KAIKENLAISIA KOTIELÄIMIÄ

Viime päivinä on ollut oikein superötököitten esiinmarssi. Tarkoitan pienimmästä suurimpaan. Aivan ensimmäiseksi inhottavimmat: taitoin  sisälle kukkia maljakkoon, keittiön työpöydällä käveli pieniä koppakuoriaisia, pyrkivät hunajapurkkiin mm. Ihmettelin, kun niitä ilmestyi kuin tyhjästä aina vaan. Kunnes hokasin, että keittiön kaapissa on jauhopusseja jotka olis pitänyt viskata kompostiin jo aikapäivää. Aloitin raivokkaan perusputsauksen jauhopussukoista. vaan eipä niissä mitään. Sitten tajusin, että soijarouhepurkissa elettiin. Muovinen purkki, nakerreltu reikiä pohjaan läpi paksun LDPE-muovin! ja sieltä nämä koppiaiset olivat pyrkineet vapauteen. Hyi että. Kääräisin soijarouhepurkin muovipussiin ja vein kiiruusti jätelavalle. Miten ihmeessä tiiviissä soijarouhepurkissa syntyy elämää kuin itsestään?!?  Onneksi en ollut käyttänyt rouhetta muutamaan aikaan. Jauhokaapista lensivät kaikki irtopussit kompostiin, taisi kyllä mennä hieman enemmänkin kuin lääkäri määrää. Ja loppui koppiaisten kuljeskelu keittiössä. Hyh! Eikä soijarouhetta osteta vähään aikaan...

Tuo varsinainen kotieläin, joka jaksaa päivystää loikoilunsa lomassa, huomaa pienenkin liikahduksen pihapuissa. Haukkuu oravat, talitiaiset, korpit ja varikset sekä närhit, eli kaiken.

Päivänä muutamana koira alkoi vimmatun räksytyksen. Minusta ei puissa liikkunut ketään. Mutta kas, ruskea jänönen mussutti apilanlehtiä meidän pyöräkopin edessä. Simon oli pakko päästä ajamaan pupu tiehensä ja pitkillä loikilla sitä mentiinkin. Mutta jo noin tunnin kuluttua sama pupujussi oli palannut puutarhaan, jota on jo osittain jänisten varalta verkotettu. Siellä loikittiin, kunnes löytyi aukkopaikka pakenemiseen.

Täällä niemen nokassa on sitten ihan omat eläimet haukuttaviksi.
Paitsi että naapurin tyttökoirat kävivät vastavierailulla tänään (Simo ryntäsi heti tultuamme eilen tervehtimään tylleröitä salaa!) - lienevät kuulleet kaihoisan ulvahtelun meidän laiturilta kuono heille päin - järvellä on edelleenkin kuikat kalastelemassa.

Ja joutsenperhe hoitaa vielä kahta poikastaan, harmi että olivat liian kaukana kuvattaviksi.  Ja lehmät polskuttavat myös viereisessä peltoniemessä. Suurennuslasi, kiitos!

Eilen tultiin Simon kanssa niemeen. Aamulla seitsemältä oli vielä sumuista, mutta kyllä se aurinko sieltä alkoi pilkistää.

 Ensin taivas punerteli, ajattelin että "aamurusko päivän p.sko", voi ei sentään... ja uskaltauduin uintipulahdukseen.

Sitten aurinko pilkistikin punaisena itäiseltä taivaalta. Sumuverho laskeutui vielä kertaalleen järven ylle mutta sitten selkeni ja päivästä tuli lämmin ja aurinkoinen. Joutessani aamupäivällä siirtelin yhden halkopinon liiteriin. 

Keltaiset koivunlehdet täplittävät mökkitietä ja pihamaata. Syksyinen tunnelma levittäytyy koko luontoon. Viimeiset kanttarellit kurkistivat maahan pudonneiden keltalehtien lomasta.

Puolukat kypsyvät poimittaviksi. Ihmeellinen syksy, sillä osa puolukoista on aloittanut uuden kukkimisen. Samoin pensasmustikan oksissa on uuden kukat avautuneet. Mahtaa syödä seuraavan kesän satoa tämä myöhäinen kukinta.

Lopuksi popsitaan porkkanaa. Meidän pikkuruiset porkkanat häpeävät serkkuni luomuporkkanoiden rinnalla. 

Ja loppuun torven törähdys! Yksi ainokainen kukka on avautunut torvikukassa. Mutta sitäkin upeampi. Tööt-tööt!

Mukavaa viikonvaihdetta toivottelen. Huomenna on emäpitäjässä pestuumarkkinat ja siellä on ihan pakko piipahtaa. Ja se on ihan oma juttunsa!