sunnuntai 5. joulukuuta 2010

TAKAPIHAN TALVEA


LUMIHUURTEINEN  LUUMUPUU,
KEVYT KERROS OMENAPUUN OKSILLA.
TALITIAISTEN PYRÄHTELY TALIPALLOON.
ON JOULUKUU.

PIENET JÄLJET HOHTAVALLA HANGELLA,
KAHDEN KOHTAAMINEN JA ETEENPÄIN,
KUMPIKIN OMILLE TEILLEEN.
TALVISUOJAAN.


TIKAN VIERAILU LINTULAUDALLE.
KÄPYJEN KOPUTTELU KYLMÄSSÄ,
HIDASTA ATERIOINTIA, TARJOLLA
AURINGONKUKANSIEMENIÄ.

METSÄN SIIMEKSEEN KELKAN JÄLJET,
KUIN PIENEN REEN METSÄPOLULLA.
TALVIKELILLÄ PUITA PINOON
VAARIN KELKALLA.

KOKO LUONTO VALKOISEN LUMEN PEITOSSA.
HANGEN ALLA NUKKUMASSA. ODOTTAMASSA
UUTTA  LÄMMINTÄ KEVÄTTÄ JA KESÄÄ.
AURINGONPAISTETTA.

Kunhan joulu on vietetty, päivä alkaa taas pidentyä ja hanget hohtaa tuhansina timantteina. Auringon säteet herättävät luonnon ja muuttolinnut palaavat. Mutta voi, siihen on vielä aikaa. Ehtii monta riimitöntäkin runontapaista suoltaa ja kuvittaa. Tosin jos rimmit rimmaa ja stämmit stämmää niin enempi runolta kuulostaa! 
Ja värikkäämpiäkin  kuvia ottaa!

10 kommenttia:

  1. Talvella syntyy enempi nuita mustavalkee kuvia. Tuosta kelkasta tuli mieleen napakelkka, minkä isä värkkäs järven jäälle, siinä vaan pienempi kelkka, ei kaplasta. Kyllä tykättiin siinä hyrryytellä aina kun vaan kerkes koulun jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Niin, Uuden kevään siemen heti joulun jälkeen heitetään meille, kun päivä kääntyy pitenemään ja alkaa ne siniset hämärät, Silloin toivo uudesta keväästä jo syttyy.

    VastaaPoista
  3. Komea vanha reki, lumista on nyt ja kaunista :)
    Runo niin ihana, talven tunnelmaa kuvasi kauniit ♥

    Leppoisaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Hieno runo ja kuvat. Tuosta kelkasta tulee mieleen lapsuuskoti, siellä oli samanlainen.
    Oikein hyvää itsenäispäivää.

    VastaaPoista
  5. Ihana runo!
    Päivien pitenemistä täälläkin odotellaan.

    VastaaPoista
  6. oman onnen seppä; tämä kelkka on prinssipuolison ukin tekemä ja se on kestänyt hyvin ja vieläkin sillä vedellään tuulenkaatopuita polttopuiksi metsästä. Napakelkka meilläkin oli pitkän aisan päässä ja siinä sai jäällä hurjaa kyytiä.

    mummeli; Talvessa on oma taikansa, mutta kevät saa kaiken näyttämään toiveikkaalta.

    seijastiina; Leppoisaa itsenäisyyspäivää myös sinulle. Kelkka on kovassa käytössä ja aina se kestää. Osasivat ennen vanhaan kelkan rakentaa.

    Minttuli; Minun runoni ovat sellaista sanojen pudottelua, joskus riimein ja joskus ilman.
    Täällä on kukkurapäin taas valkoista lunta piha täynnä! Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinne suuntaan myöskin.

    Unelma; tiedäthän sinä nämä minun lätinäni, kunhan testaan riimitöntä laskettelua! Hih. Kyllä pian päästään valoisempaan aikaan.

    VastaaPoista
  7. Kivoja nuo sun kuvat on, rauhallisia, ei aina tarvitse olla niin kovin värikästä, joskus tekee vaan niin hyvää kaikki rauhallisuus:)
    Odottelen myös epämiellyttävän roolin Rosalien poistoa:) Emma ja molemmat Sonnbiehlerit ovat hyviä:)

    VastaaPoista
  8. İhanaa İtsenaisyyspaivan iltaa sinne lumen keskelle,ystavain.

    VastaaPoista
  9. Irma; En oikein osaa vielä kuvien käsittelyä, joten kuvissa on mukana kaikki mahdollinen.
    Lemmen viemä on ihan must ja yritän varata aikaa sen katsomiseen viimeistään aamun uusinnasta.

    Sateenkaari; kiitos toivotuksista, katsottiin Linnan juhlat jatkoineen. Lunta sataa koko ajan lisää vähitellen, lumitöitä riittää. Terkut sinulle ystäväni sinne lämpöiseen maahan.

    VastaaPoista
  10. Minä en yhtään kaipaa kevättä. Viihdyn talvessa. Jo keväällä alan kaivata Ihanaa Syyskuuta;-)

    Lumi on niin romanttista ja lumipuutarhan lumo on suurempi kuin suvipuutarhan. Sitä tehdään jo...

    VastaaPoista