tiistai 24. maaliskuuta 2020

POIKKEUSOLOT KOKO KOTIMAASSA

Koronavirus, tuo salakavala, on rantautunut suomalaiseen lintukotoon. Tietysti. Mikäpä meitä varjelisi muita enemmän. Päivittäin uutiset tuovat silmiemme eteen kauhukuvia eteläisestä Euroopasta, missä tilanne tuntuu karkaavan käsistä.
Monet ovat facessa kommentoineet Suomen hallituksen hitautta, THLn toimettomuutta jne. Silti uskallan väittää, että meidän "viisikkomme"  on ollut ja on ajan hermolla ja että THL ylimpänä terveydestämme huolta kantavana on myös ajantasalla. Pitää kuitenkin aina muistaa, että Suomilaiva on niin suuri, että sen kääntyminen kestää. Ja meistä kansalaisista on kiinni se, miten me näitä ohjeita noudatamme. Niskurointi ei auta, kaikkien pitää nyt ymmärtää ettei pullikoimisesta ole apua vaan kiltisti sopeudumme annettuihin ohjeisiin välttääksemme kaikista pahimman.


Omakohtaisesti elämä on soljunut jotenkuten. Verenpaineet olivat yli sallitun, labratulokset näyttivät hemoglobiinin sellaisia lukemia, että oli nyt viimeistään tehtävä jotakin. Lievän infarktin jälkeen minut laitettiin ruotuun. Kokeita kokeiden jälkeen, pillereitä päivittäin kourallinen ja niin on mummo saatu suhteellisen kunnolliseen tämmiin. 

Huimaustani tutkittiin asentohuimauksena vuosi sitten ennen Malawin matkaa. Huippaaminen helpotti kuntosalitreenillä mutta sitten afrikkalainen tipahdus katkoi vasemman olkavarteni ja sitä on nyt kuntoutettu. Käsi toimii, onneksi, vaikka muutamat liikkeet vielä kirpaisevat ja yöllä sormet muuttuvat tönkkösuolatuiksi muikuiksi jos satun vasemman käden päällä pidemmän aikaa nukkumaan. Mutta näillä pärjätään.  Asentohuimaksesta tutkittiin kuulo, kuvattiin pää ja ultrattiin kaulasuonet. Kaikki pelitti eikä syytä löytynyt. Nyt uskon, että perussyynä on ollut tuo verenvahvuus, se näkyy jo laboratoriokokeissa 2016 vaikka siihen ei ole osattu kiinnittää huomiota. Nyt olen sitten viikottain käynyt verta valuttamassa lähes puoli litraa kerrallaan. Tänään taas kokeisiin, joiden tulosten toivon olevan sellaiset, että voisin pitää paussia tuosta venesektiosta. Näin pärjään.

Me ikäihmiset olemme riskiryhmää ja varsinkin jos on monisairas. Minusta sellainen tuli muutama viikko sitten ja nyt olen sen sisäistänyt jotenkin pakosta. Reissut on oman kunnon vuoksi jouduttu siirtämään hamaan tulevaisuuteen ja nyt vielä koronaviruksen takia ihan totaalisesti. Ainoa kodin ulkopuolelle piipahdus on viime viikon mökkireissu. Sinne ja siellä ei ole oltu kontakteissä ulkopuolisiin, ellei sellaiseksi katsota hiirulaista, joka harmikseni oli muuttanut mökille ison mökin keittiöön ja sotkenut siellä niin, että jouduin pesemään astiatkin yhden kerrallaan ja vaihtamaan hyllypaperit jne.   Perjantaina illalla prinssipuoliso jätti ostamansa munkkipossut keittiöön vesisangon kannen päälle ja kas, oli nurkasta maistettu hillopossusta. Minä viritin vanhan ajan hiirenloukun työpöydälle. Laukesi jo viritettäessä sormilleni. Sidoin narun hiirenloukun perään ettei hiirulainen voisi viedä sitä mennessään. Juustosyötti näytti mielestäni houkuttelevalta. Ja hups, hiiri oli nakertanut juustoa mutta onnistunut sitä ennen laukaisemaan loukun jäämättä siihen.
Olin Simon kanssa sunnuntaina mökissä sisällä kun tuo peijakkaan hiiri alkoi taas nakertaa loukun juustoa. Oli katkaissut narunkin poikki. Uskomatonta rohkeutta.

Minä suivaannuin vierailusta niin, että siirsin keittiöstä kaapit paikoiltaan, etsin hirsien välistä hiirenmentävät paikat ja tilkitsin ne palovillalla siksi kunnes ehdin saada uretaaniruiskun mukaan mökille. Pieni hiirulainen saa sellaisen harmituksen aikaan ettei paremmasta väliä. Lasten satujen kotihiiret inhottavat jos ne muuttuvat todellisiksi. Varsinkin kun ei kymmeneen vuoteen ole hiiri mökissä vieraillut.

Simo täytti jo 12 vuotta. Melkoisen reipas poika on vielä. Mökkimatkalla on tiukasti mukana ja varsinkin mökin sauna on koirulin mielestä parasta. Oli vaikea saada Simoa alas lauteilta, missä hän omalla laudeliinallaan loikoili löylyn lämmössä. Joissakin tilanteissa huomaan koirulin jo ikääntyneen, mutta niinhän me jokainen vuorollamme.

Ilonaiheita, niitäkin on. Meille syntyi vuoden alussa pieni prinsessa lapsenlapsenlapseksi. Hänen piti saada nimenantojuhlat viime sunnuntaina, mutta ne jouduttiin koronan takia siirtämään tulevaisuuteen. Toki hänen nimensä tiedämme. Elämä jatkuu näissä pienissä ilopisaroissa.

Taisipa tulla päivitystä nyt kerrakseen. Uusia valokuvia olen ottanut tabletilla mutta enpä osaa vielä siirtää niitä tänne. Katsotaan, jos vanhoita löytyisi kevennystä postaukseen.
Voikaa kaikki hyvin ja pitäkää itsestänne huolta kaikinpuolin, kunnes pääsemme karanteenista ja elämä taas tulee normaaliksi.
anja


12 kommenttia:

  1. Kiitos näistä ajatuksistasi. Hyvä oli kuulla, että olet melko hyvässä kunnossa ja jaksat mökkeilläkin ihanan koirasi kanssa. Kyllähän tämä koronavirus saa kaikenlaista aikaiseksi. Olimme kaksi viikkoa poissa Suomesta, ja aika tavalla täällä on kaikki muuttunut. Olemme nyt kahden viikon karanteenissa. Hyvää viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Anneli facesta päivityksiäsi matkalta, varmasti aivan muistoja antanut. Karanteeni on nyt päällä täällä Uudellamaalla ja mökkireissut vain haaveissa, mutta aika kuluu ja kevät koittaa. Pihalla on onneksi puutarhatöitä riittämiin.

      Poista
  2. Onneksi mennään kevättä kohti ja kaikki sitten tuntuu paremmalta koronasta huolimatta. On tämä kummallista aikaa. Meidän vanhempien monisairaiden on nyt vain jaksettava tätä karanteenia, ties miten kauan. Mutta tuhoisaa olisi jos taudin saisi

    Roivon sinulle oikein hyää vointia ja kaiken sujumista hyvin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mummeli. Minulla on mennyt aika jotenkin ilman blogin antamaa iloa, silti olen teitä aina mielessäni muistanut. Niin se vaan on, että yhtäkkiä huomaa olevansa monisairas ja riskiryhmää, mutta karanteenissa kotona toivottavasti säilytään ilman viiruksia. Voi hyvin ja terkkuja.

      Poista
  3. Ihana kuuulla kuulumisiasi, vaikka osa olikin vähän ikäviä kuten tuon käden suhteen. Sinulla on kyllä vahhhvaa verta kun joudut sitä poiskin antamaan, venesektio on silti tuttu termi, kun niitä aikoinaan joutui töissä pyörittelemään.

    Ihana kuva Simo-pojasta, hän on niin reippaan näköinen ettei uskoisi jo 12 vuotiaaksi. Kiva hiiritarinakin ohessa, hiiret on kyllä nättejä, mutta sotkevat ja saavat inhottavan hajunkin aikaan. Olen monet kerrat kyllä jälkiä siivoillut:) Paljon onnea lapsenlapsenlapsesta 💛 Päivä kerrallaan ja mökillä ollaan pysytty tiukasti mekin jo pitkään. Pysykää terveinä ja hyvää kevään jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja kommentistasi ja sähköpostiviestistäsi vielä. Kun hbl oli 185 niin siihen havahtui terv.hoitokin, viidesti kävin venesektiossa antamassa 400 milliä kerrallaan. Nyt on lääkitys alkanut purra ja tällä viikolla ei enää tarvinnut verta vuodattaa. Kontrolli on kyllä ja hyvä näin.
      Mökille ei nyt pääse kun rajat on maakunnasta suljettu, mutta kyllä sinne vielä joskus päästään. Ja jos hiirulaiset vielä mellastaa, on uudelleen siivottava paikat sitten. Tosin tilkitsin hirrenraot palovillalla ensiavuksi ennenkuin saan sinne uretaanitiivistyksen.
      Yritetään pysyä terveinä ja pois kuljeksimasta kyliltä. Simo onneksi voi hyvin ja on karanteenissakin meidän perheen ilopilleri, lutunen ja ymmärtäjä. Halit sulle Irja.

      Poista
  4. Mukava kuulla sinun kuulumisia ja hyvä, että syy sairastelulle selvisi. Ikää kertyy ja kaikenlaista kremppaa tulee myös minulle. Painoa on liikaa, verenpainetta, huimausta, sokeriarvot rajoilla samoin kolesteroli. Hb oli 147 ja muut veriarvot ok. Aloitin jo keventämään ruokavaliota mutta tuli tämä korona ja sorruin lohtusyömiseen. Olen ikäni ollut herkkujen perään siis hipleän ja ihme, että paino pysyi nuorempana kurissa, vaikka pullaa ja kakkuja söin joka kahvilla. On kamalan vaikeaa muuttaa koko ruokailutottumukset uusiksi Muistan että jätin hyvin usein lämpimän ruuan väliin työelämässä ollessa, ja elin kahvilla ja pullalla. Nyt ei enää kuluta kuten nuorempana ja liikkua ei jaksa niin paljon. En kyllä meinaa luovuttaa.
    Harmittaa, kun pienet kesäreissut ei varmaan nyt onnistu. Sitä niin odottaa pitkän pimeän jälkeen valoa ja kevättä ja kesää. Nyt tuli maailmanlaajuinen pandemia. Jatkuva uutisointi jo ahdistaa.
    Toivotaan, että pääsette edes jossain vaiheessa tänne mökille.
    Onneksi pääsemme ulos ja pitää lähteä luontoon retkelle. Onhan niitä paikkoja meillä täällä maaseudulla lähellä. Terveyttä sinulle ja läheisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Beate56 kun kommentoit. Tämä ikä on merkillinen, vielä ennen joulua tunsin itseni ihan terveeksi ja nyt sitten helmikuussa sain pikapikaa lähteä verta valuttamaan ja lääkkeissä olen jo melkoinen pilleristi. Mutta uskon, että auttaa ainakin osittain, ilman lääkitystähän ennuste on huono ja päivät loppuu kesken.
      Minäkin olin nuorena hoikka kuin pajunvarpu, mutta kilot on kasvaneet vuosien myötä eikä niitä saa tiputettua helposti. Olen mennyt muutenkin niin heppoiseen kuntoon, että on pakko aloittaa sauvakäveleminen ulkona vähin erin. Karanteeni pitää meidät kotona ja uutiset maailmalta kauhistuttavat. Mutta toiveissa on, että tämä joskus loppuu ja ehkä kesällä päästään vielä rannalle nauttimaan kesästä. Tsemppiä sinulle ja terveitä päiviä. Kiitos kun kävit täällä kommentoimassa.

      Poista
  5. Onnea ja siunausta pienokaiselle ja koko perheelle.

    Tsemppiä edelleenkin toipumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips ystäväni. Nyt ei päästä pienokaista edes vilkaisemaan, onneksi on muutama valokuva saatu hänestä.
      Tänään sauvakävelin jo tuonne kallioille joten ehkä pääsen tästä vielä jonkinlaiseen kuntoon. Terkut teille molemmille ja hyvät voinnit. Kestetään me tämäkin, eikös!

      Poista
  6. Anja, olet sijoittunut blogini arvonnassa: Onnea♥ Otatko yhteyttä, kiitos.

    ♥♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos Leena, kiva yllätys. Olen ollut laiska kirjoittamaan blogiin mutta ehkä tässä vielä joskus....

    VastaaPoista