perjantai 19. huhtikuuta 2013

TUOMIO TIKKITAKILLE

Että voikin ärsyttää. Miten meillä Suomessa, oikeusvaltio kun ollaan olevinaan, annetaan tikkipusakoille ja villahuiveille ja muille asusteille useimpien vuosien linnatuomioita! Käsittämätöntä!

Oikein sain taas eilisillan uutislähetyksestä raivarin. Kotkalainen nuori mies kyysäsi pientä koulutyttöä metsän siimekseen pakunsa peräkontissa aikomuksenaan ties vaikka mitä. Onneksi tyttö selvisi pälkähästä osin oman näppäryytensä ansiosta soittamalla hätäkeskukseen. Ja sieppaaja käräjille.

Mutta oikeudessa. Miten ihmeessä siellä annetaan peittää naamat pään yli vedetyllä tikkipuserolla tai huivilla tai vaikka kalsareilla, ellei muuta löydy? Eikö nyt ole pokkaa ottaa tuomiota vastaan ihan omalla naamalla, sillähän rikoskin on tehty. Miten kauan meillä sallitaan tällaista?  Kun maahanmuuttajien huivikulttuuriinkin herkästi puututaan ja niiden poistamista vaaditaan. Äly hoi!
Ja oikeudessa tikkipuseron puolustusasianajaja katselee hailakoin silmin vieressä. Olispa vetäissyt sen takin pois kaverin päältä ja reilusti näyttänyt, kenestä onkaan kysymys. Ehkä vähän hillitseisi avoimempi käräjöinti tulevia sieppauksia tien varsilta.

Olipa ennen Isontalon Antti ja Rannanjärvikin ihan jalkaraudoissa tuomittavana, mutta kasvot olivat paljaina. Toista se on nykyään.
Annetaan reilun kolmen vuoden tuomio tummalle tikkitakille!

Yhtenäisyyden vuoksi pitää kohta vaatia kommandopipot oikeuden puolesta kaikille tuomittaville. Ettei ressukoilta vaan jää naama kenenkään mieleen! Voi aikoja, voi tapoja. Minusta tämä tällainen on oikeuden halventamista enkä tiedä missään muualla tällaista käytäntöä.

No, onhan niitä kummallisuuksia päivittäin. Niinkuin sekin potkufarssi Alppilan yläasteella. Mihin menet Suomi kaikessa paapomisessa! En ole ole ketään kurittamassa. Mutta joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, vai miten se oli? 
Jaapa jaa. Itsellekin pipo vaan silmille, eikös? Olen puhunut...

22 kommenttia:

  1. Kyllä olen samaa mieltä kanssasi,ihan ottaa päähän tuommoinen,tuo tapaus oli ihan tässä meidän lähellä,tiedän kyllä syyllisen,tämä on sen verram pieni paikka.Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
  2. Tuota minäkin aina mielessäni manaan, kun ei tuta kielletä, Saisivat naamansa kyllä näyttää kun kerran rikoksenkin tekevaät. ihan älytöntä.
    Maailma ja suomikijn muuttunut ihan kummalliseksi.

    VastaaPoista
  3. Asiasta sanoit totuuden, miksi tälläinen peittely sallitaan..?!

    Vuosia olen samaa asiaa minäkin ihmetellyt, en vain ole pukenut sanoiksi, vaikka olisi pitänyt..:/

    Oikein kaunista ja antoisaa viikonloppua, Anja-Regina.<33333

    VastaaPoista
  4. Luulin ensin tämän oleva kannanotto muotiin :P mutta jooh, tätä asiaa olen itsekin kummastellut. Varmaan se, että "syytön, kunnes toisin todistetaan"-elää tässä vahvasti. Tässä tapauksessa syyllisestä ei ollut epäselvyyttä, joten mielestäni omin kasvoin pitäisi oikeus kohdata.

    VastaaPoista
  5. Tanakasti sanottu! Olen täysin samaa mieltä.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Täysin samaa mieltä! Minulle ei käy järkeen, että rikollinen ei edes sitä vähää kestä, että seisoo tekonsa takana kasvoillaan!

    Ja miten oikeuden istuvat tuomarit hyväksyvät moisen käytöksen. Tästä puhutaan paljon, mutta mikään ei näy muuttavan asiaa.

    VastaaPoista
  7. Ihan samaa mieltä minäkin. Kansalaisaloite asiasta olis paikallaan. Suomessa lepsuillaan niin monessa asiassa. Hyvä Sinä!

    VastaaPoista
  8. Hyvä Anja! Täysin samaa mieltä minäkin, samoin kuin tuon koulujupakan kanssa!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Samaa olen minäkin usein mananut. Miksi tuollainen sallitaan...

    VastaaPoista
  10. Totta haastat, tuntuu käsittämättömältä tämä "roistojen suojelu"

    VastaaPoista
  11. UGH!! Olen kanssasi samaa mieltä Ugh!!!

    VastaaPoista
  12. Minäkin kiinnitin huomiota samaan juttuun uutislähetystä katsoessani. Uskomatonta, että moinen sallitaan! Tästä asiasta voisi tehdä kansalaisaloitteen eduskuntaan.

    VastaaPoista
  13. Hei kaikki! Suurkiitos kommenteistanne. Näköjään sama asia on myös teitä harmistuttanut. Suomen oikeuslaitos on tässä asiassa todella alkanut lepsuilemaan. Ryhtiä tarttis saada takaisin.

    Tervetullos uudet lukijat anja-reginan aittaan...

    VastaaPoista
  14. Samaa mieltä minäkin. Kyllä rikoksia tehhään mutta sitten halutaan olla piilossa, kun tuomiopäivä koittaa. Ei muuta ku naama näkyville vaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jantta, naaman näyttäminen voisi ehkäistä uusia rötöksiä ainakin jonkun kohdalla!

      Poista
  15. Hyvin puhuttu! Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Jalkapuu voisikin olla ihan hyvä! Kiitos Mayo!

      Poista
  17. No ihan kaiken terveenjärjenvastaistahan tämä touhu on, kun aina hyysätään pahantekijää, mutta uhrista viis välitetään. Ei tarvitse ihmetellä, kuinka oikeusjuttuihin ei uskalleta mennä todistamaankaan ilmiselvää vääryyttä, tavallinen ihminen pelkää tietenkin. Kyllä sen kasvatuksen ja hyvien tapojen koulutuksen on alettava kotoa, ja opettajat sitä jatkavat rinnalla, ei ennen vanhaan edes äidit ja isät ajatelleet, ettei se meidän kullanmuru pahaa tee...kyllä opettajan viestit otettiin tosissaan ja "puolueettomasti" jos sellaisia tuli. Huput pois, samaa mieltä kanssasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, Hilja Helena. Ihan joka sanaasi voin täysin yhtyä. Kiitos kommentistasi!

      Poista