KEVYESTI KESKELLÄ VIIKKOA

Mehumaija on pesty ja nostettu takaisin varaston hyllylle. Tänä syksynä ei onneksi ollut kovinkaan paljon mehustettavaa, koska marjapensaita oli uudistettu leikkaamalla. Toisaalta, luumut on kypsymässä ja karhunvatukoitakin kypsyy joka päivä. Ne pitää vielä mahduttaa pakastimeen talven varalle.

Vatukkapensaat ovat tosin niin piikkisiä, että puseron hihasta tarttuu niihin kuin ansaan. Ja tikapuut on hyvä apuväline ylimpien oksien tyhjentämiseen.

Eilen illalla satoi kaatamalla oikein kunnon kuuron. Olin Simon kanssa lenkillä ja molemmat näytimme uitetuilta koirilta kotiin ehdittyämme. Mutta se sade teki ihan hyvää, ainakin sienille. Yön aikana oli taas noussut tatti poikineen ihan saman lahokannon ympärille ja ehdin napata ne ennenkuin madot tekivät niihin hyökkäyksensä.

Niinpä sitten keittiöön virittelin rihmarullasta lankaa ja pujottelin tattiviipaleet kuivumaan. Iltapäivällä löysin vielä pari hyväkuntoista tattia lisää, joten muutama tattikeitto on turvattu.

Jostakin sain päähäni aamutuimaan leikkiä pyromaania. Keräsin liiteristä tuohia ja kuivia pilkkeitä sytykkeiksi ja marssin metsänreunaan kerätylle risukasalle.  Eipä aikaakaan kun iloiset liekit nuolivat märkiä oksia, meni siinä muuten vanha nojatuolimme samantien, kun huomasin sen autokatoksesta. Ei noussut nostalgiaa, vaikka oli ensimmäisiä mööpeleitämme viiden vuosikymmen takaa. Ei luopumisen tuskaa, vaan pelkkää raivokasta polttamalla hävittämistä.  

Vanhat kalastelijat palasivat saariretkeltään eilen. Onneksi eivät tuoneet kaloja tullessaan, kielsin kun soittivat ja kysyivät. Liekö omatunto soimannut prinssipuolisoa riemukkaasta eräretkestä kun toi lahjuksena silkkiäispallero-swarovski-helmet. Kristallit on niin pieniä, mutta silti voipi laulaa: Kristallen den fina när solen får skina jne. Oli siinä mukana myös cd-levyllinen kevyttä musiikkia. 

Vähän tuo näyttää kuin olis karviaisia kaulanauhaan pujoteltu. Hih.


Keväällä joskus ihmettelin kasvia, joka nousi kukkapurkistani. Myöhemmin tunnistin sen risiiniksi, istutin oven pieleen kukkalaatikkoon. Sellaista se on tämä emmental, kun siemenen kylvää, ei enää muista, mitä sieltä voi nousta! 

Voi olla, ettei ehdi siemeniä valmistaa, kun on melko pienikokoinen vielä. Kalebassissakin on ensimmäinen kukka vasta nyt, mutta voi ehtiä valmiiksi satonsa, jos ilmoja riittää.

Eilisen sateen jäljiltä kalliopolun koloihin oli jäänyt pieniä vesilammikoita. Mustikanvarvut joissakin kohdin jo syksyn punaisia, polulle pudonnut keltaisia lehtiä koivuista. Mutta kanervat, ne ovat nyt kauneimmillaan, isoina kukkamattoina. Niistä tulee aina niin hyvälle mielelle. Ja metsä on puhdas, niin paljon muurahaisia kulkee edestakaisin polkuja pitkin. Joskus ne tarttuvat pienen koirulin takajalkaan ja kyllä siinä kinttua ravistellaan, että murkku putoaisi takaisin polulle!


Viikonloppuna jatkan mustien viinimarjojen mehustusta mökin puuhellalla. Pula-ajan tyttönä mieli tekee kerätä kaikki sato talven varalle talteen. Onneksi saan talkoolaisia marjapensaisiin ja viemään osan marjoista mukanaan. Ja rouskuja on varmasti jo noussut, joulun sienisalaattiin niitä on kiva kerätä, keittää ja suolata. 
Syksy on kivaa aikaa, vaikka joskus tämä säilöntä tökkiikin. Tosin onhan meillä paljon helpompaa kuin vanhemmillamme kun ei tarvitse hilloksi keitellä. Kauhulla ajattelen äitini kolmen litran vadelmahillopurkkia, josta ei hillo tahtonut millään loppua säällisessä ajassa. Olis pitänyt lettuja ja pannukakkua olla joka päivä!