lauantai 17. lokakuuta 2015

ILTARUSKON AIKAAN NIEMESSÄ

Viimeinen ilta niemen nokassa tänä syksynä. On aika kääriä kesäelo talvilepoon. Sää on kuitenkin ollut mitä parhain, jo ennakkoon olimme nostaneet laiturin, kääntäneet veneet ja kantaneet pihakalusteet varastoon. Nyt täällä vaan käännellään kukkapurkit, tyhjennetään keittiön kaapit ja jääkaappi pestään odottamaan ensi kevättä. Haikeatahan tää vähän on. Mutta toivossa
on, että pääsiäisenä viimeistään voitaisiin avata seuraava kesäkausi.

Kävin aamulla pulahtamassa järvessä. Oli melkoisen vilakkaa. Vesi on suhteellisen alhaalla, jalanjäljet jäivät rantahiekkaan. Simo haisteli tuulta kivilaiturilla minun kahlatessani veteen.

Täällä on pakkasyöt nitistäneet suuren osan kukkasista. Peittoruusu
vielä kukoistaa, leimukukatkin hengissä vaikka kukinnot on jo vähän kärsineet kylmästä. Amppelin köynnöskrassi on jo pois pelistä, mutta keijunmekko on vielä ihan ok.

Monta asiaa pitää muistaa ennen oven sulkemista talveksi. Me on nautittu hiljaisuudesta ja pimeydestä, joka laskeutuu järven ylle. 
Ja jännitetty, lähteekö meidän pieni riisikuppi Nissan käyntiin huomenna kotimatkalle. Auto oli huollossa nimenomaan siksi, että virtaa ei riittänyt ajoon lähtemiseen. Kallis huolto ja kaikki piti olla kunnossa. Oli huumorintaju pettää tulomatkalla, kun Hartolassa pysähdyimme syömään ja sen jälkeen auto piti työntää käyntiin. Hävetti, suututti ja oli pakko soittaa merkkihuoltoon, että saavat tulla hakemaan mökiltä pois meidät jos auto ei käynnisty. No vitsi, vitsi. Onneksi on kaapelit mukana, mutta auto menee takaisin huoltoon siitä samasta syystä kuin se oli kaksi päivää ennen mökkimatkalle lähtemistä. Elämä on.

Täällä oli nyt illalla aivan mahtava iltarusko. Aivan mykistytti maisema kauneudellaan. Varmasti huomenna on haikeata lähteä paluumatkalle. Kuinka sitä jaksaa odottaa kevääseen? No, talven taittaa matka lämpimään ja ehkä kevään myötä pääsen myös piipahtamaan kaupunkilomalla.  Lohdutan itseäni myös sillä, että talven pimeinä iltoina on aikaa lukea kirjat, jotka odottavat vielä pöydänkulmalla.

Laitanpa nyt kuvat peräperää tähän loppuun. Ja toivottelen leppoisia syyspäiviä, viilenevää on luvattu jo.


 Ilta-aurinkoa Korppisen rannalla.


 Aurinko lämmitti päivällä pilvettömältä taivaalta.


 Sauna lämpiää niemessä joka ikinen ilta...


 Vene ja kanootti nostettiin aitan kuistille talvehtimaan.

 Jos joskus saan paremman kameran, toivon voivani vangita punaisen auringonlaskun vähän paremmin.


Keijunmekko on kestänyt amppelissaan kuistin reunalla vielä
paleltumatta.
 Leimukukkien viimeistä loistoa.

 Peittoruusua ei pakkasyö vielä ole nujertanut.

 Sielunmaisemaani sekä iltahämärässä, että....

....päivänvalossa.

Päivä vaipuu metsän taakse ja iltarusko saa järvenkin punertamaan.

28 kommenttia:

  1. Kyllä se varmaan haikealta tuntuu kun laittaa mökkiä talviteloilleen, mutta onneksi nuo ihanat kuvat jäävät muistoksi kesästä.

    Hauska tuo "ruoki ruutanoitani" tuolla sivussa. Käyn aina ruokkimassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen syksy sama haikeus, muttta toivo uudesta keväästä ja kesästä elää sitkeästi! Kiitos kun ruokit ruutanoitani. Uimalammikon elävät ruutanat eivät enää varmaankaan ole hengissä tai sitten ovat pohjamudassa. Onneksi nämä virtuaalit vipeltävät.

      Poista
  2. Näin on mökkikesä sitten osaltnne laitettu talvipakettiin, siellä se odottaa tuttuja kävijöitä kevään tullen. Kyllä on mahtavat kuvat tuosta ilta ruskosta joskin kaikki kuvat ovat hienoja.
    Oikein hyvää syksyn jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, harvoin on näin hieno iltarusko ollut. Myös sinulle mukavia syyspäiviä.

      Poista
  3. Upeita iltauruskon kuvia, tuo syksyn punainen iltataivas on hienoa katseltavaa, ja kauniilta näyttää aurinkoinen päiväkin! Ihanat keijunmekkokukkaset. Niinhän se on että on lähdettävä, että voi taas palata takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on aina tiettyä luopumista, mutta antaa talven tulla.
      Keijunmekko oli minulla ensimmäistä kertaa, otin siemeniä ja yritän ensi kesänä saada sen uudelleen kasvamaan.

      Poista
  4. Voin kuvitella tunnelman ja ajatukset katsellessasi tuota maisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyinen haikeus muuttuu sitten kevään odotukseksi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Olispa parempi kamera, mut kun on tuo pieni Ixus ja linssikin suhrussa.

      Poista
  6. Niin se kesä meni, mutta onneksi pian tulee taas uusi ja pääsette mökille.
    Ihania kuvia olet laittanut mei toisten iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kuvilla ravitsen itseäni uuteen kevääseen. Kiitos kosotäti!

      Poista
  7. Oiskin kivaa, kun aina ois kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuitenkin uskon, että me suomalaiset tykätään vuodenaikojen vaihtumisesta sittenkin. Tää pohjoisen nahka tarttee välillä lumipesuja!!!

      Poista
  8. Olipa huikeat kuvat, kiitos Anja-Regina!
    Mukavaa viikkoa sinulle ja pojillesi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili aina positiivisesta kommentistasi ♥♥

      Poista
  9. Kaikki loppuu aikanaan, niin myös mökkikausi. Upeita iltaruskoja!

    Hyvää nimipäivää sinulle Anja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta nimpparitoivotuksista, makasin kuin Regina-rento petin pohjalla, mutta tästäpä noustiin. Liekö ollut mykoplasmaa!?!

      Poista
  10. Tuo keijunmekko on nätti kukka. Kaunista syksyä sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tykkäsin keijunmekosta, harmi, että jäi yksikseen vielä mökille kukkimaan. Otin siemeniä ja yritän kasvattaa uutta keväällä.
      Samoin sinulle pirtsakoita syyspäiviä.

      Poista
  11. Anja, tuo eka kuva suurennettavaksi ja siitä taulu. Tai sitten teetä siitä kortteja.

    Meilläkin on mennyt krassi, mutta keijunmekko jatkaa. Kai ollut pakkasta meidän poissaollessa, mutta tänään on ollut upea ilma puuhastella ulkona.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää mun räpsyt eivät taida tauluiksi asti.... katsotaan.

      Pakkasta on ollut ja tänään jo maa niin huurteessa. Meidän kuistilla oli luistelukeli kun menin sinne paljain jaloin täkkejäni tuulettelemaan....

      Poista
  12. Niin se kesä taasen hurahti menojaan ja on jätettävä mökkeily talvi levolle
    Ihana iltaruskoa hienot kuvat Hyvää syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, sinulle myös aurinkoisia syksyisiä päiviä.

      Poista