lauantai 12. kesäkuuta 2010

SEPRAPÄIVILLÄ HAMINASSA

Tänään olimme perinteisillä Seprapäivillä Haminan Tervasaaressa. Aamulla kuudelta Simo hoitoon Roosalle ja nokka kohti itää. Pilvet roikkuivat alhaalla ja säätiedotus oli luvannu sadekuuroja. Matkalla muistelimme viime kesän Seprapäiviä  Viron Kundassa, sielläkin satoi kaatamalla ja sitten yht´äkkiä vaan paistoi kirkkaalta taivaalta tosi lämpimästi. Ehkäpä meilläkin päivä vielä pelastuisi sateelta, toivoimme.

Seprapäivien perinne syntyi ulkosaarelaisten (Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren, Seiskarin,  Tammion) viedessä Viroon veden viljaa eli kalaa ja saaden vastineeksi viljaa ja perunaa. Kun saaret sodan seurauksena jouduttiin luovuttamaan, ulkosaarelaiset ja virolaiset ovat jatkaneet tätä perinnettä tapaamalla vuosittain joko Suomessa tai Virossa.

Tänä vuonna oltiin siis Haminassa. Aamun alkajaisiksi kokoonnuttiin kulkueeksi Ahtaajapatsaalta suuntana Tervasaari.
Kauniit ja värikkäät kansallispuvut sekä naisilla että myös miehillä toivat oman säväyksensä ja liehuva lippurivistö elävöitti harmaata aamuhetkeä.
Kansallispukujen aatelia oli tämä sinisten hameiden sinfonia, takanaan Kundan rivitanssijoiden joukko.
Kostea aamu sai vetämään "vihmaviitat"  pukujen suojaksi sateelta ja tuulelta. Viimein rivistö oli valmis marssiin ja Tervasaaren Voimasonni jo odotteli markkinapaikan reunamilla.
Tämä sonni on tehty laudoista, toisin kuin Äkkijyrkän lehmät. Ja kokoeroakin on Miinan lehmiin melkoisesti.

Yhteinen ystävyysjuhla alkoi samanaikaisesti vihmovan sateen kanssa. Harmi, sillä sade haittasi paitsi esiintyjiä tietysti myös muuta juhlaväkeä ja  markkinakansaa. Ehdimme kierrellä muutamia kojuja katsellen hienoja käsitöitä, maistella tyrnihilloa ja -mehua sekä nuuhkia muurinpohjalettujen ja paistettujen muikkujen houkuttelevaa tuoksua. Sitten olikin prinssipuolison vuoro säestää tytärsaarelaisten puheenjohtajaa tämän kajauttaessa hienosti mm. Myrskyluodon Maijan ja Lokki-valssin . Sade taukosi juuri ennen heidän esitystään alkaen entistä rajumpana virolaisen tanssiryhmän esittäessä omaa tanssinumeroaan sateesta välittämättä.

Syötyämme maittavaa lohisoppaa Aallokko-terassilla kiertelimme vielä kojuja matkalla autolle.
 Tässä ilmeikkäitä savitöitä, joista hevoshahmo tarttui mukaani. Ja hauskoja kylpytiinuja säästölippaina oli tarjolla, kuten myöskin pilkettä silmään saaneita sänkykohtauksia:

Mukaani tarttui villalangasta virkattu värikäs sängynpeitto, savesta tehty hevonen ja vaniljakreemi- ja kalakastikejauhepussit. Todella kiinnostava oli puusta moottorisahalla tehty koiranpuolikas eli takapuoli, mietin sen tarkoitusta vaan eipä selvinnyt. Olisin ostanut sen mökin kuistille pyllistämään, mutta hinta oli mielestäni kovin korkea. Mutta oli erikoinen silti kun jäi mietityttämään. Onhan sanonta, että maailmassa on kaikista eniten haistettuja koirantakapuolia! Ja tämä oli tervattu kappale!

Kotimatkan jatkuttua pyhtääläiseen mäntymaisemaan alkoi sää seljetä ja kotona paistoi jo aurinko. Mutta tuuli, se riepotti pihakoivusta kaikki kuivat oksat alas nurmikolle. Ja tuuli jatkuu melkoisen kylmänä edelleen.

Seuraavat Seprapäivät on taas ensi kesänä. Toivottavasti silloin sää suosii myös suuren vaivan markkinoita varten nähneitä käsityöläisiä ja kauppiaita. Nyt sade oli sellainen "ostaja"  ettei se jättänyt myyntipöydille vaivanpalkkaa.


Simo on taas kotona ja yhdessä kiertelimme tuulisessa puutarhassa nuuhkimassa tuulen tuomia.
Koristeomenapuun kukinta alkaa jo hiipua. Myös syreenipensaat tiputtelevat kukkia tertuistaan tuulen mukaan.  Pieni punainen koristemansikka sinnittelee, vaikka ei marjansa millekään maistu.
Tarkistimme myös varjoliljan nuppuja ja todellakin osa niistä on edelleenkin valkoisia! Ja oli ihan pakko vielä näpsäistä kuva arovuokon ainokaisesta kukkasesta, josta olen suuresti iloinnut.
Ja lopuksi: juhannusruusun nuppujen avautuminen enteilee keskikesän juhlaa, mittumaaria. Kohtahan se jo on.

3 kommenttia:

  1. Harmillista, että esteri pilasi sadekuuroilla juhlaanne. Oli varmaankin hienoa olla mukana, muistelen vaan niitä viimekesäisiä Tallinnan laulujuhlia. Virolaiset osaavat laulaa ja tanssia, puvutkin ovat uskomattoman kauniita.

    VastaaPoista
  2. Hyvänen aika, miten vauhdikkaita te olette! No, minäkin olisin Savonlinnassa oopperajuhlilla, kuten olimme vuosia, mutta ei vielä. Kotona on jotain tärkeämpää.

    Tämä on mainos: Savonlinna on todellinen suvikaupunki. Me ollaan siellä aina oltu kolme vuorokautta, että ehtii ostaa loistavalta torilta myös käsityläistuotteita ja piiphadan aina myös eräässä antiikkiliikkeessä. Ja yöllä on tietty oopperan jälkeen nautittu kunnon päivällinen KESKIYÖLLÄ Casinolla.

    Vai, että valkoisia varjoliljoja tulossa...;-) Luin juuri Sarin blogista (Sariw), että kuupuutarhassa suositaan valkosia kukkia...Tästä lähtien minulla on MELKEIN Kuupuutarha;-)

    Koiranruusu kukkii jo ihan valkoisena, sitten alkavat juhannusruusut ja Ristinummen aseman ruusu. Uusi suviruusuni on vasta vauva.

    Minulla on syvä tunne,e ttä olen entisesä elämässä ollut virolainen. Kuuntelin kaksi yötä valvoen vuosia sitten, miten he LAULOIVAT ITSENSÄ VAPAUTEEN!

    VastaaPoista
  3. Unelma, tämä perinne on vienyt meidät mukanaan vaikka emme olekaan pakkoluovutetuilta saarilta alkujamme. Mutta helppo olla mukana perinteitä vaalimassa ja tavata sukulaiskansaa vaikkapa Sepramarkkinoilla.

    Leena; Savonlinna on kesäinen must-juttu myös meille, sillä Retretti on se, mikä houkuttaa ja myös tänä kesänä. Torin lörtsyt ja Seurahuoneen terassin voissapaistetut muikut! Savonlinnassa on aina oma hieno tunnelmansa. (Ostin varmaankin 10 vuotta sitten sieltä kesäsandaalit, joilla olen tarponut paitsi keskisen Euroopan myös Lankawin, HuaHinin, NYKin ja kotosuomen katuja ja aina vaan savonlinnalainen kestää!) Muistoja on ja joskus pitäisi päästä myös katsomaan oopperaa siellä.
    Mulla ei kuki vielä ruusut, nuppuja on suviruusussa valtavasti, samoin juhannusruusussa ja kurttulehdessä. Eräs ruusupensaistani, nimeä en tiedä, pitää tiukasti kiinni edellisvuoden kuivaneista kiulukoistaan. Ja ristinummelainen voi todella hienosti mökin pihapiirissä.

    Meillä on paljon virolaisia ystäviä jo alkaen 70-luvulta ja elimme heidän kanssaan "orjuuden" ja vapautumisen ilon. Harva kansa laulaa itsensä vapaaksi. Laulujuhlien tunnelma on aina vieläkin tiivis, vaikka Gustav Ernesaks on mukana enää patsaana laululavan ylärinteessä. Ihailin ja ihailen häntä jatkuvasti.
    (Minä olen entisessä elämässäni ollut Kuolanniemimaalla!)

    VastaaPoista