sunnuntai 1. syyskuuta 2013

SYYSKUUN SUNNUNTAI

Pyhäaamun rauha. Pilviä, auringon pilkahdusta, sadepisaroitakin järven yllä. Niemen nokassa on hyvä olla. Aamuinen pulahtaminen järveen, syksyn tuntua. Aamu on kirkas. Lauantain aamussa ei sumun vuoksi nähty edes laituriportaille asti.



Eilen ajelimme naapurikuntaan serkkuni luokse. Oli aivan mahtava tavata, meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa. Maittavaa ruokaa, Simolle ihan oma annoksensa. Kiva lauantain iltapäivä venyi hämärään asti ja mukaamme saimme näiltä luomuviljelijöiltä jättiporkkanoita eikun valkosipuleja tietysti (toim.huom!) 


ja jättiporkkanoita. Aivan mahtavia, nam.

Niemen nokkaan tulimme sitten jo illan pimettyä. Sauna nopsaan lämpiämään kuten joka ilta mökillä on tapana.

Nyt sunnuntaina on luvattu epävakaata säätä. Aurinko kuitenkin paistaa parhaillaan, ehkäpä sadepilvet kiertävät niemen vielä tänään. Onneksi ei ole mitään tosi tärkeätä tekemistä, viikolla käytiin katsomassa puolukoitten kypsyyttä, poimittiinkin jo vähän. Sieniä saatiin myös, ämpärillinen kanttarelleja on pakastimessa talven varalle ja suolasieniäkin hiukkasen.

Mökillä on mukavaa. Joskus näkyy järven pinnassa tähtien silta.
Kaunista!

Toki tavallisestakin maisemasta voi täysillä nauttia.

Vielä on kesäistä vaikka kalenterissa alkoi syyskuu. Mukavaa syyskuun ensimmäistä päivää toivotellaan täältä niemen nokasta.

20 kommenttia:

  1. Niin kaunista siellä niemessä, pyhäaamun rauha, todella!
    Näköjään puolukkaan ei ole vielä kiirettä! Sieniä voisi käydä katselemassa, tosin kuivuneet ovat monet jo. Jokohan uusi tattisato nousee, kun sinulla on kuvassa komea nuori tatti?
    Hyvää pyhäpäivää ja terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukat eivät ole vielä kylliksi kypsyneet, vaikka joku on kertonut talven puolukat jo poimineensa. Me annetaan vielä odottaa. Kanttarellit olivat kasvaneet jo vähän liiankin suuriksi, isoin oli 14 cm lakin halkaisijaltaan. Oravat ovat nakerrelleet tatteja päältä ja varresta kai hiirulaiset, vain yhden kunnollisen löysin ja muutamia rouskuja suolasieniksi.
      Kiitos Minttuli ja mukavaa sunnuntain iltapäivää.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Silta on auringonsäteiden veden pintaan viskelemä tähtisikermä. Näytti niin kauniilta että kuvasin.

      Poista
  3. Upeita kuvia taas. Tuo tähtisilta on kaunis! Hienosti olet sen saanut kuvattua.
    Oikein hyvää syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Minustakin auringon säteiden silta vedenpinnalla oli kiva, ihan siltana takarannalta meidän laiturille asti.
      Myös sinulle mukavaa alkanutta syyskuuta.

      Poista
  4. On teillä siellä hyvät oltavat,ja satoakin saatte.
    Täällä tulee vettä niin valtavasti ettei naapuriin näe.Syksy alkaa oikein ruminalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, meillä satoi muutaman pisaran aiemmin ja nyt viskoo taas sumusadetta. Kukkamaa oli aika kuiva joten hyvä kun vähän saavat vettä kukkasetkin.

      Poista
  5. Niin kaunis tähtisilta,ja satoakin on saatu.Mukavaa syyskuunalkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko viskoo päivällä tähtiä sillaksi järven pintaan.
      Sienisatoa tuli, puolukat jätimme vielä kypsymään metsään, ei näistä vielä vesipuolukkaa voi tehdä.
      Iloa syksyysi.

      Poista
  6. Onpa hieno tähtivyö kuvattuna järven pintaan. :))
    Olemme alueella, jossa eilisiltana ja yölläkin vietettiin "venetsialaisia", hieman liiallisuuteen on nekin menneet, kun vielä aamuyöllä kuului ilotulitusrakettien äänet.
    Mukavaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tämä kuva oli tähtisillasta, se oli auringon aikaansaama. Kuunsilta on aina yhtenäinen ja keltainen, mutta aurinko hopeoi vettä. Tosin lauletaan hopeisesta kuusta, minusta kuu on kuin juusto kuitenkin!
      Innokkaat rakettien tulittelijat ovat aina niin intoa piukassa etteivät muista muita olemassa olevankaan. Harmi.

      Syksyssä on oma viehätyksensä. Täällä maalla on hieman eri kuin kaupungissa, tulee kuljeskeltua metsässä, uitua ja saunottua. Satoa kertyy luonnosta.
      Mukavaa syksyaikaa myös Pohjanmaalle.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Osakainen, varmaan kaikesta näkyy, että olen onnellisimmillani tuolla niemen nokassa, mistä aamulla lähdettiin takaisin kotiin. Mutta vielä on toiveissa paluu pariinkin kertaan ennen todellisen syksyn tulemista.
      Maisema on kuin postikortti, vaihtuu säiden myötä.

      Poista
  8. Kiva kun löysit blogiini. Sulla on ihania maisemakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihailin sinun tekemiäsi käsitöitä, olet tosi taitava!
      Minun maisemakuvani ovat niemen nokasta, siellä on aina vaihtuva tunnelma. Kiva kun kommentoit.

      Poista
  9. Noin hienoja maisemia kelpaa ihailla!

    Sienikausi näyttää alkaneen siellä mukavasti... Minunkin on tarkoitus kohta puolin 'hyökätä metsään' K.nummelle. Sieltä tosin kerrotaan, että sieniä ei löydy vielä. Mutta toivossa on hyvä elää.

    Mukavaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
  10. ♥ aivan ihanat maisemat ja onpa ollut mukavia ilmoja!

    VastaaPoista
  11. Alkoipas mieleni haluta lähteä mökille, nyh. :D

    VastaaPoista
  12. Kaunista on järvellä. Mut onpa muhkeet porkkanat. Tänä kesänä onkin kaikki kasvanu mukavasti, niin puutarhassa, kuin metsässäkin marjat ja muut. Komeet kanttarellit ootta pakkaseen saaneet.

    VastaaPoista