LAIVALOMASELLA

Hiihtolomaviikko meneillään, pitäisikö nimetä uusiksi kun ei lunta hiihtämisen vertaa. Pihan lumet lähes sulaneet ja metsässäkin vain rippeet. Loppuviikoksi on luvattu lumisadetta ja kylmenevää. 
Maanantaina tultiin miljoonakaupungin risteilyltä. Voi jösses, miten turvoksissa lauantaina sataman terminaali oli laivaan pyrkijöistä; oli kuin ennen vanhaan Turusen linja-autossa, ukkoa, akkaa, nyyttiä ja pussukkaa, lastenvaunua ja vetolaukkua. No, hiihtoloma sen teki sekä nämä abit, jotka risteilivät pelkästä ilosta. 

Tiukkaa oli laivassakin päästä illalla syömään. Kun laiva oli ensimmäistä kertaa telakkarempan jälkeen liikenteessä, ravintoloitakin oli laitettu uuteen kuosiin. Puolitoistatuntia jonotettuamme pääsimme italialaiseen ravintolaan illalliselle. Tuli kyllä jo nälän lisäksi tuskanhiki siinä seisoessamme. Mutta sitkeys palkittiin ja ruoka oli hyvää.

Miljoonakaupungissa oli +4 astetta, mutta Hötorgetin kirppispöytiä vihmoi tihkusade ja tuuli oli hyytävän kylmää, mikä oli karsinut myyjiä melkoisesti. Eipä löytynyt mitään laukkuun sujautettavaa, joten jatkoimme Vårbergiin isolle kirppikselle. Aivan, aivan. Sieltä löytyi turhuuksien turhuuksia, juuri sellaisia, mitä ilman ei tule mitenkään toimeen. Vai mitä sanotte tästä:

Aivan ihana Rosenthalin posliininen kakkulapio. Kyllä sillä kelpaa annospaloja nostella! Sain sen säilymään ehjänä kotiin asti, ans kattoo, kauanko pysyy kuosissaan tämän tilpehöörimummin huushollissa. Vaan kaunis minusta kuitenkin on.

Ja kun nekkafriikki olen, oli pakko kääräistä myös pieni maitokannu mukaan. 

Ja pikkuruinen kristallikarahvi tietysti tarttui kainaloon, kun hinta ei päätä huimannut. Onhan taas tilpehööriä hyllyjä lämmittämään...

Laivan taxfree-osasto oli myös uusittu täysin. Houkutuksia kaikki suklaat ja karkit. Aika vähällä selvittiin, kulutus kun on aika minimissä. Tummaa suklaata vähän ostin.

Aamulla tulosatamaan saimme suruviestin. Ystävämme ja laulukaverimme oli nukkunut aamuyöstä ikiuneen. Viikko sitten kävimme häntä sairaalassa katsomassa ja yhdessä lauloimme tuttuja lauluja. Miten kevyeksi ihminen muuttuukaan, ennenkuin hänelle kasvaa siivet ja hän nousee tuonpuoleisiin. Ystävän muisto, hänen tarmonsa ja positiivisuutensa sairaudestaan huolimatta, säilyy ja toivomme, että hänelle lempeää lepoa siellä, minne tuska ei yllä.

Kotona miljoonakaupungista palaajia odotti riehakas koiruli. Siinä kannettiin possua ja muitakin vinkuleluja kiireen vilkkaa nähtäville. Hyvin olivat pärjänneet kotimiehet. 
On ihmeen hyvä tulla kotiin taas... lauletaan. Ja tottahan se on, oma sänky, omat ympyrät. Borta bra men hemma bäst. Niinpä. Vaan aina sitä on meikäläinen valmis uuteen reissuun. Saa nähdä, minne seuraavaksi. Tallinna jää toistaiseksi,  sillä asuntomme on nyt uudella omistajalla.  Türin kukkamarkkinat on ohjelmassa toukokuussa kuitenkin.

Meinasin unohtaa: Jutunkutoja, olet tervetullut aittaan lukijaksi!