torstai 9. joulukuuta 2010

ELÄINLÄÄKÄRISSÄ

Simon tassun päällä oleva punainen läiskä ei alkanut vaaleta ja koiruli lipoi sitä aina kun silmä vältti. Aamulla soitin ensin sille eläinlääkäriasemalle, missä Simoa on useammin käytetty. Ei aikoja jäljellä. Päivystykseen illalla kenties pääsisi, ellei tule akuutteja väliin. Ensin ajattelin riskeerata. Mutta sitten soitin seuraavalle. Ei aikoja tänään eikä aamulla. Soitin kolmannelle, eli siihen yksityiseen, missä Simo oli leikkauksessa.  Sinne sain tungettua meidät pitkän suostuttelun ja vetoamisen jälkeen ylimääräiseksi.  Ja hyvä että sain.

Eläinlääkäriasemalla oli nuori eläinlääkäri, joka ensitöikseen kehui Simoa kauniiksi koiraksi. Joo, on minustakin, mutta jos hän, joka näkee paljon koiria ihan työkseen kiinnittää meidän Simoon tällaista huomiota, olen Simosta vähän ylpeä. Simosta, joka pentueesta oli ainoana valitsematta ja odotti vain meitä. Ja miten onnellisia olemmekaan, että saimme juuri Simon!

Syy Simon käpälän kalttaamiseen voi hyvin eläinlääkärin mukaan olla eroahdistus. Eli se Pietarin matka, silloin Simo joutui olemaan aika paljon yksin kotona, vaikka sitä kyllä hoidettiin ja ulkoilutettiin ja esikoinen nukkui sen kanssa. Mutta jotenkin oli Simolla ikävä. Ja kun käpälää alkaa järsiä, iho menee rikki ja tulehtuu. Eikä tulehdus takuulla parane nuolemalla, oli lääkärin mielipide. Saimme oikeata voidetta ja ohjeet puhdistamiseen. Nyt on tassun päältä ajeltu karvat pois ja läiskää on helppo hoitaa ja puhdistaa. Ehkä tämä tästä. Lasku - no niin, eihän euroilla ole väliä kun on kysymys parhaasta ystävästä!

Simo Sallinpoika Hurtta relaa, kun mamma katsoo Lemmen viemää!!!

8 kommenttia:

  1. No hyvä kun saitte apua. Ja tuo tieto että eroahdistus voi aiheuttaa oireita on uusi tieto, kiitos.
    ah kun Simo nauttii tuossa alimmassa kuvassa.

    VastaaPoista
  2. Minttuli; Simo on tottunut siihen, että olen aina kotona - paitsi parin tunnin opistojutut. Nyt joutui olemaan pitempään ja varmasti pienessä päässä pyöri, että ovatko hylänneet, vaikka tyttäreni sitä hoiteli parhaansa mukaan. Luin joskus artikkelin, jossa puhuttiin samasta asiasta eli koiran eroahdistuksesta. Monet koirathan haukkuvat vaikka koko päivän yksin ollessaan - tai sitten järsivät "polveaan" niinkuin SImo. Nyt on kaikki hyvin ja voimme aamulla suunnistaa yhdessä laskettelulomalle. Simo on kyllä oikea nautiskelija, yöt nukkuu tiiviisti minun säärtäni vasten pää nilkan päällä. Eikä siirry, vaikka liikutan jalkojani. Paitsi kun tulee peiton alla kuuma, menee omalle petille jäähtyilemään ja kohta on pomps taas työntämässä kuonoa täkin reunan alle. Mun Simo!

    VastaaPoista
  3. Onneksi Simo sai lääkettä. Olisitte tuonut vaan Simon tänne, varamamma olisi pystynyt olemaan koko ajan Simon lähellä.
    Nyt Simo siitä taas paranee mamman hyvässä hoidossa.

    VastaaPoista
  4. No nyt lähtee Simon tassu paranemaan! Suloinen kaveri.

    VastaaPoista
  5. Taitaa Simo olla "läheisriippuvainen".
    Jännä juttu kun blogisi avaan, koneeni jumittuu toviksi ja saan katsella kotvan Simon silmiin syvälle ja aina meikämummussakin jokin liikahtaa.On se Simo niiiiin lutunen.
    Hyvät joulunaluset!

    VastaaPoista
  6. Unelma; tassu on jo ihan hyvässä jamassa joten lääke auttoi.

    Olivieno; Kaikki nyt ok enkä minä hermoile, sillä lääke auttaa.

    SinikkaHelena; Simo on läheisriippuvainen ihan oikeastikin. Terkut nyt Vuokatista!

    VastaaPoista
  7. Anja, koiran eroahdistus on vakava juttu. En muista kerroinko, miten minun matkat loppuivat siihen muutaman viikon Itävallan reissuun. Ellen ole ketonut, miten Olga reagoi, kerron joskus sitten. Kadun sitä reissua syvästi, vaikka oli tuttu hoitaja, mutta olisi pitänyt hoitaa kotiin.

    Hiukan voi auttaa se D.A.P., kun laittaa sen pistorasiaan erittämään endorfiinejä, mutta kyllä koira kaipaa laumaansa ja lauma sitä. Sen tähden, koska enää ei kotona asu tytärtä, joka voisi jäädä hoitamaan, emme hanki enää ainakaan pitkään aikaan koiruutta after Olga,vaikka minusta koti ilman koiraa on...

    Onneski sulla on nopea reaktiokyky!

    VastaaPoista
  8. Leena Lumi; olin kyllä lukenut eroahdistuksesta vaan kun yleensä aina olen kotona Simon kanssa niin enpä ollut sitä edes ajatellut. Yleensä Simo ollut pari tuntia yksin kotona ja pärjännyt ihan hyvin, mitään ei ole nakerrettu, mitä nyt vessapaperirullaa heitelty! Enkä oikein haluaisi Simoa viedä hoitolan häkkeihin ikinä. Onneksi on Unelma, joka hoitaa koirulia paremmin kuin mitä kotona hoivataan. Ystävästä olen kovasti kiitollinen, ja Simo menee Unelmalle tosi mielellään.
    Nyt ollaan Vuokatissa ja käpälä on kunnossa!

    VastaaPoista