lauantai 11. toukokuuta 2013

ÄITIENPÄIVÄN AATTONA

Heräsin ihanaan aamuun. Pihapuiden oksistossa hiirenkorvat jo näkyvissä, lintujen liverrystä aurinkoisessa aamussa. Muutama päivä sitten palannut västäräkkipariskunta keikuttamassa pyrstöjään pihanurmella ja ikkunoita lähinnä olevista lintupöntöistä kiivas taistelu. Kirjosieppo on sellainen peijakas, että siitä on talitintillä puolustamista että saa pitää jo pesimisensä pöntössä. 
Muutenkin meno on eläimellistä. Pupujussit loikkivat pihametsikössä, oravat härnäävät koiran aamutorkkuja sohvan selustan vartiopaikalta ja peuran vasoja nähtiin peltoaukealla.


Eilen käytiin edestakaisin pääkaupungissa hakemassa muuttotavaroita tähän jo entisestäänkin täyteen tavarataivaaseen. Ensi viikon vaihteessa on paitsi Türin kukkamarkkinareissu myös kirpputori tuossa lähellä. Olemme varanneet paikan kirppikseltä ja nyt keräilen koreihin kaikkea sitä, mistä olisin valmis luopumaan. Lisäksi pidämme pihakirppiksen ensi kuun alkupäivinä, joten hieman helpottaa romperalli.

Prinssipuoliso valmistautuu tänäiseen mieskuorokonserttiin, PML on saanut vieraaksi Sakala-kuoron Viljandista ja miehillä on äitienpäiväkonsertti iltapäivällä. Huomenna puolestaan on sitten säestyshommia palvelutalon konsertissa. Ei paha.
Minä puolestani ostaa päräytin eilen hanurin. Onhan se ihan hanurista että tämän ikäinen mummo vielä Timangin ostaa! Mutta houkutus kävi ylivoimaiseksi ja jos en minä niin prinssipuoliso sillä ainakin sitten soittelee. Ihan viisasta ei liene nämä heräteostot.

Ulkona on kesäisen lämmintä. Peipon viserrys kuuluu avonaisesta ikkunasta, pienen matkan päässä toinen peippo vastaa viserrykseen.
Tuleepa mieleen lapsuuden kevätaika, koulujen loppuminen ja se, että sai paljain jaloin kävellä aamukostealla pihanurmella. Se oli huoletonta ja ihanaa aikaa. Vai kultaako aika muistot?


Oikein ihanaa äitienpäivää meille äideille, olemme kaikki ansainneet ruusun ja palan kermakakkua!






28 kommenttia:

  1. Onpa kommee haitari ja nekat.
    Hyvää Äitienpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haitari on komea. Nekoista tuossa muutama pikkuriikkinen.
      Samoin sinulle toivottelen.

      Poista
  2. Meillä on kova trafiikki pihalla, kun tinttipariskunta kuskaa ruokaa poikasille pönttöön.
    Oikein aurinkoista äitienpäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä tinteillä jo poikaset. Meillä tintit alituisen häätöuhkan alla kirjosieppojen taholta.
      Samoin sinulle mukavaa äitienpäivää.

      Poista
  3. Kiitos,oikein aurinkoita äitienpäivää Anja ♥

    VastaaPoista
  4. Onnellista ja hauskaa äitienpäivää sinulle, Anja-Regina.<33333

    VastaaPoista
  5. Ruusu, ja se kermakakku kuuluvat Aitienpaivaan. Kiitos, ja oikein hyvaa Aitienpaivaa sinulle myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu tuli jo lauantaina, kakkua odotellaan aamulla. Nyt odottelen prinssipuolisoa kuoron karonkasta, lupasi hänet noutaa bussilta.
      Mukavaa äitienpäivää sinne matkojen taakse.

      Poista
  6. Kiitos .Hyvää äitienäpivää:)

    VastaaPoista
  7. Hieno haitariostos...Ja oikein ihanata äiteinpäivää sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, oikein säihkyviä "timantteja" kulmissa, hih.
      Samoin sinne kammariin toivottelen.

      Poista
  8. Kyllä on ihan oikein että "tuon ikäinen mummo" ostaa just sitä mitä haluaa!!:)
    Meillä on varastossa yksi appiukolta jäänyt haitari jota kukaan ei soita - siis kun ei osaa. Aina silloin tällöin mies puhuu sen myymisestä mutta kanavaa siihen tarkoitukseen ei ole vielä löytynyt.

    Oikein Hyvää ja Kaunista Äitienpäivää sinulle.

    P.S. Voittokirja on luennassa, mukavaa luettavaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummotkin voivat joskus yllättää! Tori.fi on yksi kanava soitinten myyntiin. Varsinaisilla liikkeillä on melkoisen kova provikkaprosentti.
      Kiva jos tykkäsit kirjasta! Aurinkoa äitienpäivääsi!

      Poista
  9. Onnea ja iloa äitienpäivääsi!

    VastaaPoista
  10. Onpas ihania nekkoja, tuo etumainen varsinkin. Ja tottakait se haitari oli hyvä hankinta, noin kauniskin vielä! Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sellainen nekkafriikki, nekkoja on vaan kertynyt.
      Haitari oli ihan hullu ostos, mutta ehkäpä aika tavaran kaupitsee ellen opi itse soittelemaan.
      Samoin sinne Kempeleeseen.

      Poista
  11. Lasse Pihlajamaan haitari oi oi. Hieno se on. Nyt teillä alkaa kuulua haitarin soittoa, ja linnut laulaa.
    Kiitos ja oikein hyvää äitienpäivää sinulle! ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haitari oli niin tyrkyllä, että lensin lankaan. Prinssipuoliso soittelee valkoista Kouvolan Casottoaan joten kyllä meillä lintujen lauluun aina vastataan!
      Morsdags Gratulation!

      Poista
  12. Jes hieno juttu tuo hanuri ja oikein ihanaa äitipäivää Sinulle, itse saan kaljupääkahvit jos viitsin keittää.. Katsotaan, kääretortun tein eilen, ehkä saan sitäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, katsotaan nyt kuka aamulla jaksaa kahvit keitellä!
      Voipa olla, että soitellaan vaan harmonikkaa.....

      Poista
  13. No niin, äidit päivänsä juhlineet. Me veimme pesueemme syömään seurakuntatalolle äitienpäivälounaalle Tuotto meni yhteisvastuulle. Kolme "komppaniastamme" puuttui, sentään pöydän täsyi porukkaamme, 15 henkilöä. Teillä siellä kevät jo kesässä, kyllä meilläkin pihat vihreänä ja hiirulaisenkorvia koivuissa.
    Luonto täynnänsä toivoon ja lempeen aikaa!

    VastaaPoista
  14. Haitarinsoittoa ja linnunlaulua! Kuulostaapa ihanalta, melkeinpä täydelliseltä äitienpäivältä! :)

    VastaaPoista