ELÄMÄÄ EDESTAKAISIN

Nyt on tainnut mummelilla mennä päiväjärjestys sekaisin. Viime yön satoi kuin saavista ja aamulla nurmikko oli liiankin märkää myös Simon astella, mutta varovasti edeten metsänlaitaan jalannostoon sitä vaan mentiin. Aamukahvit ja sitten takaisin sänkyyn. Koisailtiin koko poppoo yli kymmeneen. Alkoi siitä jo taivaanranta vaaleta ja sade taukosi, onneksi.

Talvella oli niin hurjasti lunta, että lumiesteet tulivat yhtenä iltana alas tyytentykkänään. Nyt niitä hinattiin takaisin yläilmoihin, mutta ensin piti vahvistaa aluspuita. En olisi uskaltanut oikeastaan nousta tikkaita kovin korkealle apumiehenä, mutta pakko oli. Vähän hirvitti, kun nuo verenpaineet saa joskus tasamaallakin huippaamaan. Peltikatto on toisaalta vielä niin märkä sateen jäljiltä, ettei ainakaan etupihan puolella katolle nouseminen oli ihan viisasta. Jos tippuu, pudotusta on varmasti seitsemän metriä arviolta ja alla betoniporras. Mutta prinssipuoliso, vaikka on minua vanhempi, kiipeilee ketterästi edestakaisin alumiinitikkaillaan. Onneksi ei ole putoillut, vielä.

Eikä sen parane pudota, jää muuten retki eteläiseen naapuriin tyystin väliin! No, älysi lopettaa ajoissa kun huomautin, että "pyhätyö ei arkea avita"  hoksatessani tänään olevan sunnuntaipäivän. Nyt sitten pyhitetään lepopäivää tämä iltapuhde. Sekoitin pari maustekakkua paistumaan, toinen on jo valmiina, sillä suun nautinnostahan pitää sunnuntaisinkin huolehtia. Vaikka pitäs kyllä ne nautinnot vaihtaa meikäläisen ihan muihin nautintoihin, tahtoo kertyä liiaksi herkuttelut etureppuun. Joo, mittumaarin varalta leivoin ja niitä ei sitä ennen maistella. Enkä itse vielä silloinkaan (sic).

Mettiäiset eivät pyhitä lepopäivää, eivät myöskään sinitiaiset, joilta poikaset nääntyisivät viluun ja nälkään emojen viettäessä sunnuntaisiestaa!

Pihamaalla kasvit imevät kosteutta kaikilla soluillaan. Eilen istutin saamani Kuolan pionin taimet ja niille tämä märkyys helpottaa sopeutumista uuteen paikkaan. Ruohosipulia ajattelin silputtaa talven varalle kerta-annoksiksi pakastimeen, mutta jää kuivempaan päivään sekin homma, ja arkipäivään tietysti! Raparperin varret muuttuvat puiseviksi ellei niitä myös pian mehusteta tai paloitella piirakkaan. Tuntuu niin hurjan aikaiselta alkaa talven varalle mitään vielä keräämään. Eipä siihen kyllä kauaa taida mennä, puutarhamarjojen raakileet ovat jo nyt aika pulleroita.  Rastaat poikueineen mellastivat jo marjapensaiden oksistossa, mutta veimme tämän kiltin kisulin sinne pelätiksi, eipä näy linnut ymmärtävän ettei kissa niitä pysty nappaamaan. Kissa on tehonnut joka syksy marjavarkaisiin.

Ja pienempiä kissapatsaita on pensaiden välissä lisää.
Vilkaisinpa taas varjoliljapenkkiin. Edelleen on viisi valkoista kukkavanaa ja pari sinipunaista. Siementen lennättäjä on hävittänyt värin matkalla! Avautuisivatpa pian varjoliljat.

Orvokkeja istuttelin rappusten kukkakaukaloon. Näyttävät vähän sateenpieksämiltä. Erityisesti nuo vaaleansiniset ovat minusta tänä kesänä makeita. Vaikka nimeni ei ole Orvokki niin istutan joka kesäksi orvokkeja sekä kotiin että mökille.  Tässä sylintäydeltä orvokkeja.

Lapsuudesta muistan lorukirjasta runon alun orvokeista: Orvokki olen minä orvonkukka, luokseni saavu jo koditon rukka, sinua varten on sininen puku, jonka on ommellut orvokkein suku. Tai jotenkin sinnepäin.
 Muutamia sivuja siitä vihkosesta on tallessa vielä, harmi, ettei koko kirjaa. Siinä oli niin hienosti riimitelty runoa tutuista kukista, esim. että Olen lummepoika ma vallaton ja mun kotini metsälampi on. Loput olen siitäkin unohtanut, samoin alun voikukan runosta, mutta loppuosan muistan: ja maamies minut nähdessään vihanvimmoissaan lyö nyrkkiään, vaan kun vaimonsa hälle kahvia tuo niin kiitoksen minulle silloin myös suo!
Loruista voi päätellä, että olen jo ikäikäihminen!

Ja mitä siitä voi päätellä, että rakastan yli kaiken käsin virkattuja sänkypeittoja. Tähän huusholliin tuli jo viides villalangasta virkattu iso peitto Simon kahden pienen peiton lisäksi. Nyt pitää varmaan lopettaa hankkiminen, muuten lapsenlapset luulevat minun olleen oikea käsityöhirmu. En jaksaisi peittoa kyllä näpertää, sukkapari on ihan eri asia. Lienen pienenä palellut, kun nyt vanhana pitää haalia lämpimiä peittoja ylenmäärin.

Ja kakut onnistui. Tämän kahvikakun ohje on todella helppo ja kakusta tulee maukas ja takuuvarma:
5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sokeria, 1 dl kaakaojauhetta, 1 tl soodaa, 1tl suolaa, 1 tl vaniljasokeria. Kuivat aineet sekoitetaan ja niihin lisätään yksitellen 2 munaa, sitten 2 dl maitoa ja lopuksi 2 dl voisulaa. Voideltuun vuokaan ja 175 asteiseen uuniin noin tunniksi eli kunnes irtoaa vuoan reunoista. Kumotaan vadille vähän huokaisemaan ja sitten nostetaan vuoka ja kas, kahvikakku on valmis. Vaihteeksi helppokin kakkuresepti!

Ja loppuun päivän kevennys: Kaupunkilainen kysyi maalle muuttaneelta kaveriltaan, onko helppoa olla maanviljelijä. Kyllä, kunhan tietää, mitä pitää tehdä, vastasi toinen. Aikansa juteltuaan tämä maalainen tokaisi: Nyt on pakko lopettaa löpinät ja lähteä kanoja lypsämään!  Että sen pituinen tämä lätinäni tällä kertaa.