perjantai 1. syyskuuta 2017

SYYSTERVEISET

Tänä vuonna syksy tuli varhain. Tai oli koko kesä vähän kuin syksyä, sateista ja koleaa säätä. Vaikka olen syksyn lapsi ja tykkään syksystä, en kuitenkaan diggaa tätä koko loppukesän hiipivää syksyistä säätä.

Miten kesä meni? Eestaas ajellessa niemen nokkaan ja takaisin kotiin. Puutarhamarjojen ja metsämarjojen säilömisessä pakastimiin (enpä tohdi kertoa paljonko mustikkaa on pakastettu). Sadetta on saatu enemmän kuin lääkäri määrää. Pitäisi opetella tykkäämään tuulesta ja sateesta ihan oikeasti.

Niemessä on meneillään pojan mökkirakennusprojekti. Pilvilinnaksi ristimäni vahvahirsinen Mammutti nousee kohti taivaita, nyt on jo kattotuolit paikoillaan ja saanevat ennen talven tuloa katon sekä ikkunat ja ovet. Enpä juurikaan ole raksalla ollut, enempikin kastrullikomeljanttarina muonittamassa talkooporukkaa.
Kantanut korttani kekoon sillä tavoin.


Kolea ja sateinen kesä ei paljon puutarhassa kasvattanut. Avomaakurkkuja ei taida ehtiä ensimmäistäkään. Kasvihuoneesta saan tomaatteja tuskin kilon verran, kasvihuonekurkut niin alkutekijöissään, ettei niistäkään mitään. Tillinvarsia leikkasin kuivamaan, sillä kurkkusäilykettä ei synny tänä syksynä.
Tilliä leikatessani muistelin eräänkin syksyn valtavaa kurkkusatoa, ämpäritolkulla jaettiin ystäville. Ja kun höysteliäs ja herttainen olen olevinaan, lupasin eräälle ystävälle, että saa hakea tilliä, joka silloin kasvoi rehevänä, sukulaisensa juhliin kala- ym. lautasille. Kun sitten palasin mökkeröltä kotiin, oli itku lähellä katsoessani tillipenkin sänkeä, oli leikattu viimeiseen korteen. No eipä siinä mitään, hain torilta kurkkujen säilömiseen tillit sinä syksynä.

Kantarellit ovat olleet runsaina jopa pihametsikössä. Tykkään poimia niitä, mutta tuo mies joka meillä asuu on kyllästynyt niiden syömiseen joten olenpa jakanut niistä suurimman osan ystäville.
Muita sieniä ei ole juurikaan noussut, yhden karvarouskun ja haapasienen löysin, kangasrouskuja näkyi olleen muutamia tuolla tien varrella. Sienisalaatti on suurta herkkua ja varsinkin jouluna sitä pitää olla. Ehkäpä nyt jos lämpiää, nousee rouskut ja toivottavasti myös tatit.



Pensasmustikat ovat laiskan marjastajan ihannemarjoja. Niistä on saatu hyvä sato ja niiden poimiminen on hauskaa, kun muistaa olla varovainen kypsiä irrottaessaan, sillä huolimattomuus kostautuu koko vielä kypsymättömän tertun irrotessa.  Minun mielimarjani on.


Kirjoittelen tätä niemen nokassa. Tuulee lähes myrskyisästi, vettä tihkuttaa aina välillä. Prinssipuoliso pinkaisi kirkonkylälle tapaamaan kunnan viranomaista, jonka vastuulla oli hoitaa jäljet vesi- ja viemärijohtojen vetämisestä meidän maamme läpi. Oltiin nimittäin eilen poimimassa mustaherukat (noin 30 pensasta) ja jouduttiin raahaamaan mennen ja tullen tavarat maantieltä yli pientareen ja sitten pehmoista hiekkaa pitkin saappaiden upotessa säärivarteen asti. Meillä on ollut peltotie ladolle asti aiemmin ja olemme voineet ajaa perille tavaroinemme. Kun mies eilen kämmäsi pehmeästä hiekasta tielle nousevaan risutappiin ja kaatoi marjasankonsa hiekkaan, sai hän riittävästi pontta lähteä henk.kohtaisesti selvittämään aikataulua, sillä hankaluutta on ollut jo parina syksynä. Ollaan jo sen ikäisiä, ettei meidän pitäisi rämpiä upottavassa hiekassa tavaroinemme, varsinkin kun ihan selvästi ehtona kirjattiin tien saattaminen ajokuntoon johtotöiden jälkeen.
Ans katsoa, tuleeko valmista ja koska!

Huomenna poiketaan kotimatkalla Hartolan markkinoilla, missä tavataan padasjokiset ystävämme. Viikon päästä on emäpitäjän pestuumarkkina, sinne on myös ihan must mennä mukaan. 
Täällä niemen nokassa on pulahdettu kirkasvetiseen järveen jokaikinen aamu. Kotona pihalammikossa on vielä malluaisia ja muita ötököitä, joten enpä uskalla ennenkuin riittävästi kylmenee.
Simo on varsinainen saunakoira, pitää oikein houkutella pois lauteilta niinkuin eilen illallakin. No mitäs, minäkin tykkään saunoa täällä jokaisena iltana. Haittaakse jos iho korpuksi muuttuu jo tän ikäiseltä. 


Kuvat on taas mitä sattuu. En ole paljon kuvannut enkä varsinkaan harkinnut, mitä blogiini laitan. Se on tää ikä kai!

9 kommenttia:

  1. Omituinen tämä kesä on ollut, siinä se on mennyt lämpimiä säitä odotellessa. Myöhässä ovat meilläkin kurkut, herneet ja pavut. Osa simenistä ei koskaan itänyt kylmän kevään takia. Onneksi kukkia on kuitenkin, kauniita ovat sinunkin kukkasi.

    Upea hirsilinna siellä on valmistumassa, muuttaako poika perheineen sinne kokonaan?

    Näkemisiin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sydäntä lämmittävää tavata teidät Hartolassa pitkästä aikaa. Toivottavasti ette vilustuneet kun oli hiukkasen kolea sää istuskella terassilla ja sisällä oli niin täyttä sittenkin.
      Ei pojan perhe vissiin voi niemeensä muuttaa kun työssä pitää vielä kymmenen ja plus vuotta olla. Mutta kenties sitten joskus.

      Poista
  2. Samoissa loppukesän luontotunnelmissä täällä meilläkin ollaan, samoja virkamiesasioita on jouduttu meilläkin peräämään; 2013 meidän tontin läpi vedettiin kunnallinen viemäri ja vasta tänä kesänä saatiin tielle korvaavaa maa-ainesta ja mursketta. Pitäkää pintanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen kesä se on ollut meille kaikille, vaikka laiha lohtu sekin on. Se ilo sateisesta syksystä on ollut, että kanttarellit ja mustat torvisienet nousevat runsaina. Mustiksia sain viitisen litraa lauantai-aamuna piipahdettuani tiettyyn sienipaikkaani.
      Kyllä kunnan hommelit on hitaita, mutta nyt ilmestyi kuin taikaiskusta kone tasaamaan tietä pellon reunaan kun valitettiin kämmäämisiä ja muuta vaivannäköä. Ehkäpä onnistuu jo raivaussahan ja moottorisahankin vieminen autolla perille asti, herukat sentään poimittiin ja kannettiin rämeikön yli jo. Periksi ei anneta, se on motto.

      Poista
  3. Vatsallaan se armeijakin marssii talkooporukasta puhumattakaan. Tärkeä homma.

    Kantterelleja kaipailen. Luulisin, että vuorilla niitä voisi kasvaa mutta tästä meiltä en ole niitä löytänyt. Aktiivisesti olen etsinyt useamman vuoden. Pari vuotta sitten ostin kuivattuja kanttarelleja, piskuinen rasia maksoi mansikoita. Eivät maistuneet miltään. Mulle syksy on aina ollut rakasta aikaa, uuden alkua. Ehkä mä tänä vuonna löydän kanttarellja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huomasin muonittajan tärkeyden kun yhtenä aamuna nukuin pommiin ja pojat lähti raksalle ilman mummin kaurapuuroa. Kun sitten tulivat päivällä syömään lounasta, muistuttivat, että onhan sitten aamulla puuroa. No on, on joka aamu! Ostan kaurahiutaleet suoraan myllystä joten niistä syntyy maukas puuro vähällä vaivalla nopeasti.
      Kanttarellista on saatu runsasta satoa, samoin löysin mustia torvisieniä vanhasta tutusta metsiköstä. Suolasieniksi ei ole löytynyt rouskuja vielä.
      Voi harmi, että ei siellä ole kanttarelleja. Saisko niitä muuten viedäkään kuin kuivattuina matkalaukussa.

      Poista
  4. Ihanat näkymät on niemennokastanne ♥ Toivottavasti laittavat sen peltotien nyt kuntoon. Kauniita ovat kaikki nuo liljat ja komean näköinen mökinrakennus. Mukavaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielunmaisemaani on. Kunnan traktorimies oli jo töissä tietä lanaamassa. Liljat kukkivat vaikka muiden kukkien aika on jo ohi. Tähtiputket ja peittoruusu Fairy myös kukassa.
      Kyllä siinä on hurjasti hommaa pojalla ennenkuin voi tupareita pitää! Onneksi hän on ammattimies ja talkooporukkaa löytyy tarvittaessa. Samoin sinulle kauniita syyspäiviä, säätiedotuksissakin on luvattu pohjoisemmaksi poutaa ja lämmintäkin.

      Poista
  5. On teillä touhua piisannut ja sinä jaksat vaan muonituspuuhissa hääriä mutta kuinkas muuten jaksaisivat hirsiä nostella ellei ole apetta rinnan alle. Meilläkin mies aina rakensi ellei omaan pihaan niin autteli muita eli touhukas mies oli. Haikeus iski kun katsoin komeaa hirsirakennelmaa. Isän kuoltua jouduimme myymään Kallaveden rantamökin, jonka mies peruskorjasi. Oli uusi sauna ja nukkuma-aitta ja mikä järvimaisema! Laivareitti kulki läheltä ja Ritoniemen hiekkarannat näkyivät selkeällä säällä. Mies oli niin kiinni töissään ettei halunnut paikkaa lunastaa veljeltäni. Minä olin toista mieltä ja kiperät keskustelut käytiin asiasta. Matka vain 60 km sivu meiltä mökille. Nyt paikka olisi jäänyt pojalle ja pysynyt suvussa. Hänellä oli omat perustelut, että yhdestä mökistä on jo luovuttu, kun ei ehditty siellä paljoa kesiä viettää. No, mitäpä näitä vanhoja enää harmittelee. Nyt on elämä ihan uusissa puissa ja näillä mennään.
    Puolukka ei ole vielä kypsää ja sitäkin pitäisi jostakin haalia. Suolasieniä en enää säilö vaan keitin ja silppusin suoraan rasioihin kylmään. Kestää ne aikansa ja syödään pois ennenkuin happanevat. Eikun mukavoo syksyn jatkoa sinulle ja toivotaan kuivaa ja aurinkoista säätä, kun kesä oli mitä oli.

    VastaaPoista