maanantai 18. heinäkuuta 2016

SINNIKÄSTÄ AARTEEN ETSINTÄÄ

Sanotaan, että timantit ovat naisen parhaat ystävät. Niinpä. Ei mulla niitä montakaan ole, mutta jokunen matkan varrelta tarttunut vaatteisiin. Ensimmäisen sain joskus hääpäivän tasavuosipäivänä joskus 70-luvun lopulla. Sormuksessa. Jonkun aikaa sitä sormessani ihailin, kunnes se huuhtoutui pesuveden mukana kaupungin viemäriin. Oli niin löysät kiinnitykset. Kultaseppä korvasi sen laittamalla uuden vähän tiukempaan. Jossakin se sormus nyt lojuu korurasian pohjalla, mahtuneeko edes sormeen enää.

Toisen timanttini sain pikkurillisormukseen. Olin palvellut rikasta miestä, rikasta miestä ja viisasta vuosikymmenet. Viikko lomaa ja sormus. Hyvä työnantaja. Timantti vaan niin pikkuruinen, että tuskin sitä huomasikaan sormuksessa.
Kolmannen taas prinssipuoliso osti jostakin Välimeren kultakaupasta, liekö hänellä ollut jonkinlainen auringospistos. Se riippuu työkavereilta läksiäislahjalla ostetussa ketjussa kaulassani.

Nopas. Lähdettiin sitten Turkkiin. Kierrettiin Kappadokiat ja Alanyat. Ja eikun taas opas vei meidät kultakauppiaan ihanuuksia katselemaan. Katseltiin. Pohdiskeltiin hintoja. Kalliitahan ne on, vaikka miltä kantilta asiaa pohtisi. Ja taas oli prinssipuolisolla heikko hetkensä ja minä sain korvakorut, joissa kimmelsi pikkuruiset timantit. Ihan aitoustodistuksella nekin. Reteenä pujotin ne korvieni pikkuruisiin reikiin. Elvistelin oikein.

Mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Aina välillä olen kopaissut korvanlehtiäni todetakseni, että tallella ovat. Simolla on paha tapa yrittää irrottaa korua korvanlehdestäni. Joskus saanutkin melkein irti, vaikka ovat olleet suht tiukasti taustanappulassaan.

Vaan kopaisinpa pari-kolme päivää sitten. Toinen korvanlehti oli ilman korua. Voi hitto. Muistelin, missä olin pyöriskellyt ja minne koru olisi voinut tipahtaa. Olin puhdistanut mustikoita terassilla, muistin, että jotakin peratessani kopsahti alas. Ryömin terassin alle, mutta vettä satoi kuin aisaa. Eikä niin pikkuista korua hiekan ja sananjalkojen seasta voi löytää. Mietin, uskallankohan kertoa prinssipuolisolle hukanneeni toisen koruista. Kun ne ei ihan halvat olleet. Ja muutenkin.  Mutta kerroin varovasti. Mies sanoi, että ei niitä nyt arkikoruina ole ollut tarkoituskaan pitää. Olivat tosin olleet korvissani jo toista vuotta ainakin. Jaapa jaa.

Olin jo menettänyt toivoni. En uskaltanut imuroida vaan lakaisin varovasti lattioita. Ei mitään tulosta. Mutta sitten istahdin läppärin eteen ja maton reunalta rapsahti korvakorun se timanttinen osa parketille. Voi sitä ilon päivää, hihkaisin kuin Uuno Turhapuron appiukko.Nyt puuttuu enää se takatoppari. Sen hankkiminen on helpompi juttu kuin itse korun. Jippii. Laitoin korvikset korulaatikkoon odottamaan juhlatilanteita. Joita meikäläisellä ei niin usein ole. Mut silti. Pitää vaan lähteä etsiskelemään kultasepiltä taustatopparia koruun.

Etsivä löytää. Ja sokea kana jyvän. Elättelen kuitenkin toivetta, että korun osa vielä jostakin tupsahtaisi eteen. Prinssipuolisokin kävi katsastamassa terassin alusta, ei hänkään mitään sieltä löytänyt.
Minä olin suunnitellut seulovani hiekan sentti sentiltä, mutta onneksi koru oli tipahtanut sisälle.

Niin. Vettä on satanut tämän heinäkuun tarpeet. Kotona mustikoita siivotessani Simo katseli haikeana terassin ovelta ulos, ei halunnut tassujaan kastaa. Minä taas huokasin, että leveästä takapuolesta on omat hyötynsä, ainakin koiran kannalta. 



Täällä niemessä sade on piiskannut ihanat ritarinkannukset ihan poikki. Kukinnot on niin upeat, mutta märkänä niin painavat, että varret ei kestä pystyssä, vaikka olin ne aiemmin tukenut.

Ja kukkamaalla sade on pieksänyt lähes kaikki kukat olemattomiin, valkoinen varjolilja näivettyy alkutekijöihinsä. Toivottavasti sen sipuli kuitenkin säilyy. Ja ämpäreihin istuttamani vaaleanpunaiset marketat on uineet itsensä liki hengiltä. Samoin orvokit ja samettiruusutkin. Mutta sama se on meillä kaikilla, aurinkoa, aurinkoa nyt ja nopeasti. Järvessä vesi on noussut, ihmekös tuo kun aina vaan sataa. Toivotaan oikeata kesää nyt. 


Mustikat on pakkasessa, kirsikat samoin, saskatonit jätän suosiolla rastaille, herukat alkavat kohta olla kypsiä ja pensasmustikoista tulee ennätyssato. Mansikoitakin on säilötty riittävästi. Kanttarellit poimittu aivan pihan reunustalta. Hullua, että vasta heinäkuun puoliväli ja säilöntähässäkkä parhaimmillaan.

Niemessä paistaa nyt aurinko pilkahduksittain. Aamulla pulahdus kesäiseen järviveteen oli luksusta. Simo vartioi laiturilla, etten häviä Korppisen aaltoihin. Terassin rakentaminen suojaksi syksyn sateilta mökin edustalle mietityttää. Mutta pakko se vaan on vihdoin pystyttää.

Sateen pieksämät ritarinkannukset mökin rappusilla, tää on niin tätä. Hm.  Hyviä kesäpäiviä kuitenkin. Tulossa varmaan.

12 kommenttia:

  1. Mun timanttikorvis on etelätirolilaisen hotellin jätevedessä, meni suihkussa menojaan, kurjuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kirpasee kun menee paitsi koru myös se, minkä muistoksi korun on saanut. Eivät ole keksineet niin takuuvarmaa ruuvia korviksiin, ettei lipsahtaisi irti. Prahasta ostin kerran hopeiset korvikset verenpunaisilla kivillä, niissä on ruuvattava takanappi. Siksi varmaan vielä tallessa!

      Poista
  2. Onnea on ollut kun timantti löytyi, nyt sitten vaan kultasepälle. Minulta on kadonnut muutama korvis,ilmeisesti lopullisesti. Nyt on korvissa pari vuotta sitten lahjaksi saamani, joissa on pienenpieniä timantteja..pitäisikö ottaa pois ja säilyttää korurasiassa?
    Onpa sielläkin sadellut, mutta nyt aurinko armas hellii:)
    Mukavia päiviä niemennokkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos koruja täytyy vaan korurasiassa pitää. Mutta ehkäpä sitä kokeilee kiinnityksiä, jos harvemmin on korut korvissa.
      Ihanan aurinkoista on ollut, mökin terassin pohjakehikko on vatupassissa ja huomenna jatketaan. Thaiporukka kauhoi mustikat meidän taimikosta, liekö menneet taimet saman tien.
      Mutta järvi on tyyni, siinä silmä lepää. Kiitos Minttuli.

      Poista
  3. Kyllä tuota sadetta saatiinkin kukkaset täälläkin kärsivät nyt on luvattu aurinkoista. Mukavia kesäpäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä niemessä kukkamaa on ihan länässä. Ruusuista ainoastaan Fairy ja Hc Andersen ovat enää nupulla, muut kukat sade vei.
      Mutta näillä mennään, sää on sama kaikilla.

      Poista
  4. Miksiköhän en ole edes unta koskaan timanteista nähnyt, eikä olekkaan niitä kuin yhdessä sormuksessa.
    sadetta on saatu ihan tarpeeksi, nyt sentään jo toinen päivä ilman sadetta, kestääkö iltaan asti, se on sitten eri juttu. Kukat ovat lujilla, miten sitten käy viljojen ja perunpoiden, sekin vielä arvoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timantit on ikuisia, ellei satu niitä hukkaamaan. Zirkonit on ihan vastaavia, eikä niiden kadottaminen niin paljon sitten harmita.
      Nyt on ollut aurinkoista pari päivää. Kukat on menneet sateen myötä, kirvat on syöneet lehtikaalin lehdet ja perunamaalla varret on niin pitkät, että taitaa tulla vaan pikkiriikkisiä perunoita.

      Poista
  5. Meilläpä paistaa nyt. Ehkä teilläkin. Sen sijaan minun säilönnät ei ole lähteneet ollenkaan käyntiin. Mansikoita vähän, hyvin vähän, eikä muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin paistaa, joten aloitettiin mökillä terassin rakentaminen. Onneksi kotona saatiin mustikoita, täällä ehti thaiporukka kauhoa marjat ja varret, kävyt ja pikkukivet saaviinsa.
      Vielä ehtii säilöä satoa talven varalle.

      Poista
  6. Sinnikkyys palkittiin ja Onneksi koru löytyi! Ihanat kesäkuvat, varsinkin tuo kuistin ovella istujista :) on kyllä vettä saatu riittämiin, onneksi välillä paistettakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuuria kun löysin korun etuosan. Laitoin tuon kuvan myös faceen, prinssipuolisolla oli tilannetajua kun näppäsi kuvan.
      Toivottavasti lämmin ja aurinkoinen sää jatkuisi.

      Poista