YSTÄVYYDESTÄ

Eilinen ystävänpäivä eli Voiton päivä on ohi. Näin ikäihmisenäkin on ihanaa, että ystävät muistavat tekstiviestein ja sähköpostein toivotella onnea ja iloa ystävyydellä. Monesti arjen harmaudessa ei jaksa edes muistaa, miten tärkeitä ystävät, tosiystävät, ovatkaan.

Saimme aivan ihanan ystävätervehdyksen:

 "Tämä on sinun päiväsi. Se on ainutlaatuinen. Kenelläkään muulla koko maailmassa ei ole täysin sen kaltaista päivää. Se on menneitten kokemustesi summa ja se sisältää kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet. Voit täyttää sen ilon hetkillä tai pilata sen hedelmättömällä murehtimisella.

Jos menneisyyden tuskalliset muistot tulevat mieleesi, tai ajattelelet tulevaisuutta pelonsekaisin tuntein, pystyt karkottamaan ne mielestäsi. Ne eivät voi pilata sinulta tätä päivää."

Niinpä. Rohkeutta katsoa luottavaisesti tulevaan tarvitaan joka päivä.

Eilinen vietettiin ystäviemme luona, tarjolla oli madesoppaa, mustikkapiirakkaa, tyrnikiisseliä. Jäällä kävelyretki Simon jäljessä. Mutta ennenkaikkea ihanaa yhdessäoloa. Simokin otti vierailusta kaiken irti. Vähän minua hävetti koirulin hypähteleminen ystävien uudelle sohvalle ja nojatuoleihin. Koira oli kuin kotonaan. Sillä erotuksella, että minä olen heittänyt sohvalle ja tuoleille peitot, jotka on helpot sitten kerätä pesukoneeseen aika-ajoin. No, ystävät antoivat Simolle luvan kiertyä kiepille uuden sohvansa nurkkaan.

Ystävyys parhaimmillaan on vastavuoroisuutta.  Pohdin omaa riittämättömyyttäni. Omat murheet painavat välillä alamaihin, eikä pysty täyspainoisesti olemaan ystävänä eikä olkapäänä. Ehkä ei tarvitsekaan, sillä tosi ystävä ymmärtää, milloin toinen elää ns. "säästöliekillä"  eikä se ystävyys mihinkään sieltä häviä.

Onneksi näin.

Ikkunalaudalla kukkii ystäväni minulle tuomat krookukset, istutin mukulat multaan ja auringonvalo sai ne kukkimaan. Ihanat.

Tää pakkasi aamutuimaan laukun, iltapäivällä kohti miljoonakaupunkia. Simolle tulee Siiri kaveriksi ja hoitajaksi. Tämä voi huoletta nauttia merimatkasta, kirpparikierroksesta miljoonakaupungissa ja hyvästmä atkaseurasta.

Olen muuten saanut pari kirjaa kahlattua läpi. Toinen Westön Kangastus 38 ja toinen Anja Snellmanin Pääoma. Westön kirjasta ei oikein otetta saanut, vaikka siinä paljolti tuli esiin myös historiaa. Varmasti joillekin paremmin aukeaa hänen tekstinsä, kun kerran palkittu kirjailija on.

Pääomasta pidin. Siinä Snellman kertoo sisarensa Marun tarinan.  Perheen isä Ruslan ja äiti Ludmila joutuivat pakenemaan pommituksia Viipurista, Ruslan kirjastosta mukaansa ottama Pääoma kainalossaan, Ludmilalla puolestaa vastasyntynyt huulihalkioinen tyttövauva. Perhe päätyi Helsinkiin, missä sitten Anja syntyi liki kymmenen vuotta myöhemmin. Tarina on koskettava kertomus lievästi kehitysvammaisen Marun elämänkaaresta aina liekin sammumiseen saakka.Kirjaa oli helppo lukea, tarina kulki jouhevasti ja henkilöt oli kuvattu osuvasti.
Taitavasti kirjoittaja oli tuonut esille Marun vammasta johtuvan puheongelman, monet eivät ymmärtäneet tätä marunkieltä.

Toivottavasti nyt jo vastaavat Marut saavat kaiken sen avun yhteiskunnalta, mitä vaille kirjan henkilö lapsuudessaan jäi.

Suosittelen lukukokemukseksi tätä kirjaa.

"Vain muutama sentti pehmytkudosta erotti sinut normista, vain muutama sentti olisi tehnyt painokonsonanteistasi vahvempia, vain muutama sentti lopettanut honotuksesi ja tuhinasi. Vain muutama sentti, ja kurkunpääsi olisi lakannut tuottamasta hassuja kirjaimia, marunkieltä."

"Makaan sisareni jäähtyvän ruumiin vieressä kappelissa. Hänen eläessään me emme koskaan nukkuneet vierekkäin, emme hakeutuneet fyysisesti lähekkäin. Emme osanneet halata toisiamme. Hänen käsivartensa olivat lyhyet ja hän näytti räpistelevän kkun häntä yritti ottaa kaulasta kiinni."

Loppuylläri: mama, laita osoitteesi sähköpostiini, arvoin summamutikassa ysirivipostaustani kommentoijien kesken ja osui sinuun. Saat pienen paketin.