HUIKEAN HIENO SYKSYSÄÄ

Ihana herätä kuulaaseen syksysäähän. Koivujen keltaiset lehdet eivät vielä ole kaikki tippuneet - tosin uimalammikolla on jokainen aamu ensin haavittava keltalehdet ennen pulahtamista. Simo haluaa myös mukaan ja kun en viitsi laittaa sitä hihnaan, koira lumpustelee hajujälkien perässä pitkin metsikköä, kunnes tiukan viheltelyn jälkeen palaa kiltisti lammikolle.

Aamulenkki raikkaassa syysilmassa tekee terää. Eilen kierrettiin kalliopolkuja Simon kanssa tuntitolkulla. Muistatte varmaan, miten vuosi sitten ihmettelin ruskan punaamia lehtiä kallion takana. Nyt tiedän, aronian siemen on lintujen mukana kulkeutunut metsään ja tänä kesänä lienee kukkinut, koska marjoja oli oksissa! Mutta yhtä kauniin punaiset lehdet! Niinkuin mustikanvarvuillakin:

Ja pienet haapapuut vaihtavat väriään ennen lehtiensä tiputtelemista:

Juolukatkin  kannattelevat vielä marjojaan ohi kulkevien herkuiksi:

Pehmeillä, keltaisten lehtien peittämillä poluilla on mukava kävellä ja ihastella syksyistä metsää. Näkyy tekevän hyvää myös kunnolleni ja tietysti koirulille, joka ei väsy poluilla piipertämiseen.

Mitä muuta on tapahtunut? Eläkeläisen päivät on melkoisen samanlaiset lukuunottamatta pieniä kohokohtia silloin tällöin. Nyt on  ollut synttäreitä, laulukuoroa, hyviä kirjoja ja sukankutiletta. Tilasin itselleni kirjat Amanda, Isoveli ja Kirjeitä kiven alle. Hietalan Amandaa ja Isoveli-kirjaa olen sen verran aloittanut, että olen hykerryksissäni kirjailijan upeasta ja kuvailevasta tekstistä, nautintoa joka lauseelta. Virtasen Kirjeitä kiven alle vielä odottaa yöpöydällä vuoroaan. 

Simo pieni koiruli on tarkka vatsastaan. Jos sattumoisin saa väärää sapuskaa (vehnäjauhoa ja voimakkaasti maustettua), on pienen elämä ihan sekaisin.

Pitää tiukkaa paastoa, syö heiniä puhdistaakseen suolistoaan, kunnes sitten vihdoin saan sen houkuteltua raejuuston ja tonnikalan avulla syömään. Ja sitten taas kelpaa raksut ja kalkkunaleike. Ja kun vatsa on kunnossa, mikään ei voita joka aamuista marjaisen kermaviilipurkin nuolemista.

Varsinkin kun se koiraherralle oikein vartavasten sohvanselustalle tarjoillaan! Näkyy olevan meidän "miesten" yhteinen rituaali!

Ja puhdasta tulee:

Sitten onkin hyvä jatkaa oravapäivystystä ja nauttia auringon säteistä:

Miten se nyt niin naurattaakaan? No joo, on minullakin suupielet korvissa. Tässä synttärien kunniaksi vaihdoin menopelini ja elämä hymyilee. Ei paha. Taitaa olla niin, että nopeat syö hitaat.

Ainoa harmin aihe on, että karpalot jäävät tänä syksynä mökkimaiseman suolle meiltä poimimatta. Mutta onhan vesipuolukoita ja mustikoitakin yllin kyllin. Näillä mennään. Vaikka olen sallinut itselleni enemmän kuin yhden palan tummaa suklaata, on paino vaan alenemaan päin. On sitä kyllä vielä tippumaankin. Hih, ei vielä pitkään aikaan prinssipuoliso tarvitse haravaa löytääkseen vaimonsa lakanoista!