Vaan kas kummaa; sadepilvi pyyhkäisi yli pienen nuotion ja sitten sytytettiinkin iso kokko roihuamaan. Pojat olivat ajaneet papan avustuksella kokkoon paljon kuivia risuja hakkuaukiolta ja komeasti nuolivat tulenlieskat taivasta.
Makkarat paistettiin kyllä pienemmällä nuotiolla, niin kova oli kuumuus kokkotulen lähellä. Mutta risujen muututtua kuumaksi tuhkaksi alkoi juhannuskokon liekki madaltua ja kokkoväki siirtyi pikkuhiljaa mökin pihalle. Mökin lettukeittiössä on perinteisesti paistettu lettuja juhannuspäivänä, mutta traditiota vähän muutettiin ja kokkotulilta tultua kannoin valmiin taikinan pihakeittiöön ja rationalisoin letunpaiston käyttämällä isoa paistinpannua varsinaisen lettupannun sijasta. Onneksi niin, sillä yhtäkkiä alkoi sataa kuin saavista ja minä kääntelin räiskäleitäni ison sateenvarjon suojassa ja salamoiden läiskeessä. Mutta hyvältä maistuivat yökahvien kera. Lapset nauttivat öisistä lettukesteistä ja maistuivatpa hyvin aikuisillekin. Enkä tietysti malttanut olla paistamatta juhannuspäivänä pieniä lettusia kyläsepän takomassa lettupannussani, tietenkään.
Juhannusaamun aurinko herätti vähitellen aamu-uinnille ja aamupalan jälkeen palattiin normaaliin työleiriin. Nuorenparin mökin lattioita hiottiin ja maalattiin, ulkoseinät saivat poppelinharmaan värin ja sauna valmistui vähitellen kylpykuntoon. Sunnuntai-iltana saunassa mökin emäntä ja isäntä ottivat ensimmäiset makoisat löylyt.
Onnea heille uuteen saunaan. Pian varmaan mökkikin on siinä kunnossa, että patjat kannetaan parvivintille ja kotoutuminen omaan mökkiin voi alkaa todella. Mutta juhannusperinne varmasti jatkuu edelleen niin, että meidän sakki ja serkkuni porukat kokoontuvat samalle kokkopaikalle kuten vuosikymmenet on tehty. Se on jo perinne ja aina yhtä mukava juhannuksenviettotapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti