VIIKOT VUOKATISSA

Kymmenes joulukuuta pakkasimme autoon parin viikon tarvittavat nyytit ja koirulin. Ajomatka ylös Sotkamoon alkoi aamutuimaan. Onneksi tiet olivat kuivat ja matka joutui. Menomatkalla poikkesimme mökillä ja samantien serkun luona noutamassa hirvenlihaa. Evästä siis riittämiin! Ajeltiin pikkuhiljaa kirkolle ja kuvasin matkan varrella Konnekosken virtaavaa vettä.

Koskesta lienee raivattu kiviä joten virtaus on tasaisempaa. Tässä vaiheessa muistin, että avantotossut ja hanskat eivät olleet mukana. Ei siksi, että olisin virtaavaan jokeen ollut törmäilemässä. Tai miksipä ei.

Näin kaunis iltarusko emäpitäjä Rautalammin maisemissa.

Yövyimme kirkonkylässä, pakkanen kiristyi pistäväksi ja piipahdin illalla sytyttämässä kynttilän äitini haudalle.

Seuravana aamuna heti jatkoimme kohti pohjoista, kahvipaussi Matin ja Liisan asemalla ja parit kirpparit Iisalmessa. Perillä Vuokatissa olimme iltapäivällä ja majoituimme tuttuun maisemaan. Lapsenlapset Siiri ja Aksu tulivat sitten sunnuntaina ja Simo oli onnessaan. Lapset nauttivat olostaan; laskettelua, keilailua, sulkapalloa, kuntosalia ja kylpylää. Ja ruokahuolto toimi, hirvenlihaakin eri muodoissa ja hyvin maittoi.

Vuokatin maisemat olivat kauniin huurteiset. Puiden oksat kuin valkean poron samettisarvet.

Puut huurteisina kuin morsiamet, latu rannan tuntumassa hiihtäjiä varten.

Rantaan oli avattu uintipaikka, pumppu piti laiturin vieressä alueen sulana ja portaat odottelivat pulahtajia.

Nyt harmitti, ettei otettu uintitossuja ja hanskoja mukaan! Vaan ei hätää. Rasmus lensi tänne tiistaina ja toi ne tullessaan!

Mökistämme oli vain 150 metrin matka avannolle, joten kylpytakki uimapuvun päälle ja menoksi. Vesi oli kirkasta ja raikasta. Hiihtäjät rantaladulla päivittelivät, kun hipsimme takaisin mökkiin pyyhkeet ympärillä.

Mutta eihän avantouimaria palele, varsinkaan avannosta noustua. Ja tunne on koko kropassa ihana.

Simon kanssa lenkkeiltiin aurattuja kävelyteitä. Vuokatissa on useita pussitelineitä koirien jätöksiä varten. Toivoisi ihmisten enemmän niitä hyödyntävän, sillä koirankakkaläjät kävelytien varrella useimpia kauhistuttavat, varsinkin lapsiperheitä, kun pienet taapertajat eivät osaa varoa.

 Tilhiparvi pyrähti huurteisen koivun latvaan. Pihlajanmarjat olivat lumen peitossa huurteisissa puissa.

Koivu kuin morsian. Mahtaako kylpylän vesihöyryillä olla vaikutusta puiden huurreasuun? Tosin huurretta oli nähtävissä pitkin matkaa. Kaunista ja talvista.

 

Auringon säteet saivat mökin pihapuut hehkumaan entistä kauniimpina.

Aika alhaalla aurinko on joulukuussa. Meidän mökin nurkkaa.

Simo nautti täysillä, peitin sohvan omalla fleece-huovalla ja näin koiruli sai siinä pötkötellä. 

Rapsutukset Roosalta, joka tuli isänsä kassa toiseksi viikoksi laskettelemaan. 

Välillä piti päivystää terassin oven ikkunasta (Simolle jätettiin oma ikkuna sälekaihtimen alaosaan!). Puput ja oravat tulivat ihan terassille tepsuttelemaan.

Ja rapsutuksia Rasmukselta. Kyllä Simon kelpasi kun kaikki sitä huomioivat ja ruokakupissa oli raksuja.

Ja kelpasi meidän muiden myös, minäkin luulin jo evien kasvavan, niin ahkerasti kävin kylpylän puolella lämpimässä vedessä, kuntouintiradalla ja vesihieronnassa. Prinssipuolison mielestä savusauna oli niin hieno juttu, että sai kipinän omasta savusaunasta. Ans kattoo, kunhan kesä koittaa....

Jouluaaton aattona keräsimme tavarat taas auton takapaksiin. Poika oli lasten kanssa lähtenyt junalla edellisenä päivänä ja meilläkin jo joulu painoi päälle. Kinkku oli paistettu Vuokatissa, kakku ja kääretortut sekä joulutortut ja pullat paistettu. 

Iisalmen paikkeilla aurinko pilkisteli ja tie oli kuiva eikä lumi pöllynnyt. Hyvä oli ajella.

Matin ja Liisan asemalla törmättiin tuttuihin ja Ristiinassa uudelleen. Kahden pysähdyksen taktiikalla tultiin alas lumista maisemaa ja kotona oltiin illansuussa. Asetuttiin taloksi. Lämmitys oli ollut alennettuna loman aikana ja kesti kotvan ennenkuin taas oli normaali lämpötila huushollissa. Ja aamulla herättäisiin jo jouluaattoon.