VIELÄ KERRAN PARIISI - JA NÄKEMIIN

Maanantain hotelliaamiainen oli jälleen maittava. Kelpasi lähteä päivän seikkailuun. Nuorin meistä halusi ehdottomasti ostoksille, oli katsonut jo netistä osoitteita valmiiksi. No, singahdettiin sitten metrolla Eurooppa-aukiolle. Tyhjää täynnä. Samoin seuraavakin kohde, koko korttelin rakennustyömaana.

Pienen neuvonpidon jälkeen päätettiin, että nuoremmat naishenkilöt suunnistavat Champ´s Elyseelle ostoksia tekemään ja me kolme vanhinta suunnataan läheiseen Invalidikirkkoon. Oikaisimme puiston läpi. Pariisissa - niinkuin muissakin suurkaupungeissa - ei ihan jokaisella ole omaa luukkua nukkumiseen, niinpä bussikatoksissa, jalkakäytävien reunoilla ja puistoissa näkyi kodittomia patjoineen ja peittoineen. Myös eräällä asemalla näkyi vanhempi pariskunta kera koiransa käytävällä katsomassa televisiotaan kaikkien tavaroittensa ja nyssäköittensä keskellä. Asumismuotona ei varmasti niitä mukavimpia, mutta koira takasi tavaroiden säilymistä ja turvallisuutta.

Tämä tuntematon oli saanut pulut ystävikseen Invalidikirkon läheisessä puistikossa.

Vieressä kohosi massiivinen Les Invalides, rakennuskompleksi, johon kuuluu mm. kultakupolinen kirkko  sekä Ranskan sotahistoriaan liittyviä museoita. Les Invalidesiin on haudattu monia Ranskan sotasankareita, myös Napoleon Bonaparte. Tämän Les Invalidesin rakennutti aurinkokuningas Ludvig XIV sotasairaalaksi ja sotaveteraanien eläkeläiskodiksi.

Valtavan suuri vihreä puistoalue ympäröi Invalidikirkkoa ja museorakennusta. Nurmikentän reunoilla sojotti tykkien rivistöt.

Sisäpihalla kirkkoon johtavan oviaukon molemmin puolin Ranskan lipun värit! Ja yläpuolelta seuraa tilannetta Napoleon Bonaparte!

Tuo pikkuruinen suurmies! Hänen hautansa on Les Invalidesissä.

Kirkko sisältä on kaunis, niinkuin kirkot täällä yleisesti.

Rauhallinen ja hiljentymiseen kehottava paikka.

Kirkon urkupillistö kiinnitti huomiota kauneudellaan. (Jäi kuva suoristamatta!)

Koska kyseessä on myös sotahistorian museo, tykkirivistöt ja vanhat panssarivaunut koristivat sisäpihan reunan käytäviä.

Entisen ajan sodankäynti oli melkoista tykkien kanniskelua ja perässä vetämistä. Heppoisilta tuntuvat nykyajan tekniikan rinnalla.

Aleksanteri III:n sillan kultakoristeiden välistä suunnistimme sitten kohti Champ´s Elyseetä. Silta on minun mielestäni kauneimpia näkemiäni koskaan.

Ja taustalla virtaa Seine, jota kultakoristeiset patsaat tervehtivät.

Ja eräs vanha rouva poseeraamassa:

Matkalla ostoskadulle kuljimme ohi Petite Palacen. Aivan ihastuttava rakennus kupoleineen, portaikoineen ja patsaineen.

Bongasin kadun varrelta Churchillin, siinä Winston seisoi jäykkänä ja pystypäin. 

Pääsimme Champ´s Elyseen alkupäähän. Minä olin jo edellisenä päivänä yrittänyt löytää postimerkkejä kortteihin. Lehtikioskeissa ei, tupakkakaupassa - jos sellaisen löysi - ei. Ainoastaan postitoimistosta sain vihdoin merkit ja kortit lähtivät Pariisista eivätkä Porvoosta niinkuin jo epätoivoissani luulin.

Kaunis kultakoristeltu portti ja myös tämän kiinteistön ikkunoiden alareunojen "parvekkeet". Wau, olispa makea paikka asustella.

Bongasin muuten ihan aidon Ferrarin Aleksanterin sillan liikennevaloissa. Poikani, joka on "ferrarifani" kuvasi samaa kohdetta!

No, perheen nuoret naiset löytyivät, toinen katukahvilasta ja nuorin huiteli vielä vaatekaupoissa. Niitähän siellä riitti, hintatasosta en tiedä muuta kuin Louis Vuittonin laukuista. Liian tyyriitä meikämummolle. 

Viimein saapui onnellinen nuorimmainenkin  kassi kainalossa keikkuen.

Meidän oli aika jättää hyvästi ostoskadulle,

 kiitää hotelliin noutamaan matkatavaroita ja suunnistamaan Orlyn kentälle. Testattiin metron ja junan yhdistelmää ja se toimi hienosti.
Mitä nyt junaan piti ostaa vielä uudet matkaliput. 

Matkalippujen kanssa mentiin vähän lankaan heti tulomatkalla; ostettiin kolmen päivän metrolippu, leimattiin se hotelliin menomatkalla ja siinäpä meni sitten se ensimmäinen päivä, sillä lippu on päiväkohtainen, ei vuorokausien mukaan. Eli olisi pitänyt huomata ostaa kertalippu ensimmäisen illan metromatkaan hotellille. No, vahingosta viisastuu ja seuraavalla kerralla - jos - tiedetään jo toimintatavat.
Nyt vain au revoire Paris - ehkäpä joskuskaan...

SUNNUNTAI PARIISIN TAIVAAN ALLA

Aamusumuinen sunnuntai, lämmintä kuitenkin yli 20 plussaa. Hotellin aamupala erityisen maittava. Oli hyvä aloittaa toinen  päivä Pariisissa.

Nämä ruusut ovat Notre-Damen kirkon edustalta.

Eilisen päivän Eiffel, risteily ja Notre-Dame vielä päällimmäisinä, mutta askel jo uusiin kokemuksiin. Notre Damehan tarkoittaa "meidän rouvamme" ja viittaa Neitsyt Mariaan. Kirkko rakennettiin vuonna 1325 kahden vanhan kirkon raunioille, Ranskan suuren vallankumouksen aikana 1790-luvulla sen kuvastot kärsivät tuhoja, mutta 1800-luvulla restauroinnit palauttivat katedraalin entiseen loistoonsa hienoine yksityiskohtineen.

Lähdimme kiitämään metroon ja uusiin kohteisiin.

Montmartren alueen kukkulalla, Pariisin korkeimmalla kohdalla kohoaa Pyhän Sydämen basilika, Sacré Coeur. Kirkko valmistui vuonna 1914. Kukkulalle nouseminen vie voimia, mutta on sen kaiken vaivan väärti. 

Tästä oikealta alkoivat portaat ylös kukkulalle. 
Laskin portaita noustessani 27 rappua, pieni hengähdys ja toiset 27 askelmaa. Onneksi polvi kesti vaikka pumppu hakkasi! Upea basilika, huikeat maisemat alas kaupunkiin.

Kirkon kuorissa oleva maalaus hakee vertaistaan. Kirkossa oli sunnuntainmessu meneillään ja lisäksi valtava turistien virta kierteli kirkon sisä- ja ulkopuolella. 

Vaaleat kupolit nousevat kaupungin ylle kukkulan laelta,

ja näkymät alas kaupunkiin ovat huikeat.

Me vanhat ja Sacré-Coeur taustalla, komeita kaikki, hih!

Alaspäin tuleminen oli jo helpompaa, vaikka rappusia riittikin.
Ihmisvirtaa riitti koko kadun matkalta eikä yhtään vapaata tuolia löytynyt kahviloiden edustalta.

Kadulla oli useita "helppoheikkejä"; pari kolme suurta pahvilaatikkoa päälletysten ja niiden päällä kolme isoa mustaa pyöreätä läpyskää. Niitä sitten vaihdettiin paikasta toiseen ja maksamalla sai arvata, minkä läpyskän alapuolelle oli kirjoitettu voittosumma. Hyvin vaihtoi viisikymppiset omistajaa, enimmäkseen pettyneitä ilmeitä kun seteli vilahti peluuttajan kämmeniin. Minusta tuntui, että ne, jotka voittivat, olivat pelimiehen tuttuja ja voittivat ihan vaan mallin vuoksi. Kun poliisi ilmestyi kadulle, alkoi heti  vimmattu pahvilaatikoitten tuhoaminen ja oltiin kuin ei olisi oltukaan pelihommissa. Luvatonta leikkiä siis.

Me jatkettiin kävelyä läheiselle Pigallelle. Pitäähän siellä piipahtaa, sillä jo laulussakin sanotaan: "siell olin mä ja Kala-Kalle yössä Pariisin". 

Eikä Pigalle ole mitään ilman Punaista Myllyä.

Värikkäät valomainokset houkuttelivat illan esityksiin, jotka varmasti ovatkin upeita ilotulituksia.

Pigallen aukio on täynnä erilaisia seksikauppoja, jopa erotiikan museokin löytyy. Että sellainen riettaan elämän keskus, hih!

Jätettiin riettaudet sikseen ja jatkettiin matkaa, sillä Louvre oli myös yksi ehdottomasti nähtävistä paikoista, onhan se paitsi Pariisin suurin myös maailman suosituin museo.

 Louvre toimi aikoinaan Ranskan kuninkaiden asuntona,  kunnes  hovi siirtyi Versailles´iin. Nähtävillä on lähes 400.000 esinettä ja yli 35.000 taideteosta. Niiden kaikkien  katsomiseen menisi varmasti viikko, niinpä mekin suunnistimme katsomaan suosituimmat, eli tietenkin

Mona Lisan ensimmäiseksi. Itse taulu on vaatimattoman kokoinen, mutta se vieno hymy! Salamalla otettu kuva ei tee oikeutta, mutta siinä on sitä jotakin. Vertailun vuoksi tässä toinenkin arvoituksellinen hymy:

tosin hieman tuimempi katsekin!

Venus de Milon kuuluu myös ehdottomasti nähtäviin.

Koska aika oli rajallista, päätimme kiertää egyptiläistä osastoa - varsinkin kun Egyptiin ei näillä näkymin ole menemistä.

Osaston harvinaisuuksiin kuuluu aito muumio, joka on esillä vitriinissä.

Kääritty ja balsamoitu ruumis on hyvin säilynyt muumiona. Tapana oli, että sisäelimet otettiin erilleen ja kukin niistä säilöttiin kannelliseen rasiaan:

Rasian kannet oli tiiviisti kiinni! Maksat ja sydämet ym. hyvässä tallessa. Tässä vielä näitä sisälmysrasioita:

Tämä kolmen apinan ryhmä kiinnitti huomioni. Kotiin tultua katsoin uutisista Silvio Berlusconin naamaa ja elehtimistä Italian parlamentissa. Jotensakin yhdennäköisyys nauratti:

Niinpä. Louvressa olisi saanut aikaa vietettyä vaikka kuinka. Olimme mielestämme nähneet tärkeimmät kohteet, ihailleet värikkäitä tauluja ja patsaita. Ehkä sitten joskus uudelleen...

Vielä oli näkemättä Riemukaari, Arc de Triomphe.
Kävimme tankkaamassa ravintolassa, jonka jälkiruokaa kehui viereisen pöydän englantilainen pariskunta. Siispä mekin halusimme myös jälkiruuaksi Creme Broule´n (miten lie kirjoitetaankaan?).

Jälkkäri muistutti kotoista kuutamokiisseliä, vadelmahillon sijaan pintaan oli poltettu fariinisokeria. No, hyvää oli, ei valittamista. 

Riemukaari sijaitsee Place Charles de Gaullen aukiolla, Champ´s Elysee -kadun päässä.

Riemukaaren alla sijaitsee ensimmäisessä maailmansodassa taistelleen tuntemattoman sotilaan hauta. Napoleon Bonaparte aloitti monumentin rakentamisen vuonna 1806, mutta hänet syöstiin vallasta ja rakennelma tuli valmiiksi vasta 1830.

Tuntemattoman sotilaan haudalla paloi jatkuva tuli ja toisen maailmansodan veteraanit olivat siellä kunniavartiossa.

Riemukaaari on keskellä liikenneympyrää, josta lähtee 12  puistokatua eri suuntiin. Kerrotaan, että jos ajaa kolarin Riemukaaren luona, on syytä pukata autonsa lähikadulle, sillä vakuutus ei korvaa Riemukaarella tapahtuneita vahinkoja!?!

Upeat rakennukset ympyröivät de Gaullen aukiota joka puolelta.

Tässä laskuvarjojääkärit menossa vahdinvaihtoon veteraanien avuksi.

Illan hämärtyessä lähdimme valumaan alas Champ´s Elysee -katua.
Eiffel-tornin siluetti näkyi kaupungin yllä

ja Swarowskin hohtavat portaat loistivat tuhansina tähtinä

kun jätimme taaksemme Riemukaaren ja suunnistimme hotelliin.

Toinen antoisa päivä  oli takana. Jalat tönkköinä unten maille. Vielä edessä kokonainen maanantaipäivä Pariisissa.