torstai 21. elokuuta 2014

KUN SAAPUU SYYS...

niin ilma on kostea ja sademäärät aivan hurjat. Ajeltiin eilen niemen nokkaan, prinssipuolisolla oli Heinolassa luokkakokous eli 60-vuotistapaaminen koulunsa aloittamisesta Heinolan seminaarissa.
Tapaamisessa oli toistakymmentä entistä opettajaa ja puhe sorisi ja muistoja kerrottiin. Kahville porukka siirtyi Siltasaareen, missä aivan upea kahvila. Ja kesken kahvittelun alkoi ukkonen jyristä, sataa rakeita ja vettä aivan tajuttomasti. Minä juoksi autoon tarkistamaan, miten Simolla menee rajuilmassa. Kastuin aivan likomäräksi, piti vaatteet vaihtaa autossa pikapikaa kuivempiin.

Merkillistä on, että joka kerta kun me ollaan tien päällä, ukkonen muistaa jyristä ja vettä heitellä. Vaan ehkäpä sienet nousevat näiden sateiden jälkeen.

Tänään istuttiin  mustaherukkapuskissa. Mahdoton tehtävä poimia kaikki reilut 20 pensasta tyhjiksi. Muutama päivä sateen lomassa siinä menee. Onneksi osa marjoista karisee ämpärin ulkopuolellekin. Mehuiksi keittelen mökin puuhellalla. Onpahan sitten talvella mitä flunssa-aikana juoda.

Aamulla mittari näytti 13 astetta. Veden lämpötilaa ei ole vielä mitattu. Eilisen kastumisen jälkeen oli niin vilu, että nuha alkoi niiskututtaa. Vähän harmitti koko kastuminen. 

Kansalaisopisto alkaa syyskuussa. Kahteen piiriin ilmoittauduin. Kirjoittamaan ja laulamaan. Eipä sitä enää muuta jaksa. Mutta jotakin pitää olla.

Kuvia en ole ehtinyt näpsiä. Vanhoja en viitsi postata. Ehkä sitten ens kerralla.


12 kommenttia:

  1. Tämä on kanssa yksi kummalisuus tämän kesän säässä, vaikka jo useamman päivän on olliut viileämpää. aina vaan ukkonen jossainpäin mekastaa. Niin on luvassa tänäänkin johonkinpäin. Nyt sais jo taas tulla sellaiset suloise loppukesän päivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli ns. elosalamat ja niitä ei pelätty eikä ne juurikaan jyristelleet. Nyt on meininki ihan erilainen, Ja sähkölaitteet on niin elektronisia että aina jotakin ukkonen särkee. Hyvä ettei kuitenkaan sytyttänyt taloa tuleen.

      Poista
  2. Sama täällä ukkostaa välilä niin että ikkunat tärisee ja kuitenkaan ei ole kovin kuumaa. No on teillä marjapuskia, huh. meillä vaan yksi ja siinäkin poimimista tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme päivää olen täällä mökkeröllä istunut herukkapuskissa eli "akatemiassa" missä on hyvä mietiskellä kaiken maailman asioita. Viimeiset saatiin juuri ennen sadepisaroita kerättyä ja nyt mehustus meneillään. Jakovaraa on herukkamehussa vai pitäskö toivoa kunnon flunssatalvea?!?

      Poista
  3. ♥täälläkin ukkosta ja vesisadetta vähän yli oman tarpeen :) mutta nyt paistaa aurinko. Toivottavasti flunssasi menee pian ohi! Hyvää perjantaita Anjalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken tuli vettä, nyt taas aurinko paistaa. Tyypillinen syksyn lauantain sää.
      Myös sinulle mukavaa viikonvaihdetta.♥

      Poista
  4. Vettä tulloo vaan salamoita ei näy, lupasivat tällekin päivälle sekä että......lähen kohta ulos tarkistamaan puhuvatko totta eli ei! Sontsan otan kyllä kassiin piiloon ja leipääkin on vain yksi eväspala, kuivahiivaa olisi mutta jauhoja vain kourallinen ja sekin vehnää joten se pääasia onkin sitten leivän osto......;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sontsa on hyvä olla kassin pohjalla, aina voi kuuro yllättää kesken kauppareissun. Ja leipä se miehen - ja naisen - tiellä pitää!

      Poista
  5. Ukkoskuuroja on nyt saatu joka puolella melkein joka päivä. Kyllä tämä syksyltä jo vähän alkaa tuntumaankin. Teillä onkin kovasti kerättävää mustaherukoissa. Meillä vain neljä pensasta ja niissäkin riittää vielä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on syksyä, lämpötila aamusella vaivaiset kymmenen astetta. Ja koivuista ensimmäiset keltalehdet leijuvat alas. Järvivesi on onneksi vielä uimalämpöistä, kummasti friskaa heti aamulla painautua veteen.
      Viimeiset herukat saatiin äsken poimittua ja helpotuksesta huokaisen.
      Samoin sinulle hyvät viikonloput.

      Poista
  6. Syksy saapuu, onneksi saatiin nauttia heinäkuussa hurjan hienoista säistä...

    Hyvää uutta viikkoa sinulle ja Simolle :)

    VastaaPoista
  7. Totta, heinäkuu oli aivan upea. Ja nyt nautitaan syksyisemmästä säästä. Ja vettä on luvassa, Onneksi järven vesi on vielä uimalämpöistä. Tai siis....
    Kiitos Kaisa Reetta, samoin sinulle mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista