LOPPIAINEN JOULUN VIE

Joulun aika on eletty, nyt on aika kerätä tontut ja enkelit sekä seimen paimenet odottelemaan seuraavaa joulua. Uusi vuosi ja uudet kujeet? Hyvä kun entisetkin ehtisi nyt ikääntyneenä. Uutta vuotta otettiin vastaan kotisohvalla. Meidän ikkunasta näkyy kaikki kaupungin ylle ammutut ilotulitteet ja voi tuota meidän Simo-reppanaa, yhtämittaista haukkua iltakuudesta aamuyöhön. Eikä mikään auttanut. Joka paukku noteerattiin. Iltapissalenkki oli yhtä tuskaa koiran tempoillessa sinne tänne pihamaalla räiskinnän perässä. Yhtään en ihmettele, että toistasataa koiraa oli karkuteillä paukuttelun vuoksi. No, iloita pitää uudesta vuodesta, mutta se euromäärä, joka ammutaan ilmoihin aattoiltana, kertoo selvästi ettei olla köyhiä eikä kipeitä. Minusta ne rahat voisi käyttää helposti vähäosaisten auttamiseen tai lastensairaalan keräykseen. Vaan mikäpä olen moralisoimaan. Sanonpahan nyt vaan, että voi turhuuksien turhuus ja eläinten säikyttely.

Eilinen Loppiaispäivä meni mukavasti. Heti aamusta rynnättiin pihametsikköön risuja polttamaan. Kun syksyllä kerättiin risut harvennushakkuun jäljiltä pihametsässä kasoihin, laitettiin kasan päälle muovipalat. Että olisi kuivat risut sytytettäessä. No olihan ne.
Vaan jatkuvan sateen litinän vuoksi kasan reunoilla kuusenhavut olivat aivan märkiä ja mustuneita. Ja savuttivat ihan sikana. Matalapaine vei savun mennessään metsän läpi moottoritielle. Ja eikös joku nokkela soittanut palokuntaan.

Minä kyykin omalla tulipesälläni aivan motarin lähellä ja prinssipuoliso kouhenteli omaa kasaansa pihan reunassa. Kuulin pii-paa-auton menevän ohi, vaan pian tankkiauto pysähtyi vilkku katolla kohdalleni motarin reunaan. Autosta kömpi nuori palomies, kiipesi meluaidan yli ja tuli rinnettä alas ja riistaportista läpi. Minä kohentelin tulta. Aivan ihana ja asiallinen palomies totesi, että joku oli tehnyt hälytyksen, mutta tämän kosteammaksi tuskin metsä tulee joten ei mitään vaaraa. Juteltiin siinä niitä näitä ja poika toivotti hyvää tätä vuotta ja lähti ansaitulle lounastauolleen. Päällikkövirkailija kävi haastattelemassa prinssipuolisoa hänen tulikasallaan ja totesi kaiken olevan ok.

No, kun harvennushakkuu tehtiin - kerroinkin siitä postauksessa joskus aiemmin - tarjosimme Iso-E:lle risuja hakkeeksi. Ei kelvannut. Vaihtoehdot meillä vähissä, joko tarvomme risukossa lopun ikäämme tai keräämme kasoihin ja poltamme. Sellainen tapaus. Riittää vielä monen monta risukasaa, osa maatukoon metsän lannoitteeksi.

Maa on niin litimärkää, että kumisaappaan alta tirskahtaa askeltaessa kurapilvi polviin asti. Lätäköitä, lätäköitä.

Yhtenä aamuna oli maassa lunta, valkoista lunta. Iltapäivällä sitä ei enää ollut. Mutta vettä jaksaa sataa. Ja metsän sammalet tykkäävät, kun lämpötila plussan puolella.

Joulukukat ovat kukoistuksessaan. Saamassani kukkakorissa on jouluruusu, joulutähti, atsalea, ym.  Joulutähden yritän saada hengissä kevääseen ja istuttaa sen ulos entisen joulutähden kaveriksi. Ulkona siinä on vain yksi nuppu, sisällä kukkia monenmonta.

Uudenvuoden lupauksia en tehnyt. Toivon kuitenkin itselleni paljon, paljon kärsivällisyyttä. Ja pitkäjänteisyyttä. Monta asiaa aloitan, mutta loppuun vieminen on tuskaa. Keskittymiskykykin on vähissä.
Ehkäpä osasyynä on prinssipuolison sairastaminen. Operaatio ei ollutkaan niin yksinkertainen ja helppo mitä luultiin, vaikka toipumista on tapahtunut ja eteenpäin mennään. Toiveita on, vaikka ei täyttä varmuutta siitä, että pahasta olisi päästy. Vaan uskotaan, että Luojan kämmenellä ollaan.

Ajatukset hyppelehtivät sinne tänne. Kertoo keskittymisen puutteesta. No, arkirutiinit hoituvat vanhasta muistista, pyykkikone pyörii ja ruoka muhii hellalla. Sain vanhan kermakakkureseptin, sitä on pakko kokeilla. Tosin minun olisi syytä laittaa suu suppuun kaikelta lihottavalta. Mutta se siitä pitkäjänteisyydestä!

Nyt tää lähtee ripustamaan lakanapyykit kuivumaan ja laittaa läppärin shut-upiksi. Kaikille upeata alkanutta vuotta, terveyttä ja iloista mieltä. Näillä mennään.