HAUKKULI-HAU KAIKILLE

Maanantaina paistoi vielä aurinko täydeltä terältä. Siirin kanssa olimme lähdössä muutamaksi päiväksi mökille ja tietysti Simo innokkaana tuli mukaan. Aamulla "isot pojat" olivat  lähdössä uimaan ja pihalla käytiin varsinainen haukkukonsertti. Kolme suurta Fila-koiraa autossa ja Simo pani parastaan ulkopuolella. Uskotte varmaan, ettei meidän pihapiiristä enää kanttarellit häviä, kun näistä kolmesta vartijasta on kuvat levitetty tontin tuloteiden varsille!
Simoa nyt kuka pelkäisikään! Vaikka maasta se pienikin ponnistaa - ja haukkuu!

Hurjan haukkukonsertin jälkeen Filaa täynnä oleva auto lähti ja tilalle ajettiin mamman Stilo.

 Simo oli autossa alta aikayksikön vahtimassa, ettei missään tapauksessa häntä unohdeta ottaa mukaan.

Ja taisipa siinä vähän pitää huolta takapaksin tavaroistakin! Lähtöhetkellä kärsivällisyys on Simolla kaikkein paras, muut hössöttää ja noukkii viimehetken unohtuneita tavaroitaan, mutta Simo tietää, että mamma huolehtii Simon kassin ja talutushihnan. Muutapa poika ei tarvitsekaan. Ja ei kun menoksi.

Mamma ajoi alkumatkan Hartolaan asti. Sitten Siiri astui puikkoihin ja matkaa jatkettiin kohti ysitietä. Hartolassa on puolimatkan krouvi, siellä tankataan auto ja porukka. Simo istuu aina joko auton takaikkunalla tai sitten terassilla mamman jalan vieressä. Siellä on muuten vesikuppi tarjolla talon puolesta. Toisin kuin emäpitäjän olutteltassa, jonne ei koiraa saanut ottaa mukaan (kuulema ruokailualuetta - niinhän huoltoasemallakin ruokaillaan myös terassilla!) ja jossa tuli lähes häätö kuumimpana kesäpäivänä. No, kyllä siellä kaljankiskojat jo naamat punaisina örisivät. Tämä mainittu olutteltta mainosti itseään emäpitäjän olohuoneena. Meillä Simo saa olla olohuonessa. No jaapa jaa. Ravintola voi valita asiakkaansa ja Simoa ei valittu. Meidät kirjaimellisesti koiran takia häädettiin. Merkillistä, että kun lehmä viedään ravintolaan se muuttuu häräksi. Ja kun mies viedään ravintolaan, se voi muuttua siaksi. Ehkäpä minä muutuin koiraksi, kun en ymmärtänyt, miksi ei oikein missään 450-vuotisjuhliaan viettävän emäpitäjän olohuoneessa voinut pientä lasia olutta juoda koira jalanjuuressa, sillä missään ei ollut paikkaa, mihin sitoa koira vesikupista nyt puhumattakaan. No, asiasta käytiin ravintolapäällikön kanssa keskustelu myös paikallislehden palstoilla. Ja edelleenkin otan mieluummin koiran olohuoneeseen enkä porsasta.

Simo matkusti  mamman jalkatilassa loppumatkan nukkuen pää vaihdekepin vieressä, mutta aina kun hiljennettiin vauhtia tietöiden tms vuoksi, nousi pää pystyyn ja koira syliin tarkistamaan, että ollaan kartalla. 

Vihdoin viimein päästiin perille. Onnellisina pulahdettiin järveen ja sitten käytiin taloksi. Se kävi helposti, sillä minä olin ollut vain yhden yön poissa mökiltä. Sauna lämpimäksi ja nauttimaan.

Ukkospilvet nousivat uhkaavasti ja iltayöstä jyrisi jo mahtavasti. Haaveet aurinkoisista päivistä haihtuivat ja sadetta saatiin aina torstaihin asti. Välillä satoi rankastikin. Vähän harmitti, sillä meidän piti käydä mansikoita poimimassa. Mutta torstaina sitten heti aamusta oli selkeää ja suuntasimme tuttuun mansikkataloon heti puolilta päivin. Aika monta mummelia ja papparaista pyllötti jo mansikkapenkeillä, kieliäkin kuultiin, ruåtsia ja tallinnaa. Että ihan kansainvälinen paikka tää emäpitäjä kesäaikaan. Hih.

Mansikat puhdistettiin ja pussitettiin valmiiksi ja kotona nostettiin kylmälaukuista suoraan pakkaseen. Edullisia olivat, sillä suurimmat ja muhkeimmat mansikat sade oli pieksänyt niin, että niistä ei olisi ollut pitkään kuljetukseen, joten keräsimme vain ehjät mansikat. Suurimmat menivät kerääjien parempiin suihin.

Torstaina piti jo lähteä kotiin. Laiturilla SImo ja Siiri haistelivat lähtiessä tuulta ja harmittelivat, että aurinkoinen niemennokka piti jättää.

Simo vähän arkaili, sillä ainahan saattoi olla uintivuoro! No ei sentään pientä lähtiessä kasteltaisi.

Tuolin pehmusteet oli nakattu rappusille, siinä oli koirulin hyvä odotella mansikoiden pussitusta ja kotimatkaa. Sade oli piiskannut vanhassa pesusoikossa kukkineet orvokit mullan tasalle portailla.

Takan reunukselle jäivät "mummi ja pappa" perään katsomaan, kun takavalot vilahtivat mökkitien mutkaan.

Ja kotona odotti yllätys. Prinssipuoliso oli poiminut talven mustikat, suurin osa oli jo pakkasessa, loput n. kolme ämpärillistä pussitin vielä samaan syssyyn.  Mökillä ei vielä näyttäneet edes olevan kypsiä.

Huomenna on Rasmuksen rippijuhlat. Toivottavasti sadekuurot kiertävät kaukaa, sillä iltapäivällä on puutarhajuhla sukulaisille ja pojan kavereille. Näin on taas yksi mummin pikkuisista kasvanut liki aikuiseksi.