lauantai 13. huhtikuuta 2013

HAAMURAJALLA

Nyt lähestytään "virallista" 50-tuhannen rajaa.Ihan kohta pompsahtaa! Tosin sivun näyttöjä on blogin alusta lukien hieman enemmän (72 tuhatta lähentelee), mutta laskuri oli pois päältä jossakin vaiheessa, joten seurataanpa sitä virallista. Moneen muuhun blogiin verrattuna vaatimatonta, mutta minulle suuri ilonaihe. Kiitos kuuluu siitä teille kaikille!

Dsädäm! Se on siinä!

Siispä arpajaiset pystyyn! Aina on syytä juhlia, jos pientäkin aihetta.
Säännöt entiset ja hyviksi havaitut;  kommentista yksi, jos lukija niin toinen, ja jos vielä linkittää niin kolmas arpalipuke.
Ja palkinnot. Ne on ruhtinaalliset! No hih. Ihan tavanomaiset sittenkin. Kirjapalkintona Lapin vuokko, sitten lähtee pieni hevoonen ja kolmanneksi ei kaikki kultaa mikä kiiltää - "korusetti". Kaikkiin lisänä vähän suunmyötäistä makeaa. Simo toimii jälleen onnettarena. Osaa hienosti homman jo kokemuksesta.



Vesisade ropisuttaa peltistä kattoa. Kiva olla sateensuojassa. Mutta niin vaan Simon kanssa lompsittiin aamulenkki veden valuessa anorakin selkämyksestä läpi t-paitaan asti. Simolla oli onneksi takki joten eipä koirulin selkä kastunut niinkuin minulla. Miksiköhän muuten tällaista ilmaa sanotaan koiranilmaksi?

 Aamulla Simo pukitti heti lähtömetreillä kun huomasi vesisateen! Mutta urhoollisesti sitten tuli ilman talutinta perässäni kallioille asti. Metsän polut, vaikkakin tallautuneet, upottavat eikä niille ole enää menemistä. 
Vesilammikoita tiet täynnä, mutta sulaapa lumet viimein. Ja hitto nuo kumisaappaat. Ostin ristomattiratiat ja nyt ne on niin taipeista murtuneet, reikiä siellä ja täällä. Ei ole kumisaapas enää niinkuin ennen, kesti isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Ne mustat Nokiat.  Minun on siis suunnattava kumssarikauppaan jälleen kerran.

Tämä vesikeli muutenkin koettelee polviniveliäni. Olen vuosikymmenet ollut "valittupalalainen" ja nytpä luin oivan ohjeen polvien kunnossapitämiseen. Kalaöljyn olen tiennytkin, mutta lisäksi soija, c-pitoiset hedelmät (kiivi, papaija, mango, greippi ja appelsiini). Näillä pitäsi polvinivelten pysyä toimintakuntoisina.
Nopas, vaikutus on varmasti samaa luokkaa kuin yhden paastopäivän pitäminen viikossa painon pudottamiseksi. Konstit on monet, sanoi akkakin kun kissalla pöytää pyyhki! Mutta terveelliset elämäntavat syömisen suhteen eivät tietysti voi olla vahingoksi.

Ensimmäinen talventähti putkahti pihamännyn juurelle. Kevään ensimmäinen airut meidän pihassa. Niinkuin mustarastaan huiluääni kuusikosta. Puoli kuuta peipposesta, eilen liverteli iloisena koivun latvassa. Näinköhän päästään kesään...

Tervetuloa lukijoikseni Mustikkatyttö ja Osakainen! Toivon, että viihdytte blogissani.

Voi vitsit tätä hattarapäätä. Unohtui arvonnan ajankohta. No se on tietysti ennen vapunpäivää eli pe 26.4. iltakuudelta.

47 kommenttia:

  1. 500008 näyttää laskuri tällä hetkellä, elikäs Onneksi Olkoon!! Mukaan arvontaan lähden KOLMELLA (3) arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess! Upeata Eemeli, olet mukana kolmella arvalla!

      Poista
  2. Komea luku:))) onnea ja osallistun. Linkitän tietysti ja taidanpa linkkiin laittaa tuon Simon kuvan!
    Täällä sataa räntää ja ulosmeno ei nyt oikein huvita, mutta pitää terästäytyä, kumpparit jalkaan ja menoksi.
    Hyvää kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, olet mukana kolmella. Täällä sataa vetta, tupatöitä nyt vaan, eli pakastimia sulattelen vuoronperään. Enkä tiedä, mihin saan nuo marjat ennen tulevaa satokautta, huh.
      Mutta sunnuntaiksi on luvattu poutaa! Iloitaan kevään tulosta.

      Poista
  3. Congratulations my deaar friend for your blog!!!
    Your photos are wonderful!!!
    I hope your knees are well!
    many greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks my frend Magda. I`m well.
      Greetings!

      Poista
  4. Anja, paljon onnea sinulle ja blogillesi!

    Osallistun kahdella arvalla, kiitos.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili. Alkuhan tämäkin on ja minä kiitollinen. Olet mukana kahdella.
      Kevätsateisia terkkuja! <3333

      Poista
  5. Mahtava määrä käviöitä,onnea.
    kahdella arvalla mukana.

    Juu ei niillä Ratioilla tee mitään,samalla tavalla hajosivat miullakin, mitä lie kaupunki saappaita.
    Meidän tolleri neiti inhoaa sadetta, kurkkaa ovesta ja kääntyy takas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kosotäti, vaatimatontahan tämä on monen muun bloggaajan kävijämääriin, mutta iloon on kuitenkin syytä.
      Nyt tarvitaan kumisaappaita, ristomatit heitän roskiin.
      Kyllä Simokin tietää, että sade kastelee ja vain pakkotilanteessa lähtee ulos.
      Olet kahdella arvalla mukana!

      Poista
  6. Hieno saavutus ONNEA.Kahdella mukana ♥

    VastaaPoista
  7. On on kävijöitä täällä, et tarvihe yksinäsi turinoija :). Lueskelin samalla mitä messuilta on mukkaan tarttunnu. Ite kullakin tässä pientä 'sisäremonttia' pittää välistä tehä ja otattaa filmille ja käyrille nuita sisuskalujen toimintoja.
    Kolmella lähen mukaan arvontaan, kun nämä on niin kivoja. Itekin pitäisi pitää mutta, kun keksisi mitä työ ootta vailla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, en ole vielä saanut filmauksen tuloksia, mutta eiköhän suurinpiirtein ole kunnossa sisuskalut. Ainakin, mitä siihen maksamisen lystiin tulee, hih. Mutta onneksi harvoin tarvitsen tilkkuhattuisia, joten vuositasolla jää pariin sataan...
      Kiva, olet mukana kolmella!

      Poista
  8. Onnea kävijöistä! Kolmella lähden arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli! Olet kolmella mukana. Rapsutukset Himmulle.

      Poista
  9. Onnea! kahdella mukaan. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, olet kahdella mukana. Samoin sinulle mukavaa viikonloppua.

      Poista
  10. Onneksi olkoon! Yhdellä arvalla mukana.

    Täällä on satanut lähes koko päivän ja lumet ovat saaneet kyytiä. Ilokseni totesin ensimmäisten tulppaanien ja krookusten puskevan esiin. Viikolla näin leskenlehtiä pääkaupunkiseudulla. Selviä kevään merkkejä kaikki.

    Oikein hyvää viikonloppua ja rapsutuksia Simolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta, olet mukana yhdellä arvalla.
      Meillä myös sateista, vettä on pihamaalla ja narsissit puskevat lammikon läpi. Kun tukkirekalle aurasivat, taisi mennä virolaiset esikkoni rekan pyörien alle. Nyt jännään, jaksavatko nousta vai pitääkö Türin kukkamessuilta tuoda uusia. Leskenlehtiä en vielä ole bongannut.

      Samoin sinulle leppoisaa viikonloppua. Simo kiittää rapsutuksista.<33333

      Poista
  11. Minäpäs vien linkin männessäni, niin et mäne hukkaan :)
    Meillä on vielä niin paljo lunta, ettei mittään kasva missään. Tänään on kyllä tullu vettä taivaalta, joten ehkä tämä tästä iloksi muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jantta, kiva kun otit mukaasi! Lumet alenevat, vettä sataa ja pihassa kaikki on lätäköillä. Odotellaan aurinkotuulta, että vesi haihtuisi ylempiin ilmakerroksiin ja päästäisiin kukkapenkkien rapsutteluihin.
      Olet oikeassa, kyllä tämä iloksi muuttuu. Laitan sinulle kaksi onnenarpaa.

      Poista
  12. Osallistun yhdellä arvalla, en päässyt liittymään blogiisi, jonka vasta löysin, onneksi löysin, ihania kuvia sinulla. Onnittelut blogillesi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. klaara, olet mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Kiva kun löysit blogiini, tule uudelleenkin. Kiitos sinulle ja kevätpäiviä...

      Poista
  13. Onnea blogillesi!
    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hanhan, kiitos. Olet mukana yhdellä arvalla!

      Poista
  14. Onnea! jatka vaan samaan malliin.
    kahdella lähden onnea koittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Rullaan nimelläsi kaksi arpalippua.
      Oli kiva kun kommentoit ja tulit mukaan arvontaan.

      Poista
  15. Täältä kammarista heti kolmella arvalla tavottelemmaan palakintoja ja onnea kävijäpalajouvesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovviisa, olet mukana kolomella! Kiitos ja terkkuja kammariin.

      Poista
  16. Onnittelut sinulle Anja!
    Minun blogittamiseni ollut passiivista viime aikoina. Sinikka Helenan Galleriassa kyllä myös kävijöitä ihmeellisesti.
    Minunkin Ratia saappaani murtui muutamassa viikossa ja annoin noottia ja palautin, sain uudet tilalle yhtä heikot nekin. Ei aina nimikään takka laatua..
    Sade täälläkin kevättää, lumet laskee ja lätäköt loiskii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SinikkaHelena! Minä en kehtaa saappaitani enää Robbariin viedä, toista olen paikannutkin jo. Taidan tyytyä hai-saappaisiin tällä kertaa.
      Vettä sataa parhaillaankin, lumet kyllä alenee.
      Pitääkin piipahtaa sun Galleriassa.
      Laitan sinulle kaksi arpaa. Terkkuja!

      Poista
  17. Onnittelut tosi runsaasta lukijamäärästäsi!
    Otan osaa arpajaisiin. :))

    VastaaPoista
  18. Onnittelut 50000:sta! Minä huomasin tänään pihalla lumikellojen jo kukkivan. Kevät, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mama! Meilläkin kevään tulosta viestii yksi ainoa talventähti ja isolla nupulla oleva, lumen alta paljastunut jouluruusu.
      Olet mukana kahdella.

      Poista
  19. Minäkin onnittelen ja osallistun kahdella arvalla kiireesti mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimaseni, olet mukana kahdella arvalla! :)

      Poista
  20. Onneksi ehdin vielä arpajaisiin mukaan:) Niin on ollut kiirettä että en ole juuri koneelle ehtinyt istahtaa. Kahdella arvalla olisin mukana tavoittelemassa tavoittelemassa voittoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, olet mukana kahdella! Kevätkiireitä?

      Poista
  21. Onnittelut hienosta virstanpylväästä :)

    Kolmella arvalla lähden mukaan... Lisään klikkauspainikkeen arvontaasi blogiini tämän illan aikana!

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, laitan sinulle kolme arpalippua! Samoin sinulle leppoisaa viikonvaihdetta.

      Poista
  22. JA SITTEN VAAN ARPOJA RULLAAMAAN. VIRALLISET VALVOJAT VALMIINA....

    VastaaPoista