ONKO TÄÄ MIELENHÄIRIÖSSÄ?

Tää sai vissiin mielenhäiriön. Alkoi jo pitkään suunnittelemansa ikkunanpesun viime viikolla. Jatkoi sitä ikkuna kerrallaan, eilisen illan viimeisenä jo pimeällä pesaisi kulmahuoneen vielä likaisen lasinruudun. 

No joo, oli ajatus että jouluksi ja vielä hyvillä ilmoilla. Viime hetket tosin käsillä. Mutta 11 ikkunaa, kaikissa neljä lasipintaa. Onneks ei pikkuisia ruutuja, hih.

Ja mitä vielä. Tää alkoi lauantain iltapäivällä hillittömän siivouksen punaisten lasikipposten kaapeissa. Nosti ulos kaikkiaan yli 800 erilaista kipposta ja maljakkoa, pyyhki ne pölyistä, pesi lasihyllyköt ja latasi kipot ja kupposet takaisin uuteen ja entistä ehompaan järjestykseen. Kyllä nyt kiiltää.
Eikä siinä kaikki. Kulmahuoneen ikkunanpesun jälkeen kävi hän lävitse siellä olevat punaisensa. Joo, ajatteli hetken inventoivansa kipot, vaan meni laskuissaan sen verran sekaisin, että jätti noin arvioksi. Siis kaikkiaan noin tuhatkuusisataa punaista. Jep, siinä on mukana myös punaiset linnut. Muut lintuset vielä tämän lisäksi.
Mikähän ihme tään on saanut kahmimaan kippoja huushollinsa täyteen? Hyvänä selityksenä ihmettelijöille on tää itse kertonut, että pienenä tyttönä kannettiin kannokossa jenkkikassissa pää alaspäin, pipo kireällä, ei leluja, ei mitään virikkeitä paitsi käpylehmiä sammalikossa. Eipä siitä tämän kummoisempaa ole voinut tulla, hih. Tilpehöörimummi, sanovat lapsenlapsetkin.

Tää mielenhäiriö saisi toki kestää vielä niin pitkään, että tulisi pölyt pyyhittyä myös luulasisista kipoista, kanarasioista ja hevosten hyllyköistä. Ans kattoo riittääkö sinniä.

Tää pahoitti kyllä mielensä metsän kalliolla lauantaina. Jähmettyi suolapatsaaksi koirulinsa talutushihnassa, kun edessä olevassa metsikössä vilkkui punaisia liivejä. Ei, ei hirvimiehiä. Kaksi ihmistä kulki rauhallisesti polkua eteenpäin ja liiviniekat olivat vasikankokoisia irrallaan olevia koiria. Kuusi isoa koiraa irti juoksentelemassa vapaina ja villeinä. Kyllä tään sydän pompotti
ja Simo sai komennon olla ihan paikallaan. Annettiin hiljaa mennä menojaan. 
Tää kirjoitti sitten lehteen, että pitäs huolehtia myös muiden metsässä koiriaan ulkoiluttavien turvallisuudesta. Koirahan on laumaeläin ja voi saalistusviettinsä viemänä hyökätä vaikka jäniksen kokoisen koirulin kimppuun ja saada koko lauman hyökkäykseen. Tää ei olis tiennyt, mitä olis ehtinyt hyökkäyksessä tehdä. Heittäytyä Simon päällekö suojaksi? Ois vaan antanut itseään purra eikä koiraansa. On tää kahdesti jo saanut koiran hampaista aiemmin. Onneksi meitä ei huomattu ja vaara oli ohi.
Tänäisessä lehdessä oli sitten tään kirjoittaman lisäksi toinenkin koiranomistaja samassa tilanteessa, paitsi että hänen koiransa kimppuun oli tosiaan hyökätty. Hyökkääjän omistaja ihmetteli, kun hänen lemmikkinsä on aina ollut niiiiin kiltti. Että semmoinen tapaus taas. Koirat taluttimeen, sanon minä. Ja niin sanoo laki.

Tää lähtee aamulla eestaas Tallinnaan. Käy ostamassa Ortofen-voidetta apteekista ja inkivääriä talven varalle. Ja muuten vaan pasteerailee eteläisen kaduilla. Ja illaksi kotiin.

Nyt alkaa Lemmenviemä ja tää on ihan koukussa siihen. Heips taas.

ps. Lemmenviemän jälkeen tuli vielä mieleen, että miksköhän ei Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ole mahtunut Finlandia-ehdokkaiden joukkoon?!? Tää luki kirjan yhdessä hyssyssä, se on niin hyvin kirjoitettu, rohkea ja kantaa ottava, upeata ja elävää kerrontaa. Tarinassa oli hyvä elää mukana omien kokemustenkin kautta. Vaikka fiktiota, todelta vaikuttava perheen elämänkerta.
Ehdottomasti koettava lukuelämys. Katja Ketun Kätilö, vaikka hyvä sekin, jää monta metriä Taivaslaulusta jälkeen. Tään mielestä nyt ainakin. Oi osaispa tää vaikka neljännesosankin verran kertoa yhtä upeasti. Vaan ei sitä kaikki osaa. Ainakaan tää, mutta iloitsee kirjailijan kyvystä ilmaista tarinaa näin upeasti.