Kesäkuu jäi taakse. Eilinen päivä oli sinisten hetkien päivä. Sininen on kaihon ja kaipauksen väri. Minulle kenties myöskin alakulon väri.
Eilen taivas oli huikean sininen. Niinkuin kesän poutapäivien taivas on. Eilen palasivat muistot mieleen viiden vuoden takaa. Silloin menetimme nuorimman tyttäremme, liian varhain. Niitä muistoja kantaa aina sisällään ja vuosipäivinä valtaa alakulo mielen. Siitä olen iloinen, että haudalle ystävät tuovat kukkia vieläkin. Ihana vaaleanpunainen lumihiutale levittäytyy hiekalle lohduttamaan. Elämä kantaa eteenpäin, lapset kasvavat viidessä vuodessa aimo harppauksen. Siitä olen joka päivä kiitollinen, että ovat pärjänneet maailmassa, vaikkakin ilman äitinsä tukea.
Mutta joidenkin asioiden kanssa on vaan elettävä, vaikka tekisi kuinkakin kipeätä.
Eilen poimimme kesän ensimmäiset mustikat. Koskaan aikaisemmin en muista kesäkuussa mustikoiden kypsyneen. Tosin keräsimme vain pari mukillista, mutta maistuivat viilin päällä todella hyvältä. Vertailukohtaa on, sillä koko vuoden olemme popsineet viime kesän satoa pakastimesta.
Sain kutsun erään henkilön "aarreaittaan", hän on muuttamassa pienempään asuntoon ja tarjosi tilaisuutta ostaa keräämäänsa sinistä lasia. Pikkuminiän kanssa piipahdimme oitis katsastamassa mieluisia kippoja. Ja tarttuihan niitä mukaan molemmille.
Pihan reunassa kukkii suurikukkainen kissankello. Kaivoin sen juurta muutama vuosi sitten mökkimatkalla Hartolan seudulta tien varresta. Hyvin on kotiutunut ja ilahduttaa pihan reunassa.
Kesäkuu on taakse jäänyttä elämää. Juhannus vietettiin mökkimaisemassa ihan perinteisesti. Minä keittelin aamupuurot ja katoin pöytään aamupalan. Päivällä koko revohka marssittiin naapurimökille, missä poikani grillimestarina kypsensi kyljykset ja maissintähkät. Pekonibanaanit olivat superherkkua. Kannoin kainalossani perunakattilan. Miniä kiepsautti salaattivadin, viinit ja muut lisukkeet pöytään. Yhdessä herkuteltiin terassilla nauttien hyvästä ruuasta ja rauhallisesta järvimaisemasta.
Juhannukseen kuuluu myös verkkojen lasku. Lahnan kutu on parhaimmillaan. Meille tarttui pari lahnaa ja kaksi pulleata säynävää. Pojat, varsinkin Miko, on haka virvelöinnissä. Nappasi meidän laiturilta heti liki 4 kiloisen hauen ja heti perään pojat saivat vielä kolme reilunkokoista vonkaletta lisää. Kyllä siinä mummelille oli perkaamista hyttysarmeijan inistessä ympärillä. Loppujen lopuksi säynävät ja lahnanparkki joutuivat kompostiin ja haukifileitä sitten paistelin pannulla ja uunissa. Simosta hauki oli herkkua, varsinkin kun ruodot olivat täysin pehmenneet uunissa haudutettuna.
Ja kas, yksi hauenvonkale oli jäänyt vesisaavin pohjalle perkaamatta ja sen prinssipuoliso kiikutti suoraan kompostiin. Taisi olla koko kesän kalastus suoritettu. Ilmankos parikymmentä pientä ahventa urhoollisesti otti aurinkoa veden läpi rantaveteen upotetun kivillä täytetyn kaivonrenkaan yläpuolella lämpimässä vedessä. Ja suotta olisivat pelänneetkin, kasvuvaraa useimmilla vielä on.
Tietsikkaani on nyt tyhjennetty ja päivitetty. Valokuvien siirto kamerasta tökkii vielä. Lisään kuvat jos saan yhteyshäiriön selvitettyä. Nyt ei onnistu millään....
Heinäkuu tuo tullessaan myös kesäiset herkut. Kantarellit kasvavat pihan reunassa, odotellaan vielä isonemista. Eilen, kesäkuun viimeisenä, kuvasin keltaisia lakkeja. Näyttää hyvältä. Ehkä jo huomenna voin postata kuvatkin. Harmi.
Eilen taivas oli huikean sininen. Niinkuin kesän poutapäivien taivas on. Eilen palasivat muistot mieleen viiden vuoden takaa. Silloin menetimme nuorimman tyttäremme, liian varhain. Niitä muistoja kantaa aina sisällään ja vuosipäivinä valtaa alakulo mielen. Siitä olen iloinen, että haudalle ystävät tuovat kukkia vieläkin. Ihana vaaleanpunainen lumihiutale levittäytyy hiekalle lohduttamaan. Elämä kantaa eteenpäin, lapset kasvavat viidessä vuodessa aimo harppauksen. Siitä olen joka päivä kiitollinen, että ovat pärjänneet maailmassa, vaikkakin ilman äitinsä tukea.
Mutta joidenkin asioiden kanssa on vaan elettävä, vaikka tekisi kuinkakin kipeätä.
Eilen poimimme kesän ensimmäiset mustikat. Koskaan aikaisemmin en muista kesäkuussa mustikoiden kypsyneen. Tosin keräsimme vain pari mukillista, mutta maistuivat viilin päällä todella hyvältä. Vertailukohtaa on, sillä koko vuoden olemme popsineet viime kesän satoa pakastimesta.
Sain kutsun erään henkilön "aarreaittaan", hän on muuttamassa pienempään asuntoon ja tarjosi tilaisuutta ostaa keräämäänsa sinistä lasia. Pikkuminiän kanssa piipahdimme oitis katsastamassa mieluisia kippoja. Ja tarttuihan niitä mukaan molemmille.
Pihan reunassa kukkii suurikukkainen kissankello. Kaivoin sen juurta muutama vuosi sitten mökkimatkalla Hartolan seudulta tien varresta. Hyvin on kotiutunut ja ilahduttaa pihan reunassa.
Kesäkuu on taakse jäänyttä elämää. Juhannus vietettiin mökkimaisemassa ihan perinteisesti. Minä keittelin aamupuurot ja katoin pöytään aamupalan. Päivällä koko revohka marssittiin naapurimökille, missä poikani grillimestarina kypsensi kyljykset ja maissintähkät. Pekonibanaanit olivat superherkkua. Kannoin kainalossani perunakattilan. Miniä kiepsautti salaattivadin, viinit ja muut lisukkeet pöytään. Yhdessä herkuteltiin terassilla nauttien hyvästä ruuasta ja rauhallisesta järvimaisemasta.
Juhannukseen kuuluu myös verkkojen lasku. Lahnan kutu on parhaimmillaan. Meille tarttui pari lahnaa ja kaksi pulleata säynävää. Pojat, varsinkin Miko, on haka virvelöinnissä. Nappasi meidän laiturilta heti liki 4 kiloisen hauen ja heti perään pojat saivat vielä kolme reilunkokoista vonkaletta lisää. Kyllä siinä mummelille oli perkaamista hyttysarmeijan inistessä ympärillä. Loppujen lopuksi säynävät ja lahnanparkki joutuivat kompostiin ja haukifileitä sitten paistelin pannulla ja uunissa. Simosta hauki oli herkkua, varsinkin kun ruodot olivat täysin pehmenneet uunissa haudutettuna.
Ja kas, yksi hauenvonkale oli jäänyt vesisaavin pohjalle perkaamatta ja sen prinssipuoliso kiikutti suoraan kompostiin. Taisi olla koko kesän kalastus suoritettu. Ilmankos parikymmentä pientä ahventa urhoollisesti otti aurinkoa veden läpi rantaveteen upotetun kivillä täytetyn kaivonrenkaan yläpuolella lämpimässä vedessä. Ja suotta olisivat pelänneetkin, kasvuvaraa useimmilla vielä on.
Tietsikkaani on nyt tyhjennetty ja päivitetty. Valokuvien siirto kamerasta tökkii vielä. Lisään kuvat jos saan yhteyshäiriön selvitettyä. Nyt ei onnistu millään....
Heinäkuu tuo tullessaan myös kesäiset herkut. Kantarellit kasvavat pihan reunassa, odotellaan vielä isonemista. Eilen, kesäkuun viimeisenä, kuvasin keltaisia lakkeja. Näyttää hyvältä. Ehkä jo huomenna voin postata kuvatkin. Harmi.
niinpä ystävä hyvä, elämä on pieniä ja suuria erivärisiä muistoja, kuin kesäkukkien kimppu.. on surua mutta on myös iloa. kaiho ja kaipaus on enempi kai just meil isoäideillä, mutta päivä vain ja hetki kerralansa suojanain on isä taivainen.. tarinasi oli kaunis ja toi omiakin muistojani esille.. tunteita ja haikeutta..
VastaaPoistanyt on kuuma, luulen pian ukkosen jyrähtävän..
toivotan oikein hyvää heinäkuuta ja marjojen keruuta pakkaseen.. talven varalle.. hei vain oravat ja pupujussit..
Suruasi olisin halunnut lievittää, mutta ystäväkin on voimaton tuollaisen menetyksen edessä. Iso hali ystäväni.
VastaaPoistaPicasa ei nyt suostu kuvia lähettämään. Minäkin keräsin omaan postaukseeni kuvakansioiden kautta.
Ihanalta kuulosti juhannuksen viettonne. :-)
Oman lapsen menetyksen muistaa aina, se on vuosienkin päästä vielä kipeä asia:(
VastaaPoistaMeitä on täällä monts saman kokenutta, mutta jokaisen kohdalla menetys on ainutkertainen.
Lapsenlapset tuovat lohtua sinullekin, Anja, ja voit iloita heistä ja heidän elämästään<3
Kaikkea hyvää elämäsi tielle, Anja, ja kiitos postauksestasi<3
Oikein antoisaa heinäkuuta sinulle ja läheisillesi<3
Lapsen menettäminen on varmasti maailman kauhein asia, mutta niin kun sanoi, elämä jatkuu. onneksi tässä matkan varrelle kertyy aina iloisiakin asioita, jotka helpottavat surua.
VastaaPoistaLämmintä kesää.
Näi se elämä meitä joskus koskettaa kovastikin.
VastaaPoistaPahinta mitä voi menettää on oma lapsensa, olen monen kuullut sanottavan.
Elämmässä on iloja ja suruja.
Otan osaa sinun tyttäresi muistolle!
Sinulla on iloja toisista lapsista ja lapsenlapsista.
Teillä vietettiin mukava juhannus.
Kiitos tästä postauksesta, kerrot niin ihanasti.
Voimia sinulle!
Isän käteen /sylvi
Ei lapsen menettämisestä voi koskaan toipua täydellisesti, mutta asian hyväksyy kun on pakko.
VastaaPoistaOlen sen kokenut omakohtaisesti minäkin.
Mutta kesä on kaunis ja satoa saadaan metsistä ja järvistä, peltoja unohtamatta. Nautitaan niistä vaikka nyt helle rasittaakin.
Hyvää viikonloppua Anja.
aikatherine; kiitos kommentistasi, elämän kirjo on meitä todella koskettanut. Mutta päivä kerrallaan ja hetki hetkeltä eteenpäin mennään. Ja iloakin mahtuu "pieneen sydämeen".
VastaaPoistaUnelma; kiitos että olet ollut mukana vuosien ajan, olet minua kantanut ja lohduttanut. Halit takaisin.
Aili-mummo; lapsen menetyksen kokee niin epäoikeudenmukaisena, ettei sitä pysty sivuuttamaan, vaan aina vuosipäivinä kuin hyökyaalto se iskee mielen sopukoihin. Irti päästämisen tuskan jälkeen pystyy kuitenkin elämään eteenpäin, vaikka ei entisenään.
Kiitos sinulle kommentistasi ja iso halaus. Kommenttisi ovat tulleet minulle tärkeiksi.
Mukavaa viikonloppua.
Amalia; elämä jatkuu ja lapsenlapsissa on tulevaisuus ja ilo. Kesän lämpöä myös sinulle.
sylvi; kiitos lämpimästä kommentistasi. Näinhän elämän on jatkuttava.
Minttuli; iso hali sinulle Minttuli. En arvannut, että asia kosketti sinua myös. En vaan päässyt eilen asian yli, kun kävin haudalla ja keskustelin lasten kanssa. Tosiasiahan on, ettei montaakaan päivää kulu, ettei asia nouse mieleen, vaikka nykyisin jo iloisemmat asiat ovatkin päällimmäisinä.
Hyvää ja mansikanmakuista viikonloppua sinulle sinne mansikkapitäjään.