TALVENTÖRRÖTTÄJÄT

Pakkanen huitelee edelleen yli kahdessakymmenessä asteessa. Pienen koiran aamu-, päivä- ja iltalenkitys onneksi ei ota koville, koska lapsena on totuttu maalla vieläkin kovempiin pakkasiin, asenne taitaa olla kohdallaan eikä "kestävyysvajetta".  Ainoastaan Simon pienet tassut taitavat olla pakkasen armoilla melko kovilla?

Aivan upeat talvisäät, aurinko paistaa vaikka ei juurikaan lämmitä. Mutta mielialaan sillä on positiivinen vaikutus.

Lenkkipolun varrella ohuen lumipeitteen alla törröttää kesän jäljiltä "nappikukkien" pystyt korret. Pietaryrtin on pakkanen huurruttanut kuin kermavaahtoon.

Vähästä lumesta huolimatta maisema on niiiin valkoista, ettei törröttäjät juurikaan kuvaan tallentuneet!

Osmankäämien pötkylät olivat myös saaneet huurretta. Uinuvat nyt mutta kevään tullen levittävät siemeniään puron varrelle oikein urakalla.

Lumihuurteinen metsä on kaunis. Sielu lepää polkuja astellessa.
Muutama virkku tiainen tirskuttaa polun varressa kuusikossa, muuten on hiljaista. Joskus saattaa koirulikaveri tulla lenkillä vastaan. Simo tykkää.

Toisaalta tunnen itsenikin jonkinlaiseksi talventörröttäjäksi. Vaikka nautin aurinkoisista ja valoisista päivistä, mieli hamuaa  kevääseen ja kenties jo kesäänkin asti. Ehkä se on se lämpö, mikä tällä iällä tuntuu kovin tärkeältä.
Kesästä muistuttaa toki sisällä kukkivat lumiruusu, amaryllis, orkidea ja kaktuksetkin. Joulusta on vielä monta kukkijaa jäljellä.

Ihanan krookusruukun mukuloineen sain ystävältäni, nyt pukkaa jo taimelle. Aurinkoisella ikkunalla nopeasti nousevat ja toivottavasti myös kukkivatkin.

Puolison toipumiseen tuli takapakkia, lähti ilmeisesti liian aikaisin rehkimään. Lämpö sahasi edestakaisin ja keuhkoputket olivat ihan tukossa. Nyt onneksi jo helpompaa. Vaan miten saisi pysymään tuollaisen "elohiiren" paikoillaan? Itse on opittava hiljaa kävelemään, uskottava, että puolikuntoisena on oltava varovainen ettei toipuminen vaarannu. No onneksi nyt kuitenkin taas näyttää positiivisemmalta. Näillä siis mennään.

Simo nauttii myös aurinkoisista aamuista.

Ulos lähtemisessä hankalin vaihe on takin päälle laittaminen! Mutta hyvä on takki päällä piipertää pakkaskelillä. Ja sitten kun lenkki on tehty, on kiire sisälle lämpimään.

Miks ei kukaan jo avaa ovea?!?

Talvessa on oma viehätyksensä. En ehkä osaisi elää kokonaista vuotta etelän lämmössä.  Pakkashuurteisessa metsässä on helppo hengittää.

Ja kaunista on, eikö?
Tervetuloa Tuuli lukijaksi aittaani, toivottavasti viihdyt.