Simo, herkutteleva herra

Tässä alkaneen viikon kuvasatoa mökiltä. Se jolle on kauhalla annettu, siltä voi lusikalla vaatia!

 Prinssipuoliso toi kolme ämpärillistä mustikoita, jotta meillä olisi töitä!

 Simo Sallinpoika Hurtta, linssilude.

 Eipä haittaa vaikka joku vei pihamme kanttarellit, sillä täältä niitä löytyy!

Aurinko paistoi saapuessamme mökille..

RIPPIJUHLAT

Eilisen, lauantain, aamu alkoi sateisena. Sää selkeni kuitenkin kymmeneksi, jolloin alkoi rippikirkko Tuomiokirkossa. Vähän ennen tilaisuuden alkamista kirkon penkit olivat jo täyttyneet riparilaisten omaisista ja ystävistä. Tunnelma oli odottava ja monen vanhemman silmäkulmassa kiilsi kyynelhelmi. Toiko tunnelma mieleen kentis oman rippikoulun ja konfirmaation tunteet?

Kyllä meikäläinenkin kyynelehti heti ensi metreiltä, vaikka tämä oli jo kohdallani viidennen lapsenlapseni konfirmaatio. Mutta ne tunteet, ne vaan nousevat pintaan aina ja saavat padot avautumaan.

Nykykonfirmaatioon kuuluu, että kun nuoret ovat siunattavina alttarilla, kummit seisovat kummilapsensa tukena uudistamassa kasteen liittoa.  Niin Rasmuksellakin oli Johanna- ja Niina-kummit takanaan ja Harri-kummi oli lehterillä kuvaamassa tätä nuorten herkkää hetkeä.

Nuoret esittivät valitsemansa laulun.

Ensimmäinen ehtoollinen ehkä pikkuisen jännitti.

Ja koulustahan annettiin myös todistukset.

Konfirmaation jälkeen albasta kuoriutui kirkon pihalle salskea nuorukainen uudessa tummassa puvussaan. Kyllä siinä mummikin ihan ylpeyttä puhkui. Ja pikkusisko hehkui onnea kun sai halauksen isoveljeltä. Kolmen vuoden kuluttua hänellä on ripari edessä.

Kirkonmäellä pelättiin vielä sadetta, kun läntinen taivas oikein uhkui mustana. Juhlakalu lähti valokuvattavaksi ja muut suuntasivat rippijuhlakahveille. Me prinssipuolison kanssa piipahdettiin kotona hakemassa  Simo mukaan juhlintaan.

Ajellessamme kohti rippilapsen kotia taivas aukeni kirkkaan sinisenä.

Näytti siltä, että juhlat voitaisiin sittenkin pitää puutarhassa niinkuin oli suunniteltu.

Ruusuja ja onnentoivotuksia nuorelle miehelle kertyi roppakaupalla.

Ja juhlavieras Simo Sallinpoika Hurtta vahti silmä tarkkana, josko mamman lautaselta tipahtaisi edes pieni murunen!

Eikä herpaantunut vaan kieli lipoi odottaen herkkupalaa.

Tarjolla oli kuohuviinit,  noutopöydästä salaatit, juustot, leikkeleet, kahvin kera täytekakut (4 eri sorttia eli jokaiseen makuun). Minä lohkaisin palan juustokakusta ja maistui todella hyvältä. Montakohan viikkoa siitä jo on kun jätin jauhot pussiin!?!

Pihalle pystytetty teltta antoi auringolta suojaa, sateensuojaa ei tarvittukaan! Terassin ylle oli pystytetty myös telttakatos.

Ja Simo seurasi Rassea kuin hai laivaa, sitä houkutti sisällä olevat kisulit Mörkö ja Lumi!

Juhlat onnistuivat hienosti, nuori mies oli tyytyväinen rippipäiväänsä. Puku oli jo riisuttu ja vaihdettu farkkuihin. Joella J.L.Runeberg toi matkustajia Helsingistä takaisin Porvooseen.

Jo oli aika mumminkin ottaa koiruli kainaloonsa, nousta vankkuriinsa ja lähteä kotiin viimeisenä juhlijana. Kiva oli ollut viettää rippijuhlia ja tavata läheisiä ja tuttavia. Kiitos mukavista rippiksistä ja isohali nuorelle miehelle.

HAUKKULI-HAU KAIKILLE

Maanantaina paistoi vielä aurinko täydeltä terältä. Siirin kanssa olimme lähdössä muutamaksi päiväksi mökille ja tietysti Simo innokkaana tuli mukaan. Aamulla "isot pojat" olivat  lähdössä uimaan ja pihalla käytiin varsinainen haukkukonsertti. Kolme suurta Fila-koiraa autossa ja Simo pani parastaan ulkopuolella. Uskotte varmaan, ettei meidän pihapiiristä enää kanttarellit häviä, kun näistä kolmesta vartijasta on kuvat levitetty tontin tuloteiden varsille!
Simoa nyt kuka pelkäisikään! Vaikka maasta se pienikin ponnistaa - ja haukkuu!

Hurjan haukkukonsertin jälkeen Filaa täynnä oleva auto lähti ja tilalle ajettiin mamman Stilo.

 Simo oli autossa alta aikayksikön vahtimassa, ettei missään tapauksessa häntä unohdeta ottaa mukaan.

Ja taisipa siinä vähän pitää huolta takapaksin tavaroistakin! Lähtöhetkellä kärsivällisyys on Simolla kaikkein paras, muut hössöttää ja noukkii viimehetken unohtuneita tavaroitaan, mutta Simo tietää, että mamma huolehtii Simon kassin ja talutushihnan. Muutapa poika ei tarvitsekaan. Ja ei kun menoksi.

Mamma ajoi alkumatkan Hartolaan asti. Sitten Siiri astui puikkoihin ja matkaa jatkettiin kohti ysitietä. Hartolassa on puolimatkan krouvi, siellä tankataan auto ja porukka. Simo istuu aina joko auton takaikkunalla tai sitten terassilla mamman jalan vieressä. Siellä on muuten vesikuppi tarjolla talon puolesta. Toisin kuin emäpitäjän olutteltassa, jonne ei koiraa saanut ottaa mukaan (kuulema ruokailualuetta - niinhän huoltoasemallakin ruokaillaan myös terassilla!) ja jossa tuli lähes häätö kuumimpana kesäpäivänä. No, kyllä siellä kaljankiskojat jo naamat punaisina örisivät. Tämä mainittu olutteltta mainosti itseään emäpitäjän olohuoneena. Meillä Simo saa olla olohuonessa. No jaapa jaa. Ravintola voi valita asiakkaansa ja Simoa ei valittu. Meidät kirjaimellisesti koiran takia häädettiin. Merkillistä, että kun lehmä viedään ravintolaan se muuttuu häräksi. Ja kun mies viedään ravintolaan, se voi muuttua siaksi. Ehkäpä minä muutuin koiraksi, kun en ymmärtänyt, miksi ei oikein missään 450-vuotisjuhliaan viettävän emäpitäjän olohuoneessa voinut pientä lasia olutta juoda koira jalanjuuressa, sillä missään ei ollut paikkaa, mihin sitoa koira vesikupista nyt puhumattakaan. No, asiasta käytiin ravintolapäällikön kanssa keskustelu myös paikallislehden palstoilla. Ja edelleenkin otan mieluummin koiran olohuoneeseen enkä porsasta.

Simo matkusti  mamman jalkatilassa loppumatkan nukkuen pää vaihdekepin vieressä, mutta aina kun hiljennettiin vauhtia tietöiden tms vuoksi, nousi pää pystyyn ja koira syliin tarkistamaan, että ollaan kartalla. 

Vihdoin viimein päästiin perille. Onnellisina pulahdettiin järveen ja sitten käytiin taloksi. Se kävi helposti, sillä minä olin ollut vain yhden yön poissa mökiltä. Sauna lämpimäksi ja nauttimaan.

Ukkospilvet nousivat uhkaavasti ja iltayöstä jyrisi jo mahtavasti. Haaveet aurinkoisista päivistä haihtuivat ja sadetta saatiin aina torstaihin asti. Välillä satoi rankastikin. Vähän harmitti, sillä meidän piti käydä mansikoita poimimassa. Mutta torstaina sitten heti aamusta oli selkeää ja suuntasimme tuttuun mansikkataloon heti puolilta päivin. Aika monta mummelia ja papparaista pyllötti jo mansikkapenkeillä, kieliäkin kuultiin, ruåtsia ja tallinnaa. Että ihan kansainvälinen paikka tää emäpitäjä kesäaikaan. Hih.

Mansikat puhdistettiin ja pussitettiin valmiiksi ja kotona nostettiin kylmälaukuista suoraan pakkaseen. Edullisia olivat, sillä suurimmat ja muhkeimmat mansikat sade oli pieksänyt niin, että niistä ei olisi ollut pitkään kuljetukseen, joten keräsimme vain ehjät mansikat. Suurimmat menivät kerääjien parempiin suihin.

Torstaina piti jo lähteä kotiin. Laiturilla SImo ja Siiri haistelivat lähtiessä tuulta ja harmittelivat, että aurinkoinen niemennokka piti jättää.

Simo vähän arkaili, sillä ainahan saattoi olla uintivuoro! No ei sentään pientä lähtiessä kasteltaisi.

Tuolin pehmusteet oli nakattu rappusille, siinä oli koirulin hyvä odotella mansikoiden pussitusta ja kotimatkaa. Sade oli piiskannut vanhassa pesusoikossa kukkineet orvokit mullan tasalle portailla.

Takan reunukselle jäivät "mummi ja pappa" perään katsomaan, kun takavalot vilahtivat mökkitien mutkaan.

Ja kotona odotti yllätys. Prinssipuoliso oli poiminut talven mustikat, suurin osa oli jo pakkasessa, loput n. kolme ämpärillistä pussitin vielä samaan syssyyn.  Mökillä ei vielä näyttäneet edes olevan kypsiä.

Huomenna on Rasmuksen rippijuhlat. Toivottavasti sadekuurot kiertävät kaukaa, sillä iltapäivällä on puutarhajuhla sukulaisille ja pojan kavereille. Näin on taas yksi mummin pikkuisista kasvanut liki aikuiseksi. 

LYHTYJEN SYTYTTÄMISEN AIKA

Kesä kääntyy selvästi syksyä kohti. Kukat varmistavat seuraavan kesän kukintaa kypsyttämällä siemenet tuulen lennäteltäviksi. Tässä jättilaukan "riikinkukonpyrstö". 


Marjat kypsyvät vähitellen, mansikkasato on jo korjattavissa, mustikoita kypsyy päivä päivältä kunhan saavat vähän sadetta. Puutarhassa marjasato näyttää ruhtinaalliselta. Luumuja näyttää tulevan myös.

Kyllä minä mieleni pahoitin tultuani tänään kotiin. Aivan pihanurmikon reunassa olleet keltaiset lakit olivat hävinneet parempiin suihin. Jätin ne vähän kasvamaan muutama päivä sitten ja nyt ajattelin ne kerätä kantarellikastikkeeksi. En ymmärrä, miten joku voi tulla niin lähelle taloa keräämään sieniä. Eikä tämä ole eka kerta. Pitääköhän alkaa koiraa pissittämään siinä? Tulis mausteet ja aromit samantien poimijalle mukaan.


Seinustalla kasvavissa viinirypäleissä alkaa olla jo raakiletertut näkyvissä. Kenties nekin kelpaisi jollekin kypsyttyään, piankos sitä kymmenen metriä hiippailee lähemmäksi. Hyi minua. Nyt iskee jo vainoharhaisuus.

Tulipa vihreä postaus. Muutama ilta sitten näin karhunvatukkapensaan alla vihreää valoa. Otin kuvan, mutta oli salamavalo päällä.

 Kiiltomatopariskunta siinä hehkutti iltapimeään. Kesti kotvan, ennenkuin sain käännettyä salamavalon pois ja sitten kuvattua vain pelkän kiiltomatojen lyhtyjen valon. Lapsena näitä nähtiin usein mökkitien varrella kesäiltoina.

HÄN KULKEVI KUIN YLI KUKKIEN....

Mitäs minä sanoin. Heti häiden jälkeen lööpit kirkuvat Monacon ruhtinaan jo neljästä lapsesta ja uuden ruhtinattaren pakoyrityksestä pois Monacosta jo hetki ennen häitä. Siltä se näytti, että virtaa ei oikein vihittävien välillä kulkenut. Enkä sitä enää edes ihmettele. Jos sulho oli jo neljän lapsen isä ja vielä poikamies, tulevaisuus hänen rinnallaan ei hyvää lupaa. Sanottiin ruhtinattaren passin olleen takavarikossa, joten kyseessä oli "pakkonaiminen".  Kunhan saa passin taas haltuunsa, katsotaan, palaako pikku-Monacoon päästyään matkustamaan. Voihan olla, että olen väärässä, minäkin. Ja toivon olevani. Mutta kyllä se Albert-pojultakin vaatii suunnan muutosta, että onni palaa lintukotoon.

Sää viileni ja aamulla tuuli kosteasti. Vaan eipä satanut, vaikka mustikat olisivat sitä tarvinneet yhtä hyvin kuin koko luonto. Kiertelin puutarhassa sydämen kyllyydestä katselemassa kukassa olevia pihakasvejani. Ja tältä näyttää:

Tähtiputki toista kesää kukkimassa.

Siniset kissankellot kaivettu Hartolasta tien varrelta. Isoja ja kauniita.

Harjaneilikat ovat alkujaan äitini kukkapenkistä kulkeutuneet mukana. Niissä on kaikenvärisiä, näyttääpä jo samassa kukkatertussakin olevan värimutaatioita.

Sormustinkukankin väri saattaa muuttua levitessään.

Mustilan ruusun hennot vaaleanpunaiset kukat.

Keväällä Tallinnasta pikkuruisena tuomani lumihiutale.

Tämä oli joku käenkukka, (sylvin blogista löysin nimen.)

Ruusuangervo

Sormustinkukkien "kynttilärivi"

Iso hirvenjuuri vasta nupulla, vaikka vartta on jo pari metriä.

Sinisiä ukonkelloja. Valkoiset eivät ole vielä auenneet.

Pajuangervo, kukkii myös vaaleanpunaisena 

Pelargonia 

Harjaneilikka

Tässäpä pläjäys pihan kukinnoista. Toinen puoli kuvista odottaa vielä postausta. Sitten joskus. Ja ruusut!