VIELÄ KERRAN TUNNUSTAN

Virveriikka lähetti minulle pokaalin että kahdeksan asiaa itsestäni tunnustaisin. Olen jo melkein kaiken itsestäni kertonut, mutta kun tunnustamaan aletaan, vielä kyllä ainakin kahdeksan tunnustustippaa irtoaa.


1. Olen sodan seurausta. Eipä muuten isäni Hallesta, Saksasta, ja äitini sudettisavolainen lotta olisi tavanneet, ellei ympärillä olisi riehunut sota, joka varmasti herkisti tunteet. Ja seuraus on sitten tämä nyt liki 70-kymppinen mummukka.


2. Niin kovasti halusin pienenä tietää isästäni kaiken, mutta kukaan ei kertonut. Nyt asioita selvitettyäni ja paljon sen ajan tilanteesta luettuani ymmärrän, että suut olivat minigripillä. Niin kuin muissakin vastaavissa "perheissä".
Onnekseni olen löytänyt sukulaiseni, jotka ottivat minut heti avosylin vastaan, ilman epäilyksen häivää.


3. Itse en halunnut jatkaa salaisuuksien verkkoa, vaan kerroin avoimesti prinssipuolisolle heti seurustelun alettua, mistä olen tehty. Otti siitä huolimatta ja on pitänyt pian 52 vuotta kainalossaan. Välillä enemmän ja joskus vähemmän "hikisessä".


4. Musta tuntui aina, että en riitä mihinkään. Siispä ponnistelin tasavertaisuutta, opiskelin ja paiskin hommia niin, että heltisi kultakello kolmesta vuosikymmenestä. Nyt kelaan unissani itsestäni, vieläkin, pois työrupeaman viimeisiä "paskajuttuja". Olin jäänyt osa-aikaiselle viiskutosena ja siinä meni vastuut budjetista ja työporukan työstä. En siis ollut enää mitään. Nuori esinainen ensin ja pojankloppi sitten jaksoivat muistuttaa, että  "mikään ei muutu jos vanhat saa jatkaa". Eivät noviisit uskoneet, ettei iso laiva käänny sormia napsauttamalla. Muutosta piti tehdä, vaikka tyhmääkin tyhmemmin.


5. Prinssipuoliso osti mulle haitarin. Tai oli niitä vanhoja venäläisiä ollut, mutta ihan Weltmeisterin sain. Kävin opettelemassa sillä harmonikkakerhon kursseilla. Tykkään kuitenkin soitella "omasta päästäni ja korvakuulolla". Kyllä tietysti yksinkertaiset kappaleet nuotistakin selvitän. Mutta en kyllä pärjää prinssipuolisolle. Tosin se osti eka tilistään trumpetin, voitteko kuvitella! Vaikka perhessä ei ollut kuin tuulen huuhtoma takapuoli!!! Mutta onhan tuota sitten siunaantunut muutakin kuin hetekanpuolikas ja emalipesuvati, hih.  Nelikkymppisenä tarttui sitten äitini Neukkulasta tuomaan haitarintekeleeseen. Nyt jo ohjaa ja opettaa ja laulattaa jne. Ei päivääkään ilman säkkijärveläistä, siinä on elämän särmää.


6. Me asuttiin "kunnanelättinä" aina koululla, kunnes uusi yläaste ja sen yhteyteen erityiskoulu rakennettiin. Silloin ei enää ollut opettajanasuntoja. Rakennettiin oma talo 70-luvulla. Lähes omin käsin. Hullunhommaa.
Pojat työssä kysyivät, miten rakentaminen sujuu. Sanoin, että minä pidän neljänelosen nurkkatolppaa pystyssä ja prinssipuoliso naulaa sen kiinni alusparruun. Työkavereita nauratti. Sanoivat, että jos heillä olis se tilanne, lähtisvät käpälämäkeen ja jättäisivät eukon tolppaa pystyssä pitämään. Suotta nauroivat. Talo valmistui ja tiilitalossa asui tyytyväinen perhe.


7. Kun tontti oli niin pieni, että talon alle jäi siitä niin paljon, ettei ruohonleikkurilla tarvinnut kuin pari kertaa kiertää talon ympäri, niin nurtsi oli siisti. Mut me ei viihdytty siinä pellon reunassa talorivin jatkona. Olimme ostaneet metsätontin kaupungin reunalta. Ja sinne pykättiin paritalo, jossa nytkin vielä asutaan. Vanhin tyttäremme asuu perheineen toisessa päädyssä. Saa nähdä, kyetäänkö koskaan täältä muuttamaan! 


8. Eläkeläisen päivät menevät mukavasti. Osallistuin työelämän aikana niin enough, että nyt kuulun vain yhteen työpaikan eläkeläisten yhdistykseen. Yhdessäkään kokouksessa en ole käynyt. Saa nähdä, huvittaako koskaan. Matkoja tekevät ja niistä on hyvä valikoida mielenkiintoisinta. Viihdyn kotona ja tietysti sielunmaisemassani mökillä, savolaisessa emäpitäjässä. Siellä sielu ja ruumis lepää, pientä puuhaa riittää. Kirjoittelen runoja ja laulunsanoja. Bloggaan. Nautin elämästä, prinssipuolisosta ja Simosta.  Lapset ja lastenlapset tärkeitä ja läheisiä. Voiko ihminen muuta elämältään toivoa. Olen löytänyt itseni ja uskon olevani sovinnossa myös menneisyyteni  kanssa. Joka aamu on kiva nousta uuteen päivään, niin kauan, kun niitä on terveenä suotu. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan turhaan, vaan kaikella on tarkoituksensa. Ainakin uskon niin.


Tulikohan liian paksua tekstiä, isonsin kirjaimia...