sunnuntai 15. tammikuuta 2017

PALUU ARKEEN

Olen postannut sieluni kyllyydestä näitä Kuuban kokemuksia. Kaikki hyvä (?) päättyy aikanaan ja on palattava normaaliin arkeen. Kun kone laskeutui Hki-Vantaalle 4.1. niin ensimmäinen tunne oli riemu kotiinpalaamisesta. Kone jäi kuitenkin kentälle eikä sille ollut tilaa putkessa, joten bussikyyti terminaaliin oli edessä. Ulkona -19 ja vinkuva viima. Nopeasti jo koneessa kaivoin käsimatkatavaroista takit, mutta villaista olisi ollut tarpeen. Tuntui, että tukka irtoaa päästä pysäkillä bussia odotellessamme. No, pääsimme kuitenkin onnellisesti kotiin, missä lämpötila ensimmäisenä yönä veteli vielä alakantissa ennenkuin täysteholämmitys tokeni. Niin aina. Ensitöiksi haettiin Simo hoitopaikasta ja samalla tuotiin vettä ämpärillä, meillähän oli veden keittämispakko vielä useita päiviä paluumme jälkeen kaupungin vesijohtoverkossa muhivan bakteerin vuoksi.

Googlasin lomalaisten matkakertomuksia Kuubasta. Joidenkin reissut olivat olleet ihan syvältä, pelkkiä negatiivisia kokemuksia, toisten mielestä Kuuba oli ollut lomalaisten paratiisi. Me kyllä molemmat tykättiin matkastamme, emme kokeneet ongelmaksi maan kommunismia ja sen vaikutuksia, sillä maassa maan tavalla. Joskus tosin vertasimme sitä entiseen Tallinnaan tai rapistuvaan Viipuriin. Mutta niinhän se tahtoo olla, että jos on ns. yhteisomistus, ei mikään ole kenenkään vastuulla. Jaapa jaa.

Kuubassa ei ole asuntopulaa, sillä valtio takaa jokaiselle katon pään päälle. Toki varakkailla on siellä omat luksustalonsa ja -alueensa kuten muuallakin. Maassa on kaikille ilmainen terveydenhoito. Ja vaikka varsinaista joukkoliikennettä ei ole, jokaisen kansalaisen liikkumisesta huolehditaan niin, että autojen velvollisuus on ottaa tien varressa odottelevat mahdollisuuksien mukaan kyytiin. Kuljettajat näyttävät käsimerkein, minne ovat menossa, mahtuuko kyytiin jne. Aika metka tapa toimia.
Kuuban valuuttapolitiikkakaan ei hetkauttanut, turisteille oli omat pesot ja maan kansalaisille omat. No, eipä juuri kauppojakaan ollut, mihin turistipesoja tuhlata. Paitsi tietysti rommi ja sikaarit.

Hotellialueella kaikki toimi hyvin. Ruokaa ja juomaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Huoneet siivottiin ja pyyhkeet vaihdettiin päivittäin. Meitä palveli iloinen Clary, joka toivotti ensin tervetulleeksi ja lähtiessä vielä toivotti hyvää kotimatkaa. Joka päivä Clary taiteili sängynpeitosta ja pyyhkeistä tms joutsenia ja sydämiä petaamisensa päätteeksi. Oli ilo jättää hänelle reilusti tippiä ja jäipä muutama uudehko, puhdas puseronikin hänelle.






Reissusta on aina tapana lähettää tutuille postikortteja. Kirjoitin kortit Havannasta, mutta nähtäväksi jää,  tulevatko ne koskaan perille. Oppaan mukaan voi kestää kolme viikkoa, kolme kuukautta, kolme vuotta - tai sitten eivät tule koskaan perille.

Hämmästelin subtrooppisen ilmaston antamaa voimaa limoviikunalle, aralialle ja monille muille meillä huonekasveina kasvatettaville. Kun omat aralia ja limo kituvat metrin korkuisina, Varaderossa ne olivat oikeita puita. Kookospalmuja ja kuningaspalmuja kasvoi yleisesti.  Ja kiinanruusut (hibiscus), oleanderit, ihmepensaat (crotonit) kukoistivat. Kuvasin myös erään puun kukintaa, ei aavistustakaan, mikä?
Kukkiva puu oli täynnä valkoisia, kauniin herkkiä kukkasia. Ihana.








"Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.."  tuli mieleen tästä ainokaisesta ihanasta ruususta, joka kukki hotellin altaiden suihkun katveessa. Mieli teki taittaa siitä kukkanen, mutta enpä hennonutkaan. Tällaisen kun saisi omaan ruusutarhaankin.
No ei tietenkään kaikkea voi mukaansa saada. Mutta kaunis ruusu, eikö?

Auringon antama terve rusketus on vielä tallella, vaikka hiipuu vähitellen. Matkan muistot kuitenkin jäävät alitajuntaan, josta niitä on mukava nostella prinssipuolison kanssa keskusteluun.
Matkassa on aina parhainta kentis se kotiin palaaminen. Arkeen, omaan elämään ja Simon kanssa peuhaamiseen. Oli koirulilla kenties vähän ollut ikävä, roikkui farkun puntissani ensimmäiset päivät ikäänkuin huolehtimassa, että en enää karkaa. On niin mammanpoikaa, että. Ihana hoitopaikka Simolla oli matkamme ajan, mutta oma mamma taitaa olla aina oma.

Lunta sataa hiljalleen, on päästy lunta luomaan, kämmäämään liukkaalla iljamella (ihan terv.keskusreissun verran prinssipuolisolla). Olen kirjoittanut varmasti kaiken olennaisen matkastamme, kenties joskus vielä jaksamme pyyhältää maailman ääriin uudestaan.

Ja minulle, joka olen ihastunut hevosiin, kerännyt yli tuhannen hevosen lauman vitriinikaappiini, jäi lähtemättömästi mieleen tämä ihana hevosvankkuri havannalaisen hotellimme aulasta. Voi että!

Mukavaa vuoden alkua toivotellen lopetan lätinät tällä kertaa. Kiitos kun jaksoitte mukana.

15 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta reissukuvauksesta:) Oli mukava lukea kertomustasi ja verrata tyttären kokemukseen. Hän oli Kuubassa pari-kolme vuotta sitten reissaamassa kaverinsa kanssa neljä viikkoa. Hyviä kokemuksia oli hänelläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma että jaksoit mukana. Jokainen varmaan kokee matkan aina omalla tavallaan, meistä Kuuba oli kaikkiaan elämys.

      Poista
  2. Mukavaa on ollut seurata reissuanne kuviesi avulla. ♥

    Prinssipuolisolle paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä nyt jo menee liukastuneen osalta paremmin jo. Piikkiläpykät on pakko pitää kenkien pohjissa.

      Poista
  3. Kiitos upeasta matkakertomuksesta!Tuntui kuin olisin itse ollut mukanana. Nyt voit alkaa harjoittelemaan joutsenpyyhkeitä teidänkin kylppäriin, ettei opit häviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle että jaksoit lukea tätä tarinaa. Jep, pitäs varmaan ottaa päiväpeitto käsittelyyn ja vääntää siitä joutsen! Jotenkin tuntui hauskalta, että joka päivä oli uudenmallinen väännös sängyn päällä. Tosin Simo voisi kotona kaataa tekeleet sängyltä. Kevätpäiviä sinulle.

      Poista
  4. Olipas mielenkiintoinen kuvaus Kuubasta, luin joka postauksen. Nuo kasvit yllättävät aina suuruudellaan, kun meillä ne kituu matalina ruukuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Eeviregina, että subtrooppisessa meidän huonekasvimme ovat jättiläisen kokoisia. Nytkin mun limoviikuna karistaa lehtiään, samoin aralia. Kyllä ne kevättä kohti taas virkoaa.

      Poista
  5. Tervetuloa uuteen blogiini!
    http://annintanninelamaa3.blogspot.fi/2016/12/miksi-arvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja vinkistä, mielelläni tulen!

      Poista
  6. Kiitos Anja hienosta postauksesta!
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja pojillesi!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos, samoin sinulle &co mukavaa alkanutta vuotta. Aurinko pilkistää jo täälläkin.♥♥♥

      Poista
  7. Kiva postaus! Vaikka matkustaessa aina silloin tällöin törmää johonkin kummallisuuksiin niin silti on aina mukavaa kokea jotain uutta ja nähdä asioita toiselta kantilta. Matkustaminen oikeasti avartaa omaa maailmaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Väylän Tyär. Totta on, että uuden kokeminen antaa syvyyttä nähdä asioita useammasta vinkkelistä. Ja kotiin palaaminen on aina tosi ihanaa. Vielä meilläkin on suunnitelmia uusiin maisemiin, vaikka useita kohteita on jo käyty. Ja kun jalka vielä nousee...

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista