JA MUISTAN YMPÄRILLÄ OLI IHANA KUUBAN YÖ...

..vai oisko se sittenkin ollut kuudanyö?  Joka tapauksessa sekä joulumme että vuodenvaihteemme koettiin kaukana Atlantin valtameren ja Karibianmeren välissä olevalla saarella. Pitkähkö lentomatka ei niin mukavalta tunnu, mutta kun päästiin perille Havannaan, alkoi tuntua upealta.

Heti ensimmäisenä aamuna kuvasin hotellin ikkunasta näkymää merelle eli Atlantin valtameren puolelle Havannassa. 

Rantamuurin torni Havannanlahden rannalla. Taustalla modernimpaa Havannaa.

Jotkut ajoivat näköalapaikalle upeilla jenkkiraudoilla. Kaupungin liikenteessä näitä upeita bensasyöppöjä liikkui kaiken värisinä ja hyvin puunattuina. Vastakohtana sitten vähintään yhtä paljon Lada 1200 yksityiskäytössä ja takseina. 

Joukkoliikennettä ei kaupungissa - eikä koko saarivaltiossa - ollut, ainoastaan paikallisille työmatkakuljetukseen. Turisteille oli tosin retkibusseina uusia kiinalaisia busseja kaikilla mausteilla. Vessat niissä ei kuitenkaan olleet käytössä...

Kyyditsijöinä oli myös pienet keltaiset mopo-taksit (coco-taksit) ja hevoskärryt.

Tässä odotellaan kyytiläisiä. Me ihmettelimme, saavatko kuumassa odottelevat hevoset jostakin vettä juodakseen...

Varaderossa tosin nämä turisteja varten ajelevat Hop in hop off -bussit olivat kovasti käyttökelpoisia. Pieni coco-taksi pyyhältää vieressä.

Havanna on kaupunkina näkemisen arvoinen, siellä on upeita vanhoja rakennuksia, joista kaikki eivät ole vielä loppuun rapistuneet. Ne kertovat omaa kieltään Havannasta sen loiston ajoilta. 

Keskuspuiston laidalla parkkeeraavat sekä jenkkiautot että hevosajoneuvot.

Kierros Havannan vanhassa kaupungissa oli mielenkiintoinen.

Kirjallisuutta tarjolla, lähinnä Castroa ja Che Guevaraa.

Carlos Manuel de Ce'spades, (1868 itsen. vaikuttaja)

Bugainvilleat kukkivat

Vesijohtokanava 1600 luvulta

Parrasta koskettaminen tuo onnea!

Ambos Mundos, Hemingwayn asuma hotelli (huone 511)

Ja Hemingway ikuistettuna hotellin aulan seinällä.

Nämä neljä betoniseinään erivärisellä hiekalla taiteiltua

teosta kuvaavat herrasväkeä siirtomaa-ajalta. Kuva seinässä

oli yhtenäinen mutta pikkukamerallani pakko ottaa palasina.

Kuvassa keskellä toiminnassa oleva kirkko huokoista korallikiveä.

Ja kirkon sisäänmenon vieressä itse Fidel!

Jouluseimi kirkon edustalla.

Sikarit ja tietysti rommi ovat Kuuban vientituotteita ja myös matkailijoiden mukaan helposti lähteviä tuliaisia. Tässä ammattitaitoinen sikarinkäärijä näytti meille, miten sikarit rullataan. Pääsimme myös maistamaan, miten oikeaoppisesti rommia maistetaan kahvin kera. Pari sikaria saimme mukaamme muistoksi.

Kuubassa on hieman yli 11 milj. asukasta. Espanja on yleisin kieli, mutta englannilla pärjää hyvin. Kuubalaisen perupalkka on 20 e kuukaudessa, lähes kaikesta on kansan keskuudessa puutetta. Perusruoka on riisi ja papukastike. Valtio omistaa lähes kaiken ja yksityiset perheet ovat perustaneet kotiinsa pieniä matkamuisto- ym. myymälöitä. Käsitöitä, puusta tehtyjä pieniä autoja jne oli myynnissä. Havannan Rafaello-kadulla, joka on ostoskatu, ei juurikaan näyteikkunoita ollut - eikä sen puoleen juuri mitään ostamistakaan.

Että tälläistä katukuvaa. Viimeisessä on jäätelönmyyjä, jonka mylly pyörittää erilaista jäätelöä, muovisäkissä hänen edessään on tuutit. Jäätelö Kuubassa on suosittu nautinto ja kyllä se tosin hyvältä maistuikin. 

Tähän puistokuvaan on hyvä jättää tarinani tähän tässä vaiheessa. Jatkoa seuraa vielä sekä Havannasta että myös Varaderosta, jonne ajoimme jouluaattona loppuloman ajaksi.

JOULUILOA JA JOULUVALOA

Joulu lähestyy vääjäämättä. On aika hiljentyä, rauhoittua kaikesta kiireestä ja nauttia lämmöstä ja läheisistä. Ja ihastella joulun valoja, sytytellä kynttilöitä.

Pihan ja puutarhan kukat uinuvat ohuen lumipeitteen alla. Komeat amaryllikset, tuoksuvat hyasintit ja vitivalkoinen jouluruusu kuuluvat joulun ajan ihanuuksiin. 

Talipalloja on ripustettu pihapuihin ja lintulaudat täytetty auringonkukan siemenillä. Haudoille sytytetään aattoiltana kynttilät. Kauneimmista joululauluista ja perinteisistä jouluruuista nautitaan. Ja vain ollaan läsnä toisillemme. Joulu on.

Blogini hiljenee joulun ajaksi yli uuden vuoden. Ehkäpä sitten on jotakin erilaista postaamisen aihetta. Siispä toivottelen Ihanaa Joulua ja Oikein Hyvää ja Onnellista Vuotta 2017 kaikille blogiystävilleni.

LAHJA

”En päivääkään vaihtaisi pois, ei olla tään kauniimpaa vois. Sain lahjaksi elämän yhden vaan, sen elää voin päivän vain kerrallaan...” sanat nousivat mieleeni heti luettuani sähköpostista opiston perjantain kirjoitusaiheet.

Voiko ihmiselle olla olemassa suurempaa lahjaa kuin tämä elämä? Elämä, jonka alkuhetket ovat itsellemme hämärän peitossa, mutta sitä mukaa kun alamme tajuta jotakin olemassaolostamme, alamme muovata elämästämme vähitellen omannäköistämme. Tietenkin vanhempamme haluavat kasvattaa meistä kunnon kansalaisia, kunniallisia ja kelvollisia. Varhaiskasvatus ja koulu ohjaavat elämäämme vuosikausia ja meihin tarttuu – jos on tarttuakseen – tietoja ja taitoja. Elämän rikkaudesta ei siinä vaiheessa osaa edes unelmoida, mutta rakkaudesta kyllä. Teini-ikäisenä kamppaillaan kasvamisen ja itsetunnon kehittymisen mukana. Voimakas tahto itsenäistymiseen vie pois lapsuuden symbioosista kohti omaa elämää. Harvoin sen ikäisenä tulee mieleenkään, että elämä on meille lahjaksi annettu. Ehkä vähän naureskellaankin sille väittämälle. Kaikki on niin itsestään selvää ja yksinkertaista. Elämän nälkä on suuri ja tulevaisuus välkkyy auvoisena edessä päin. Kasvamisen ja kehittymisen myötä lisääntyvät taitomme ja opimme vähitellen elämään perheessä, suvussa ja vähitellen laajemmin koko yhteiskunnassa. Opimme kenties olemaan myös sinut itsemme kanssa.

Elämän lahja ei tarkoita vaan sitä, että ollaan olemassa, hengissä. Paljon muuta mahtuu tähän olemiseen. Entäpä, jos meillä ei olisi terveyttä, ei aisteja. Emme kuulisi, emme näkisi, emme muistaisi tai tuntisi makuja. Meillä ei olisi tunteita, ei vihaa eikä rakkautta, ei ystävyyttä. Ei kykyä nauttia kauneudesta ympärillämme. Ei kykyä ilmaista tunteitamme.

Vanhan sadun mukaan jokaisen lapsen kehdon vieressä seisovat haltiatar-

kummit tuomassa hänelle lahjoja. Mitähän lahjoja meistä itse kukin on tuossa tilanteessa saanut vastaanottaa? Luulenpa, että minulle siinä annettiin yhtenä lahjana kiinnostus musiikkiin ja lukemiseen. Toivottavasti sain lahjana myös kyvyn suhtautua läheisiini ja toisiin ihmisiin kunnioittavasti ja ymmärtäen.

Ja edelleen laulun sanoin: ”saan olla niin paljosta kiitollinen, kunhan vain osoittaa muistaisin sen...”. Haltiatarkummien lahjavalikoimista riittää jokaiselle lapselle juuri hänelle sopivimmat lahjat. Joku meistä on saanut laulunlahjan, joku toinen kirjoittamisen, joku taas piirtämisen ja maalaamisen. Jollekin meistä on annettu käsillä tekemisen lahja, jollekin toiselle matemaattinen lahjakkuus tai kyky oppia helposti vieraita kieliä. Mutta varmaa on, että meille jokaiselle on lahjoja annettu.

Olen ollut tekemisissä kehitysvammaisten lasten kanssa. Heistä jokaisella on jokin erityinen lahjakkuus. Musikaalisuus, rytmitaju, taiteellisuus, erityinen muisti, ystävällisyys, kohteliaisuus, vilpittömyys jne.

Arkipäivässä pidämme elämän lahjaa itsestäänselvyytenä. Vasta sitten, kun kohtalon koura raapaisee läheltä, havahdumme huomaamaan, miten hauras ja ennalta arvaamaton elämä saattaa olla. Siteeraan edelleen laulun sanoja: ”en päivääkään vaihtaisi pois, vaikk' tuskaakin menneessä ois. Sen kautta oon oppinut ymmärtämään vihdoinkin kaiken tään.”

Totta. ”Saan olla niin paljosta kiitollinen, kunhan vain osoittaa muistaisin sen. Se lahjoista suurin on mun kohdallain, kun tänne mä syntyä sain.” Arjessa elämän lahjan arvo tahtoo hautautua muiden asioiden ja askareiden alle.

Lopuksi siteeraan erästä Hanna Ekolan esittämää hengellistä laulua: ” Kiitos elämän lahjasta, kiitos elämän rikkaudesta, kirkkaista päivistä, valkeista öistä, arjen juhlasta, arjen töistä. Kiitos kaiken kauneudesta, elämän suuresta lahjasta.”

Rauhaisaa joulunodotusta, hiutaleiden tanssia ja valkoista joulua!

TOILAILUA

Pääsimme tutustumismatkalle Itä-Virumaan reunamalle lähelle Narvaa eli Toilaan. Perjantaina sangen varhain lapsenlapsemme tuli noutamaan meidät, hän oli menossa autolla Tallinnaan. Ajettiin satamaan ja lähtöselvityksessä poika totesi: otin nämä vanhuksen mukaan autoon että pääsevät helposti laivaan. Virkailija katsoi meidän varaustamme ja sanoi: tää on viime maanantaille! Hups. Varauksen teki ystävämme, joka vei ryhmää maanantaina yli lahden. Hämmennyksemme jälkeen saimme kuitenkin uuden varausnumeron ja päästiin laivaan.

Tallinnassa meitä oli vastassa iloinen Tony, joka otti kyytiin ja vei meidät Toilaan, lähelle Narvan kaupunkia. 

Toilassa meitä oli vastassa ystävämme ja pääsimme suoraan lounaspöytään.
Lounaan jälkeen meille esiteltiin koko ToilaSpan tilat ja hoitomahdollisuudet. Kylpylän yleisilme oli todella siisti ja monipuoliset hoitopalvelut varmasti löytyivät jokaiseen makuun.
Iltapäivällä meille oli varattu aika Wellness-osastolla, missä löytyi saunoja, uima-altaita, poreammeita ja lepotiloja. Siistit puku- ja suihkutilat, pyyhkeitä tarjolla useasta paikasta. Erikoisin saunakokemus suolasaunan, infrapunasaunan, höyrysaunan ja suomalaisen saunan lisäksi oli eräänlainen aromisauna, missä nuori mies pirskotteli vettä eräänlaisella rottinkihuiskulla, laittoi mentholin tuoksuista löylyvettä kiukaalle, kippasi koko löylykiulullisen vettä ja levitti löylyä viuhkoilla ympäri saunaa. Kuuman löylyn päätteeksi hän haki sangollisen jääpaloja ja hieroi niitä jokaisen kasvoihin ja ylävartaloon sekä lopuksi kippasi jääpalat erään saunojan  päähän. Kokemus sekin!

Iltamyöhään kun muista talon antimista oli nautittu siirryimme yökerhoon, missä nuorten tanssijoiden show sekä illan upea orkesteri esiintyivät. Kyllä me vanhuksetkin otimme muutaman tanssiaskeleen kiehtovan musiikin innoittamina. 

Lauantain aamuksi meillä oli hieronta. Oli rentouttavaa olla vatkattavana ja lähteä uuteen päivään selkä ja hartiat kunnossa.
Reippaasti askelsimme tuulesta huolimatta rannalle ja poimimme muistoksi aaltojen hiomia kiviä, joita Suomenlahden tyrskyt ovat vuosikymmenten saatossa silitelleet.

Toilan kylpylästä jäi päällimmäiseksi siisteys ja puhtaus. Ja ruoka, jota tarjottiin kolmesti päivässä. Ei siellä taatusti laihtumaan pysty, jos kaikkia herkkuja haluaa maistella. Hyvin voi tätä kylpylää suositella ja viikkohinnat siellä on todella kohtuullisia.

Bussimatkalla Tallinnaan poikkesimme Rakveren pellavapuodissa, josta nyyttiä jos toistakin lähti kainalossa kohti kotia.  Tallinnassa vielä ajoimme Rocca al Maren ostoskeskukseen. Laivamatka oli täyttä tungosta, risteilymatkustajia paljon, jotka tuskin olivat maissa lainkaan käyneet, mutta löysimme kuitenkin istuinpaikat ja saimme annoksen karaokemusiikkia siinä sivussa. Olihan sekin viihdettä, tosin melko kovaäänistä ja ei niin nuotilleen mennyttä. Mutta joistakin se oli hauskaa, ainakin mitä kannustusjoukkoihin tulee.

Home sweet home, mutta koiruli hoidossa vielä yön yli. Aamulla varhain olin hereillä, vettä satoi kuin saavista ja oli pimeää. Odottelin yhdeksään ja lähdin hakemaan Simoa kotiin. Lunta satoi, tai räntää oikeastaan. Moottoritie oli loskalumen peitossa ja vauhti tiellä kelin mukaisesti verkkaista eikä ohitushaluja oikein kenelläkään. Illan ja viime yön sekä tämän aamun vesisateet ovat vieneet kaikki lumet ja vesipurot virtaavat pihamaalla ja ajotiellä.
Että sellainen talvi nyt. Mutta joulu tulla jollottaa vääjäämättä. No, jouluksi saadaan varmasti jo valkoista lunta tänne eteläiseenkin osaan maata.

MARRASKUINEN MAANANTAI

Saatiin viikko alkamaan. Lunta, talvista säätä täällä etelärannikolla.
Mutta talveen on alettava jo suhtautumaan riittävän lämpimin asustein. Simokin askeltaa lenkkipolulla ainakin iltaisin takki päällä.

Helminukkajäkkärä on saanut lunta niskaansa

Pyhäinpäivä meni liikenteessä. Aamulla varhain lähdettiin pienellä kauppakassilla kohti niemennokkaa. Nissanissa kun on uudemmat talvirenkaat, vaikka itse kärry on kuin kirpunpieru. Hyvin silti mahduttiin kaikki kolme, kun ei mitään tavaraa tarvinnut mukaan ahtaa. Simo, joka isommassa autossa mielellään loikoo etupenkkien välissä pää jomman kumman reiteen nojaten, ei oikein tahdo mahtua mitenkään päin pienen auton penkkien väliin. Sinnikkäästi poika kuitenkin tunkee itsensä käsijarrun päälle ja pää vaihdekeppiin asti. Näillä mentiin.

Korppisen rannalta

Mökin aitta uinuu talven ajan 

Järvi on vielä sula, vain rantamilla vähän jääpeitettä

Puolilta päivin oltiin niemessä. Mitattiin terassin ulkomittoja, saapasteltiin vähän ympäriinsä ja lähdettiin paluumatkalle.
Järvi oli suurelta osin vapaa, lunta muutama sentti. Kylmä tuuli ei houkuttanut järveen pulahtamaan, vesi oli suhteellisen alhaalla ja paljon rantahiekkaa paljaana. Ei näkynyt vesilintujakaan enää.

Hartolassa vielä joutsenia nähtiin peltoaukealla. Kuitenkaan ei enää niin mahtavina parvina kuin aiemmin. Poikettiin lounaalla ja syötiin itsemme liki ähkyyn seisovasta pöydästä. No huh, pitsa olis ehkä sittenkin ollut parempi vaihtoehto. Mutta Simo sai osansa lounaasta, hirvipaistia ja kanaakin, josta mausteet olin raapinut olemattomiin.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun pääsimme kotiin takaisin. Simo sisälle ja kynttilät kyytiin ja hautuumaalle. Kyllä olikin upea tunnelma tuhansin kynttilöin. Ensin sankarihautojen valorivistöt, sitten koko kirkkomaa täynnä palavia kynttilöitä. Seurakunta huolehti kynttilät myös niille haudoille, joille omaisten kynttilöitä ei tuotu.

Eilinen sunnuntai meni kotona hissutellessa. Tavoistani poiketin otin iltapäivällä tunnin nokkaunet. Ja sitten valvoin yli puolen yön. Mitä tästä opin? Sinnittelen iltaan kyykähtämättä sängylle ennen aikojaan.
Joskus vuosia sitten ostimme tosi kalliin aitovillaisen peiton. Oli niin hinnakas, ettei toista hennottu ostaa. Nyt tämän muistin vaatehuonetta siivoillessani ja levitin sängyn jalkopäähän. Oi miten se lämmittää vanhoja varpaita. Simo, jonka unipaikka on minun jalkopäässäni kuono nilkkani päällä koiruli täysin peiton alla, ei ole moksiskaan paksusta peitosta, paitsi tulee nopeammin ulos peitosta lattialle viilentymään.

Simon päiväunet olohuoneen sohvalla

                                            
Amerikkalaisten vaalikuume huipentuu parin päivän päästä jomman kumman ehdokkaan voittoon. Vaikea ja repivä vaalikampanja jättää varmasti jälkensä kansalaisiin, eikä ihme. Pelottaa kyllä, jos valitsevat Trumpin. Hän tuntuu kovin ennalta arvaamattomalta käänteissään. No, sellainen presidentti millainen kansa. Peukut kuitenkin Hillarylle.

Tänään jatkuu laulut, samoin huomenna. Lapsenlapsia tulossa huomenna piipahtamaan. Torstaina viedään prinssipuolison haitari huoltoon ja samalla nähdään serkkutyttöä.  Tiedossa on monta mukavaa juttua vielä marraskuulle. Kylpylätrippikin lahden taakse. Näin ei ehdi paljon kylmyyttä ja pimeyttä harmitella. 

Aamujäykkyyttä harmaissa aivosoluissa. Nyt pakko laittaa piste tarinoinnille ja vaihtaa vaatteet laulantaa varten. Ps. ensimmäistä sukkaa aloitin matkalla jo kutoa, mutta tuskin niin monta sukkaparia syntyy kuin vuosi sitten. 

MARRASKUU TOI LUMISATEEN

Tänään aamulla alkoi vähitellen tulla valkoisia hiutaleita taivaalta. Kun viimeinenkin lehti on irronnut hevoskastanjan oksistosta tuulen mukaan, on aika talven tulla. Värikäs ruska on jo ohi ja kostea maa imee ahnaasti valkoista lunta sohjoksi. Talvirenkaat saatiin juuri äsken myös isompaan autoon, kauppakassiinhan ne vaihdettiin jo parikin viikkoa sitten.

Pyhäinpäivänä oli aikomus ajaa vielä kerran niemessä mittaamassa terassin pylväiden välejä purjekangasseinien tekemistä varten. No, taitaa jäädä, ei oli viisasta rynnätä talviselle tielle kun ei ihan ole pakko. Tuleepa varmasti vielä parempiakin kelejä ajella. Nyt on tähän tyytyminen.

Mökin pihalla kuljetaan vanhoja polkuja, varsinaisesti ei sinne ole tehty yhtäkään tietä piha-alueelle. Suuret männyt ovat työntäneet juuristojaan polkujen yli ja juurista on muodostunut erilaisia hahmoja. Kuvasin niitä viime kesänä, kun mielestäni niissä oli jotakin vitsiäkin olevinaan. Kun enimmäkseen kuvani ovat olleet kukkasista. Ja Simosta, tietty. Ja järvimaisemasta, jota kannan mielessäni läpi pitkän talven. Mielikuvituksellaan juurakoista voi nähdä vaikka mitä kuvioita.

Olen ollut melkoisen saamaton. Pihalammikko on saanut jääriitteen ja tikapuut on valmiina aamuista pulahdusta odottamassa. Toivottavasti kaikki malluaiset ja muut kiitäjät ovat vaipuneet talvihorrokseen lammen pohjamutiin, samoin rantakäärme  kiemurrellut sammalikon koloihin.  Että meikäläinen uskaltaisi viimeinkin viileään veteen. Sormiini on hiipinyt nivelrikko, sille saattaisi kylmästä kylvystä olla helpotusta. Luin äsken punavalon terveysvaikutuksista. Pitänee alkaa etsimään hierontalaitetta, jossa on punavalo lisänä. Ja napsia kalaöljykapseleita nivelten rasvaamiseksi. Ja D-vitamiinia pakastimesta ja purkista lisäksi.

Viime perjantaina olin Ikistuvassa kertomassa Tommi Kinnusen Lopotista. Miten ihmeessä Kinnusen kirjat ovat saaneet minut ihan mykistymään upeudestaan. Vieläkö hän pyöräyttää kolmannen kirjan Löytövaaran suvusta, sitä jään odottelemaan. Uskon, että Lopotti on Finlandia-ehdokaslistalla myös.
Niin hyvä kirja se monen mielestä on, minunkin. Muuten on lukemiset jääneet, tosin lukaisin Heidi Köngäksen Hertan ja Aira Samulinin kirjan, missä hän kertoo isästään, perheestään ja oman elämänsä auringonpimennyksestä. Postista odottelen Laila Hirvisaaren uusinta Hiljaisuus. Toisaalta, prinssipuoliso kantoi eilen kassillisen seiskaveikka-lankoja. Kaipa se oli vihje, että puikot suihkimaan. Kun pihatöihin ei enää ole aihetta, siirrytään sisätöihin.

Mustarastaat ja tiaiset ovat ahkerina lintulaudalla. Oravatkin piipahtavat Simon riemuksi. Ja ihanat punatulkut viheltelevät pihlajan oksilla, joista tilhiparvi otti jokaikisen marjan. Ja niitä marjoja oli tänä syksynä paljon. Koristeomenapuussa on vielä lintujen eväiksi punaisia pieniä omenoita, isot omenat poimimme jo omiin tarpeisiimme. Ja marjaomenapensaan marjat eivät taida lintusille kelvata, pilvikirsikoita kyllä levittävät ympäri pihan reunoja. Yksi äitienpäiväruusuista, jonka istutin ulos kukkapenkkiin, pykäsi kaikki varret nuppuja täyteen, mutta ei ne ehtineet avautua ennen lumen tuloa. Jouluruusupehkon sisällä on valtavasti nuppuja, nähtäväksi jää, nostavatko vartta ylemmäksi ja kukkivatko ja koska.

Puolipäivä ja hämärää. Mutta pian on joulu ja sitten tammi-helmikuun pakkasten ja lumen jälkeen alkaa mieli kirkastua kohti kevättä. Pitäisiköhän meidän ihmistenkin vaipua oikein talviuneen virotakseen kevääseen ja uuteen kukoistukseen?!? Taidan kääriytyä villashaaliin ja alkaa unelmoida keväästä. Tulee se sittenkin.

Pienen ihmisen mielessä pyörii maailman asiat. Kun omalta osaltaan voi niin vähän mihinkään vaikuttaa. Mutta se vähäinenkin on alku johonkin uuteen ja isompaan. Ei lannistuta. Vaikka lunta tupaan ja porstuaan. Todentotta, meille saatiin liki 10 senttiä valkoista ja kylmää lunta. Väittävät lumen jäävän pysyväksi. Talvi tuli siis yhtenä päivänä eli 2.11. Ketun jälkiä jo pihassa etuoven edessä lumessa. Ja Simo jättää sievät jälkikiemurat lumeen, kun sillä on niin lyhyet jalat. Mutta reippaasti askeltaa pieni koira.

Nyt tää on taas suoltanut sanoja kerrakseen. Ajatus kiertää ympyrää, on siis pakko laittaa piste loppuun.

.