PITKÄSTÄ AIKAA KUULUMISIA

Olen ollut pitkään paitsiossa. Yhtenä syynä varmaan laiskuus, mutta oma osansa on myös sillä, että olen käynyt kansalaisopiston kirjoittajakurssilla jo 20 vuotta ja osasta tekstejäni painatin kirjasen Poreita pintaan. Se on tarkoitettu vain lähipiirilleni, lastenlapsilleni, jotka usein toteavat minun kertomuksiini, että et mummi ole tosissasi!

Elämä soljuu entiseen tahtiin. Ikä tuo meille kaikenlaisia kremppoja, mutta kaipa se kuuluu asiaan. Prinssipuoliso on selättänyt syöpänsä, onneksi, mutta vastaavasti muita vaivoj tulee tilalle. Minä olen kuvitellut olevani kovasti kunnossa, mutta ei se niin yksinkertaista ole. Kun vuonna 2019 käväisin Afrikassa, Malawissa, ja siellä tipahdin savannille pikkuisen kuorma-auton lavalta lavan reunan lauettua takanani auton ajaessa monttuun, siinä rytäkässä katkesi vasen olkavarsi kolmeen palaseen. Käsi leikattiin kotiin palattuani ja jokin aika sen jälkeen minulla todettiin vakava verisairaus, jonka vuoksi laboratorio on tullut tutuksi, samoin hoitokeinona käytetty venesektio, jolla otetaan puoli litraa verta roskiin kerrallaan. Harmi, että vaikka minulla on O- veriryhmä, vertani ei voi käyttää enää kenenkään toisen avuksi niinkuin joskus nuorempana tehtiin.

Entäpä meidän pieni rakas Simo. Uskomatonta, että koiruli on nyt 18 vuotta ja kaksi kuukautta vanha. Aika pirtsakka ikäisekseen. Onneksi. Vaikka päivittäin huoaa, miten ikä alkaa vaikuttaa, portaiden nousu ja alas menokin tuntuu hankalalta, Ulkona liikkuu kuitenkin reippaasti ja syö mielellään valikoidusti. Ollaan toki vähän  varpaillamme koirulin suhteen. Mutta emme sure etukäteen, vaikka tiedämme, miten kova paikka se on kun Simosta joudumme pakosti luopumaan.

Kevättä pukkaa todella. Taimia on ikkunalaudat täynnä. Osan kurkuntaimista vein jo kasvihuoneeseen, mutta vielä voi tulla kylmiä öitä. Tomaatintaimiakin on parikymmentä kasvamassa, samoin samettiruusuja jokaiseen ulkoruukkuun myös mökille. Tosin ei mökkireissut vielä onnistu ennenkuin tämä sappiruljanssi on saatu päätökseen. Joulukuusta laskien minut nukutetaan ensi viikolla jo neljännen kerran sappiivien ja sapen poiston ja niistä johtuvista syistä. Toivottavasti tämä kuitenkin on sitten ohi lopullisesti.

Joka kevät takapihallemme lennähtää sepelkyyhkypariskunta. Pesivät tuossa pihametsikössä. Talitiaiset hautovat jo ensimmäisiä poikasiaan ja mustarastaillakin on jo pesät. Peipposet ja punarinnat etsivät syötävää pihanurmikolta ja västäräkkikin vaaputti pyrstöään aurinkoisella pihatiellä. Aamuisin pihalla on ihana konsertti.

Tässähän tätä tarinaa nyt alkuunsa. Yritän olla vähän viitseliäämpi ja päivittää blogia ahkerammin. Saas nähdä!