JOULU ON TAAS....

Jouluaaton aatto. Ulkona vielä pilkkopimeää vaikka aamuinen tiuku käy jo alun kymmenettä. Vettä satoi äsken vielä kohisten, pieni koiruli lähti takki päällä tuulta ja vesisadetta uhmaten aamuiselle lenkille.

Mistä tuntee joulun? Siitä, että se tulee joka vuosi aivan varmasti, vaikka kuinka hössöttäisi kinkkuineen ja laatikkoineen. Nehän ihan ehdottomasti kuuluvat jouluun. Joka vuosi päätän, että otan ihan rauhallisesti joulun. Vaan aina aaton lähestyessä päässä tikittää, olenko muistanut sen ja sen, ehdinkö tehdä vielä sen ja sen. Ihan turhaan. Kaikki jouluvalmistelut on aattona ok, pukki tulee jos on tullakseen, kinkku maistuu aina yhtä makoisalle ja hyvä lahjakirja vie mennessään jouluyönä. Mitäpä muuta kaipaisikaan kuin rauhoittumista jouluun ja sen syvimpään sanomaan.

Kauneimmat joululaulut käytiin laulamassa, kirkko oli viiimeistä sijaa myöten täynnä joulumieltä hakevia seurakuntalaisia. Istuttiin kirkon takaosassa viimeisellä penkkirivillä. Hyvä sieltä oli laulaa, papin puheesta en saanut tolkkua, sillä takanamme oli lasten piirustuspiste, jossa kolme pientä piirtäjää keskusteli äänekkäästi äitinsä kanssa ja välillä piirtely äityi parkumiseksi. Mutta "antakaa lasten tulla minun tyköni" muistui mieleen ja painoi mielipahaa pehmeämmäksi.

 Postiljooni kantaa näinä päivinä joulutervehdyksiä selkä väärällään.
Kauniita joulukortteja tulee selattua ja niiden sanomaa luettua vielä päivien jälkeenkin. Yksi kauneimmista oli tämä ystävältä tullut kortti, jossa "Enkelin lähetän luoksesi, kun nukut, hän valvoo vuoksesi".

Meidän kinkku köllöttelee vielä lämpimässä odottamassa uuniin joutumista. Ensi yönä koko huushollin täyttää kinkun tuoksu. Pipareita en leiponut lainkaan, mutta tortut, monet kuivakakut, kiekurapullat sekä marjapiirakat odottavat joulupöytään nostamista.
Jouluna tulee mieleen monta muistoa omasta kaukaisesta lapsuudesta. Ison tuvan keskellä joulukuusi aidoin kynttilöin ja kuusenkaramellein. Lipeäkala, riisipuuro. Ja joulupukin pussissa oli meille lapsille aina "hottapoika", pullataikinasta paistettu tonttu-ukko, jonka silminä ja takinnappeina oli rusinat. Tänä jouluna paistoin kuusi hottapoikaa lapsenlapsille ihan vaan oman lapsuusjouluni muistoksi.

Joulupukilla ja joulumuorilla kiire loppuu jouluaattoon. Sitten on hyvä vetäytyä Korvatunturille keräämään voimia seuraavan joulun varalle. Ja onhan tonttujen pajassa aloitettava taas joululahjojen valmistus. Minä tosin jätän joululahjasukkien kutomisen monista lankakeristä huolimatta seuraavaan syksyyn. Tosin löysin kivan pipo- ja kynsikäsmallin...

Runotonttu otti halaukseen runoratsuni. Kovin harvakseltaan on ratsu laukannut nyt loppuvuonna. Siihen on tietysti ollut omat syynsä, ei vähiten puol ison sairastuminen. Nyt ollaan toiveikkaita, jospa sittenkin...

Vaan nyt lopetan lätinät ja toivottelen oikein hyvää ja rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle uudelle vuodelle. 

Huomenna joulurauhan julistamisen jälkeen laskeudutaan jouluun,

myös blogini hiljenee jouluun tämä viime jouluisen kuvan myötä.