HIMOJEN VALLASSA

Himot ne on hiirelläkin, sanotaan. Liekö kuitenkin niin, että korreloi suoraan kokoonsa? No minulla ainakin iski päälle aivan hirvittävä himo. Tavalliseen pullaan. Ja lakritsaan. Vaikersin himoani prinssipuolisolle, joka oitis kaupassa käydessään tarttui mummon pullapitkoon ja lakritsipussukkaan ja kantoi ne eteeni, lievästi sanottuna virnistellen. Minä tarrasin kuin peto pullapitkoon ja leikkuuveitseen. Sipelsin pitkosta paksun palan ja  ah, miten ihanalta tavallinen vehnänen maistuikaan. Jälkimauksi pari palaa mustaa ja mehevää lakritsaa ja meikäläisen himo oli ohi.

Vaan ei sentään. Tämä minun kauppanoutajani oli hokannut kaupassa vadelma-mazariinit. Ajatteli kenties, että vaimon verensokeritaso on saatava nousemaan huipuille. Ällistyin vähän leivospakkausta, mutta kun hän puolisoni hyvästä sydämestään yllätti, päätin napostella leivoksen kera kahvin vielä tuulensuojaan samantien.

 Miten ällöttävän makea leivos olikaan! Tarvittiin vielä toinen kupillinen kahvia, että sain leivoksen loppumaan. Makeanhimon viimeisetkin rippeet huuhtoutuivat sen tien. Onneksi. 

Muuten on aika mennyt lupsakasti sukkaa kutoen. Vielä jos istuis kiikkustuolissa, olis Kari Kuuvan laulu vanhasta pelargooniasta täyttä totta. Ihan vaan huvikseni olen lankoja sytkyttänyt sukiksi. No jep, lopetan kyllä kun saan tämän viimeisen parin valmiiksi eli yksi sukka vielä puuttuu ja sitten on 30 paria täynnä. Onneksi sukista osa on lentänyt maailmalle. Sanotaanhan, että aika tavaran kaupitsee. Vaan on niitä vielä läheisille jouluna jakaa. Sukat ja joulu, tietävät sen etukäteen. Hyvä näin.

Prinssipuoliso menee ensi viikon lopulla hopsitaaliin ja hänet operoidaan siellä terveeksi. Uskon, että kaikki menee hyvin, sillä kaikissa kokeissa on todettu arvot ihan hyviksi. Paitsi se pirulainen, joka nyt saa lähtöpassit lopullisesti.

Torstaina kävin latinomix-tunnilla yksikseni, sillä prinssipuoliso oli konsultaatiossa tulevaa leikkausta varten. Jäin sitten tunnin jälkeen uimaan ja voi hitsi miten huonoksi on kestävyys mennyt. Vaivaiset puoli kilometriä polskuttelin, tosin aika reippaasti, mutta silti. Vesijuoksuradalla purjehti ikäluokkani ihmisiä vöineen, edestakaisin. Miksiköhän niiden naisten pitää rinnakkain potkutella, ei siinä pääse heistä ohi mihinkään suuntaan. Mutta kivaa pitää kaikilla olla ja puheensorina täyttää ainakin vesijuoksuradan. Ei ole minun juttuni, mieluummin vedin kuntoradan päästä päähän ja mittasin matkaa.
No, kukin tavallaan.

 Prinssipuolison isoveli on tyhjentämässä asuntoaan ja sieltä on meille tullut "muuttokuormaa" eli astioita ja figuureita ensi kesän kirppismyyntipöydälle. Minä olin kuin Liisa Ihmemaassa noiden astialaatikoiden kanssa, niin paljon kauniita tavaroita. Tuo koru kuvassa on myös lasia, sen sain tuliaisin etelänmatkalaisilta joskus aiemmin. Pidän siitä paljonkin.

Joulukuu on ihan kohta. Pakkanen paukkuu, uintilammessa on kahden sentin kerros lasinkirkasta jäätä. Lapiota tarvittiin aamuisen uintiavannon aukaisemiseen. Lunta ei ole vielä, luultavasti tämä pakkanen tekee sen, että lehtokotilot ja niiden munapesät jäätyisivät ja keväällä kömpisi entistä vähemmän näitä nilviäisiä kohti kasvimaata.

Joskus sitä tekee aivan turhaa työtä. Niinkuin minun ikkunanpesu-urakkani. Eino-myrsky ryöpsytti sadetta niin vaakatasoon, että ikkuinoiden ulkopintojen pesu oli kuin pässin työ lampaan teurastuksen edellä. Ihan yhtä hukkaan heitettyä. No, sisäpuolelta olohuoneen erkkerin ikkunan hönkii sitten Simo päivystyspaikaltaan sameaksi. Vaan elämä on.

Joulu menee hissutellessa. Taidanpa ottaa tämän joulun entistä hitaammassa tempossa. Teen vain välttämättömimmän. Vaikka niinhän teen aina. Joulu syntyy kynttilöistä, kuusen tuoksusta ja piparkakuista. Mitä nyt sitten vähän kinkkua ja laatikoita, suklaata ja joulutorttuja ja ja ja ja....hih. Ja tietysti lunta. Ans kattoo, onhan aattoon vielä aikaa. Mukavaa joulun odottelua kaikille. Eipä rehkitä joulun vuoksi itseämme läkähdyksiin asti. Sanoo vanha ja viisas. Hah! No vanha nyt ainakin. Siispä tonttuillaan....