tiistai 14. heinäkuuta 2015

SADETTA JA SERKUKSIA

Viikonloppu meni mukavasti. Ensin perjantai-iltana ajeltiin niemeen, missä ukkosmyrsky oli viskellyt rakeita kukkamaalle ja ryöpyttänyt mun ruusut ja muut hennommat kukkaset. No, kyllä ne siitä nousee. 
Sunnuntaina osallistuttiin jo perinteiseen serkkutapaamiseen. Meitä oli lähes parikymmentä koolla Pieksämäellä Pöyhölän pappilassa, missä oli tarjolla mahtava noutopöytä pääosin kalaruokia ja salaatteja sekä vielä lämmin ruoka. Mansikkakakku ja juustokakku kruunasivat kahvipöydän, missä oli hilloleipiä ja muita pikkuisia herkkuja.

Voin lämpimästi suositella paikkaa juhlien pitopaikaksi. Ruoka on todella herkullista ja maittavaa ja puitteet muutenkin upeat. Lämmin yhdessäolemisen riemu, yhteiset laulamisen ja jopa tanssit sekä toinen toisemme tapaaminen antoivat sielun ravintoa palatessa "kylmään maailmaan".

Me ajeltiin sitten lastenlasten kanssa mökille. Nuoret olivat lähdössä maanantaina heti aamusta takaisin etelään. Meidän piti palata kotiin vasta tiistaina, mutta maanantain huono sää ja alituinen vesisade saivat tekemään pikapäätöksen ja lähdettiin ajelemaan kohti Porvoota.

Simo kyllä olisi viihtynyt mökillä, aina sateen välissä kävi istuksimassa laiturilla vahtimassa.
Kuikka räpylöi ihan koiran kuonon editse, mutta ehti jo melkein ulos kuvasta ennenkun sain kameran esiin.


Vieläkö on tulossa lisää kuikkapoikia. Seitsemän veljeksen parvi aina uiskenteli yhdessä, nyt ohiuinnin suoritti vain yksi Pasi Kuikka.

Lauantaina tyhjennettiin kirkonkylän asuntoa lukiolaisten käyttöön.
Paljon sitä ihminen kerää rompetta ympärilleen vaikka mitään ei enää tarvisisi. Tällaisi olivat tauluni:






Nämä on kaikki käsityötaitajien työtä, arvostan kovasti, vaikka ei näillä sitten muuta kuin tunnearvo ja käsityön arvo olekaan.
Nyt taululäjä on mökin varastossa, seiniä kaipaavat.

No tässäpä tämä taas. Ei niinkään asiantynkää edes. Haittaakse?


14 kommenttia:

  1. Ei tosiaan ole oikein mökkikesä ollut, nyt on kaksi päivää mennyt ilman tipan tippaa vettä taivaalta. Eilen oli jopa lämminkin pitkästä aikaa. Nyt ei kyllä sadetta tarvisi että saisi mansikat talteen. vasta aluillaan on niiden pakastaminen. Viime yö on ollut kovin viileä, onneksi ei sentään hallaa vaikka ei se kovin kaukana varmaan ollutkaan. Kummallinen kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt perjantaina sataa kaatamalla. Nuoret lähtivät eilen mökille ja meidänkin pitäisi lähteä tien päälle. Mansikat homehtuu penkkeihin, kasvimaalla ei tarvitse kastella ja koira käy pikkulenkillä ainoastaan. Kaikki tosi märkää. Mustikat tosin kasvaa..

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Täällä mökillä Kainuussa samoissa tunnelmissa. Eilen oli aurinkoa iltapäivästä ja kun on kattohommat remontissa menossa toivoo tietenkin poutaa ja tuuletonta säätä.
    Kivat kemut ollut teillä!
    Hienoja on taulutkin.
    Kesän jatkoja teille!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mökkielämä oikein maistu jos taivas vuotaa koko ajan.
      Serkkutapaaminen oli lämminhenkinen ja mukava.
      Toivottavasti saamme vielä lämmintä ja aurinkoa tähän kesään.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tämä kesä ei ole mökkeilyn kannalta se paras, mutta minkä tälle voi.
    Nuo taulut on tosi kauniita, toivotaan että ne löytää uudet seinät vaikka sieltä mökiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily ei oiikein innosta sadesäällä, kun ei ulos pääse touhuamaan. Koirulikin kaipaisi pitkiä lenkkeja eikä vain pissapiipahduksia.
      Nuo taulut on vanhoja kirppislöytöjä, ehkä niitä ripustelen sitten mielen mukaan vaikka vessan seinälle. Ihan hölmön lailla olen kaikkea hamstrannutkin.

      Poista
  6. Simo murunen siellä laiturilla päivystää, ehkä vielä kesän toisella puoliskolla saamme vähän lämpimämpiä ilmoja. Onneksi on kuitenkin ollut valoa runsaasti, pian illat alkavat hämärtää aikaisemmin.

    Kivoja käsitöitä, ajatella kuinka monta työtuntia noiden ompelemiseen onkaan tarvittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin hiukka enemmän aurinkoa taas kaivattaisiin. Tälläkin hetkellä tulee vettä taivaan täydeltä ja ukkostaa. Nuoret lähtivät eilen mökille, ei sielläkään mitään hauskaa ole jos sataa. Uintivedet on viileitä nuorisollekin.
      Noita käsitöitä keräsin Noukkiksen seinille tyhjyyttä täyttämään, nyt toin ne mökin varastoon. Ja sieltä kenties edelleen kirppikselle. Saa nähdä.

      Poista
  7. Suloisia tauluja! Toivottavasti niille löytyy sopiva paikka, jotta pääsevät pois varastosta.
    Serkkutapaaminen kuulostaa mukavalta. Täytän ensi vuonna tasavuosia ja jo nyt olen kertonut sisaruksilleni, että juhlat pidetään täällä mökillä. Toivon, että myös sisarusteni lapset pääsisivät paikalle, jotta serkukset tapaisivat samalla.

    Voi tätä kesää! Olen kuitenkin jo kaksi viikkoa sitten päättänyt, että nyt on kesä ja uinut aamuin illoin. Meillä päättyy neljän viikon mökkikausi perjantaina. Ilmassa on haikeutta.

    Anja, kivoja heinäkuun päiviä sinulle ja J:lle sekä rapsutuksia Simolle. Meillä on edelleen lainakoira ja monta hauskaa juttua olemme saaneet kokea Hipun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt noista käsityönä tehdyistä tauluista. Nyt ne joutuivat varastoon.
      Serkkutapaamiset ollaan järjestetty neljänä vuotena peräkkäin, järjestämisvastuuta kierrätetty ja tapaamiset ovat olleet tosi kivoja.

      Tämä kesä jää kyllä muistoihin varsinaisena Esterinä. Nytkin vettä valuu taivaan täydeltä eikä ulos voi mennä kuin ihan pakkoraossa.
      Nuoret ajelivat mökille eilen ja meidän pitäisi tänään lähteä myös. Uimista minä kaipaan täällä kotona, aamuisin on ihana pulahtaa heti herättyä Simon vahtiessa laiturilla.
      Sinulle ja perheelle myös toivottelen aurinkoisia heinäkuun päiviä ja lainakoiralle rapsutuksia ja Simolta terkkuja.

      Poista
  8. Luettuani, niin pysähdyin sanaan Pöyhölä! Olen siellä käynyt ja ollut leirillä, olisikohon joskus v.1955 hujakoilla!? Seurakunnan leirillä ja meidän äiti vei meittä tyttösiä toistakymmetä sinne ja päästiin junalla....varmasti oli eväät mukana junareissulla. Lapsena olin aina leireillä jos tilaa löyty ja joskus pääsin perutuuspaikoille, aina olin valmiina lähtöön. Hyviä asioita kaupukilaislapselle, vaikka pääsimme kyllä maalle muutekin koska mummolat olivat siellä.....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Pöyhölän pappila on nykyisin pitokartanona ja onkin varsin mainio paikka juhlien järjestämiseen. Se on seurakunnan entisen kappalaisen asuntotalo, jossa on ollut kotieläimiä ja viljelymaata. Nyt navetassa on siisti ja avara juhlatila ja kyllä pitopalvelun tarjoamiset on ihan huippua ja edullista.
      Meillä seurakunnan kesäleirit olivat mökkijärven rantamilla ja teltoissa asuttiin, iltanuotiolla sitten rannalla keksittiin omaa ohjelmaa. Voi niitä aikoja!

      Poista