

Lauantain ohjelmassa oli Vicenza, yhteinen lounas kaikille kuoroille viinitilan viihtyisässä salissa, peltojen keskellä.

Lauantain konsertti oli katolisen messun yhteydessä San Bonifaciossa yhdessä italialaisen Taenti Cantores -kuoron kanssa. Tässä messussa kuorolaisilla oli kuoron asu, mustat housut ja pikkutakki kuoronmerkkeineen. Oli pojilla melkoisen hikiset oltavat kirkon kapeilla ja liian lyhyillä puupenkeillä. Mutta laulu soi edelleen mahtavasti.

Ei tässäkään voi kuvan laadulla kehua, kun jouduin kuvaamaan kaukaa ja vähäisessä valossa. Tässä kuitenkin molemmat kuorot ja Finlandia.

Mutta katedraalin ulkopuolella paistoi ilta-aurinko ja kuorot kokoontuivat kuvattaviksi muistoja varten.

Päivä oli ollut pitkä ja illallinen odotti Villabella-ravintolassa.


Sunnuntaina matkattiin Sirmioneen, josta jo edellä postasinkin.  Sirmionessa vietetyn lämpimän päivän päätteeksi konsertti kuorollamme oli Agugliarossa yhdessä italialaisen Tarenti cantoresin sekä kanadalaisen Les Nanas -kuoron kanssa.


Kuorojen esiintyminen iltaan hämärtyvässä Agugliarossa oli vaikuttava. 
Paikka oli valtava kartanon puisto, jonka reunassa oli avoin "terassi".

Portinpylväitä komisti vanhat leijonat.  Konsertissa oli erityisen nautittavaa Tarenti Cantores-kuoron viihdyttävät vanhat elokuvasävelmäsovitukset. Kanadalaiskuoroa paino pitkän päivän ja esiintymisen odottelemisen väsymys, mutta hyvin silti selvisivät, nuoria kun olivat. Pimenevässä illassa puiston nurmikolta kuului välillä kaskaiden siritys. Myös täällä kartanon isäntäväki tarjosi esiintyjille noutopöydästä maittavaa iltapalaa. Nälän tunnetta ei ehtinyt tällä matkalla varmasti kukaan kokemaan.


Monta musiikillista muistoa rikkaampina heräsimme maanantain aamuun, matka Malpensan kentälle hotellilta kesti yli kolme tuntia, liikennettä kohti Milanoa oli paljon, varsinkin rekkaa puski reunakaistalla tarmokkaasti eteenpäin. Kotimatka sujui sutjakkaasti, laskeuduimme arkitodellisuuteen, sillä Helsinki-Vantaalla satoi vettä. Mutta siihenhän olemme tänä kesänä kotimaassa tottuneet. Hih.

Ihan henk.koht. mielipiteenäni voisin todeta, että kuorolaulu on yhteislaulun jalompi muoto. Kuoron ohjelmiston merkitys korostuu ja kappaleen sovituksella on tärkeä osuus onnistumisessa. Ja tietysti jokaisen laulajan kohdalla pätee se vanha totuus, että laulaja kuulee ja kuuntelee eikä laula toisia "suohon". Joskus oma innokkuus ajaa näiden periaatteiden edelle ja tärkeimmäksi jää laulun viimeinen sävel, soiko vai ei. Ja senhän nyt ainakin kuulija muistaa myöhemminkin.


Laitan tähän loppuun linkin Signore delle Cimeen, tosin se ei ole meidän kuoromme esityksenä, mutta nauttikaa silti. Sävelmä jää soimaan.

http://www.youtube.com/watch?v=cT8rDYLuXYQ&feature=related
Joku mättää mun koneessa, tää ei anna vastata kommentteihin eikä kommentoidakaan. Mutta langalla ollaan....