perjantai 27. helmikuuta 2015

JÄLJELLÄ KAIPAUS JA MUISTOT

Eilen kesken arkisen päivän sain suru-uutisen. Sukumme vanhin, lämmin ja aina ystävällinen matroona oli nukkunut pois.
Enoni vaimo, joka nuorikkona rohkeni astua  keskelle sekalaista seurakuntaamme mummolassa.  Uskalsi miniäksi taloon, jossa oli monta sukupolvea, sisaruksia ja heidän lapsiaan (niinkuin minä). Isovanhemmillani oli avara sydän ja riittävän iso talo ottaa kaikki siipiensä suojaan. Vähitellen, kun kukin nousi omille jaloilleen ja muutti pois, talo jäi isovanhempieni jälkeen enolleni ja hänen perheelleen. Meille kynnys mummolaamme oli heidän aikanaan aina matala.

Ehkäpä elämä ensin suuressa perheessä ja myöhemmin vain oman perheen kesken ei ollut helpoimmasta päästä. Työtä oli vuorotta, oli iso karja, peltotyöt ja muu huolehtiminen. Aikaa kuitenkin jäi puhdetöihin talvisaikaan, kehrättiin, kudottiin kankaita, neulottiin, ommeltiin. Siihen aikaan lähes kaikki tehtiin kotona. Ei ollut peukalo jäänyt keskelle kämmentä, syntyi upeita revinnäisliinoja, seinävaatteita, rekipeittoja. Kansalaisopiston kurssilla syntyi myös tuohitöitä. Ja kaikki tämä kaiken arkisen aherruksen ohella.

Uskon, että hänelläkin oli elämässään unelmia. Saada lapset kasvatettua ja koulutettua valmiiksi omaan elämäänsä. Auttaa liian varhain sotaan viideksi vuodeksi joutunutta puolisoaan sopeutumaan tavalliseen arkielämään. Sovitella suurperheessä välillä leimahtaneita erimielisyyksiä takaisin normaalielämän tasolle.  Mielestäni hän onnistui hyvin. Hän hoiti hautaan appivanhempansa, jotka kumpikin saivat lähteä viimeiselle matkalleen turvallisesti kotona omassa vuoteessaan. Suuri suru kosketti vanhimman pojan menehtyessä vain muutama vuosi puolison jälkeen. Kun minua sitten kohtasi syvä menetys nuorimmaiseni kuoltua, oli hänellä sanat lohduttaa minua.Tiesi, sillä oli kokenut saman, uskoi, että ovat tallessa taivaassa.


Viimeisiä unelmiaan, joista hän puhui tavatessamme, oli saada lapsensa yhdessä saattamaan hänet hautaan. Toivon, että olemassa olevista ristiriidoista huolimatta hänen tämä toiveensa täysillä toteutuu. 

Viimeiset vuotensa tätini vietti palvelutalossa, hän antoi tilaa suvun nuorille kotitalossa ja muutti keskustaan. Aluksi muutto tuntui meistä muista kohtuuttomalta, olihan tätimme koko elämä ollut kotiniemessä ja muutos arvelutti. Hyvin hän kuitenkin sopeutui, sillä monet hänen ikätovereistaan ja ystävistään olivat nyt lähellä.
Piipahdin aina emäpitäjässä  käydessäni hänen pienessä asunnossaan ja vastaanotto oli aina sydämellinen ja lämmin. Keskusteltiin paljon, hän luki mielellään ja vein hänelle usein uusia kirjoja. Viime syksyn kaatuminen ja sen seurauksena lonkkaleikkauksesta toipuminen veivät selvästi voimia yli yhdeksänkymppiseltä. Viimeiset kerrat hänet tavatessani ajattelin, miten hauraaksi ihminen iän myötä muuttuukaan. 

Nyt minua harmittaa, että en viikko sitten mökkireissullani piipahtanut hänen luonaan, ajattelin, että pääsiäisen aikaan on enemmän aikaa tavata. Sitä mahdollisuutta ei sitten tullut. Viimeisen kerran olimme puheissa, kun soitin ystävänpäivän merkeissä hänelle. Aina hän jaksoi kiittää soitosta ja toivottaa kaikkea hyvää. Nyt on minun aikani kiittää kaikesta lämmöstä ja elämässäni läsnäolemisesta ja toivottaa hyvää taivasmatkaa. 


32 kommenttia:

  1. Osanottoni. Kiva, että olit yhteydessä ystävänpäivänä.

    VastaaPoista
  2. Hieno muistokirjoitus!
    Lämmin osanottoni suruun!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Täti oli jo kypsää viljaa. ♥♥♥

      Poista
  4. Lämmin osanotto <3 Tuollainen yhteisöllinen asuminen kuullostaa turvalliselta tavalta elää vaikka siinä varmasti tarvitaan välillä pitkää pinnaa ja joustamista puolin ja toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki. Ennen asuttiin monta sukupolvea samassa taloudessa, se oli ihan yleistä maalla varsinkin. Kyllä siinä särmiä hiottiin, liekö sitten meistä sukeutunut timantteja!?!♥

      Poista
  5. Osanotoni.
    Kauniisti kirjoitit tädistäsi.

    VastaaPoista
  6. OSANOTTONI. KIRJOITAT NIIN SYDÄMEEN KÄYVÄSTI.

    VastaaPoista
  7. Kauniisti muistelit iäkästä sukulaistasi, jota on siunattu pitkällä iällä. Osanottomme. ♥♥

    VastaaPoista