torstai 1. toukokuuta 2014

Iloista Vappua!

Eilen köröteltiin tänne niemen nokkaan. Vapuksi luvattiin kehnoa ja kylmää säätä. Rohkeat rokan syö, ajattelimme ja pakkasimme auton sekä peräkärryyn kasan terassilautoja pojan mökille. Pienempi peräkärry tuntui vauhdissa motarilla, joten kaasujalkaa piti keventää ja ajella hissukseen. Eli tien tukkona toisille vappumenijöille. No, kohteliaasti annettiin nelos- ja ysitiellä tilaa nopeimmille. 

Ilta-aurinko siivilöityi rantamännyn läpi, sauna lämpeni ja mökissäkin paloi tulet hellassa ja takassa. Vaikka ensin vähän hytistiin, iltaa myöten olo oli jo kotoisen lämmin.

Järvi oli lähes rasvatyyni. Kuikkapari souteli niin lähekkäin kuin rakastavaiset ikään. 

Kunnes sitten erkaantuivat hiukan kauemmaksi toisistaan.
Saaren puut kuvastuvat veteen, samoin takarannan puut. Kuvat on otettu pienellä digipokkarilla varsin kaukaa, joten eivät ole kovin tarkkoja. Haittaakse?

Tää sielunmaisemani jaksaa joka kerta hykerryttää. Kaunista, eikös?

Vappupäivä on ollut aurinkoinen, kovin kolea kuitenkin. Mansikkapitäjässä 40 km:n päässä on satanut rakeita, meillä ollut kuitenkin poutaa. Tosin nyt kun ulos vilkaisin, täälläkin sataa muutamia hiutaleita tihkuna, ei kastele eikä peitä maata valkoiseksi ainakaan vielä. Ulkona ei kuitenkaan ole mukava puuhastella, mitä nyt heti aamulla kävin kukkamaalla nyppimässä rikkaruohoja ja tarkistamassa, onko mitään tapahtunut pääsiäisen jälkeen. No, muscarit työntävät kukkaterttua, kaihonkukat ovat kukassa ja muut perennat aloittavat kasvuaan. Koivujen hiirenkorvat ovat vielä pieniä, kun etelämmässä oli jo kunnon vihreät lehden alut. 
Mistä tietää, että on vappu? Täällä maalla sen tuntee hajusta, kun maanviljelijät ajavat lantalietettä pelloilleen. Rahan ja kasvun hajua. Eipä se meikä maalaistyttöä haittaa.

Ihailen tässä kuikkaparin kuhertelua laiturin edessä. Kummasti ne tarkenevat, minä kävin vaan pulahtamassa aamuraikkaassa vedessä heti herättyäni, uskollinen koirulini vahti minua laiturilla.
Ja kuunteli sitten pihassa korvat hörössä - luppis kun on - pihan ääniä. Västäräkki teki pesää ja oravat juoksentelivat vintillä.


Jaapa jaa. Naapurimökkerölle tuli reippaita miehenalkuja puolisen tusinaa. Simo tahtoo tervehtimään, joten simakasta vappupäivää kaikille. Pian on kuitenkin jo kesä!

Nää on säilyneet pääsiäisestä täällä vilpoisesta huolimatta.

13 kommenttia:

  1. Ihania järvikuvia. Voi kunpa pääsisin jo merelle. Meillähän ei ole mökkiä, eikä kakkoskotia, mutta ihana paatti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen maakrapu ja pelkään meren rannalla ja merellä, paitsi isossa laivassa. Tää mökkerö on ollut vuodesta -76 ja aina vaan uutta puuhaa riittää. Työleiriksikin kutsutaan, mutta viihdytään täällä silti todella hyvin.

      Poista
  2. Ihania järvikuvia. Minulle järvimaisema on tullut tutummaksi viimevuotisten Punkaharjun reissujen myötä, siellä myös kuikat, koskelot ja härkälinnut jokapaiväistä seurattavaa. Itse kävin tänään meren rannalle, se on se minun sielunmaisemani, olenhan syntyisin Yyteristä,,, Mutta aina se vesi sykähdyttää, on se sitten järvi tai meri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkaharjulla on todella hienot järvimaisemat. Vesi on tärkeä elämän elementti aina ollut minulle.

      Poista
  3. Todella kaunis on järvimaisema ja tyyni vedenpinta kuin peili. Narsissit kyllä näyttää pakkasta kestävän, meilläkin ainut säilynyt on tuo pihalla oleva. Koleaa on, meillä paistaa aurinko eikä sateesta tietoakaan. Mukavaa mökkeilyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja. Kesäkukkia ei vielä ole tuotu tänne, koska on niin kylmiä öitä. Narsissit jäivät kivelle pääsiäisestä ja ovat vielä hengissä. Aurinkoa toivotaan nyt todella. Mutta hyvä näinkin.

      Poista
  4. Korppinen on ihana järvi, ja sinä olet tehnyt siihen laulunsanat! Laitan ne joskus blogiini, kai siihen annat luvan?

    Toivotan teille oikein hyvää Vapun iltaa ja toukokuuta!!
    Paistakoon aurinko yölläkin sinne Korppisen rannalle..;)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korppinen on todella kaunis. Jep, saat julkaista laulunsanat jos haluat.
      Samoin sinulle iloista Vappua ja toivotaan lämmintä toukokuuta. Huomiseksi on luvattu lämpöisempää, laitoin juuri parille pojanpojan kaverille petit aittaan kun eivät mahdu pojan mökillä nukkumaan (7 poikaa kimpassa). Onneksi on lämpöpatteri siirrettävissä avuksi aittaan.

      Poista
  5. Kylläpä on kaunis ja tyyni Korppisen järven pinta. Kuikat, ne komeat salojärvien linnut vielä lisänä, kyllä kelpaa vaikka on viileää.
    Hyvää vappuiltaa sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Kylmät kestetään kun muuten on niin mukavaa.
      Samoin sinne iloista vapunpäivän iltaa.

      Poista
  6. Nyt on pakko laittaa kommentti! Lunta tulee sakeanaan, aamulla kai lapioidaan pihalle kulkuväylä! Ei vainenkaan, eiköhän tää lumisade ole tilapäinen vapputervehdys. Surku tulee västäräkkejä, jotka tänään kantoivat pesätarvikkeitä nokassaan. Sanotaan, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Onneksi ei vielä ole kesä...

    VastaaPoista
  7. Voi miten kauniisti siilautuu aurinko männynoksiston läpi...Ja aina niin terhakka Simo , mukavata viikonloppua sinne koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aurinko kuitenkin paistaa, vaikka vilpoisaa onkin. Viime yönä jäätyi vesi ämpärissä tuossa ulkona ja vielä oli kuuraa maassa ja varjopaikoissa lumihiutalettakin jäljellä heti aamusta. Päivä on taas ollut aurinkoinen. Se on tämä kevät.

      Poista